Oman hyllyn unohdetut: The Shadowhunter's Codex

Tämä kirja on istunut hyllyssäni todella kauan enkä edes tiedä, miksi en ole aiemmin tarttunut siihen. No nyt tarvitsin jotain sellaista, joka ei vaatisi liiallista sitoutumista ja tämä oli loistava valinta. Tässä vielä muistutus siitä, mihin haasteeseen olen lukemassa tämän. Eli ideana lukea kaapissa pölyttyneitä kirjoja ja vaihdella Toisen hyllyn aarteet -vaiheessa omia hyviä lukukokemuksia Ereitan kanssa.

https://readingwithjenna.files.wordpress.com/

Cassandra Clare & Joshua Lewis: The Shadowhunter's Codex

Jokaisen Varjonmetsästäjän tieto-opas kaikesta siitä, mitä kuuluu Varjonmetsästäjän elämään ja ympäröivään maailmaan. Tässä opuksessa selitetään kaikki olennaiset riitit ja rituaalit sekä esitellään Alamaailman jäsenet. Mukana myös historiaa, politiikkaa ja maantietoa. Sivujen reunoja koristavat Claryn, Simonin ja Jacen muistiinpanot toisinaan jopa käsiteltäviin aiheisiin liittyen.

Oppikirja urbaanifantasiamaailmasta, jossa on hahmojen muistiinpanoja? Kyllä kiitos! Rakastan Potter-maailman kolmea lisämateriaalikirjaa ja olen aina valmis tarttumaan vastaaviin teoksiin. En tiedä, mikä niissä vetoaa, mutta ne viihdyttävät minua suuresti. The Shadowhunter's Codex oli erittäin hyvä lajinsa edustaja, tosin olisin halunnut vielä lisää muistiinpanoja hahmoilta. Lukujen lopussa on lisäksi Claryn täyttämät kyselylomakkeet lukujen sisällöstä. Nekin olivat erittäin hauskoja.

Erityisesti pidin alamaailmalaisista kertovista kohdista ja etenkin siitä, miten asioista jotain tietävänä näkee Varjonmetsästäjien asenteelliset mielipiteet alamaailmalaisista. Etenkin ihmissusista kertovassa luvussa on Claryn raivokommentteja asiaan liittyen. Olisin mielelläni kuullut lisääkin, kuten myös demoneista ja enkeleistä. Rituaaleihin liittyvistä tietokohdista pidin myös sekä Varjonmetsästäjien taitoja käsittelevistä kappaleista. Arkkitehtuuri ja politiikka sen sellainen ei ollut ihan minua kiehtovinta sisältöä, mutta joillekin muille ehkä juuri se paras juttu.

Kirjassa ei ole mitään varsinaista juonta, vaan se on kevyt ja helppolukuinen opaskirja, jota värittävät humoristiset kommentit. Ajanjakson osalta se sijoittuu Varjojen kaupungit -sarjan sisälle ja näin vuosia sarjan päättymisen jälkeen se tuntui suloisen nostalgiselta ja ehkä kevyemmältä kuin mitä ikinä Cassandra Clare nykyisin kirjoittaakin.

4 / 5 kotitehtävää Jacelta

Cassandra Clare & Joshua Lewis: The Shadowhunter's Codex, 2013, Walker Books, 274 sivua

Paluu vuosien taa: The Red Scrolls of Magic

Vuorossa kirja, jota odotin suurin odotuksin ja sormet syyhyten. Se ei valitettavasti ihan vastannut odotuksiani, mutta herätti ainakin ajatuksia tämän järkyttävän pitkän valituspostauksen verran.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Cassandra Clare & Wesley Chu: The Red Scrolls of Magic

Palaamme jälleen aikaan Langenneiden enkelten kaupunkien alussa. Valentine on voitettu ja Magnus ja Alec lähtevät ansaitulle lomalle Eurooppaan. Lomailu ei kuitenkaan kestä kauaa ennen kuin ongelmia ilmaantuu ja rentoutuminen joudutaan laittamaan sivuun. Rentoutumisen sijaan he joutuvat salaperäisen kultin jäljille, jonka perustamiseen Magnus on jollain tapaa sekaantunut. Kultin jahtaamisen ohella he joutuvat selvittelemään tuoreen parisuhteen mutkia ja selvittämään paikkaansa toistensa elämässä.

Ennen kuin aloitan varsinaisen arvostelun, on sanottava, että kaikista kirjan vioista huolimatta palaaminen Varjometsästäjien maailmaan ja erityisesti näiden kahden rakastamani hahmon luokse, oli ihanaa ja nostalgista. Kirja ei todellakaan ollut mikään mestariteos, mutta tunnesiteeni Magnukseen ja Aleciin tuo minulle aina hyvän mielen, kun he esiintyvät jossain sarjan kirjassa. Tämä pohjustamaan arvosteluani, jossa valitan yhdestä sun toisesta asiasta. Hups.

Heti ensimmäisenä käsitellään kirjan ulkomuoto alta pois. Ensinnäkin en pidä kirjan nimestä. Se on mielestäni todella geneerinen fantasiakirjan nimi ja lisäksi siinä on minua aina ärsyttävä täysin turha "the"-sana. Kannessa taas tapahtuu liikaa asioita. Siinä on joka kohdassa jotain tekstiä ja fontteja ja värejä ja kokoja on yhdistelty vähän miten huvittaa. Kannen kaupunkimaisemasta pidän kyllä hyvinkin paljon! Sen värimaailma ja selkeästi tyylitelty olemus vetoaa minuun, mutta hahmot ovat se pilaava tekijä. Ymmärrän, että niissäkin on haettu samaa tyyliteltyä fiilistä, mutta kasvottomuus on mielestäni jotenkin häiritsevää. En ensin kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota, mutta Ereitan asiasta valitettua, en itsekään enää voinut olla näkemättä ja häiriintymättä kasvottomuudesta. Lisäksi on erikoinen valinta tehdä Magnuksen ihosta sininen, sillä meille on jo esitelty samasta maailmasta sini-ihoinen hahmo ja se ei ole Magnus. Magnuksen tunnusmerkki ovat hänen kissasilmänsä. Koin tämän design-ratkaisun joko huolimattomaksi tai vain laiskaksi.

Tietty huolimattomuus vaivasi mielestäni kirjaa ja sen mainontaa muutenkin. Tiedän, että tämä on ikään kuin lisämateriaalia varsinaisille sarjoille eikä siinä yritetä kenties saada niinkään paljon uusia lukijoita enää mukaan, mutta se toi mukanaan tunnetta, että kustantaja ei nyt oikein välitä tästä kirjasta. Parhaassa tapauksessa se olisi ollut mahdollisuus kirjoittaa jotain ainutlaatuista ja rajoja rikkovaa, kun lukijoiden kalastelusta ei tarvitse välittää. Lisämateriaalit voi tehdä myös kunnolla, itse ainakin katsoin kaikki monen tunnin lisämateriaalit Taru Sormusten Herrasta -elokuvien teosta ja ne oikeasti lisäsivät katselunautintoani. Tämä kirja olisi voinut olla mahdollisuus oikeasti juhlistaa näitä kahta kiinnostavaa hahmoa irrotettuna isomman sarjan kontekstista. Se ei valitettavasti ole aivan, mitä saimme. Kaiken kaikkiaan The Red Scrolls of Magic tuntuu vähän laiskalta ja innottomalta. Se ei tarjoile kovinkaan paljon uutta eikä uudenlaista. Se on kerta kaikkiaan keskinkertainen, mikä surettaa minua suuresti, sillä olisin tahtonut rakastaa tätä kirjaa.

