Enemmän miehiä kuin hiiriä

https://images.gr-assets.com/

John Steinbeck: Of Mice and Men

Erään kurssin tiimoilta sain syksyllä luettua ensimmäisen Suuren Amerikkalaisen Teokseni. Olin toki kuullut kirjan nimen aiemmin ja tiesin sen olevan klassikko, mutta oikeastaan mitään muuta en siitä tiennytkään. On heti pakko myöntää, että olin hieman pettynyt.

George ja Lennie ovat vaeltavia työmiehiä, jotka matkaavat etsimässä töitä maatiloilta 1930-luvun laman aikaan. George haaveilee jonain päivänä omistavansa oman maatilan ja yrittää kerätä rahaa ostakseen pienen oman tilan. Hän pitää huolta ystävästään Lenniestä, joka on fyysisesti suuri ja voimakas, mutta henkisesti pienen lapsen tasolla. Asiat näyttävät kääntyvän parempaan päin, kun he saavat töitä ja ystävystyvät tilan muiden työläisten kanssa. Omistajan poika Curley kuitenkin ottaa Lennien silmätikukseen ja Curleyn vaimo sekoittaa soppaa minkä ehtii. Onnettomuus ei koskaan tule yksin ja lopulta Georgen on tehtävä vaikea päätös.

En oikein tiedä, mitä sanoisin tästä kirjasta. Siinä oli kiinnostavia kohtia ja loppuratkaisu oli vaikuttava, vaikka karsea olikin. Muuten Of Mice and Men ei herättänyt minussa suuria tunteita. Mitään ei oikeastaan tapahdu ennen kuin ihan lopussa, kaikki muu on selostusta ja olosuhteiden esittelyä. Arvostan sitä, että Steinbeck kuvaa realistisesti, millaista köyhän työläisen elämän tuohon aikaan oli. Kirjailija itse työskenteli nuorena maatiloilla. Koska kirjan päähenkilöt ovat kaikki sosiaaliselta asemaltaan pahnan pohjimmaisia ja kritisoivat kovalla kädellä maanomistajia, Of Mice and Men on joissain kirjastoissa kiellettyjen kirjojen listalla anti-kapitalistisen agendan takia. Mitään suurta yhteiskunnallista kritiikkia kirja ei mielestäni edes yritä esittää, joten nuo syytökset tuntuvat aika kaukaa haetuilta. Ehkä minun täytyisi olla amerikkalainen ymmärtääkseni? Sama kansalaisuusongelma voi tulla eteen siinä, että kirja ei kuvaa oman maani historiaa. Siihen ei ole samanlaista tunnesidettä eikä ymmärrystä. Se on vain asia, josta ehkä kuulin koulussa. Siksi mitään historianostalgiaa kirja ei ainakaan minussa saa aikaan. Se on lähinnä tylsä.

Henkilöistä minulla riittää juttua. Oikeastaan kaikki kirjan henkilöistä ovat epämiellyttäviä tyyppejä. Jollain tasoilla heidän tarinansa toki kiinnostaa, ovathan he kirjan näkökulma, mutta lempihahmoa olisi kyllä vaikea nimetä. Silti hetki, kun suunnitelmat näyttivät hyvältä ja muutamat miehistä oikeasti suunnittelivat yhteistä tilaa, tunsin joitain lämpimiä tunteita ja ajatuksia heitä kohtaan. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että yleisesti ottaen kirjan henkilöt ovat aika rasittavia. Kaikki mainitsemisen arvoiset tärkeät henkilöt ovat myös miehiä. Koko kirjassa mainitaan kolme naista. Lennien täti, paikallisen bordellin pyörittäjä sekä Curleyn vaimo. Kaksi ensimmäistä vain mainitaan ja ainoalle oikeasti esiintyvälle naishenkilölle ei anneta muuta nimeä kuin Curleyn vaimo. Hänet näytetään aivan täysin miesten näkökulmasta eikä kirjalla ole paljoakaan empatiaa häntä kohtaan. Curleyn vaimo esitetään kevytkenkäisenä tyhjäpäänä, joka ansaitsee ikävän elämänsä.

Spoiler

Kaikkein voimakkaimmin tämä naisen rooli ainoastaan objektina tulee esiin siinä kohtaa, kun Lennie on vahingossa tappanut Curleyn vaimon. Muut miehet löytävät hänet ja ajattelevat hänen nyt olevan kuolleena kaunis siinä heinäladossa maatessaan. Se pieni yksityiskohta, että hän tosiaan on kuollut, ei itsessään ole kirjassa kauhun tai empatian arvoinen. Sen sijaan keskitytään siihen, mitä tapahtuma nyt merkitsee Lennielle. Itse kirjaa lukiessani minun kävi sääliksi Curleyn vaimoa ja ehkä loin mielessäni hänelle enemmän monimuotoisuutta kuin mitä kirjailija oikeasti kirjoitti.

Kun kerta spoiler-ruudussa ollaan, sanon pikaisen sanan kirjan eläimistä. En sitten yhtään arvostanut koiranpennun kuolemaa ja ajatus hiiren raadoista Lennien taskussa oli hieman ällöttävä.

Spoiler on päättynyt

On toki myös mainittava sananen kirjan kielestä. Itsessään se on aika simppeliä ja helposti ymmärrettävää, mutta henkilöiden repliikit ovat sen aikaista puhekieltä ja toisinaan sain pysähtyä pidemmäksikin toviksi tulkitsemaan, mitä ihmettä joku nyt sanoi. Kirja on julkaistu 30-luvulla ja siinä on tummaihoinen henkilö, joten lukijan tulee myös olla varautunut rasistiseen kielenkäyttöön. Of Mice and Men ei erotu aikansa kirjoista mitenkään rasistisempana tai halventavampana kuin muutkaan, mutta nykylukijan korvaan kyllä särähtelee paikoittain aika ikävästi. Sen verran on kyllä sanottava, että kirjan tummaihoinen mies Crooks oli kiinnostava hahmo eikä todellakaan persoonana ikävimmästä päästä.

Of Mice and Menistä ei toki voi puhua omistamatta edes paria sanaa sen loppuratkaisulle. Ilman sitä koko kirja olisi vain pienoisromaani sen ajan työläismiehistä ja todennäköisesti jäänyt vähemmän tunnetuksi. En tahdo paljastaa kirjan pointtia teille, jotka ette sitä vielä tiedä, mutta se on kirjan ehdottomasti paras kohta. Koko kohtauksen yllä on samanaikaisesti melankolinen ja kauhea tunnelma. Kun kirjan sen jälkeen sulkee, ei voi olla ajattelematta sen eettistä dilemmaa. Oliko ratkaisu oikea? Ketä koko tarinassa ylipäätään voi syyttää? Hyvää keskustelua siitä ainakin saa aikaan. Kirjan etu on myös se, että siinä on vain hieman yli sata sivua. Loppuratkaisu ei hautaudu satojen sivujen selostusten alle.

3 / 6 koiranpentua ladossa

John Steinbeck: Of Mice and Men, 1937, Penguin Books, 128 sivua

Of Mice and Men kuittaa vuoden 2016 kirjahaasteesta kaksi kohtaa.
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja

ja vuoden 2017 haasteesta kaksi kohtaa
20.Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta