Kevyttä kivaa kirjallisuutta: Kindred Spirits

Kävin palauttamassa kirjastoon muutaman oppikirjan ja samalla silmääni sattui osumaan Kindred Spirits. Se näytti kaikessa ohuudessaan mukavan kevyeltä välilukemiselta tenttikirjojen jälkeen.

Rainbow Rowell: Kindred Spirits

https://www.goodreads.com/

Elenan elämän tarkoitus on Star Wars. Hän on nähnyt alkuperäisen trilogian lukemattomia kertoja ja Star Wars on ollut hänen seuranaan elämän kaikenlaisten kiemuroiden keskellä. Kun uusi elokuva on viimein tulossa ja suunnitelmissa on yöpyä elokuvateatterin edessä toisten fanien kanssa, Elena on onnensa kukkuloilla. Todellisuus ei kuitenkaan ihan vastaa kuvitelmaa ja Elena huomaa olevansa yksi kolmesta ihmsestä, jotka paikalle ovat vaivautuneet. Ikuisena optimistina Elena ei anna sen kuitenkaan lannistaa itseään, vaan on vakaasti päättänyt tehdä tästä elämänsä hienoimman kokemuksen.

Alle sadan sivun kirjasta on hieman vaikea kirjoittaa juonitiivistelmää, joka ei paljasta koko tarinaa. Kindred Spirits oli oikein söpö pieni kirjanen, jonka luki helposti yhdeltä istumalta. Se onnistui luomaan uskottavan tapahtumaketjun ja aidontuntuiset henkilöt. Kaikki kirjan henkilöt tosin ovat omalla tavallaan hieman ärsyttäviä, mutta se ei lukukokemusta erityisemmin haittaa. Mitään suurta ja mullistavaa Kindred Spirits ei tarjoile, mutta jos tahtoo lukea jotain kevyttä ja vielä nörtteilyyn liittyvää, ei tämä ole ollenkaan huono vaihtoehto.

Tämä arvio jää nyt hieman lyhyeksi, mutta toisaalta lyhyt on kirjakin. Tiivistettynä voisin sanoa, että Kindred Spirits oli kiva ja ihan söpö pikku kertomus. Lisäksi jätin arvion kirjoittamisen niin pitkälle, että olen jo ehtinyt unohtaa suurimman osan pointeista, joita olisin voinut kirjoittaa. 

3 / 5 Star Wars -keräilykuppia

Rainbow Rowell: Kindred Spirits, 2016, MacMillans, 96 sivua

Pienestä sivumäärästään huolimatta Kindred Spirits onnistui kuittamaan kirjahaasteista jopa kolme kohtaa!   

2018:
9. Kirjan kansi on yksivärinen
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti

2016
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja

Kiusallinen kirsikka

Cathy Cassidy: Kirsikkasydän

http://1.bp.blogspot.com/

Cherry on koulukiusattu ja yksinäinen tyttö, jolla on paha tapa valehdella elämästään tehdäkseen siitä kiinnostavampaa. Aiemmin hän on asunut isänsä kanssa kahden, mutta nyt he muuttavat isän uuden naisystävän ja tämän neljän tyttären luokse toiselle puolelle maata. Cherry toivoo elämänsä muuttuvan parempaan suuntaan ja siltä se aluksi vaikuttaakin. Kolme neljästä uudesta sisaruksesta ovat mukavia ja toivottavat Cherryn ja hänen isänsä tervetulleiksi. Vanhin tytöistä, Honey, ei kuitenkaan ole yhtä iloinen ja näyttää sen avoimesti. Asiaa ei auta, että Cherry kokee vetovoimaa Honeyn poikaystävää kohtaan.

Kirsikkasydän on tarkoitettu hieman nuoremmalle lukijakunnalle, mutta oli se omalla tavallaan ihan kiinnostava lukukokemus. Ainakin sen kanssa sai taas tutustua siihen, millaista kirjallisuutta teini-ikäisille julkaistaan. Ja jos Kirsikkasydän on se normi, saan taas uuden syyn olla huolissani siitä, millaisia ajatuksia yritämme syöttää nuorten aivoihin. Odotin jälleen kerran vähän turhan kauan tämän postauksen tekemisen kanssa, joten muistikuvani alkavat heiketä, mutta yritän koota mahdollisimman kattavan listan kirjan ärsyttävistä kliseistä ja muista rasittavista piirteistä:

-Cherry ei ole kuin muut tytöt
-Suomentaja käyttää sanaa cool
-Honey on kliseinen blondi, nätti koulun Queen Bee, jolla on jotain päähenkilöä vastaan
-Kirja esittää väärin tekevän pojan ihanana ja tavoittelemisen arvoisena, vaikka se melkeenpä pettää tyttöystäväänsä
-Kirjailija kuvaa kaikkien henkilöiden vaatteet aivan liian tarkasti, (kaikilla on pillifarkut)
-Pakotettuja avautumisia vaikeasta menneisyydestä, joista puuttuu oikea tunnelataus
-Isällä ei ole mitään tunteellista tilannetajua
-Honeyn ja siskojen isä on perus Huono Isä, jolla ei ole aikaa ajatella lapsiaan
-Pojalla on luonnollisesti Kusipäinen Isä, joka valaistuu kusipäisyydestään
-Tyttö ja poika joutuvat viettämään yön kylmässä luolassa pitäen toisensa lämpiminä halailemalla
-KOLMIODRAAMA

Että sellainen kirja. Ainakin se eteni nopeasti ja oli pian ohi. Oli Kirsikkasydämessä muutama ihan hyväkin puoli. Yksi siskoista, Skye, oli suloinen ja hänen jutuistaan tuli aina hyvälle mielelle. Lukiessa tuli myös herkkunälkä, koska koko ajan kuvailtiin kaikkia ihania suklaajuttuja, joita henkilöt tekivät. Lukiessani huomasin myös sellaisen jännittävän piirteen, että sain jatkuvasti muistutella itseäni siitä, että päähenkilöt ovat ehkä 15-vuotiaita. Meinasin lukea kirjaa kuin he olisivat olleet täysi-ikäisiä.

Olen niin kyllästynyt lukemaan kirjoja, joissa tyttö on olevinaan erilainen (parempi) kuin muut tytöt ja joka yhtäkkiä kohtaa Unelmapojan. Poika esitetään täydellisen poikaystävän perikuvana, mutta todellisuudessa jokainen itseään kunnioittava naisihminen näkee, että poika on enemmänkin varoittava esimerkki. Kirsikkasydämen Shay ei ollut aivan pahimmasta päästä ja osoitti jopa olevansa kykeneväinen herkkyyteen ja katumukseen, mutta silti teki mieli antaa sekä Cherrylle että Honeylle pitkä tikku ja sanoa, että tälläkään ette tuohon poikaan koske.

Sanottakoon vielä, että tässä Suklaamuruset-kirjasarjassa on vielä neljä osaa lisää, joissa kaikissa päähenkilöksi pääsee joku toinen sisarus. Ei ehkä ole vaikea arvata, että taidanpa jättää väliin.

2 / 6 Keijupölyllä koristeltua suklaajuhlaa

Cathy Cassidy: Kirsikkasydän, Cherry Crush, 2010, suomentanut Ulla Selkälä, 2012, WSOY, 243 sivua

Voin ilokseni kuitenkin sanoa, että Kirsikkasydän täytti monta kohtaa kesken olevista Helmetin kirjahaasteistani!

2016-haasteesta selvitettiin hieman sääntöjä venyttämällä yksi kohta
1. Ruuasta kertova kirja

2017- haasteesta se kuittasi viisi kohtaa
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
23. Käännöskirja
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

Käytävien syövereihin: Rönsyilevä talo

http://2.bp.blogspot.com/

Sain vihdoin luettua tämän sympaattisen trilogian kolmannen osan. Ei yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta parempi kuin toinen. Noin niin kuin tiivistettynä.

Kolmannen osan päähenkilönä sählää nuori nainen nimeltä Charmain, joka muuttaa valvomaan velhosukulaisensa taloa tämän ollessa keijujen hoidettavana. Hänen yllätyksekseen paikalle tupsahtaa myös velhon oppipojaksi tahtova Peter, jonka kanssa yhteiselo ei meinaa aivan kivuttomasti sujua. Löytyy talosta toki myös erikoinen koira ja joukko taloa hoitavia menninkäisiä, jolla vaikuttaisi olevan jotain salattavaa. Samalla, kun Charmainin on opeteltava elämään erikoisessa talossa, saa hän myös työpaikan kuninkaallisesta kirjastosta. Melkein huomaamattaan hän ajautuu mukaan myös kuninkaan ongelmiin ja pian on kiire selvittää outojen tapahtumien yhteys.

Rönsyilevä talo oli mielenkiintoinen lukuelämys. Kirjassa oli aivan ihanan kekseliäitä hetkiä ja käänteitä sekä hyvin absurdeja aivoituksia. Se oli mielestäni sopiva päätös trilogialle siinä mielessä, että se ei herättänyt pakottavaa poltetta neljättä osaa varten, muttei myöskään yrittänyt solmia kaikkia lankoja siistiksi yhtenäiseksi paketiksi. Vaikka välillä sarjan käänteet ovat olleet vähän ennalta-arvattavia, tilaa omalle ajattelulle on lopunkin jälkeen vielä jätetty. Rönsyilevä talo oli itsessäänkin toimiva ja looginen kirja. Pidin sen tunnelmasta, vaikka sekä Charmain että Peter olivat aika ärsyttäviä henkilöitä. Kirjasta puuttui myös tietynlainen imu. Minulle ei tullut sellaista tunnetta, että on pakko kääntää sivua ja jatkaa lukemista. Varsinaiset tapahtumat lähtivät käyntiin vasta aika kirjan lopussa.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että luin tämän trilogian. Liikkuva linna oli ehdottomasti paras, mutta muutkin osat olivat kelvollisia. Kenties luen joku päivä lisääkin kirjailijan tuotoksia.

4/6 koputettavaa aamiaista

Dianne Wynne Jones: Rönsyilevä talo, House of Many Ways, 2008, suomentanut Anna-Maija Viitanen, WSOY, 270 sivua

Rönsyilevä talo kuittasi Helmetin 2016-kirjahaasteesta yhden kohdan

41. Kirjassa lähetetään kirjeitä

ja vuoden 2015 haasteesta yhden kohdan sarjan muiden osien kanssa

26. Kirjatrilogia

Viime vuoden viimeiset

Tämä postaus sisältää viimeiset vuoden 2015 postaamattomat kirjat. Seuraavat lasketaan mukaan jo tämän vuoden kokonaislukuun.

Diana Wynne Jones: Leijuva linna

http://photos1.blogger.com/

Liikkuvan linnan jatko-osa Leijuva linna kertoo köyhästä mattokauppiaasta, Abdullasta, joka unelmoi ihanasta prinsessasta ja yrittää vältellä tunkeilevia sukulaisiaan. Unelmat alkavat yllättäen käydä toteen, kun Abdulla matkaa taikamatolla satumaiseen puutarhaan ja tapaa prinsessansa. Prinsessa kuitenkin ryöstetään ja Abdullan on tehtävä kaikkensa löytäkseen hänet. Avukseen hän saa entisen sotilaan, ärsyttävän pullonhengen ja kaksi erikoista kissaa.

Heti alkuun on sanottava, että Leijuva linna ei ylettänyt lähellekään Liikkuvan linnan tasoa. Toisen osan kirous kenties. Siinä oli aivan loistavia kohtia ja oivalluksia, mutta myös eräs huomattava pettymys. Kirjan keskikohta on yksinkertaisesti tylsä. Abdulla harhailee ympäriinsä sotilaan kanssa ja juoni ei tunnu menevän ollenkaan eteenpäin. Alussa ja lopussa kirja on erittäin viihdyttävä. Etenkin lopun kohtaukset linnassa olivat omia suosikkejani.

Tajusin jossain vaiheessa, että tämä tarinahan on vähän kuin Aladdin. Tosin ainakin minun versioni alkuperäisestä Aladdinistä on todella tylsä ja Aladdin itse todella ärsyttävä. En ole nähnyt Disneyn versiota. Jossain vaiheessa Leijuvan linnan tarina lähtee omille teilleen, mutta alussa siinä on hyvin paljon samaa Aladdinin kanssa. Molempien päähenkilöt ainakin ovat ärsyttäviä.

Nostan vielä esille keksi erityisen hyvää asiaa. Ensinnäkin, kirjan kansi on lumoavan kaunis. Voisin tuijotella sitä vaikka kuinka pitkään. Erinomaista työtä taiteilijan osalta. Toiseksi, rakastin Abdullan monimutkaisia ja polveilevia kohteliaisuuksia. Nauroin melkein ääneen useammassakin kohdassa!

4 / 6 kermalta haisevaa taikamattoa

Diana Wynne Jones: Leijuva linna, Castle in the Air, 1990, suomentanut Ville Viitanen, 2006, WSOY, 276 sivua

http://ecx.images-amazon.com/

Natsuki Takaya: Fruits Basket 1

Fruits Basketia on suositeltu minulle muutamaankin otteeseen. Lainasin sen, uusin viisi kertaa ja luin lopulta. En todellakaan pettynyt. Mangan piirustustyyli oli helposti seurattavaa ja henkilöt kiinnostavia. Se ei myöskään vaikuttanut liian lapselliselta. Olen jo lainannut seuraavan osan ja pääsen toivottavasti pian sen kimppuun.

https://littlecloudcuriosity.files.wordpress.com/

Yana Toboso: Black Butler II

Tämä manga taas oli hyvin erilainen kokemus Fruits Basketiin verrattuna. Luin tämän toisen osan lähinnä siksi, että ensimmäisessä oli muutamia ihan hyviä juttuja. Huomasin kuitenkin kakkosta lukiessani tämän mangan olevan tarkoitettu selvästi minua nuoremmille. En usko lukevani seuraavia osia ainakaan ihan heti. Kiusallisuuskertoimet olivat hieman liian suurta luokkaa.

Paluu heppakirjojen aikaan

Kuten olen jo joissain aiemmissa postauksissa mainostanut, haastattelin kirjamessuilla alla näkyvän kirjan kirjoittajaa Ronja Salmea ja luonnollisesti myös luin kyseisen kirjan sitä varten. Tuli kyllä niin nostalginen olo ja mieli alkoi taas kaivata ratsaille.

https://s1.adlibris.com/

Ronja Salmi: Ystäväni hevonen 

Ystäväni hevonen on alun perin viikoittain netissä julkaistu jatkotarina, joka on nyt laitettu konkreettisiin kansiin. Se kertoo kasiluokkalaisesta Milenkasta, joka rakastaa hevosia yli kaiken. Hänellä on ihana hoitoponi ja tallilla kuluu suurin osa päivistä. Milenka joutuu kuitenkin tallikiusauksen kohteeksi päästessään hoitamaan tallille saapunutta uutta hevosta. Kotirintamallakaan asiat eivät ole enää niin hyvin ja asiat menevät nopeasti alamäkeen. 

Olin nuorempana intohimoinen hevoskirjojen lukija. Hevoset ovat edelleen lähellä sydäntäni ja kaipaisin taas pitkästä aikaa ratsastamaan. Hevoskirjoja ei ole tullut oikeastaan luettua enää vuosiin. Olikin jännittävää tarttua taas hevoskirjaan ja palata ajassa taaksepäin. Ystäväni hevonen oli juuri sellainen kirja, joka tulee mieleeni sanasta hevoskirja. Aika yksinkertaista kieltä, nopea tahti ja paljon hevosjuttuja. Tämän kirjan lukaisee helposti yhdessä illassa ja jos genre on edes jollain tapaa läheinen, siitä voi jopa nauttia. Mikään mestariteos se ei ole, mutta täyttää tarkoituksensa.

Ystäväni hevonen käsittelee muutamia tärkeitä teemoja, kuten kiusaamista ja rahojen puutetta. Kirja on kuitenkin tarkoitettu hieman minua nuoremmille ja siksi asioiden aika nopea läpikäynti jollain tapaa vähän ärsytti. Huomasinkin yhtäkkiä toivovani, että joku kirjoittaisi hevoskirjoja myös aikuisempaan makuun. Sellaisia, joissa hevosilla olisi samanlainen suuri rooli, mutta mukaan mahtuisi myös syvällisempää tavaraa. Jos joku tietää tällaisen kirjan, otan hyvin mieluusti suosituksia vastaan. 

31/2 / 6 huolellisesti puhdistettua harjapakkia

Ronja Salmi: Ystäväni hevonen, 2015, Otava, 205 sivua

Ystäväni hevonen kuittasi Helmetin kirjahaasteesta yhden kohdan 

3. Vuonna 2015 julkaistu kirja

Keskinkertaista!

http://ecx.images-amazon.com/

John Green: Paper Towns

Quentin on ollut rakastunut naapurissa asuvaan Margoon lapsuudesta asti. He ovat kasvaneet toisistaan erilleen eivätkä enää vietä aikaa yhdessä, kunnes Margo kiipeää eräänä iltana Quentinin ikkunasta sisään ja raahaa tämän mukaansa monimutkaiselle kostoretkelle. Quentin luulee tämän olevan uuden ystävyyden alku, kunnes huomaa Margon seuraavana päivänä kadonneen kertomatta kenellekään, minne on mennyt. Margo on kuitenkin jättänyt vihjeitä, joita Quentin lähtee seuraamaan. Etsiessään Margoa, Quentin päätyy syvemmän kysymyksen äärelle. Kuka Margo oikeasti on?

Koska Sezzie sai taiottua meille liput Paper Townsin ennakkonäytökseen, täytyi molempien tietenkin lukea kirja ennen sitä. Tässä tapauksessa on sanottava, että minun kohdallani kirja kärsi nopeasta lukutahdista. Paper Towns on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen ja kolmas olivat sujuvaa, kiinnostavaa ja paikoin hauskaa, mutta toinen osa ei iskenyt ollenkaan. Tuntui, että mitään ei tapahtunut ja kuvattiin vain Quentinin arkielämää ja Margo-pakkomiellettä. Hulluksihan siinä tulee. Tätä tosiaan korosti nopea lukutahti. Kirjat, joissa kuvataan tavallista elämää tavallisessa maailmassa, eivät jaksa pitää yllä kiinnostustani, joten keskikohta oli Paper Townsissa aika lailla pakkopullaa.

Pidän John Greenin kirjoissa eniten filosofisista pohdinnoista ja kekseliään kauniista tavoista käyttää kieltä. Tässä kirjassa molemmat jäivät valitettavan vähälle. Niiden tilalla oli 20 kertaa liian monta Quentinin "Margo on unelmieni tyttö, Margo on maailman tärkein ihminen, kaikkien muidenkin täytyy omistaa elämänsä Margon olemuksen pohdiskelulle". Ymmärrän, että kirjan pointtina oli Quentinin Margo-obsessio ja siitä yli pääseminen, mutta olisin toivonut dynaamisempaa kokonaisuutta ja nopeampaa tahtia.

Sivuhenkilöistä on pakko antaa ylimääräistä plussaa, sillä oma lempihenkilöni löytyy tästä kategoriasta. Radar oli hauska, miellyttävä, inhimillinen ja ainoa järjen ihminen koko kirjassa. Hän oli henkireikäni aina, kun Q teki jonkin typerän tempauksen. Muutkin sivuhenkilöt olivat kiinnostavia ja toivat tarinaan oman persoonallisen leimansa. Radar ja hänen tyttöystävänsä Angela ovat myös elokuvassa erittäin onnistuneesti kirjoitetut.

Kirjan syvempi sanoma niin sanotun "manic pixie girl" -tyypin mahdottomuudesta ja siitä, kuinka rakastumme joskus ajatukseen toisesta tämän todellisen persoonan sijaan, nostaa kirjan pisteitä silmissäni. Nuorten kirjojen tyttöhahmoista ja rakkaustarinoista minulla onkin erittäin paljon sanottavaa. En kuitenkaan avaa Pandoran lipasta nyt, vaan mahdollisesti teen asiasta erillisen postauksen heti, kun aikaa riittää.


 Elokuvasta sanon vain sen verran, että se oli mielestäni ihan mukiinmenevä sovitus. Tiivistettynä voisi sanoa sen olleen keskinkertainen elokuva keskinkertaisesta kirjasta. Kannattaa käydä katsomassa, jos genre on sinua kiinnostava.

31/2 / 6 hyvin ikävää, onneksi elokuvasta poisjätettyä, käärmekohtausta

John Green: Paper Towns, 2008, Dutton Books, 365 sivua

https://contentcafe2.btol.com/

Vanessa Curtis: The Haunting of Tabitha Grey

Tabithan isä on saanut työpaikan vanhan kartanon tilanhoitajana ja koko perhe muuttaa paikan päälle saadakseen uuden suunnan elämälleen. Pian Tabitha alkaa kuitenkin huomata outoja tapahtumia, joita hän ei kykene järjellä selittämään. Onko hän vaarassa vai oikeasti seonnut?

Kyllä, kirja ihan oikeasti alkaa näin. Suureksi pettymyksekseni se ei kuitenkaan ollut B-luokan slasher, jos niin voi kirjoista edes sanoa, vaan aika laimeaksi jäävä kauhua yrittävä tarina. Juoni ei varsinaisesti ollut huono, vaikka olikin lopulta hieman liian yksinkertainen. Siinä oli hyviäkin hetkiä, jotka herättivät muutaman väristyksen. Loppuratkaisu ei ollut omaperäisimpiä, mutta solmi tyydyttävästi langanpätkät yhteen.

Hieman ennalta-arvattavan juonen olisin voinut vielä sivuuttaa, jos henkilöt olisivat olleet kiinnostavat tai miellyttävät. Vielä mitä, yksikään kirjan henkilöistä ei tuonut kaivattua kiintymyksen tunnetta. Tabitha on avuton ja lapsellinen ja käyttää koko kirjan ympäriinsä haahuiluun. Hän odottaa vastauksien vain tipahtavan syliinsä tekemättä itse oikeastaan mitään muuta kuin pyörtyilee ja on peloissaan. Hän ei myöskään tajua itse yhtään mitään. Ei siis absoluuttisen mitään. Kaikki asiat täytyy kertoa tarkasti ja juurta jaksaen ennen kuin valkenee. Tabitha on 14-vuotias! Kyllä sen ikäisenä pitäisi jo alkeellinen päättely onnistua.

Toisaalta, hänen vanhempansa ovat kaksi ärsyttävää tunnevammaista, joten ehkä avuttomuus on odotettavissa. Hänen äitinsä käytöstä vielä hieman ymmärtää masennuksen takia, mutta joitakin juttuja on todella vaikea niellä. Lopussa selviävä "pikku yksityiskohta" olisi myös ollut Tabithan hyvä kuulla hieman aikaisemmin. Hänen isänsä taas on toisella tavalla ärsyttävä. Hän on toisinaan todella kohtuuton ja odottaa lamaantuneelta lapseltaan aivan liikaa. Oman etunsa voisi kenties myös joskus unohtaa, kun lapsella on ongelmia?

Ison tekstin ja runsaiden marginaalien takia The Haunting of Tabitha Grey oli nopeaa ja kevyttä luettavaa. Se ei herättänyt suuria tunteita lievää ärsyyntymistä lukuunottamatta. Hieman nuoremmat lukijat voisivat saada kirjasta enemmän irti.

3 / 6 luultavasti eroon päättyvää parisuhdetta

Vanessa Curtis: The Haunting of Tabitha Grey, 2012, Egmont, 295 sivua

Vähän kevyempää kesälukemista

Diana Wynne Jones: Liikkuva linna

http://4.bp.blogspot.com/

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi lukea Liikkuvan linnan. Se on kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa ja siitä tehty elokuva on mielestäni ihana. Kirja oli aika erilainen, mutta pidin siitäkin kovasti ilman, että elokuva olisi muuttunut silmissäni huonommaksi.

Liikkuva linna on trilogian ensimmäinen osa ja kertoo Sophiesta, joka repäistään irti tasaisesta elämästä hattukaupassa, kun noita kiroaa hänet. Sophie päätyy velho Howlin linnaan siivoojaksi ja mukaan Howlin hyvin erikoiseen elämään tehtyään sopimuksen linnaa liikuttavan demoni Calciferin kanssa. Hänen täytyy purkaa Howlin sopimus Calciferin kanssa, jos tahtoo demonin muuttavan hänet taas ennalleen.

Pidin kirjan tunnelmasta ja tyylistä. Se oli yksinkertaista ja sujuvasti etenevää. Tapahtumista oli helppo pysyä kärryillä eikä henkilöitä ollut liikaa. Jotkut asiat jäivät hieman epäselviksi, mutta oletan saavani vastauksia seuraavissa osissa. Kirjailijalla oli miellyttävä tapa kuvata ihmisiä. Heistä ei kerrottu kuin Sophien vaikutelma ja lopun sai kuvitella itse, jos sen koki tarpeelliseksi. Pidin myös siitä, kuinka paljastukset tulivat verkkaisesti muun tekstin lomassa hyppimättä silmille joka käänteessä. Ne odottivat kiltisti vuoroaan ja ujuttautuivat sitten sopivassa kohdassa mukaan.

Rakastin kirjan maailmaa. Taikuus ja erikoisuus limittyi hauskasti ihmisten elämään täysin arkipäiväisesti. Taikuus ei ollut se iso juttu Liikkuvassa linnassa, vaikka merkittävä elementti toki olikin. Minuun vetosi tietenkin myös vanhanaikainen tunnelma hattukauppoineen ja soveliaisuussääntöineen. Sophie oli päähenkilönä onnistunut eikä tehnyt tyhmä tyttö -päätöksen kuin kerran tai kaksi. Suurimman osan ajasta hän oli omalaatuinen ja sopivalla tavalla ärsyttävä, jottei olisi tylsä. Howl hieman hämmensi minua, koska elokuvassa hän on hyvin viehättävä. Kirjassa hän oli ainakin puoleen väliin asti kerta kaikkiaan raivostuttava, lapsellinen ja pikkumainen. Teki mieli antaa hieman tapakasvatusta. Surukseni joudun siis lisämään Howlin "fiktiiviset miehet, jotka saisivat pysyä todella kaukana minusta" -listalleni.

Liikkuva linna on nopealukuinen ja tarpeeksi yksinkertainen fantasiakirja rauhallisiin kesäpäiviin. Siitä jää hyvä mieli ja kiinnostus jatko-osia kohtaan.

4 / 6 loitsuksi luultua runonpätkää

Diana Wynne Jones: Liikkuva linna, Howl's Moving Castle, 1986, suomentanut Ville Viitanen, WSOY, 323 sivua

https://f01.mrcdn.info/

Yana Toboso: Kuroshitsuji - Piru hovimestariksi

Minun teki kirjastossa käydessäni pitkästä aikaa mieli lukea mangaa. Valitettavasti Kallion kirjastossa ei ollut tarvitsemiani osia Death Notesta, joten päädyin kokeilemaan jotain uutta.

Kuroshitsuji kertoo Sebastianista, joka on arvostetun Phantomhive-suvun täydellinen hovimestari. Hänen isäntänsä on 12-vuotias Ciel Phantomhive, joka juoksuttaa Sebastianilla turhanpäiväisillä asioillaan. Sebastian ei kuitenkaan ole aivan sitä, miltä vaikuttaa. Yliluonnollisen taitavan hovimestarin taustalla on jotain synkempää kuin ensi silmäyksellä tulee ilmi.

Otin vahingossa suomenkielisen version mangasta, mikä ärsytti minua kotona huomatessani suomennoksen olevan hitusen ärsyttävä. Seuraavan osan otan sitten englanniksi. Kuroshitsuji tai Black Butler, kuten sen nimi englanniksi kuuluu, vaikuttaa ensimmäisen osan perusteella ihan viihdyttävältä ja mukavan harmittomalta mangalta, joskin vähän lapselliselta. Henkilöt tuntuivat tarpeeksi kiinnostavilta eikä ole ollenkaan haitaksi, että Sebastiania ei ole ollenkaan paha katsoa. En nyt oikein osaa antaa numeroarviointia, joten taidan miettiä yleisen arvosanan sitten, kun olen lukenut koko sarjan.

Yana Toboso: Kuroshitsuji vol 1, 2007, suomentanut Suvi Mäkelä, 2012, Punainen jättiläinen, 186 sivua

Simon Tofield: Simonin kissa ja Simonin kissan pentu

http://s.cdon.com/

http://mb.cision.com/

Näistä aivan valloittavista sarjakuvakirjoista olen aiemmin jo lukenut osia, mutta nyt luin ne vihdoin kokonaan. Ensimmäinen osa kertoo kirjoittajansa ilkikurisen kissan edesottamuksista ja toisessa osassa mukaan soppaan hyppää pieni löytökissanpentu. Piirtäjän sympaattisen yksinkertainen piirustustyyli lämmitti sydäntäni. Itse kissan omistajan tunnistin kyllä monta kirjoissa esiintyvää kohtausta omasta elämästäni.

Simon Tofield: Simonin kissa, Simon's Cat, 2009, suomentanut Niko Aula, Gummerus, 400 sivua
Simonin kissan pentu, Simon's Cat in Kitten Chaos, 2012, suomentajaa en nyt tähän hätään löydä, Gummerus, 240 sivua

Simonin kissa kuittasi Helmetin kirjahaasteesta yhden kohdan

30. Sarjakuva-albumi tai -romaani

Siltojen alla suhisee: Cuckoo Song

Olen hyvin pahoillani pitkästä kirjapostaustauosta. Jumituin vähän kirjojen suhteen enkä toisaalta halunnut postata kirjoja yksinään. Tämän postaan kuitenkin yksin, kuuluuhan se Toisen hyllyn aarteet -kirjahaasteeseen.

http://d.gr-assets.com/

Frances Hardinge: Cuckoo Song

Sezzien alustus:
Liberté pyysi minulta kirjaa, jossa ei ole typerää teiniromanssia. Huomasin, että vaihtoehdot olivat hieman vähissä, mutta lopulta en kuitenkaan osannut päättää kahden kirjan väliltä, joten kysyin tarkentavia kysymyksiä ja niiden avulla päädyin Cuckoo Songiin. Ostin sen kesällä Oxfordista ja kirja kiehtoi minua suuresti. Alussa se oli mielestäni kammottavan pelottava, sen jälkeen pidin todella paljon kirjan maailmasta ja viisaasta pohdinnasta, jota siinä käytiin ihmisyydestä ja muutoksen tarpeesta. Cuckoo Songin hahmot ovat huolella rakennetut ja kokonaisuutena kirja on mielestäni erittäin onnistunut.

Cuckoo Song kertoo 12-vuotiaasta tytöstä nimeltä Triss, joka eräänä päivänä huomaa, ettei olekaan oma itsensä. Hän yrittää sopia takaisin omaan elämäänsä, kunnes saa tietää karmean totuuden siitä, mitä hänelle on tapahtunut. Triss joutuu kohtaamaan liian pian koittavan ratkaisun hetken apunaan vain vastaan hangoitteleva pikkusiskonsa Pen ja kuolleen veljensä kihlattu Violet, joka on Trissin äidin mukaan huonoa väkeä.

Tämän hieman väärään aikaan yöstä kirjoitetun arvostelun selkeyttämiseksi olen päättänyt jakaa mielipiteeni neljään kategoriaan; yleisvaikutelma, tästä pidin, tästä en pitänyt ja nuortenkirjallisuuden ongelmia, jotka kaipaavat puuttumista

Yleisvaikutelmasta joudun ikäväkseni sanomaan, että Cuckoo Song oli ihan kiva. Se ei ollut erityisen hyvä, muttei myöskään huono. Enemmänkin aika keskinkertainen. Minusta tuntuu myös, että luin sen väärään aikaan. Kaikki varmaan tietävät, kuinka ärsyttävää on, kun huomaa lukevansa jotakin kirjaa aivan sopimattomalla hetkellä. Kirjan alkupuoli tökki minulla pahasti syistä, jotka selitän myöhemmin. Tarina pääsi mielestäni vauhtiin vasta puolivälin jälkeen. Pidinkin viimeisestä 200 sivusta paljon enemmänkin kuin alusta. Cuckoo Songissa oli mielestäni erittäin kiehtovia elementtejä, teemoja ja yksityiskohtia. Jotkut niistä herättivät ajatuksia, toiset huvittivat ja osa toi tarinaan mystisyyttä. Ongelmana oli ainoastaan, että niitä oli liikaa. Kirja itsessäänkin oli mielestäni liian pitkä. Osa loistavista asioista jäi vähäiselle käsittelylle ja lukijana en aina pysynyt perässä kaikissa käänteissä. Kustannustoimittamista ja ajatusten selkeyttämistä hieman lisää ja kirja olisi toiminut dynaamisempana kokonaisuutena.

Erityisen vaikutuksen minuun tekivät kuusi osaa, toiset pieniä ja toiset taas hieman suurempia. Rakastin paikkojen, otusten ja henkilöiden(ei ihmisten) nimiä. Ne olivat yksinkertaisella tavalla nokkelia ja selvästi mietittyjä. Nimet olivat myös siinä suhteessa hienovaraisia, että ne eivät saman tien luoneet vahvoja mielikuvia, vaan jättivät tilaa omalle ajattelulle. Toinen mahtava asia oli Violet. Hän oli henkilönä aivan loistava ja moniulotteinen. Hän oli yksi ainoista henkilöistä, joka ei missään vaiheessa raivostuttanut minua. Hänessä oli särmää, tarttumapintaa ja vikoja, minkä takia hänen kohtauksensa olivat kaikkein kiinnostavimpia. Kolmas asia oli jazz-musiikin kuvailu. Rakastuin aivan täydellisesti tapaan, jolla kirjailija kuvasi eri jazz-musiikin tyylejä. Tunnistin täysin, mistä hän puhui ja jokainen kuvaus sai hymyn huulilleni. Neljäs, viides ja kuudes ovat molemmat keskusteluja. Yhdessä kohdassa Violet selittää Penille ja Trissille, jotka ovat eläneet yltäkylläisyyden kuplassa, tavallisten ihmisten vaikeuksista rahan kanssa. Toisessa taas Shrike selittää tytöille, miksi sakset ovat salaperäisen Besiders-kansan vihollisia. Koko keskustelun piilevä filosofisuus iski minuun syvästi. Viimeinen keskustelu käytiin Trissin (siinä vaiheessa hänen nimensä on Trista) ja Piers Crescentin välillä. En voi vastustaa kohtauksia, joissa rasittaville henkilöille näytetään heidän virheensä ja heidät pakotetaan näkemään tekemänsä vääryys. Lapsellista riemua koin suunnattomasti.

Nyt päästään sitten asioihin, jotka minua ärsyttivät. Niitä ei ole kovin montaa, mutta valitettavasti samat ärsyttävyydet piinasivat minua lähes koko kirjan läpi. Olen joutunut myöntämään itselleni olevani voimakkaasti suhtautuvaa sorttia, mikä tässä tapauksessa tarkoitti, että jouduin toisinaan lopettamaan lukemisen ärsyyntyessäni liikaa. Kaikkein ärsyttävin kaikista oli Pen. Hänestä tuli mukava vasta viimeisen sadan sivun aikana. Muuten Pen ei tehnyt mitään muuta kuin valitti, hankaloitti päähenkilön elämää ja teki erittäin typeriä valintoja. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa. Kuten jo aiemmin mainitsin niistä turhista elementeistä, Mr Grace oli ehdottomasti sellainen. Hänellä oli aluksi oma, tärkeä tehtävänsä, mutta loppuvaiheessa hänestä tuli turha hidastava tekijä, joka ei edes saanut kunnollista käsittelyä. Mr Grace jäi liian merkityksettömäksi, jotta hänen kohtalonsa olisi herättänyt minussa minkäänlaisia tunteita. Hän olisi ansainnut paremman käsittelyn tai sitten hän olisi saanut jäädä pieneksi henkilöksi. Viimeinen, mutta ei vähäisin raivostuttavuuden kohde oli tyttöjen äiti, joka herätti minussa suunnatonta vihaa. Se nainen oli pohjimmiltaan syyllinen aika moneen koko kirjaan johtaneeseen asiaan ja pääsi minusta hieman liian helpolla.

Vihdoin pääsen asioihin, jotka tämän kirjan ansiosta huomaan olevan nuortenkirjallisuuden erittäin naurettavia piirteitä, joista tulisi päästä eroon ensi sijassa.

1. Lapsi-ikä. Tästä lähin yli 20-vuotiaat, joilla ei ole kasvatustutkintoa, eivät saa kirjoittaa alle 13-vuotiaita päähenkilöitä. Jostain kumman syystä aikuisilla kirjailijoilla vaikuttaa olevan todella vääristynyt käsitys lasten henkisestä kehityksestä. Kaikki lapset välillä 4-10 käyttäytyvät aivan samalla tavalla. He saavat olla rationaalisia olentoja silloin, kun se jotenkin edistää juonta, mutta muuten he käyttäytyvät kuin 5-vuotiaat. Eli he ovat aivan täysin impulssiensa hallittavana, saavat uhmaikäisen kiukkukohtauksia, eivät kykene ajattelemaan seurauksia ja unohtavat tärkeät tehtävät saman tien. Cuckoo Song on loistava esimerkki, sillä Pen käyttäytyi ensimmäiset 300 sivua juuri kuvailemallani tavalla ja hän oli sentään 9! Ei 5!

2. Takakansitekstit. Syy siihen, miksi en oikein päässyt Cuckoo Songin kanssa vauhtiin oli sen takakansiteksti. Siinä kerrottiin tarkasti asiat, joiden selvittämiseen Triss käytti ensimmäiset sata sivua! Vähän puuduttaa lukea sivu toisensa jälkeen, kuinka päähenkilö miettii ahdistuneesti syytä ongelmiinsa, kun lukija jo ne tietää. Tämä ei siis ollut kirjan syy, vaan huonon takakansitekstin. Valitettavan usein juuri nuortenkirjoissa käy juurikin näin.

Nyt, kun olen saanut valittaa rivin toisensa jälkeen, minun on pakko sanoa, että kirja on oikeasti ihan lukemisen arvoinen. Se on vähän erilainen kuin monet muut lähiaikoina julkaistut nuortenkirjat ja se se ainakin herättää tunteita.

3 / 6 kenties kuollutta sammakkoa rasiassa

Frances Hardinge: Cuckoo Song, 2014, Macmillan, 409 sivua

Ereitan postauksen hänelle antamastani kirjasta löydät täältä

Vuosi käyntiin fantasialla

http://news.bbc.co.uk/

Michelle Harrison: The 13 Treasures

Tanya joutuu vastentahtoisesti viettämään kesäänsä isoäitinsä rapistuneessa kartanossa jouduttuaan jälleen ongelmiin omituisen kykynsä kanssa. Tanya nimittäin kykenee näkemään keijuja, jotka eivät asiasta pidä, vaan kiusaavat Tanya tämän rikottua heidän sääntöjään. Isoäidin kartanossa on useita asioita, jotka Tanyan mielestä tekevät kesästä tuplasti kamalamman. Tärkein näistä syistä on tilnahoitajan poika Fabian, joka vetää Tanyan aina mukaan omiin kuvioihinsa. He päätyvät selvittämään 50 vuotta vanhaa katoamistapausta, jota Fabian ei kykene jättämään rauhaan. Lähiseuduilta kadonneiden lasten tapauskin avaa Tanyalle ovia tietoon, jota hän ei kenties koskaan olisi halunnut saada selville.

Ymmärrän, että tämä kirja on tarkoitettu minua nuoremmille lukijoille ja siksi minua ärsyttävät asiat eivät ehkä ärsytä varsinaista kohdeyleisöä. Haluan niistä kuitenkin avautua.

Nuortenkirjoja paljon lukeneena kannen iskulause nauratti minua suuresti. "A family secret, a fateful inheritance..." on kuvaus, joka sopii vähintäänkin joka toiseen fantasiakirjaan ja sain suurta huvia yrittäessäni keksiä mahdollisimman monta. Sama ilmiselvyys vaivasi myös vihjeitä, joita kirja viljeli. Kirjan henkilöt eivät samaa ongelmaa kokeneet, sillä heille kaikki asiat piti vääntää rautalangasta ja aidanseipäästä mielellään myös useaan kertaan, että he mitään tajusivat.

Kirjan kieli ei onneksi tuntunut lapselliselta eiväkä tapahtumat ja taustatiedot nekään vaikuttaneet naurettavilta tai typeriltä. Ainoana poikkeuksena on silmien pyörittelyä aiheuttanut tukkaloitsu, jonka päähenkilö saa osakseen. Toisaalta Harrison ei myöskään ole kehittänyt mitään kovin omaperäistä, vaan maailma on aika peruskauraa. Suurimmaksi osaksi se ei haittaa ja varsinkin lastenromaanina The 13 Treasures on oikein onnistunut. Itse jäin kaipaamaan syvempää käsittelyä henkilöiden motiiveille ja luonteille, mutta lapsille se olisi voinut olla liian puuduttavaa.

Tarina onnistui myös kerran luomaan yllätysmomentin. Myöhemmin ajatellen sekin olisi ollut tajuttavissa, mutta siinä hetkessä lopun juonenkäänne tuli aivan puun takaa. Se rikkoi oikein virkistävästi kirjan yleistä ilmapiiriä.

Kun nyt kerran joudun lukemaan sarjan muutkin osat, tahtoisin esittää toiveen jatko-osien juonikaavioita varten. Harras toiveeni olisi, että kirjailija valitsisi yhden pääjuonen ja jättäisi muut pääjuonta tukeviksi sivujuoniksi. Tässä kirjassa tuntui olevan useampi yhtä vahva juoni ja minulle jäikin hieman epäselväksi, mikä oli se tärkein. Juonet liittyvät kyllä selkeästi toisiinsa ja kirjailija onkin ehkä yrittänyt tehdä "lopussa kaikki langat yhdistyvät" -tyylisen kaavan, mutta yritys on vain puolittain onnistunut.

Olin siinä käsityksessä, että omasta hyllystäni löytyvä The 13 Secrets olisi sarjan toinen osa, mutta huomasin kirjan loputtua erheeni. Joudun siis lukemaan vielä yhden osan ennen kuin pääsen omani kimppuun. Siksi esitänkin nyt kysymyksen, joka jäi ensimmäisen osan jälkeen minua suuresti vaivaamaan: Mihin Tanyan rannekorusta repäisty pieni pata joutui?

3 / 6 varastelevaa viemärikeijua

Michelle Harrison: The 13 Treasures, 2009, Simon and Schuster, 326 pages

http://themortalinstrumentssource.files.wordpress.com

Cassandra Clare, Sarah Reed Brennan, Maureen Johnson:
The Bane Chronicles

The Bane Chronicles oli ehdottomasti syntymäpäivälahjojeni kohokohta. Aloitin sitä jo viime vuoden puolella, mutta suurin osa jäi tälle vuodelle, joten lasken sen virallisesti ensimmäiseksi vuonna 2015 lukemakseni kirjaksi.

Kirja koostuu yhdestätoista Magnus Banen elämästä kertovasta novellista. Alkupään tarinat liittyvät vanhempiin tapahtumiin ja osa niistä liittyy läheisestikin Clockwork-sarjojen henkilöihin. Loppupäässä taas ollaan lähempänä nykyaikaa ja muutama tarina kertookin Varjojen kaupungit -sarjan aikaisista tapahtumista. Tiedätte, mitä se tarkoittaa. Malec. Sitä se tarkoittaa. Vaikka tällä hetkellä koenkin jonkin sorttista yliannostusta kirjojen romansseista, tähän pariin en voi kyllästyä. Siksi suosikkitarinani oli ehdottomasti Alecin ja Magnuksen ensitreffit.

Pidin enemmän loppupään tarinoista, sillä niihin tuntui olevan jo valmiiksi läheisempi suhde. Alkupään tarinoissa juonet eivät olleet niin kovin kiinnostavia. Ne olivat toki viihdyttäviä, mutta hieman yhdentekeviä. Niihin sisältyi myös aivan liikaa vihjailua Clockwork-sarjaan. En ole lukenut prequel-sarjasta kuin ensimmäisen osan, joten se ärsytti minua. Sama ongelma oli myös City of Heavenly Firessa, Clare ei osaa sulavan vihjailun taitoa, vaan antaa liikaa tietoa, jolloin lukija ymmärtää jääneensä jostain ulkopuolelle. Paras vihjailu on sellaista, jonka ymmärtävät ne, jotka asiasta tietävät, mutta tietämättömät kykenevät ohittamaan. Toinen asia, mitä koko kirjassa oli liikaa, oli Camille. Hänet mainittiin ja häntä näkyi raivostuttavan paljon. Camille henkilönä ei herätä minussa mitään kiinnostusta tai sympatiaa. Hän on vain turhauttava.

Claren loistavat humoristiset oivallukset olivat onneksi löytäneet tiensä myös The Bane Chroniclesiin. Välillä niitä tuli jopa sarjatykityksenä, jolloin huomasin nauravani ääneen. Oli myös erinomainen valinta esitellä paremmin Catarina Loss ja Ragnor Fell, jotka varsinaisessa sarjassa jäivät hyvin etäisiksi ja merkityksettömiksi. Molemmat olivat mahtavia hahmoja ja etenkin Catarina oli loistava.

Kaiken tämän jälkeen on pakko sanoa, että yksi kirja ei vaan millään riitä. Tarvitsen lisää ja etenkin tarinoita varsinaisen sarjan ympäriltä. Se ei mielestäni myöskään ole mikään mahdottomuus, sillä Cassandra Clarelta taitaa puuttua kyky jättää luomansa maailma ja henkilöt taakseen. Jos se tarkoittaa lisää Magnus Banea, en löydä asiasta mitään valittamisen aihetta.

41/2 / 6 hieman närkästynyttä asiakasta vaatimassa sarviliskorituaaliaan

Cassandra Clare, Sarah Rees Brennan, Maureen Johnson: The Bane Chronicles, 2013 & 2014, Walker Books, 503 sivua

The Bane Chronicles kuittasi Helmetin kirjahaasteesta 7 kohtaa.

5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
7. Novellikokoelma
8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
29. Kirja, jossa on taikuutta
43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä

Odottamattomia käänteitä

30.3.2019 Tämä postaus on ollut alunperinen englanninkielinen. Käänsin sen myöhemmin suomeksi

Helen Hiorns: the name on your wrist

http://d.gr-assets.com/

Raskaan Bovaryn jälkeen tämä teinikirja tuntui todelta virkistävältä. Vain 261 sivua, kevyttä kieltä ja oikeasti edistyvä juoni. Joten kiitos Helen Hiorns kirjasta, joka toi lukuintoni takaisin.

Päähenkilö ja minäkertoja tässä kirjassa on Corin. Hän elää maailmassa, jossa kaikki päätetään sen mukaan, mikä on kenellekin paras ratkaisu. Ihmiset ohjataan heille sopivimmille urapoluille, asuinpaikat ja asunnot määrätään yksilön mukaan ja sielunkumppanin nimi ilmestyy jokaisen ranteeseen nuorella iällä. Rannenimesi on suurin ja arvokkain salaisuutesi. Corin ei tahdo sopia yhteiskunnan järjestykseen. Hän manipuloi ja huijaa muita ja työntää luotaan kaikki, jotka hänestä voisivat välittää. Hänen perhe-elämänsä on aivan sotkussa. Corinin sisko Jacinta kulkee sisään ja ulos psykiatriselta osastolta ja heidän äitinsä taas ei huomaa mitään, mikä on pintaa syvemmällä. Corin joutuu vedetyksi syvemmälle salaisuuksien ja huijauksien maailmaan kuin olisi koskaan voinut kuvitella. Ja kaikki tämä vain yhden ranteeseen kirjoitetun nimen takia.

Kliseisestä nimestä ja kannesta huolimatta itse kirja on erinomainen ja se todella yllätti minut. Odotin jotain typerää fan fiction sielunkumppanit -tyyliä, mutta sainkin viiltävän poliittisen ja filosofisen satiirin sen sijaan. Monet tämän futuristisen yhteiskunnan asioista ja asenteista tuntuivat hyvin sopivilta vertauksilta nykypäivään.

"Humanity always had to hate someone. It gave them a purpose, I supposed, and made many feel like they were worth more. There are too many people for everyone to be satisfied with to be equal. People always want to be more significant than the blips in history they are."

"Humanity is just so very good at boasting about the things they are supposedly good at, and hushing up the things they don't want anyone else to know."

The name on your wrist ei ole paksu kirja, joten suosittelen sitä kaikille, joilla on hetki ylimääräistä aikaa. On hieno tunne tulla toisinaan iloisesti yllätetyksi.

41/2 / 6 keskustelua tulevaisuuden ammatista (voit joutua maanviljelijäksi)

Helen Hiorns: the name on your wrist, 2013, Corgi Books, 261 pages

http://thebooksmugglers.com/

Simmone Howell: Everything Beautiful

Riley Rose lähetetään kristilliselle kesäleirille, kun hänen isänsä ja isän uusi tyttöystävä kyllästyvät Rileyn säätämiseen. Riley tietää heti kättelyssä vihaavansa koko paikkaa. Muut leiriläiset ovat ärsyttäviä ja ohjaajat taas liian syvällä Jeesus-jutuissaan. Tervetullut poikkeus on Dylan Luck, pyörätuoliin joutunut poika. Riley saattaakin saada leiristä irti ennen kuin luuli, vaikkei kenties isänsä toivomalla tavalla.

Pidin todella Everything Beautifulista. Se herätti oikeita tunteita. En varmasti pitäisi Rileysta oikeassa elämässä, mutta kirjojen maagisessa maailmassa tulimme toimeen oikein hyvin. Hänen sisäiset ristiriitansa oli hyvin kirjoitettu ja hänen elämäntyylinsä teki kirjan lukemisesta kiinnostavan. Tämä ei onneksi ollut kovin masentava kirja. Sen sijaan se käsitteli vaikeita teemoja ja vakavia asioita realistisen humoristisesti. Arvostin etenkin lukujen nimiä. Esimerkkinä "Bad-weird and Jesus-freaky".

Everything Beautiful sisälsi myös ärsyttäviä piirteitä. Osa leiriläisistä jäi aivan karikatyyreiksi ja todella kliseisiksi. Riley taas teki joitain huonoja ratkaisuja eikä ottanut asioita puheeksi silloin, kun olisin todella halunnut hänen tekevän niin. Toisina hetkinä taas hänellä ei ollut mitään ongelmaa avata sanainen arkkunsa. Kirjaan on myös livahtanut hieman ärsyttävää elämän opetuksellista saarnaamista.

The ending was most surprising. I won't spoil it but it definitely wasn't quite what I was expecting. Everything Beautiful is not a long book but it still manages to capture a small slice of life. This truly falls into the category of books I recommend.

Kirjan lopetus oli erittäin yllättävä. En spoilaa sitä teille, mutta minä en ainakaan odottanut sitä. Everything Beautiful ei ole paksu kirja, mutta onnistuu silti pitämään sisällään pienen palasen elämää. Tämä on todellakin kirja, jota voin suositella.

4 / 6 Roslynilta varastettua huntua

Simmone Howell: Everything Beautiful, 2008, Bloomsbury, 277 pages

http://upload.wikimedia.org/

Louis Sachar: Holes


Stanley Yelnats on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Tällä kertaa hän on joutunut sen takia Camp Green Lakeen suorittamaan tuomiota. Camp Green Lakessa vangit joutuvat joka päivä kaivamaan yhden ison kuopan. Pian Stanleylle käy kuitenkin selväksi, että kyse ei ole ainoastaan luonnekasvatuksesta, vaan vaikuttaisi siltä, että he etsivät jotain.

Holes on yksi omituisimpia kirjoja, joita olen vähään aikaan lukenut. Ei huonolla tavalla outo, mutta ehdottomasti kummallinen. Tapahtumat liikkuvat hyvin nopeassa tahdissa ja kertojaäänellä on toisinaan mielipiteitä asioista. Jotkut elementit ovat aika uskomattomia, mutta kolme päätarinaa nivoutuvat yhteen oikein hyvin.

Pidin todella paljon kirjan kolmesta juonesta, jotka paljastuvat kirjan edetessä. Varsinainen pääjuoni Stanleyn kanssa on oikeastaan aika tylsä, mutta se ei haittaa. Vuoriepisodi on erinomainen. Kaksi muuta tarinaa taas ovat salaperäisiä ja koskettavia. Varsinkin Kate Barlown tarina.

Kuten ehkä huomaatte, minulla ei juuri tällä hetkellä ole mitään järkevää sanottavaa Holesista. Se oli todella viihdyttävä ja ehdottoman erikoinen.

4 / 6 Sipulikeitosta pitämään liskot poissa

Louis Sachar: Holes, 1998, Scholastic, 233 pages

Näin kirjoitat oman menestyksekkään nuorten romaanisi!