Ensinnäkin minua ärsytti päätös siitä, mihin ajan jaksoon tarina sijoitetaan. Langenneiden enkelten kaupunki ilmestyi vuosia sitten ja koko Varjojen kaupungit -sarja on ollut päätöksessä jo hyvän tovin. Tämä luku elämästä ja kirjallisuudesta on jo luettu ja uudet sivut käännetty. Sen sijaan joudumme heitetyksi takaisin tapahtumiin ja tunnelmiin ja hahmojen kehityskaareen, jotka on jo käsitelty. Olisin mieluummin nähnyt Magnuksen ja Alecin tarinan vaikka heti Taivaallisen tulen kaupungin jälkeen, sillä se jätti koko maailman avoimeksi. Tieto siitä, mitä henkilöillä on edessä, ei tuo sisäpiiriläistunnetta, vaan turhautumisen siitä, että meidän on nyt välitettävä henkilökehityksestä, jonka määränpään jo tiedämme. Tämän kirjan olisi pitänyt ilmestyä heti Langenneiden enkelten kaupungin jälkeen tai sijoittua tulevaisuuteen. Tällaisenaan se jää aika latteaksi eivätkä panokset oikein missään vaiheessa nouse kovin korkealle, sillä tiedämme jo, ettei henkilöille tai maailmalle voi tapahtua mitään kovin isoa ilman, että se muuttaisi kaikkien seuraavien kirjojen sisällön.

Kirjassa on myös tehty muutama hieman erikoinen kerronnallinen ratkaisu. Isoin ja häiritsevin niistä on asioiden liiallinen selittely. Jos kustantajakin oli sitä mieltä, että tämä kirja on lisämateriaalia sarjaa jo tunteville, miksi KAIKKI maailmaan ja henkilöihin liittyvä kuvaus lähtee nollasta? Kirjaimellisesti kaikki varjometsästäjistä ja demoneista lähtien selitetään aivan kuin ne esiteltäisiin aivan ensimmäistä kertaa. Olen lukenut koko sarjan, tiedän kyllä kuka on Jace Herondale ja mitä varjometsätäjät tekevät, sitä ei tarvitse selittää minulle juurta jaksaen. Lisäksi kirjassa käytetään useaan kertaan kerronnallisia oikoreittejä ja luotetaan siihen, että lukijat tuntevat tämän tropen, miksi turhaan rakentaa mitään muuta jännitettä. Tässä etenkin ja pahimpana syyllisenä "en voi kertoa hänelle tunteistani jostain syystä ja oi ei nyt se johti väärinkäsitykseen". Huoohhhh. Muutenkin kliseiden käyttöä olisi voinut vähän rajoittaa varsinkin näin lyhyessä kirjassa.

Kaiken valittamisen keskellä vähän jotain hyvääkin. Vaikka kerronta nojautui välillä kliseisiin, siinä oli myös paljon erittäin sujuvaa, hauskaa ja jännittävää sisältöä. Kirja etenee nopeasti sekä juonen että sivujen kääntämisen osalta, joten se oli hyvää vaihtelua hieman raskaammille teoksille, joita luin samaan aikaan. The Red Scrolls of Magic sisältää joitain todella hienoja, elävästi kuvailtuja ja mukaansa tempaavia kohtauksia. Aivan erityisesti mieleeni on jäänyt loppuhuipennuksen suuri kohtaus kultin kanssa. Se oli todella hyvä ja nautinnollinen kohtaus alusta loppuun eikä todellakaan tuntunut toisella kädellä hutaistulta. Siitä kohtauksesta löytyi vauhtia, jännitystä, oikeita tunteita ja näyttäviä hetkiä. Kaiken kaikkiaan erinomainen osa kirjaa. Lisäksi se sisälsi yhden suosikki tropeistani, jota en nyt kuitenkaan aio teille paljastaa. Ja kyllä, tiedän, että on vähän tekopyhää ensin valittaa siitä, miten kirja käyttää tropeja ja seuraavassa kappaleessa riemuita itselleen mieluisista tropeista. Eli loppukohtaus oli sitä parasta Clarea, vaikka sinne pääseminen yski toisinaan kiusallisesti.

Clare ei kirjoittanut tätä kirjaa yksin, vaan Wesley Chun kanssa. En osaa sanoa, kuka on tehnyt mitä, mutta jotain raikkautta kirjasta löytyi, joka voitaisiin kenties laittaa uuden näkökulman piikkiin. Kirjan henkilöt nimittäin ovat kiinnostavia ja monisyisiä ja vähäisestä sivumäärästä huolimatta ehdimme oikeasti viettää aikaa henkilöiden kanssa ja päästä heidän ajatuksiinsa sisälle. Olisin itse tehnyt hieman toisenlaisen ratkaisun pahiksen kohdalla, sillä pidän paljon enemmän moraalisesti monimutkaisista ja omien kokemustensa valossa sympaattisista pahiksista kuin pahasta pahan tähden. Pahikseen liittyi myös aivan kirjan viimeinen kohtaus, joka oli mielestäni hyvin erikoinen eikä sopinut aiemman tekstin kanssa. Se sekoitti ainakin omaa käsitystäni pahiksen motiiveista, koko juonen merkityksestä ja oli lisäksi monilta osin aika kliseinen.

Tiedän, että Varjometsästäjät -kirjasarjan pohjalta tehty TV-adaptio Shadowhunters ei ole kaikkien mieleen ja jakaa mielipiteitä hyvinkin paljon, mutta itse ilmottauduin sarjan faniksi ilman minkäänlaista häpeää. Pidän siitä, miten sarja käsittelee hahmoja ja millaisia uusia elementtejä ja omia tulkintoja juonesta siinä tehdään. Lisäksi arvostan, ettei sarja ota itseään liian vakavasti ja yritä olla seuraava suurten palkintogaalojen kilpailija. Olinkin hieman epäileväinen siitä, miten pystyisin taas asennoitumaan sarjan hahmoista kirjojen hahmoihin, mutta sain kerrankin olla turhaan huolissani. Hyppääminen taas kirjan maailmaan sujui jouhevasti eikä ero tuntunutkaan niin isolta kuin ajattelin. Yksi syy tälle kenties on se, että The Red Scrolls of Magic täyttää sivujaan paljon Magnuksella, joka on suuri rakkauteni ja kaikki eri versiot tästä hahmosta tuntuvat omalla tavallaan uskottavilta. Magnus on niin omalaatuinen ja monisyinen vuosisatoja nähnyt hahmo, että hänen käytökseensä sopii melkein mikä vaan.

Vielä yksi pikkuasioista valittaminen ennen kuin kasaan itseni ja tämän arvion kokoon. Claren suosikkitapa kirjoittaa seksuaalista jännitettä. "Nyt se tapahtuu, ei sittenkään, kyllä, nyt ei, nyt taas ja keskeytys." On muitakin tapoja kertoa lukijalle, että kaksi hahmoa tuntevat vetovoimaa toisiinsa kuin asettaa heidät seksuaaliseen tilanteeseen ja sitten keskeyttää se syystä tai toisesta yhtäkkiä ja odottaa taas uutta tilaisuutta päästä asiaan. Muita tapoja olisi niin monta. Miksi, voi miksi, tämä on se, jota kukaan viitsii käyttää?

Viihdyin kirjan parissa hyvin sitä lukiessani, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän ärsyttäviä asioita keksin. Muut valituksen aiheeni ovat lähinnä pikkuseikkoja tai mielipidekysymyksiä, mutta isoimpana on tämä. Malec on monille juuri se ensimmäinen kosketus siihen, että fiktiossa voi olla myös muita kuin heteropareja. Monille Malec ja Magnus ja Alec ovat olleet järisyttävän tärkeitä ja siksi heihin keskittyvä kirja kantaa jo ennakkoon mukanaan paljon suurempaa vastuuta ja tärkeyden taakkaa. Miksi siis juuri tämä kirja on se vähän hutaistun ja lisämateriaaliksi tarkoitetun oloinen samalla, kun taas uusi sarja ja uusi Clary-kopio saa täyden panostuksen? Jos tekee näin monille tärkeää ja odotettua kirjaa, niin se pitäisi sitten tehdä kunnolla tai odottaa paremman inspiraation iskemistä. Claren kirjat ovat yleensä paljon paksumpia, monitasoisempia ja mukaansa tempaavia. The Red Scrolls of Magic, joka ainakin minulle olisi sarjan pääantia, ei vain ole kovin mieleenpainuva kirja. Tosin ainakin se on herättänyt ajatuksia ja keskusteluja, minkä ainakin tässä tapauksessa katson positiiviseksi asiaksi.

Haluan päättää arvioni hyvällä asialla ja siksi intoilen vielä kerran siitä, että vaikka itse kehityn ja opin, Malec on aina minulle se ensimmäinen ja alkuperäinen ja herättää lämpimiä tunteita. Näiltä hahmoilta olen saanut niin paljon ja rakkauteni heitä kohtaan lieventää myös tunteita, jotka tästä kirjasta jäivät käteen. Aion ehdottomasti lukea myös jatko-osan sen ilmestyessä ja kaikesta tästä valituksesta huolimatta The Red Scrolls of Magic saa minulta arvioksi

31/2 / 5 aaltosurffausta bileistäpoistumismetodina

Cassandra Clare & Wesley Chu: The Red Scrolls of Magic, 2019, Simon & Schuster, 350 sivua

2019:
19. Et pidä kirjan nimestä
28. Kirjan kannessa on kuu
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

2017:
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

History vai herstory?

Olin tosiaan tänään kirjallisen ilmaisun tunnilla, jossa opettaja esitteli meille "The Writer's Journey" -nimisen ikivanhan tarinakaavion, (jonka voitte lukea alempaa). Opettajamme pyysi meitä miettimään kaaviota jonkun tuntemamme kirjan pohjalta ja mielessäni oli edellisen keskustelun jäljiltä Varjojen kaupungit. Ennen kuin esittelen suuren asiaan liittyvän valaistumiseni on parempi, että olemme kaikki samoissa lähtökohdissa. Lukekaa siis "The Writer's Journey" ja toivon mukaan nautitte siitä yhtä paljon kuin minä.

The Writer's Journey

Stages of the Journey

Act One

1. The Ordinary World- the hero is seen in his(most of the time the hero is a man) everyday life. It's not necessarily our human world.
2. The Call to Adventure- the initiating incident of the story
3. Refusal of the Call- the hero experiences some hesitation to answer the call
4. Meeting with the Mentor- the hero gains the supplies, knowledge, and confidence needed to commence the adventure
5. Crossing the First Threshold- the hero commits wholeheartedly to the adventure


Act Two

1. Tests, Allies and Enemies- the hero explores the special world, faces trial, and makes friends and enemies. He is tested with temptation and difficulties.
2. Approach to the Innermost Cave- the hero nears the center of the story and the special world
3. The Supreme Ordeal- the hero faces the greatest challenge yet and experiences death and rebirth
4. Reward- the hero experiences the consequences of surviving death


Act Three

1. The Road Back- the hero returns to the ordinary world or continues to an ultimate destination
2. The Resurrection- the hero experiences a final moment of death and rebirth so they are pure when they reenter the ordinary world. The adventure has changed the hero and he returns home a different person
3. Return with the Elixir- the hero returns with something to improve the ordinary world. He has become the mentor.

(Kopioin osan artikkelista Wikipediasta ja lisäilin joitain omia selvennyksiäni.)

Nyt pääsemme varsinaiseen metatekstiini. Kun alkaa ajatella Varjojen kaupunkien kolmea ensimmäistä osaa, löytyy niistä selkeästi tämä tarinan kulku. Ei kuitenkaan Claryn osalta, vaan Jacen ja kun asiaa ajattelee tarkemmin koko sarjahan on Jacen tarina kerrottuna Claryn silmin. Clary on vain se voima, joka työntää tarinan käyntiin ja toimii juonen edistäjänä silloin, kun häntä siihen tarvitaan. Jace on se, jolle kaikki suuret tapahtumat ja hetket osuvat. Hän on se, joka lopussa kohtaa pahan ja kokee matkan seurauksena suuren henkisen kasvun. Clary pysyy koko sarjan ajan lähes samanlaisena sisäisesti, kun taas Jace muuttuu juuri sankarikertomuksille tyypilliseen tapaan viisaammaksi ja tekee sinut itsensä kanssa.


Act One:

1. Jacen elämässä kaikki on kunnossa ja hän on tyytyväinen vallitsevaan tasapainoon.
2. Clary ilmestyy kuvioihin tuoden mukanaan jotain täysin uutta ja tuntematonta.
3. Jace yrittää lähettää Claryn pois ja jatkaa normaalia elämäänsä.
4. Jace päätyy mukaan ensimmäisiin helppoihin tehtäviin, joista syntyy toimivuuden illuusio. Jace hyväksyy sen, että Clary on nyt osa hänen elämäänsä.

Act Two:

1. Sarjan aikana muodostuu porukka, joihin Jace voi luottaa, kun taas jotkut paljastuvatkin vastustajiksi
2. Juoni tiivistyy. Jace ja Clary jakavat yhteisen hetken ja Jace lähtee kohtaamaan vastustajiaan.
3. Jace taistelee ensin Sebastianin kanssa ja lopulta Valentinen kanssa pelastaen Claryn ja kuollen samalla itse
4. Jace herää kuolleista ja voi vihdoin aloittaa varsinaisen romanssinsa Claryn kanssa.

Act Three:

1. Jace palaa ystäviensä ja perheensä luokse tulevaisuuden näkyessä kirkkaana
2. Hän on muuttunut ihmisenä ja löytänyt oman tiensä elämässä.
3. Kokemus on tehnyt Jacesta viisaamman ja hän alkaa opettaa Clarya taistelemaan


Koin tietenkin oloni äärettömän fiksuksi tämän tajutessani. Hieman tämä paljastus iskee syvän feministiseen olemukseeni, sillä vaikka Clary on sarjan päähenkilö, ei hän ole sen sankari. On se kyllä kumma, kun naishenkilöiden täytyy aina rakastua ja tulla poikaystävänsä pelastamiksi. Toivon todella nykykirjallisuuden alkavan käyttää enemmän The Writer's Journeyn täyttäviä sankarittaria ainaisten sankarien sijaan. Varjojen kaupunkien kohdalla kykenen feministisistä epäkohdista kuitenkin pääsemään yli. Onhan sarja muistakin vioistaan huolimatta viihdyttävä ja myönnän lukevani sitä lähinnä Magnuksen ja Alecin takia, sillä Clary ja Jace ovat aika raivostuttavia enkä heistä kovinkaan paljon välitä. Silti on tärkeää, että näistä asioista puhutaan ja ihmiset suhtautuisivat kriittisemmin siihen, kenen tarinoita oikeasti kerrotaan. Ehkä history voisi useammin olla herstory


Koko tämän pohdinnan päätöksenä voin vain todeta, että näköjään koulussakin toisinaan oppii jotain oikeasti kiinnostavaa.

Vuosi käyntiin fantasialla

http://news.bbc.co.uk/

Michelle Harrison: The 13 Treasures

Tanya joutuu vastentahtoisesti viettämään kesäänsä isoäitinsä rapistuneessa kartanossa jouduttuaan jälleen ongelmiin omituisen kykynsä kanssa. Tanya nimittäin kykenee näkemään keijuja, jotka eivät asiasta pidä, vaan kiusaavat Tanya tämän rikottua heidän sääntöjään. Isoäidin kartanossa on useita asioita, jotka Tanyan mielestä tekevät kesästä tuplasti kamalamman. Tärkein näistä syistä on tilnahoitajan poika Fabian, joka vetää Tanyan aina mukaan omiin kuvioihinsa. He päätyvät selvittämään 50 vuotta vanhaa katoamistapausta, jota Fabian ei kykene jättämään rauhaan. Lähiseuduilta kadonneiden lasten tapauskin avaa Tanyalle ovia tietoon, jota hän ei kenties koskaan olisi halunnut saada selville.

Ymmärrän, että tämä kirja on tarkoitettu minua nuoremmille lukijoille ja siksi minua ärsyttävät asiat eivät ehkä ärsytä varsinaista kohdeyleisöä. Haluan niistä kuitenkin avautua.

Nuortenkirjoja paljon lukeneena kannen iskulause nauratti minua suuresti. "A family secret, a fateful inheritance..." on kuvaus, joka sopii vähintäänkin joka toiseen fantasiakirjaan ja sain suurta huvia yrittäessäni keksiä mahdollisimman monta. Sama ilmiselvyys vaivasi myös vihjeitä, joita kirja viljeli. Kirjan henkilöt eivät samaa ongelmaa kokeneet, sillä heille kaikki asiat piti vääntää rautalangasta ja aidanseipäästä mielellään myös useaan kertaan, että he mitään tajusivat.

Kirjan kieli ei onneksi tuntunut lapselliselta eiväkä tapahtumat ja taustatiedot nekään vaikuttaneet naurettavilta tai typeriltä. Ainoana poikkeuksena on silmien pyörittelyä aiheuttanut tukkaloitsu, jonka päähenkilö saa osakseen. Toisaalta Harrison ei myöskään ole kehittänyt mitään kovin omaperäistä, vaan maailma on aika peruskauraa. Suurimmaksi osaksi se ei haittaa ja varsinkin lastenromaanina The 13 Treasures on oikein onnistunut. Itse jäin kaipaamaan syvempää käsittelyä henkilöiden motiiveille ja luonteille, mutta lapsille se olisi voinut olla liian puuduttavaa.

Tarina onnistui myös kerran luomaan yllätysmomentin. Myöhemmin ajatellen sekin olisi ollut tajuttavissa, mutta siinä hetkessä lopun juonenkäänne tuli aivan puun takaa. Se rikkoi oikein virkistävästi kirjan yleistä ilmapiiriä.

Kun nyt kerran joudun lukemaan sarjan muutkin osat, tahtoisin esittää toiveen jatko-osien juonikaavioita varten. Harras toiveeni olisi, että kirjailija valitsisi yhden pääjuonen ja jättäisi muut pääjuonta tukeviksi sivujuoniksi. Tässä kirjassa tuntui olevan useampi yhtä vahva juoni ja minulle jäikin hieman epäselväksi, mikä oli se tärkein. Juonet liittyvät kyllä selkeästi toisiinsa ja kirjailija onkin ehkä yrittänyt tehdä "lopussa kaikki langat yhdistyvät" -tyylisen kaavan, mutta yritys on vain puolittain onnistunut.

Olin siinä käsityksessä, että omasta hyllystäni löytyvä The 13 Secrets olisi sarjan toinen osa, mutta huomasin kirjan loputtua erheeni. Joudun siis lukemaan vielä yhden osan ennen kuin pääsen omani kimppuun. Siksi esitänkin nyt kysymyksen, joka jäi ensimmäisen osan jälkeen minua suuresti vaivaamaan: Mihin Tanyan rannekorusta repäisty pieni pata joutui?

3 / 6 varastelevaa viemärikeijua

Michelle Harrison: The 13 Treasures, 2009, Simon and Schuster, 326 pages

http://themortalinstrumentssource.files.wordpress.com

Cassandra Clare, Sarah Reed Brennan, Maureen Johnson:
The Bane Chronicles

The Bane Chronicles oli ehdottomasti syntymäpäivälahjojeni kohokohta. Aloitin sitä jo viime vuoden puolella, mutta suurin osa jäi tälle vuodelle, joten lasken sen virallisesti ensimmäiseksi vuonna 2015 lukemakseni kirjaksi.

Kirja koostuu yhdestätoista Magnus Banen elämästä kertovasta novellista. Alkupään tarinat liittyvät vanhempiin tapahtumiin ja osa niistä liittyy läheisestikin Clockwork-sarjojen henkilöihin. Loppupäässä taas ollaan lähempänä nykyaikaa ja muutama tarina kertookin Varjojen kaupungit -sarjan aikaisista tapahtumista. Tiedätte, mitä se tarkoittaa. Malec. Sitä se tarkoittaa. Vaikka tällä hetkellä koenkin jonkin sorttista yliannostusta kirjojen romansseista, tähän pariin en voi kyllästyä. Siksi suosikkitarinani oli ehdottomasti Alecin ja Magnuksen ensitreffit.

Pidin enemmän loppupään tarinoista, sillä niihin tuntui olevan jo valmiiksi läheisempi suhde. Alkupään tarinoissa juonet eivät olleet niin kovin kiinnostavia. Ne olivat toki viihdyttäviä, mutta hieman yhdentekeviä. Niihin sisältyi myös aivan liikaa vihjailua Clockwork-sarjaan. En ole lukenut prequel-sarjasta kuin ensimmäisen osan, joten se ärsytti minua. Sama ongelma oli myös City of Heavenly Firessa, Clare ei osaa sulavan vihjailun taitoa, vaan antaa liikaa tietoa, jolloin lukija ymmärtää jääneensä jostain ulkopuolelle. Paras vihjailu on sellaista, jonka ymmärtävät ne, jotka asiasta tietävät, mutta tietämättömät kykenevät ohittamaan. Toinen asia, mitä koko kirjassa oli liikaa, oli Camille. Hänet mainittiin ja häntä näkyi raivostuttavan paljon. Camille henkilönä ei herätä minussa mitään kiinnostusta tai sympatiaa. Hän on vain turhauttava.

Claren loistavat humoristiset oivallukset olivat onneksi löytäneet tiensä myös The Bane Chroniclesiin. Välillä niitä tuli jopa sarjatykityksenä, jolloin huomasin nauravani ääneen. Oli myös erinomainen valinta esitellä paremmin Catarina Loss ja Ragnor Fell, jotka varsinaisessa sarjassa jäivät hyvin etäisiksi ja merkityksettömiksi. Molemmat olivat mahtavia hahmoja ja etenkin Catarina oli loistava.

Kaiken tämän jälkeen on pakko sanoa, että yksi kirja ei vaan millään riitä. Tarvitsen lisää ja etenkin tarinoita varsinaisen sarjan ympäriltä. Se ei mielestäni myöskään ole mikään mahdottomuus, sillä Cassandra Clarelta taitaa puuttua kyky jättää luomansa maailma ja henkilöt taakseen. Jos se tarkoittaa lisää Magnus Banea, en löydä asiasta mitään valittamisen aihetta.

41/2 / 6 hieman närkästynyttä asiakasta vaatimassa sarviliskorituaaliaan

Cassandra Clare, Sarah Rees Brennan, Maureen Johnson: The Bane Chronicles, 2013 & 2014, Walker Books, 503 sivua

The Bane Chronicles kuittasi Helmetin kirjahaasteesta 7 kohtaa.

5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
7. Novellikokoelma
8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
29. Kirja, jossa on taikuutta
43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä

Odotuksen arvoisia

(29.3.2019) Tämä postaus on alunperin kirjoitettu englanniksi, mutta sellainen ei enää sovi blogini luonteeseen, joten tein pikaiset käännökset alkuperäisistä arvioista puuttumatta sen enempää sisältöön.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Cassandra Clare: City of Heavenly Fire

Ennen kuin voimme aloittaa pahoittelen normaalien käytäntöjeni rikkomista spoilereihin liittyen. Tämä arvio sisältää niitä runsaasti eli varoitus on nyt annettu.

Varjojen kaupunkien viimeinen osa on valtava kirja. Siinä on yli 700 sivua ja se on lisäksi normaalia kirjaa korkeampi eli materiaalia riittää.

City of Heavenly Fire oli hyvä lopetus sarjalle, mutta koin että se olisi voinut olla parempikin. Suurin osa suurista tapahtumista oli erinomaisia ja kirja sisälsi loistavia teemoja ja ajatusta herättäviä ratkaisuja, mutta kirja kärsi valitettavasti oudoista pysähdyksistä ja ärsyttävistä keskystyksistä silloin, kun juttu alkoi juuri käydä mielenkiintoiseksi. Prologista ja epilogista puhun sitten, kun joskus päätän julkaista ärsyyntyneen postaukseni prologeihin ja epilogeihin liittyen.

Seuraavaksi mainitsen joitain parhaita ja joitain huonoimpia asioita. Huonosta aloittaminen on aina hyvä idea, joten täältä tullaan. Ensinnäkin Emma Carstairs. Ei, ei vaan ei. En kykene enää vastaanottamaan kolmatta Clarya. Emma ei ollut kiinnostava hahmo ja jostain syystä hänellä oli paljon kertojaosuuksia. Siis mitä ihmettä? Tämä on sarjan finaali, haluan seurata tuttuja henkilöitä ja tietää, mitä heille tapahtuu. En voisi olla vähempää kiinnostunut jostain rasittavasta 14-vuotiaasta, joka huutaa ja mököttää kaiken aikaa. Vielä huonommaksi asian tekee se, että hän on ilmeisesti uuden sarjan päähenkilö enkä todellakaan ole varma, tahdonko lukea sitä.

Toinen ärsyttävä asia liittyy kirjan kuolemiin. Selvästi Cassandra Clare on liian kiintynyt hahmoihinsa eikä hypetyksestään huolimatta kyennyt tappamaan rakkaitaan. Jordanin kuolema oli hieno, joskaan ei yllättävä, ja Maian ja Basin keskustelu tapahtuman jälkeen sai minut pitämään Maiasta huomattavasti aiempaa enemmän ja se jää varmasti mieleeni kummittelemaan. Kannattaa siis kiinnittää näissä kohdissa huomiota. Toiset kuolemat sen sijaan... Meille lukijoille oli etukäteen kerrottu, että kolme tärkeää henkilöä tulee kuolemaan. Ensimmäinen oli Jordan ja toinen olikin sitten Raphael. Pidän Raphaelista suuresti, mutta en ehkä laskisi häntä kovin suurten roolien joukkoon. Kolmas oli tietenkin Sebastian/Jonathan, joka ei sekään ollut todellakaan yllättävä, vaikka olikin kauniisti kirjoitettu. Joudun kyllä sanomaan, että olisin toivonut lisää. Olen ikuisesti kiitollinen, että Magnus ja Alec molemmat selvisivät, koska muuten olisin kyllä ollut vihainen. Olisin ehkä valinnut Isabellen, Simonin tai molemmat kuolemaan. Rakastan Isabellea ja Simonistakin opin pitämään, mutta heidän kuolemansa olisivat nyt sopineet tähän. Se olisi tuonut lisää surullisuutta ja brutaaliutta tarinaan. Nyt tuntui lähinnä naurettavalta ja uskottavalta, että kaikki varinaiset päähenkilöt selvisivät hengissä.

Odotan Varjojen kaupungeiltani runsaasti huumoria ja tällä kertaa sain hieman pettyä. Tämä kirja oli aika synkeä ja vakavamielinen. Yllättäen oikeasti hauskat heitot meille tarjoili tällä kertaa Alec, mutta hän suoritti roolinsa oikein kiitettävästi. Valitettavasti kaikki muut hahamot päättivät olla tylsiä.

Nyt voimme vielä pikaisesti puhua asioista, joista pidin. Kaikkein parhaiten mieleeni jäi viimeinen luku ennen epilogia "Call it Peace". Rakastan sitä, että ihan kaikki ei kuitenkaan päättynyt onnellisesti. Kostojuoni Keijuja kohtaan oli kekseliäs lisä ja Magnuksen puhe oli erinomaisen koskettava. Se oli tunteita nostattava ja kannan sitä edelleen mukanani. Helen Blackthornia koskeva hirveä päätös kuuluu myös tähän kategoriaan. Voisin jopa väittää, että tämä luku oli City of Heavenly Firen paras anti. Se oli huikea.

Hyviä asioita oli myös veli Zachariahin muodonmuutos. Se oli ehkä hieman huvittavaa, mutta samalla koin että kaiken kokemansa jälkeen, hän ansaitsi sen. En silti edelleenkään pidä Tessasta.

Yksi suosikkiasioistani oli myös kaikki filosofiset kohdat. Keskeytämme tämän kevyen nuortenkirjan tuodaksemme sinulle syvällistä ja ajatuksia herättävää keskustelua ja oivallusta.

No myönnetään, pidin tässä kirjassa hyvin monesta asiasta ja kaikkien niiden mainitsemiseen menisi aivan liian kauan aikaa. Enää yksi, lupaan! Clary ja Jace pääsevät vihdoin asiaan. En oikein voi vieläkään uskoa sitä todeksi.

4 / 6 katolla annettua parisuhdetta pelastavaa muistikirjaa

Cassandra Clare: City of Heavenly Fire, 2014, Walker Books, 733 pages


John Green: The Fault in Our Stars

http://ecx.images-amazon.com/

Nyt siirrymme takaisin spoilerittomiin arvioihin. The Fault in Our Stars on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa, mutta en vain ole tullut aloittaneeksi. Olin kuullut ennakkoon kaikennäköistä, mutta en silti oikein tiennyt, mitä odottaa.

Hazelilla on syöpä. Häiritsevin asia siinä on hänen keuhkoissaan oleva kasvain, joka tekee hengittämisestä yleensä hieman hankalaa. Uusi ihmelääke on lopettanut sen kasvamisen ja tuonut Hazelille hieman lisää aikaa. Hän kuitenkin tietää, että loputtimiin sitä lisäaikaa ei ole. Hazelin elämä on tylsää ja merkityksetöntä, kunnes hän tapaa erikoisen, mutta hurmaavaan Augustin syöpäpotilaiden tukiryhmässä. Yhdessä he luovat oman pienen maailmansa täynnä spontaania seikkailua ja nasevaa kielenkäyttöä.

The Fault in Our Stars on hyvin vaikea kirja arvioida. Se oli hauska ja surullinen ja samalla kevyt ja syvällinen. Henkilöt tuntuivat todella aidoilta ja koko kirja olisi voinut olla kuvaus oikeista ihmisistä ja tapahtumista. John Greenin kirjoitustyyli tukee tätä mielikuvaa yksinkertaisella ja välittömällä otteellaan. Tämä on kirja niille, jotka ovat kyllästyneet täydellisiin hahmoihin. Näiden hahmojen elämät ovat suoraan tosielämästä Hazelin happilaitteen ja Gusin tekojalan kanssa. Luin kirjan jälkimmäisen puoliskon yhdeltä istumalta, koska en voinut laskea sitä käsistäni. En aina ollut samaa mieltä hahmojen filosofioiden kanssa, mutta se pakotti minut ajattelemaa omia vakaumuksiani ja elämän haurautta. Universumi nauraa meille kaikille

Äläkä vain unohda nenäliinaa lukiessani, koska saatat yhtäkkiä olla tunteellisessa kierteessä...

5½ / 6 autoretkeä (Gus ajaa)

John Green: The Fault in Our Stars, 2012, Penguin Books, 324 pages


Koushun Takami: Battle Royale

Lempikirjojeni lista sai juuri uuden tulokkaan!

https://prodimage.images-bn.com/

Dystopiatulevaisuudessa Japani voitti Tyynenmeren sodan ja siitä tuli The Republic of Greater East Asia. Luokallinen oppilaita Shiroiwa Junior High Schoolista on tavallisella opintomatkalla, kun yhtäkkiä he kaikki nukahtavat bussiin. He heräävät vieraassa luokkahuoneessa metallipannat kaulassaan ja saavat kuulla luokkansa tulleen valituksi Ohjelmaan, mikä tarkoittaa että heidän täytyy tappaa toisensa, kunnes yksi on enää jäljellä. Shuya Nanahara on kirjan päähenkilö, joskin muillakin on kertojaosuuksia. Shuya muodostaa liiton Noriko Nagakawan ja Shogo Kawadan kanssa ja yhdessä he päättävät yrittää paeta koko pelistä.

Nälkäpeliä on verrattu Battle Royaleen useampaan otteeseen ja Suzanne Collins on saanut osakseen kommentteja plagioimisesta. Collins itse on sanonut, ettei ollut tietoinen Battle Royalesta ennen omaa kirjaansa ja Battle Royalen kirjailija Koushun Takami on hänen puolellaan. Kirjoista löytyy paljon samoja elementtejä, mutta eroja riittää myös. En kuitenkaan keskity tässä arviossa näiden samankaltaisuuksien ja erojen selvittelyyn.

Battle Royale on loistavasti kirjoitettu ja pitää otteessaan vahvasti. Kuvailuihin ja maisemiin ei aikaa tuhlata, vaan toiminta käynnistyy äkkiä ja jatkuu tasaisesti koko kirjan läpi. Juuri kun olet rentoutumassa, jotain yllättävää tapahtuu. Lukijat pääsevät henkilöiden pään sisään ja todistamaan heidän kohtaloitaan. Kukaan ei jää nimettömäksi ja kasvottomaksi, vaan jokainen saa olla merkityksellinen edes sen yhden hetken ajan, joka on juuri riittävästi herättämään lukijan sympatiat.

Väkivallan osalta tämä kirja on brutaali. Harvat oppilaista saavat nopean ja kivuttoman lähdön. Takami ei todellakaan säästä meitä vereltä ja suolenpätkiltä. Battle Royalen vierellä Nälkäpeli on lasten iltasatu. Itse en ole herkkää sorttia eikä kirjan väkivalta siksi liikaa häirinnyt ja omalla tavallaan se lisäsi tällaisen dystopian todellisuudentunnetta. Toisaalta välillä jotkut hahmot tuntuivat pysyvän tajuissaan ja toimintakykyisinä kauan sen jälkeen, kun sen pitäisi olla fyysisesti mahdotonta. Siihen kuitenkin kirjan aikana tottuu. Kazushi Niidan kuolema sai minut kyllä hieman pahoinvoivaksi, vaikka hän ei kovin miellyttävä hahmo ollutkaan.

Pidin kirjan synkästä ja jollain tapaa melankolisesta tunnelmasta. Iloiset kohdat olivat harvinaisia, mutta hyvin kirjoitettuja ja se sai minut arvostamaan jokaista annettua pientäkin valon sädettä.

 6 / 6 paperiviuhkaa aloitusaseena (onnea matkaan vaan)

Koushun Takami: Battle Royale,バトル・ロワイアル Batoru Rowaiaru, 1999, published in English 2003, HAIKASORU, 576 pages

Pako todellisuudesta

27.3.2019. Tämä postaus on alunperin ollut englanniksi ja käännetty myöhemmin suomeksi, kun bloggaamisen tyyli muuttui.


http://media.npr.org

James Dashner: The Maze Runner

"Avoiding other people was his new goal in life"

Maze Runner on sarjan täynnä yllätyksiä oleva aloitusosa. Luulin ensin lukevani jälleen yhtä nuorille tarkoitettua nuortenkirjaa dystopiakirjaa, mutta olin väärässä. Kieltämättä se sisältää jotain äärimmäisen kliseisiä elementtejä, mutta kaiken kaikkiaan se on oikein kiitettävä.

Päähenkilö on poika nimeltä Thomas. Hän saapuu paikalle vanhalla hissillä ja on yhtäkkiä poikalauman ympäröimä. Heidät on kaikki lähetetty samaan paikkaan eikä kukaan heistä muista mitään siitä, keitä tai missä olivat ennen tätä paikkaa. Ainoastaan omat nimensä he ovat saaneet pitää. Seuraavana päivänä saapuukin tyttö ja sotkee kaiken, mitä he luulivat tietävänsä. Tyttö tuo mukanaan karmean viestin ja Thomas alkaa pohtia, onko tästä labyrintista edes mahdollista päästä ulos. Ja jos ei kaikessa tässä olisi jo tarpeeksi tekemistä, labyrintissa on jotain sellaista, mitä he kaikki pelkäävät ja kaikkihan sen tietävät, että labyrinttiin ei tule eksyä eikä kukaan tahdo olla seinien väärällä puolella, kun yö laskeutuu.

Mielestäni Maze Runner oli oikein hyvin kirjoitettu kirja. Kieli on sujuvaa eikä liian vaikeaa ja sanaston kanssa on oltu hauskan kekseliäitä. Päähenkilö Thomas on oikeastaan aika ärsyttävä, kuten on myös Theresa ja suurin osa pojista. Se ei kuitenkaan tehnyt kirjasta ärsyttävää, vaan toi enemmänkin uskottavamman tunnelman. Viimeisenä on vielä mainittava lempihahmoni Minho. Hän on juuri sellainen kirjan henkilö, josta pidän; hauska, fiksu ja sarkastinen. Sen kyllä sanon, että jos hän kuolee sarjassa, en vastaa seurauksista.

"I want you to look at her till your eyes bleed, see if somethin' gets triggered in that shuck brain of yours."

5 / 6 Dead (for your sake I hope they're dead) Grievers

James Dashner: The Maze Runner, 2009, Delacorte Press, 374 pages

http://images6.fanpop.com/

Cassandra Clare: Clockwork Angel

Clockwork Angel on ensimmäinen osa Varjojen kaupunkien esiosasarjaa. The Infernal Devices sijoittuu Kuningatar Victorian aikaiseen Lontooseen. Päähenkilönä seikkailee Tessa, amerikkalainen tyttö, joka saapuu Englantiin etsimään veljeään. Hänellä on myös erityiskyky, joka vetää puoleensa monenlaista kiinnostunutta väkeä, eikä aina niin mukavaa sellaista. Sellaisten ihmisten kynsistä Tessan pelastaa komea nuorimies Will Herondale, joka kertoo olevansa Varjonmetsästäjä. Clary, eikun siis Tessa, joutuu yhtäkkiä keskelle täysin uudenlaista maailmaa täynnä vampyyreja, velhoja ja muita Alamaailman edustajia. Suureksi järkytyksekseen hän saa myös kuulla, ettei ehkä olekaan täysin tavallinen ihminen. Samaan aikaan on Magister hänen kannoillaan ja Tessa ajautuu yhä syvemmälle vaarallisiin tilanteisiin. Syvemmäksi muuttuu myös hänen suhteensa kahteen Varjonmetsästäjään, Williin ja Jemiin.

Clockwork Angel on kiinnostava kirja, vaikka sen hahmot muistuttavatkin Varjojen kaupunkien hahmoja enemmän kuin vähän. Kirja lähtee käyntiin aika hitaasti, mutta loppua kohden sivut kääntyvät nopeassa tahdissa. Se sisältää hyvän määrän yllättäviä käänteitä, tosin sekaan mahtuu myös kaikki peruskliseet.

Pidin todella Clockwork Angelista ja odotan innolla seuraavaa osaa, mutta vähän täytyy silti valittaa. Tessa oli aivan yhtä ärsyttävä kuin Clary ja joissain tapauksissa jopa vielä enemmän rasittavien huonojen päätöstensä ja hitaiden tajuamistensa kanssa. Tessa ja hänen tekonsa eivät kuitenkaan olleet kirjan ärsyttävin asia, vaan se kunnia kuuluu Will Herondalelle ja Tessan ja Willin melkein-romanssille. Williin verrattuna Jace on ongelmista vapaa avoin ja kohtelias yksilö. Will taas on suorastaan inhottava muita kohtaan. Jacen sarkasmi on lähinnä hauskaa, mutta Will on ilkeä ja loukkaava. Hänellä on myös, yllätys yllätys, jonkinlainen synkkä salaisuus. En voi sietää näitä tyyppejä! Mikä siinä on, kun kaikki miespäähenkilöt tuntuvat tarvitsevan psykologista konsultaatiota ja paljon? Jem taas oli ihana ja seurustelukumppanina paljon haluttavampi. Hän on suloinen, kohtelias ja välittää muista ihmisistä. Ja hei Magnus ilmestyy myös kirjaan käväisemään, tosin tunnen myötuntoa häntä kohtaa. Kukaan ei kuuntele Magnuksen hyviä neuvoja, varsinkaan Tessa.

Kaiken kaikkiaan Clockwork Angel oli sen ajan arvoinen, mitä siihen käytin ja voin suositella sitä kaikille, jotka pitivät Varjojen kaupungeista.

4 / 6 tuhottujen automatonien palasta

Cassandra Clare: Clockwork Angel, 2010, Walker Books, 448 pages


Cassandra Clare: City of Bones

http://upload.wikimedia.org/

Olen ehkä minipikkasen koukussa näihin kirjoihin, sillä en millään jaksaisi odottaa City of Heavenly Firea. Piristääkseni itseäni vähän luin uudestaan sarjan ensimmäisen osan.

Clary on tavallinen tyttö, jolla on tavallinen elämä ja ylihuolehtiva äiti. Erikoinen kohtaaminen yökerhossa kuitenkin muuttaa kaiken tämän ja käy ilmi, ettei hän olekaan tavallinen tyttö, vaan Varjonmetsästäjä. Uuden liittolaisena Jacen ja tämän perheen avulla Clary yrittää löytää siepatun äitinsä ja estää Valentinea saamasta Muutoksen maljaa.

City of Bones on hyvä aloitus Varjojen kaupungeille, vaikka onkin toisinaan hieman huvittava. Cassandra Claren suosikkiteemat paistavat toisinaan läpi erittäin tarkasti ja se toi minulle hyvät naurut useammassakin kohdassa. Paras osa tätä kirjaa on kuitenkin se, että Clary ei ole vielä ärsyttävä. Hän on kyllä aivan liian tunteellinen eikä kykene rationaaliseen ajatteluun, mutta kaikki nämä muutokset hänen elämässään eivät vielä jätä tilaa Claryn kuuluisille äärettömän typerille valinnoille.

Siitä ehtikin kulua hyvä tovi, kun viimeksi luin City of Bonesin ja olin täysin unohtanut, kuinka hauska se on. Jollakin on aina jotain huvittavaa, ja usein sarkastista sanottavaa, vaikka tilanne kävisi kuinka hankalaksi tahansa. Ja mitä olisikaan arvio ilman mainintaa Magnuksesta. Hän on suuri rakkauteni, jos ette olleet vielä huomanneet.

4 ½ / 6 piirrosta teekupista

Cassandra Clare: City of Bones, 2007, Walker Books, 512 pages

Huonojen päätösten ennätysten kirjat

Cassandra Clare: Langenneiden enkelten kaupunki

http://s.cdon.com/

Varjojen kaupungit -sarjan neljännessä osassa Clary ja Jace ovat viimein yhdessä ja nauttivat elämästään, kunnes kaikki menee taas pieleen ja Jace alkaa vetäytyä Claryn luota. Simonilla on omat ongelmansa Maian ja Isabellen kanssa. Magnus ja Alec joutuvat jättämään lomansa kesken, kun Magnuksen vanha tuttu palaa kaupunkiin tuoden mukanaan ongelmia heidän suhteelleen. Kuolleiden demonilapsien löytyminen ja epämääräinen lahko saattavat vaikuttaa yksittäisiltä tapauksilta, mutta totuus saattaa olla karmeampi kuin kukaan olisi voinut aavistaa.
Langenneiden enkelten kaupunki oli ihan mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka vaikuttikin selvästi pohjustukselta seuraavaa kirjaa varten. Mielestäni alku oli turhan hidas eikä siinä oikein tapahtunut mitään. Vauhti kuitenkin kasvoi loppua kohden ja tapahtumakäänteet olivat toisinaan oikeasti hyviä. Tätä kirjaa lukiessani keksin lauseen, jolla tiivistää koko Varjojen kaupungit -sarja:

"Kukaan ei osaa ajatella järkevästi päätöksiään, vaan kaikki ryntäävät suin päin tilanteisiin ja kun asiat sitten menevät pieleen juostaan itkemään Magnukselle, jonka sitten pitäisi korjata kaikki."

Tämä sarja onkin lukemisen arvoinen jo pelkästään Magnuksen takia. Hän on koko sarjan paras henkilö ja tekee kiinnostavimpia asioita. Clary ja Jace ovat molemmat ärsyttäviä ja varsinkin Jace yrittää viedä sen huippuunsa tässä kirjassa yrittämällä kovasti esittää Twilightin Edwardin kauan kadonnutta kaksoisveljeä. Siis ihan oikeasti, masokistinen asioiden salaaminen ja niistä angstaaminen ei ole romanttista tai traagista, vaan turhaa ja raivostuttavaa.


3½ / 6 kuollutta demonivauvaa
Cassandra Clare: Langenneiden enkelten kaupunki, City of Fallen Angels, 2011, suomentanut Terhi Leskinen, 2012, Otava, 398 sivua

https://www.risingshadow.fi

Cassandra Clare: Kadotettujen sielujen kaupunki

Heti tähän perään Varjojen kaupungit -sarjan viides osa, joka on aika lailla suoraa jatkoa neljännelle. Tämä postaus sisältää spoilereita edelliseen kirjaan.

Etsinnöistä huolimatta Jace on edelleen kateissa ja Sebastianin hallinnan alaisena. Clary aikoo käyttää kaikki keinot saadakseen tämän takaisin luokseen mukaan lukien lyöttäytyy heidän matkaansa maapallon ympärysmatkalle. Kun Sebastianin karmea suunnitelma alkaa paljastua Clarylle, hän joutuu vaikeiden päätösten eteen. Hän joutuu myös miettimään, minkä hinnan on valmis maksamaan Jacen hengestä ja olisko Jace samaa mieltä asiasta.

Voi rakkaat, oppisitte keskustelemaan asioistanne. Niin vältyttäisiin monilta ihmissuhdeongelmilta. Kyllä, Alec ja Magnus, katson juuri teitä. Seuraava kirjaa ajatellen olen erittäin huolestunut juuri Alecista ja Magnuksesta, sillä tulevassa osassa on kerrottu kolmen tärkeän henkilön kuoleman enkä yhtään suostu siihen, että kumpikaan kuolisi.

Kadotettujen sielujen kaupunki oli vauhdikkaampi kuin edellinen ja toimi paremmin omana kokonaisuutenaan. Kirja tosin sisälsi elementtejä, jotka alkoivat pidemmän päälle käydä hyvin raivostuttaviksi. Tällä tarkoitan lähinnä Claryn ja Jacen jatkuvasti toistuvaa "Nyt päästään asiaan!...Eeei sittenkään." Kirjan lukeneet ymmärtävät varmasti, mitä tarkoitan.

Clary teki tässä kirjassa kyllä pohjanoteerauksen päätösten suhteen. Olisiko se niin mahdottoman hankalaa miettiä edes kaksi sekuntia järkevästi ennen kuin suin päin ryntää tunteen pohjalta tekemään typeriä asioita? Jään kuitenkin jännityksellä odottamaan lähipäivinä ilmestyvää sarjan viimeistä osaa.


4 ½ / 6 hyvin homoseksuaalia hämähäkkiä

Cassandra Clare: Kadotettujen sielujen kaupunki, City of Lost Souls, 2012, suomentanut Terhi Leskinen, 2013, Otava, 540 sivua




Pikaisesti vielä muista asioista.
1. Minulla on nyt kirjojen kanssa käynyt niin, että keskeneräisiä on valtava kasa ja loppuun luettuja ei niinkään. Yritän saada niitä luettua ja postailtua mahdollisimman nopeaan tahtiin.
2. Klassikkokirjahaaste... Häpeäkseni joudun myöntämään toukokuun klassikon olevan vielä kesken. Pyrin saamaan sen tällä viikolla luettua ja toivottavasti myös postattua. Kesäkuun klassikon kanssa ei pitäisi olla niin suurta ongelmaa, sillä ensi viikolla kuljen päivittäin yli tunnin junalla.
3. Ensi viikolla olen tosiaan ohjaajana lasten teatterileirillä Mäntsälässä, joten postaukset voivat olla vähän jäissä.
4. Tilasin Zalandolta aivan ihanan mekon, joka tuli pari päivää sitten! Laittaisin siitä kuvan, mutta se ei jostain syystä halua latautua tähän.
5. Ereita ikävästi aloitti taas uuden kirjahaasteen, johon taisin ajautua minäkin mukaan. En aloita sitä vielä, mutta laitan jossain vaiheessa lisää tarkempia tietoja.
6. En tiedä, miltä tämä postaus nyt lopullisena ja julkaistuna näyttää, sillä minulla oli hieman teknisiä ongelmia.


Vielä yksi asia, joka piristi ainakin omaa päivääni maanantaina:

Hyvää kesän alkua!