 |
| https://images-na.ssl-images-amazon.com/ |
Villanelle on tehokas ja vaarallinen palkkatappaja, joka ottaa käskynsä mystiseltä taholta ja tuntee ainoastaan yhteyshenkilönsä. Se ei kuitenkaan häntä haittaa, sillä Villanelle on löytänyt murhaamisesta ja erityisesti toisinaan tarvittavista monimutkaisista juonista elämälleen tarkoituksen. Lontoossa suoritettava murha johtaa hänet kuitenkin suoraan MI5-agentti Eve Polastrin tielle ja ajojahti alkaa.
Senkin uhalla, että menetän sen vähäisen vakavasti otettavan aikuisen kirja-arvostelijan illuusion, joka minulla vielä saattaa olla, mainitsen heti alkuun oikeasti pitäneeni tästä kirjasta. Ei se mitään elämää mullistavaa tai uusi lempikirjani ole, mutta viihdyttävän ja nopealukuisen trillerin roolin se täyttää äärimmäisen hyvin.
Kirja on suurimmaksi osaksi kirjoitettu Villanellen näkökulmasta ja etenkin alku on omistettu ainoastaan hänen palkkatappaja-uransa synnylle. Tämä osa oli mielestäni kirjan kaikkein kiinnostavin. Jostain syystä kunnon Origin Story on aina minulle mieleinen, vaikka se ei viekään juonta eteenpäin pätkääkään. Silti se on yksi suosikkipiirteistäni kirjallisuudessa. Takaisin asiaan. Villanelle tosiaan saa perinteisen syntytarinakäsittelyn ja itseäni se ilahdutti kahdesta syystä. Ensimmäinen on tuo juuri selittämäni ja toinen on tarinan sisältö.
Lievä spoiler seuraa nyt, mutta se ei vaikuta itse juoneen millään tavalla. Villanelle on tappaja, koska hän pitää tappamisesta ja kokee syntyneensä täyttämään tätä tarkoitusta. Yleensä naistappajat fiktiossa ovat tappajia vain koska joku mies satutti heitä ja nyt he kostavat tai purkavat pahaa oloaan tai muuta vastaavaa. Toisinaan voin tätäkin arvostaa, jos se on hyvin tehty, mutta usein se tuntuu vain kuluneelta. Sen sijaan miestappajien kohdalla niin yleinen sosiopaattinen lähestymistapa löytyy harvoin naisista.
Tämä ei ehkä anna minusta parasta kuvaa, mutta nautin kirjassa eniten nimenomaan Villanellen murhista. Suurin osa niistä vaatii moniosaisen suunnitelman ja mielenkiintoisen toteutuksen. Sen jälkeen onkin aika lennättää vähän verta ja suolenpätkiä tosin mikään ällöttävyyksillä herkutteleva kirja tämä ei onneksi ole. Väkivalta on samalla tasolla tämän tyyppisten kirjojen normin kanssa. Kaikki muu kirjassa oleva ei ole ihan yhtä onnistunutta ja etenkin Eve ja kaikki hänen puuhansa meinaavat jäädä Villanellen kiinnostavuuden alle.
Kirjaa lukiessa tulee vähän kuva, että kirjailija on luonut tämän lempihenkilönsä Villanellen ja käyttänyt kaiken aikansa uuden siistin hahmonsa kehittelyyn ja tajunnut sitten yhtäkkiä tarvitsevansa muitakin henkilöitä ja ehkä jopa tarinan. Eve ei ole huono hahmo, mutta jää tosiaan vähän Villanellen varjoon ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa. Loppua kohden, kun dramaattisia asioita tapahtuu ja Eve pääsee oikeasti mukaan toimintaan, hahmojen välinen kiinnostavuusero kaventuu huomattavasti, mutta ennen sitä Eve jää vähän etäiseksi. Hän ei onneksi ole mitenkään täysin kaksiulotteinen hahmo, vaan Jennings on kirjoittanut hänen elämäänsä kaikenlaista ja etenkin sellaisia seikkoja, jotka ovat varmasti merkittäviä myöhemmin. Eikä Even hidas herääminen ole täysin kirjailijan syy. Eve on aika epäkiitollisessa roolissa koko kirjan alkupuolen. Hänen tavallista elämäänsä on ensin näytettävä, jotta lukija saa käsityksen siitä, millainen Eve on ennen kuin Villanelle tulee ja sotkee kaikki vanhat kuviot. Status Quo on oltava olemassa ennen kuin sitä voidaan millään tavalla sekoittaa.
