Totaalinen villiintyminen kirjamessuilla!

Joo minua ei todellakaan saa enää koskaan päästää kirjamessuille. Järkyttävää kirjojen haalimista ja henkisen tasapainon järkkymistä. Nyt, kun vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, voisin esitellä ihania ostoksiani.

Yksi päivä ei siis tosiaan ollut tälle kirjafriikille tarpeeksi, vaan maksoin itseni sisään kahtena peräkkäisenä päivänä.

Lauantaina menin isoäitini seuraksi ja sunnuntaina Sezzien kanssa. Erityisesti meitä kiinnosti Salla Simukan haastattelu ja paneeli aiheesta Paranormaali romanssi. Molemmat näistä löytyivät tietenkin rakkaan Kallion lukiomme Louhi-lavalta. Hyvä Kallio! Olitte messujen parasta antia.

Kiinnitä huomiota myös upeisiin taideteoksiin. Oli mielestäni jännittävä idea, että taiteilijat maalasivat koko ajan. Se toi jonkinlaisen vähän rennoman tunnelman. Tässä siis Salla Simukan haastattelu, kuten myös alemmassa kuvassa.

Tässä on meneillään Paranormaali romanssi -paneeli. Juttua tuntui riittävän ja sitä oli hyvin mielenkiintoista seurata. Sain myös uuden idean kehittelemääni tarinaan. 

Tässä vielä kaksi kuvaa Louhi-lavan takapuolelta.

Kirjaostokset olivat kaikki antikvariaattipuolelta. Sieltä löytyi paljon ihania kirjoja halvalla ja suhteellisen hyvässä kunnossa. Hyvin klassikkopainotteisia ostoksia tuli divareissa tehtyä. Kiiltävän kauniit nuorten kirjat voikin laittaa synttäri/joululahjalistaan. Jännästi ovat niin lähellä toisiaan.

Pahoittelen vähän epäselviä kuvia. Seuraavat kirjat niistä kuitenkin löytyvät:
Anne Frank: Päiväkirja
Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut
Grimmin sadut
Jules Verne: Kapteeni Nemo
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Mary Shelley: Frankenstein
Philip Pullman: Kultainen kompassi

Kirjojen lisäksi mukaan tarttui kolme pinssiä, joista yhden ostin eräälle ystävälleni. Tämä kyseinen pinssi on kuvassa viimeinen oikealla. Te, jotka ette sitä tunnista, menkää heti paikalla sivistämään itseänne ja katsomaan Monthy Pythonin Graalin malja. Nämä kaksi muuta pinssiä ostin itselleni ja mielestäni selittävät aika hyvin itse itsensä.

Lisäksi voitin tällaisen hyvin hämmentävän lehden eräissä arpajaisissa.

Ja tietenkin järkyttävällä tahdilla tehty messukierros saa kenet tahansa nälkäiseksi. Väsyneinä ja nälkäisinä vihdoin löysimme ruokamessuilta kojun, josta sai nopeasti molemmille sopivaa ruokaa. Italialainen pizza oli oikein hyvää, jollei hieman rasvaista.

Viimeisenä on hyvin iloinen uutinen. Olen saanut lukuintoni takaisin! Sain juuri postattua kolmen englanninkielisen kirjan postaukseni ja aivan näillä näppäimillä aloitamme Sezzien kanssa uuden projektin. Lokakuun klassikko on jo saapunut luokseni ja olenkin sitä myös aloitellut.

Typerää vai tosi typerää?

Nyt olisi jälleen uuden kirjaprojektin aika! (Koska niitähän ei ole jo muutenkin ihan tarpeeksi.) Tarkoituksena on lukea omia lukemattomia kirjoja pois ja tutustua toisen kirja-aarteisiin aina vuoron perään. Aloitamme lukemalla yhden kirjan omasta hyllystä ja sen jälkeen yhden toisen hyllystä jne...

http://www.hannas.fi/

Projektissa kulkee mukana kaksi tagia. "Toisen hyllyn aarteet" ja "oman hyllyn unohdetut".

Aikataulu ei ole mitenkään looginen tai säännöllinen, vaan luemme ihan omaa tahtiamme. Välillä voi olla pidempiäkin välejä. 

Tätä on suunniteltu pitkään ja hartaasti ja viimein pääsemme aloittamaan!

Kirjarakkaudella,

Liberté & Ereita

Odottamattomia käänteitä

30.3.2019 Tämä postaus on ollut alunperinen englanninkielinen. Käänsin sen myöhemmin suomeksi

Helen Hiorns: the name on your wrist

http://d.gr-assets.com/

Raskaan Bovaryn jälkeen tämä teinikirja tuntui todelta virkistävältä. Vain 261 sivua, kevyttä kieltä ja oikeasti edistyvä juoni. Joten kiitos Helen Hiorns kirjasta, joka toi lukuintoni takaisin.

Päähenkilö ja minäkertoja tässä kirjassa on Corin. Hän elää maailmassa, jossa kaikki päätetään sen mukaan, mikä on kenellekin paras ratkaisu. Ihmiset ohjataan heille sopivimmille urapoluille, asuinpaikat ja asunnot määrätään yksilön mukaan ja sielunkumppanin nimi ilmestyy jokaisen ranteeseen nuorella iällä. Rannenimesi on suurin ja arvokkain salaisuutesi. Corin ei tahdo sopia yhteiskunnan järjestykseen. Hän manipuloi ja huijaa muita ja työntää luotaan kaikki, jotka hänestä voisivat välittää. Hänen perhe-elämänsä on aivan sotkussa. Corinin sisko Jacinta kulkee sisään ja ulos psykiatriselta osastolta ja heidän äitinsä taas ei huomaa mitään, mikä on pintaa syvemmällä. Corin joutuu vedetyksi syvemmälle salaisuuksien ja huijauksien maailmaan kuin olisi koskaan voinut kuvitella. Ja kaikki tämä vain yhden ranteeseen kirjoitetun nimen takia.

Kliseisestä nimestä ja kannesta huolimatta itse kirja on erinomainen ja se todella yllätti minut. Odotin jotain typerää fan fiction sielunkumppanit -tyyliä, mutta sainkin viiltävän poliittisen ja filosofisen satiirin sen sijaan. Monet tämän futuristisen yhteiskunnan asioista ja asenteista tuntuivat hyvin sopivilta vertauksilta nykypäivään.

"Humanity always had to hate someone. It gave them a purpose, I supposed, and made many feel like they were worth more. There are too many people for everyone to be satisfied with to be equal. People always want to be more significant than the blips in history they are."

"Humanity is just so very good at boasting about the things they are supposedly good at, and hushing up the things they don't want anyone else to know."

The name on your wrist ei ole paksu kirja, joten suosittelen sitä kaikille, joilla on hetki ylimääräistä aikaa. On hieno tunne tulla toisinaan iloisesti yllätetyksi.

41/2 / 6 keskustelua tulevaisuuden ammatista (voit joutua maanviljelijäksi)

Helen Hiorns: the name on your wrist, 2013, Corgi Books, 261 pages

http://thebooksmugglers.com/

Simmone Howell: Everything Beautiful

Riley Rose lähetetään kristilliselle kesäleirille, kun hänen isänsä ja isän uusi tyttöystävä kyllästyvät Rileyn säätämiseen. Riley tietää heti kättelyssä vihaavansa koko paikkaa. Muut leiriläiset ovat ärsyttäviä ja ohjaajat taas liian syvällä Jeesus-jutuissaan. Tervetullut poikkeus on Dylan Luck, pyörätuoliin joutunut poika. Riley saattaakin saada leiristä irti ennen kuin luuli, vaikkei kenties isänsä toivomalla tavalla.

Pidin todella Everything Beautifulista. Se herätti oikeita tunteita. En varmasti pitäisi Rileysta oikeassa elämässä, mutta kirjojen maagisessa maailmassa tulimme toimeen oikein hyvin. Hänen sisäiset ristiriitansa oli hyvin kirjoitettu ja hänen elämäntyylinsä teki kirjan lukemisesta kiinnostavan. Tämä ei onneksi ollut kovin masentava kirja. Sen sijaan se käsitteli vaikeita teemoja ja vakavia asioita realistisen humoristisesti. Arvostin etenkin lukujen nimiä. Esimerkkinä "Bad-weird and Jesus-freaky".

Everything Beautiful sisälsi myös ärsyttäviä piirteitä. Osa leiriläisistä jäi aivan karikatyyreiksi ja todella kliseisiksi. Riley taas teki joitain huonoja ratkaisuja eikä ottanut asioita puheeksi silloin, kun olisin todella halunnut hänen tekevän niin. Toisina hetkinä taas hänellä ei ollut mitään ongelmaa avata sanainen arkkunsa. Kirjaan on myös livahtanut hieman ärsyttävää elämän opetuksellista saarnaamista.

The ending was most surprising. I won't spoil it but it definitely wasn't quite what I was expecting. Everything Beautiful is not a long book but it still manages to capture a small slice of life. This truly falls into the category of books I recommend.

Kirjan lopetus oli erittäin yllättävä. En spoilaa sitä teille, mutta minä en ainakaan odottanut sitä. Everything Beautiful ei ole paksu kirja, mutta onnistuu silti pitämään sisällään pienen palasen elämää. Tämä on todellakin kirja, jota voin suositella.

4 / 6 Roslynilta varastettua huntua

Simmone Howell: Everything Beautiful, 2008, Bloomsbury, 277 pages

http://upload.wikimedia.org/

Louis Sachar: Holes


Stanley Yelnats on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Tällä kertaa hän on joutunut sen takia Camp Green Lakeen suorittamaan tuomiota. Camp Green Lakessa vangit joutuvat joka päivä kaivamaan yhden ison kuopan. Pian Stanleylle käy kuitenkin selväksi, että kyse ei ole ainoastaan luonnekasvatuksesta, vaan vaikuttaisi siltä, että he etsivät jotain.

Holes on yksi omituisimpia kirjoja, joita olen vähään aikaan lukenut. Ei huonolla tavalla outo, mutta ehdottomasti kummallinen. Tapahtumat liikkuvat hyvin nopeassa tahdissa ja kertojaäänellä on toisinaan mielipiteitä asioista. Jotkut elementit ovat aika uskomattomia, mutta kolme päätarinaa nivoutuvat yhteen oikein hyvin.

Pidin todella paljon kirjan kolmesta juonesta, jotka paljastuvat kirjan edetessä. Varsinainen pääjuoni Stanleyn kanssa on oikeastaan aika tylsä, mutta se ei haittaa. Vuoriepisodi on erinomainen. Kaksi muuta tarinaa taas ovat salaperäisiä ja koskettavia. Varsinkin Kate Barlown tarina.

Kuten ehkä huomaatte, minulla ei juuri tällä hetkellä ole mitään järkevää sanottavaa Holesista. Se oli todella viihdyttävä ja ehdottoman erikoinen.

4 / 6 Sipulikeitosta pitämään liskot poissa

Louis Sachar: Holes, 1998, Scholastic, 233 pages

Syyskuun klassikko, symbolismi ja vuosisadan vaihde

Ennen kuin alan kertoa teille myöhässä olevia ajatuksiani seuraavasta klassikosta aion vuodattaa mielessäni pyörivän keskeneräisten asioiden teorian. Hommahan menee niin, että kun on liikaa tekemistä ja hoidettavia asioita iskee salakavalasti kamala ahdistus eikä voi suorittaa yhtikäs mitään. Se on aika valitettavaa klassikoiden ja ranskan itsenäisten tehtävien osalta, mutta näin siinä kuitenkin aina käy. Vaikka osa hoidettavista asioista olisi mukavia, niiden tekeminen luo kuitenkin ahdistuksen, sillä ne muistuttavat muista, ikävämmistä asioista.

https://kuvat.suomalainen.com/

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Nyt kuitenkin klassikkoasioihin. Syyskuun klassikko on vihdoin luettu ja sanon heti alkuun pitäneeni siitä suunnattomasti.

Dorian Gray on ilmiömäisen kaunis nuorimies, joka maalauttaa muotokuvan itsestään. Hänen uusi tuttavuutensa lordi Henry avaa hänelle samalla täysin uuden maailman, jossa vain mielihyvän tavoittelu ja kauneus merkitsee jotakin. Dorian alkaa huomata muotokuvan vanhenevan hänen sijastaan ja kantavan kaikki hänen syntiensä rumuudet. Dorian uppoutuukin synnin ja
paheiden maailmaan oikein urakalla ilman, että muuttuu ulkomuodoltaan tippaakaan. Kamalat teot kuitenkin syövät hänen mieltään ja ajavat hänet kohti hulluutta.

Dorian Gray on erittäin mielenkiintoinen moneltakin eri kantilta. Siitä löytyy erinomaista pohdintaa, joka on esitetty niin purevasti, että sen ymmärtää täysin, vaikkei aivan samaa mieltä olisikaan. Kirjassa ei suurimmaksi osaksi turhia jaaritella, vaan pysytään koko ajan oleellisissa asioissa. Oikeastaan itse tapahtumat ovat lähinnä välttämättömät puitteet suuremmalle kuvalle. Kirjan todellinen sisältö ja viehätys löytyy sen raadollisesta ihmiskuvasta ja kiehtovista ajatuksista.

Hyvin pelottavaa on huomata, kuinka oikeaan Oscar Wilde osui arvioidessaan hedonismin nousevan tulevaisuudessa suureen suosioon. Nykyäänhän länsimainen kulttuuri keskittyy juuri kauneuden, nuoruuden ja elämysten palvomiseen. On siis parempi olla viehättävä kuin viisas.

Psykologiseltakin kantilta Dorian Grayn muotokuva on loistava. Dorian itse vajoaa turmeltuneisuuteen vähän kerrallaan ja oikeuttaa pahoja tekojaan itselleen mutkattoman helposti. Tämän suuren lankeemuksen aloittanut lordi Henry on myös erittäin kiinnostava henkilö. Hän esiintyy täynnä synkkiä aatoksiaan ja ideologioitaan, muttei ole läheskään yhtä rappeutunut kuin antaa ymmärtää. Hän ei missään vaiheessa käsitä vaikutuksensa laajuutta Doriaan tai huomaa olevansa suuri syy tämän lankeemukseen.

Suosittelen tätä klassikkoa kaikille, jotka haluavat lukea jotain koukuttavan erilaista. Dorian Grayn muotokuva pitää jännällä tavalla otteessaan ja antaa pohtimisen aihetta pidemmäksikin aikaa. Kannattaa ehdottomasti valita Jaana Kapari-Jatan uusi suomennos. Se on selkokieltä kadottamatta kuitenkaan ajan henkeä.

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva, The Picture of Dorian Gray, 1890, suomentanut Jaana Kapari-Jatta, 2009, Otava, 363 sivua

Kerro, kerro kuvastin

Siitä onkin jo kulunut vähän aikaa, kun luin Lumikki-sarjan ensimmäisen osan Punainen kuin veri. Pidin siitä kirjasta hyvin paljon, mutta en saanut aikaiseksi aloittaa kahta muuta osaa. Nyt sain sitten vihdoin lainattua trilogian muut osat ja luinkin ne aika ripeään tahtiin. Arvioni sarjan ensimmäisestä osasta löytyy täältä.

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

http://lumikkitrilogia.files.wordpress.com/

Valkea kuin lumi sijoittuu muutamien kuukausien päähän ensimmäisen kirjan tapahtumista. Lumikki on matkustanut Prahaan päästäkseen hetkeksi pois Suomesta ja vanhemmistaan. Hän tahtoisi viettää rauhallisen loman aivan yksin. Tämä kuitenkin muuttuu, kun nuori nainen lähestyy häntä kadulla sanoen olevansa Lumikin sisko. Tahtomattaan Lumikki joutuu vedetyksi mukaan vaarallisen lahkon, Valkean perheen, maailmaan, kun hän yrittää saada sisarensa pois sen piiristä ennen kuin on liian myöhäistä.

Rakastan sitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat vain muutamalle päivälle. Se on hyvin mukaansa tempaavaa ja jättää pois suurimman osan turhista jaaritteluista. Päivien sisällä olevat luvut ovat yleensä aika lyhyitä, mikä tekee lopettamisesta aika vaikeaa. Enää tämä luku, seuraavassa luvussa on vain pari aukeamaa, luen vielä uuteen päivään asti...

Tässäkin kirjassa paljastui tarinan ulkopuolisia asioita aina väleissä ja pikkuhiljaa. Pidin ehkä enemmän ensimmäisen kirjan paljastuksista ja siitä, että ne olivat kaikki täysin uusia. Valkea kuin lumi käytti osaksi samoja teemoja, kuten Lumikin ja Liekin rakkaustarinaa ja eroa. Tämä kirja toki valotti erikoista suhdetta enemmän, mutta se oli jollakin tapaa unenomaisempi ensimmäisessä kirjassa. Toki Valkea kuin lumi esitteli myös uuden jännän sivujuonen, joka kävi ilmi Lumikin painajaisista. Lumikin perhettä koskevat paljastukset antavat yhä odottaa itseään, mutta se on vain hyvä asia. Onpahan suuret odotukset viimeistä kirjaa kohtaan.

Koin tämän kirjan olevan erinomainen jännitystarina, joka piti otteessaan toisinaan jopa ahdistavalla tunnelmallaan. Kirjan taustalla tuntuva vaara kuului rivien välistä ja toi kiihkeään toimintaan sen pienen epätoivon särmän, joka teki tarinasta myös psykologisesti kiinnostavan. Oman osansa teki tietenkin vaarallinen lahkot, sillä lahkot kiehtovat minua suuresti.

Valkea kuin lumi on erinomainen esimerkki teoriastani. Tämän teorian mukaan sarjan toiset osat ovat joko ensimmäistä parempia tai sarjan huonoimpia. Tämä kirja kuuluu tietenkin ensimmäiseen kategoriaan. Se valitettavasti yleensä myös tarkoittaa, että kolmas osa ei enää voi olla yhtä hyvä tai parempi. Se voi kuitenkin nousta ykkösen rinnalle.

Jälleen kerran kansigraafikka on upea. Tämän sarjan kirjoja on ilo katsoa pöydällä tai kirjahyllyssä.

5 / 6 ainutkertaista matkaa funikulaarilla

Salla Simukka: Valkea kuin lumi, 2013, Tammi, 237 sivua


Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

http://lumikkitrilogia.files.wordpress.com/

Näköjään tämän sarjan kirjat on helppo lukea yhdessä illassa. Luettuani Rouva Bovaryn päätin lukuinnostustani parantaakseni aloittaa hieman Lumikki-trilogian viimeistä osaa. Päädyin lukemaan sen kokonaan eikä edes mennyt kovin kauaa.

Trilogian päätösosassa Lumikki on vihdoin saanut asiansa järjestykseen. Hänellä on mukava poikaystävä, rauhallinen elämä ja päärooli koulun Lumikki-näytelmässä. Tietenkään elämä ei voi jatkua tällä tavalla, vaan Lumikin elämään ilmestyy useampi konflikti yhtä aikaa. Joku pakkomielteinen stalkkeri on alkanut lähetellä Lumikille karmivia viestejä. Hän myös tietää jotenkin edellisen kirjan lopussa paljastuneesta salaisuudesta. Lumikin on siis päätettävä itsesuojeluvaistonsa ja tulisen tiedonjanonsa välillä. Tässäkin olisi jo kylliksi tekemistä. Kuitenkin Lumikin entinen rakkauden kohde Liekki pyrähtää jälleen Lumikin elämään itsevarmoin elkein.

Musta kuin eebenpuu on kirja, josta on vaikea sanoa paljoa. Se oli hyvä ja kiehtova. Etenkin näytelmästä kertovat kohdat olivat aivan ihania. Kuitenkaan juonen jännite ja tapahtumien nivoutuminen toisiinsa ei ollut aivan samaa tasoa kuin edellisen osan. Liekki oli kiinnostavampi silloin, kun hänestä tiedettiin vain hyvin vähän. Jo kakkososassa informaatiota alkoi olla liikaa ja tässä sitä jo tulvi. Sen vaan sanon, että Liekki on niitä ihmisiä, joiden otsassa minä näen isolla kirjoitettuna KIERRÄ KAUKAA. Rasittavaa tuollainen valtava itsevarmuus ja muiden hallinta. Hän muuttui mystisestä ahdistavaksi. Sampsa sen sijaan oli ihana, vaikkei kenties Lumikille sopiva.

Jälleen kerran on pakko ottaa esille nopeasti edistyvä kirjoitustyyli. Se oli taivas kaiken Bovaryn pysähtyneisyyden jälkeen. Tällaisia hengästyttävän nopeatempoisia kirjoja ei jaksaisi lukea kovin montaa peräjälkeen, mutta pieninä annoksina ne ovat kuin piristysruiske.

En viitsi spoilata liikaa, mutta tässä osassa vihdoin paljastuu Lumikin perheen suuri salaisuus ja se on äärimmäisen erinomainen. Stalkkeri ei sen sijaan ole kaikkein omaperäisin. Tai sitten olen turtunut psykopaatteihin kaikesta siitä Criminal Mindsin ja muiden rikossarjojen katsomisesta.

41/2 / 6 Jennikaa hoitamassa suhdesotkujaan puhelimessa sen sijaan, että vahtisi lapsia.

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu, 2014, Tammi, 192 sivua

Vielä muutama sananen sarjasta kokonaisuutena.
Sadut ja niihin liittyvä kerrontatapa on läsnä vahvasti. Myös lainauksia runoista ja lauluista on käytetty runsaasti. Suurimman osan ajasta kaikki nämä elementit ovat hauskoja ja erilaisia, mutta toisinaan ne myös vähän ärsyttävät ja tulee sellainen liiallisen yrityksen maku. Jos ne lukea hieman ironisella äänensävyllä asia on tietenkin toinen. Samalla toki tunnelmakin hieman muuttuu. Ei välttämättä huonoon suuntaan, sillä se riippuu täysin lukijasta.
Haluan myös onnitella Laura Lyytistä, joka on onnistunut luomaan jokaiseen kirjaan täydellisen kansigrafiikan. Kaikki kansista sopivat tarinaan ja tukevat sitä sekä näyttäät selkeästi kuuluvan samaan sarjaan säilyttäen kuitenkin yksilöllisen tunnelmansa.

Tässä vielä viimeinen silaus, jota en itse edes tullut ajatelleeksi ennen kuin näin kaikki kirjat yhtä aikaa. Koen yhtäkkistä himoa saada omistaa ne kaikki, jotta ne näyttäisivät kivoilta kirjahyllyssäni...

Elokuun klassikko, realismi ja naturalismi

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Tässä vaiheessa vuotta alkaa väsymys painaa näitä klassikoita koskien. Kuitenkin, pitkän ja uuvuttavan kamppailun jälkeen, olen vihdoin selviytynyt joten kuten hengissä elokuun klassikosta.

http://www.kirjasampo.fi/

Rouva Bovary kertoo Emmasta, joka menee naimisiin maalaislääkäri Charlesin kanssa. Emma on kuitenkin haaveilija ja elää liikaa kuvitelmissaan eikä kykene tyytymään siihen, mitä hänellä jo on. Lähes pakkomielteeksi muuttunut ajatus täydellisestä rakkaudesta ajaa Emman pettämään Charlesia ja kehittämään suuren inhon tätä kohtaan. Kirjan aikana Emma ajautuu yhä syvemmälle ahdinkoon sekä tunteidensa että raha-asioidensa kanssa.

Kirjan takakansiteksti antoi hyvin erilaisen kuvan Rouva Bovarysta. Sen perusteella odotin jotain vähän vauhdikkaampaa ja särmikkäämpää. Todellisuudessa kirja on lähinnä ärsyttävää itseääntoistavaa haahuilia. Lähes kaikki henkilöt ovat ärsyttäviä, etenkin Emma, herra Lheureux ja Charlesin äiti. Charles itsekin alkoi ärsyttää minua jossain vaiheessa suuresti kaikessa typeryydessään ja sokeudessaan. Toisinaan joku voi olla liian viaton ja hyvä.

Flaubert ei tainnut pitää naisia kovin suuressa arvossa. Emmasta löytyy nimittäin kaikki mahdolliset huonot piirteet, mitä naiseen on milloinkaan yhdistetty. Muita naishenkilöitä kirjassa käsitellään vain lyhyesti ja Berthe on liian pieni, jotta hänet laskettaisiin vielä naiseksi.

Minun versiossani on vähän vanhempi suomennos kuin Sezziellä. Se on kuitenkin hyvin ymmärrettävää kieltä ja välissä myös tahattoman humoristista. Tässä painoksessa intohimo on hyvin käytetty sana. Jos olisin ahkera ja aikaansaava, voisin harkita yrittäväni laskemista.

Rouva Bovary oli kieltämättä ihan hyvä ajan kuvaus ja varmasti monien pitämän. Flaubertin tyyli ei ole turhan jaarittelevaa, vaikka tapahtumat tuntuvatkin toistavan itseään. Jotenkin minulle Rouva Bovarysta puuttuu kaikki koukuttavat elementit. Ei kiinnostavia henkilöitä, tapahtumat ovat arkipäiväisiä eikä elinympäristössä tapahdu suuria mullistuksia. Näen tämän kirjan jonkun sellaisen kädessä, joka istuu hienostuneesti jalat ristissä samettipäällysteisessä nojatuolissa ja siemailee kallista kahvia takkatulen ääressä. Toisin sanoen Rouva Bovary vaatii lukijaltaan suurta sivistyneisyyttä, jota en todellakaan koe omaavani.

Gustave Flaubert: Rouva Bovary, Madame Bovary, 1857, suomentanut Eino Palola, 1928, Otava, 354 sivua