7 helppoa vaihetta

1. Tarvitset kirjallesi päähenkilön. 
Varma valinta päähenkilöksi on Tyhmä Tyttö. Näin tunnistat kyseisen ihmistyypin:
-Hän on kaikkien mielestä erittäin kaunis, mutta ei itse sitä huomaa eikä myöskään tee mitään asian eteen.
-Hän ei kykene harkitsemaan asioita järjellisesti, vaan ryntää suin päin tilanteisiin juuri sen hetkisen tunteensa pohjalta.
-Hän on impulsiivinen, kärsimätön, hyppii johtopäätöksiin ja tekee järisyttävän huonoja valintoja
-Hän kieltäytyy näkemästä totuutta, jos se ei ole hänen ajatustensa mukainen
-Hän on erityisen hyvä jossain taidossa.
-Hän rakastuu todella nopeasti ja löytää nuorella iällä elämänsä rakkauden.
-Hän jostain kumman syystä valitsee lopulta aina Tyhmän Pojan
-Esimerkkejä Tyhmistä Tytöistä: Clary (Varjojen kaupungit), Evie (The Killables), Gaia (Birthmarked), Ana (The Glimpse), Tessa (The Infernal Devices), Cassia (Tarkoitettu)

2. Päähenkilö tarvitsee pojan
Mitä olisi nuorten kirja ilman roihuavaa romanssia? Luonnollisesti Tyhmä Tyttö tarvitsee itselleen Tyhmän Pojan. Tällainen on Tyhmä Poika:
-Hän on ylimaallisen komea
-Hän ulospäin itsekäs, röyhkeä, kylmä ja välinpitämätön. Vihanhallintaongelmat ja vaikea lapsuus ovat aina plussaa.
-Hän on sisältäpäin välittävä, tunteellinen ja niin kovin rikki.
-Hän tarvitsee jonkin synkän salaisuuden, joka varjostaa hänen ja Tyhmän Tytön suhdetta.
-Hänen koko elämänsä alkaa pyöriä Tyhmän Tytön ympärillä, kunnes hänen oma elämänsä on merkityksetön, jos he eivät voi olla yhdessä.
-Tiimityö on mahdottomuus, sillä "tämä hänen täytyy tehdä yksin".
-Itsestäänselvyyksien toistaminen
-Tyhmä Poika on hyvin usein orpo. Tuo sellaista jännää syvyyttä.
-Esimerkkejä Tyhmistä Pojista: Jace (Varjojen kaupungit), Raffy (The Killables), Will (The Infernal Devices), Ky (Tarkoitettu)

3. Älä unohda kolmiodraamaa
Mikäänhän ei koskaan saa olla liian helppoa, joten kirjasi tarvitsee myös toisen Tyhmään Tyttöön rakastuneen pojan. Näin luodaan ihmissuhdekonflikteja ja asetetaan Tyhmä Tyttö asemaan, jossa hänen täytyy valita. Kolmiodraaman kolmas pyörä on lähes yksinomaan Fiksu Poika
-Hän on kohtelias, mukava, avoin, kiltti, lojaali ja älykäs
-Hän kykenee miettimään ennen toimintaan rynnimistä.
-Ei menetä helposti malttiaan.
-Hän jostain aivan käsittämättömästä syystä rakastuu epätoivoisesti Tyhmään Tyttöön.
-Hän ja Tyhmä Tyttö usein tuntevat toisensa etukäteen, ei kuitenkaan välttämätöntä.
-Hän tekee hyviä suunnitelmia, joita Tyhmät eivät kuitenkaan kuuntele
-Hänen osakseen jää muiden sotkujen siivoaminen.
-Esimerkkejä Fiksuista Pojista: Simon (Varjojen kaupungit), Jem (The Infernal Devices), Xander (Tarkoitettu), Lucas (The Killables)

4. Kaikki rakastavat perheongelmia
Aivan näin. Mukavaa lisämaustetta tarinalle saa vanhoista kunnon perheongelmista. Niitä kannattaa kuitenkin viljellä kohtuudella, ettei kolmiodraama kärsi. Tässä muutamia vaihtoehtoja. Valitse yksi tai useampia.
-Kuollut isä, joka ei yllättäen olekaan kuollut, vaan onkin pahis.
-Kidnapattu/sairas/vankilassa oleva äiti. Äidin pelastaminen on aina luottovalinta
-Vanhemmat ovatkin adoptiovanhemmat. Lähdetään etsimään niitä biologisia.
-Välikappaleeksi joutunut/pahikseksi kääntynyt sisarus. Sisaruksia on joko kiva pelastaa tai sitten yrittää pysäyttää.
-Vanhemmat hylkäävät, kun eivät kykene käsittelemään vaikeita tapahtumia.
-Läheisemmän vanhemman kuolema
-Vanhemmat ovat koko ajan tiellä, kun eivät ymmärrä, mitä on tekeillä eikä sitä kerrota heille.

5. Sivuhenkilöistä vähän huumoria
Usein kolme tärkeintä henkilöä ovat turhan vakavia. Joskus heillä on hauskojakin juttuja, mutta on hyvä olla myös muutama hieman koominen sivuhenkilö. Kokeile, jos jokin näistä sopisi tarinaasi.
-Kömpelö sählääjä, poika.
-Koppava ja kaunis tyttö
-Sarkastinen ja kyllästyneen oloinen poika
-Suloinen pikkusisarus
-Viisas auttaja, sukupuoli vapaa
-Eläinystävä

6. Ympäröivä yhteiskunta
Tarinan täytyy tietenkin sijoittua jonnekin. Tässä kategoriassa ei kannata lähteä arkimaailmatielle, sillä kirjasta voi tulla turhan lyhyt. Parhaita vaihtoehtoja on tässä tapauksessa kaksi.
-Dystopiayhteiskunta. Totalitäärinen valtio, tiukka valvonta ja kontrolli, rankka elämä, eletään pelossa. Dystopia on sikäli aika helppo, että sen ei tarvitse olla todella yksityiskohtaisesti suunniteltu, sillä tapahtumat voi esittää tavallisen ihmisen näkökulmasta, joka ei näe koko kuvaa. Tyhmä Tyttö joutuu tosin tässä yhteiskunnassa tekemään jotain kapinallista, mutta se sopii hyvin hänen luonteeseensa.
-Fantasiamaailma. Tämä on vähän työläämpi, mutta usein myös kiinnostavampi. Mahdollisuus on, että jotkut lukivat tahtovat lukea myös jatko-osat, vaikka eivät välittäisi henkilöiden kohtalosta, sillä heitä kiinnostaa luomasi maailma. Älä lähde liian kauas todellisuudesta, vaan solmi yhteiskuntasi jotenkin modernin maailman laitamille. Sinun ei jälleen tarvitse keksiä liikaa heti alkuun, sillä uusia asioita voi paljastua tarinan mukana. Muista vain kehittää joku henkilö, jolla on taikavoimia. Näin saat monet tapahtumat sujumaan paljon jouhevammin.

7. Juonikaavio
Juonen kulku on monille kompastuskivi tarinaa kirjoitettaessa. Jotta esikoisromaanisi valmistuisi mahdollisimman pian, tein sinulle valmiin pohjan, johon voit sitten istuttaa oman versiosi.
Tyhmän Tytön ja ehkä myös maailman esittely --> Kohtaaminen Tyhmän Pojan kanssa --> Maailman ja tilanteen selitystä --> Vähän actionia --> Kolmiodraaman esittely --> Juonen etenemistä --> Sivuhenkilöt mukaan kuvaan --> Actionia/suuria paljastuksia --> Tyhmä Tyttö ja Tyhmä Poika selvästi rakastuneita, alkavat seurustella --> Pientä kivaa sivuhenkilöiden kanssa --> Järkytysmomentti ja lisää actionia -->Ryppyjä rakkaudessa, sovinto --> Huonon suunnitelman laatiminen --> Suunnitelma menee mönkään --> Draamaa --> Tyhmän Tytön ja Pojan ero haluamastasi syystä --> Shokkimomentti ja seuraavan kirjan alustaminen --> Lopetus

Näitä ohjeita noudattamalla esikoisromaanisi pitäisi valmistua tuota pikaa ja kohta sitä mainostetaan kaikissa kirjakaupoissa kautta maan. Jään odottamaan mielenkiinnolla.