Pieni yksityiskohta niille, jota odottavat todella vauhdikasta teosta. Eve ja Villanelle eivät suoranaisesti edes tapaa koko kirjan aikana. He liikkuvat ehdottomasti samalla pelilaudalla ja kiertelevät usein myös samaa ruutua, mutta mitään dramaattista kohtausta aseet heiluen ei tässä kirjassa ole tarjolla. Minulle se sopi oikein hyvin, sillä psykologinen peli on minusta kiinnostavampaa luettavaa kuin aivoton bängbäng. Jännityksen ylläpitäminen oli vähän yskivää toisinaan ja Jennings saattoi pari kertaa nopeuttaa asioiden etenemistä hieman turhan kätevällä kädellä. Etenkin kohta, jossa Eve on varma Villanellen odottavan häntä Tokiossa, tuntuu lukijalle yhtä villiltä päätelmältä kuin Even työtoverin mielestä.
Puhukaamme vielä lyhyesti sateenkaariasioista. Aika moni on varmasti tietoinen siitä, että Villanellen ja Even välinen jännite etenkin tv-sarjassa ei ole ainoastaan etsivä-rikollinen -jahdin tuotetta, vaan mukana on myös seksuaalinen jännite. Kirjassa sitä ei ainakaan vielä ollut paljoakaan eikä siihen keskitytty, mutta Villanellella on sen sijaan monenlaisia seksikohtauksia vähän siellä sun täällä. Villanelle ei tosiaan ehkä ole se paras roolimalli vapaan seksuaalisuuden suhteen, mutta asian käsittely kirjassa oikeasti yllätti minut.
Odotin jotain tämän tapaista: "tässä on naistappajahenkilöni, hän on paha ja seksikäs ja nuo elementit juuri tuplaantuivat sillä hän harrastaa seksiä toisen NAISEN kanssa." Voin ilokseni ilmoittaa olleeni väärässä. En väitä, etteikö juuri tuota ajatusketjua esiintyisi joidenkin lukijoiden päässä, mutta heidän ennakkoluuloilleen en mitään voi. Kirjassa Villanelle käyttää seksiä kahteen tarkoitukseen. Kun hän haluaa/tarvitsee joltakulta jotain tai kun hän tahtoisi vähän murhailla, mutta uutta keikkaa ei ole juuri nyt meneillään. Se, mitä sukupuolta Villanellen valitsema henkilö (tai kaksi) edustaa, ei ole merkityksellinen hänelle eikä kerronnan tyylille. Kaikki tällaiset episodit käsitellään aikalailla samalla tavalla. Konteksti toki on sosiopaattihahmo, mutta itse ainakin koin tämän elementin kirjalle eduksi. Sen sijaan pieni miinus tulee yhden sivuhenkilön käyttämästä termistä yhtä toista sivuhenkilöä kohtaan.
Loppukaneettina tähän aiheeseen vielä se, että toiset voivat tietenkin kokea kirjan sateenkaarielementin ikäväksi tavaksi käsitellä kirjan pahista sekä hänen suhdettaan häntä jahtaavaan tahoon, mutta ainakaan kirja ei tee jutusta isoa ja rasittavaa karikatyyria. Mutta tosiaan omalla vastuulla, jos tällaista kohtaan on herkkä.
Kaiken kaikkiaan Codename Villanelle oli viihdyttävä ja nopea lukukokemus, jolla oli minulle suuri viihdearvo. Se ei ehkä kestä montaa lukukertaa, mutta trillerimurhakirjana oikein kelvollinen. Aion myös lukea kakkososan, jos sen joskus saan käsiini.
31/2 / 5 Pariisin asuntoa
Luke Jennings: Codename Villanelle (Killing Eve #1), 2017, Mullholland Books, 224 sivua
Helmet2019:
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
Helmet2018:
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti