Kävin sitten keskiviikkona hakemassa tilaamani penkkarikarkit Fazerilasta, Vantaalta. Tämä kyseinen retki, jota suorittamassa en onneksi ollut yksin, ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Näin sujui Libertén ja Ereitan karkkien pelastusretki pelottavaan linnoitukseen, jota myös Fazerilaksi kutsutaan:
1. Matka alkaa lupaavasti, sillä ehdimme hyvissä ajoin bussiin ja osaamme jäädä oikealla pysäkillä pois. Vähän on ehtinyt tulla kylmä, kun innostuksissamme jouduimme odottamaan bussia ulkona 15 minuuttia.
2. Meitä kuitenkin odottaa yllätys bussista pois jäätyämme. Joudumme vastatusten korkean ristikkoaidan ja pelottavan näköisten pyöröovien kanssa. Ovien lisäksi pelottavia ovat niiden edessä tupakoivat työmiehet. Emme kehtaa mennä heidän eteensä säheltämään, joten alamme tutkia ympäristöä löytääksemme helpomman tien sisään. Päätämme lopulta lähteä kiertämään autojen sisääntulon suuntaan, jos siellä vaikka onnistaisi.
3. Autojen sisääntulo ei täytä odotuksiamme. Vahtikoppiin ei näy olevan järkevää sisäänkäyntiä ja muita ihmisiä ei näy missään. Epävarmuus iskee jo hieman vahvemmin, mutta luovuutta ei ole vielä lannistettu. Yhtäkkiä samaan paikkaan ajaa kaksi autoa, joiden matkustajat näyttävät olevan yhtä pihalla kuin mekin. He kuitenkin jäävät autoihinsa eksyneen näköisinä emmekä me kehtaa jäädä pyörimään heidän jalkoihinsa. Parkkipaikka vaikuttaa lupaavalta, joten suntaamme sisään sen sivuovesta
4. Tulemme pienen rakennuksen luo, jonka sivussa lukee lahjoitusten nouto. Skippaamme kuitenkin sen ja jatkamme eteenpäin. Valitettavasti tämä tie ei vie Fazerilan porttien sisään, vaan huomaamme olevamme jälleen pelottavien pyöröporttien edessä. Nyt tupakointikerhoon on liittynyt myös kaksi naista. Pelottavaa. Emme edelleenkään uskalla lähestyä portteja, vaan käännymme takaisin.
5. Pyörimme aikamme parkkipaikalla ja hiippailemme ympäriinsä, kunnes lopulta päättelemme pyöröovien olevan ainoa vaihtoehtomme. Lähestymme jännittyneinä ovia ja pysähdymme epäröivinä niiden eteen. Yritämme juuri kerätä rohkeutta painaa vartijapuhelinta, kun se herää eloon ja meiltä kysytään aikeitamme. Selitämme tulleemme hakemaan penkkarikarkkeja. Ongelma syntyy, kun käy ilmi, että me emme tulleet autolla. Hänellä ei ole aavistustakaan, mistä meidän pitäisi mennä, joten hän kehottaa kysymään aulasta. Epäselvistä ohjeista meille ei kuitenkaan selviä, päästääkö hän meidät tästä sisään vai ei. Ovet onneksi alkavat pitää ääntä ja saamme pyöritettyä itsemme sisään.
6. Kävelemme Fazerilan aulaan ja suunnistamme info-pöydän luokse. Siellä istuva nainen on ystävällinen, mutta myöskin hieman epätietoinen. Hän lähtee kanssamme ensin kysymään kahvilasta, jonka jälkeen meidät ohjataan toista käytävää pitkin ulos lastauslavan luokse. Siellä on muitakin lastaamassa autojaan täyteen karkkilaatikoita. Nousemme portaat ylös ja kysymme eräältä työntekijöiltä karkeista. Kestää aikansa ennen kuin käy selväksi, että emme tulleet hakemaan isoja tilauksia, vaan vain omat penkkarikarkkimme. Saamme ne vihdoin, mutta mukana tulee lisäohje, että karkit täytyy maksaa sisällä ja tulla näyttämään kuitti ennen poistumistamme.
7. Sisällä maksamme karkkimme ja nautimme ilmaisista vadelmamunkeista ja kaakaosta. Hieman turhauttaa lähteä vielä kiertämään lavalle kuittia näyttämään ennen pois pääsyä. Kysymme jälleen info-naiselta, pääsemmekö ulos ihan noin vain. Emme tietenkään, vaan porteilla pitää soittaa vartijanappia, joka päästää meidät läpi.
Tähän reissuun onnistuimme matkat pois lukien käyttämään ainakin puolitoista tuntia, josta harmittava osa kului kylmässä ulkona harhailuun. Saimme sentään ilmaisia naposteltavia, mutta on Fazerilaan aika vaikeaa päästä sisälle. Me kun luulimme sen olevan tehdas, ei tarkasti vartioitu vankila! Siksi toivoisimmekin, että Fazer voisi antaa jatkossa hieman selkeämpiä ohjeita ja tehdä penkkarikarkkien haun helpommaksi. Missään ei nimittäin ollut mitään ohjeita tai kylttejä, vaan kaikki täytyi itse selvittää kysymällä erinäisiltä työntekijöiltä. He sentään olivat ystävällisiä ja auttoivat, vaikkei heitä ollut asioista kunnolla infottu.
 |
| Tässä on yhteinen saalimme, jota kelpaa sitten heittää kanssaihmisten päälle. Mukana kuvassa myös muutama omistamani pehmoeläin. |
 |
| Tässä vielä todisteita siitä, että kissani Sunny ei koskaan pysy poissa sieltä, missä tapahtuu. Varsinkin jos se tapahtuma sisältää rapisevia pusseja ja kieltoja tulla kuvaan. |
