Queer52: Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe

Ereitan arvion perusteella lähdin lukemaan tätä kirjaa hyvin skeptisistä lähtökohdista. Sen sijaan päädyin rakastumaan palavasti. Kuinkas tässä näin pääsi käymään?

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Benjamin Alire Sáenz: Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe

Aristotle ja Dante tapaavat eräänä kesäpäivänä ja erilaisuuksistaan huolimatta muodostavat syvän ystävyyden. Arilla on kuitenkin painolastia mukanaan vankilassa olevan veljen ja hankalan isäsuhteen muodossa. Tarvitaan auto-onnettomuus, suuri välimatka ja suuri järkytys ennen kuin pojat oikeasti ymmärtävät, mihin suuntaan haluavat elämänsä jatkuvan.

Pahoittelen todella lyhyttä ja epämääräistä juonitiivistelmää. Selitän asiasta kohta hieman tarkemmin, mutta tässä kirjassa konkreettisiä tapahtumia on aika vähän ja en tahtonut vain kertoa kaikkia tapahtumia. Jotain on hyvä jättää myös yllätykseksi.

Pidän kirjoista, joissa henkilöt ovat tärkeässä roolissa ja saavat tarpeeksi aikaa tuntuakseen oikeilta. Samalla tahdon yleensä myös hyvän juonen ja kiinnostavia tapahtumia. Tästä kirjasta sellaisia ei kovin montaa löydy, mutta suureksi järkytyksekseni se ei haitannut minua ollenkaan. Henkilöt vetäisivät minut mukaansa niin voimakkaasti, että luin koko kirjan yhdessä päivässä, kun en tahtonut laskea sitä käsistäni. Tunsin elävästi henkilöiden ilon, surun, ahdistuksen ja ystävyyden. Etenkin kirjan kertoja ja päähenkilö Ari kosketti minua syvästi ja minä valkoinen jo parikymppinen suomalaistyttö huomasin samaistuvani tähän teini-ikäiseen amerikkalaiseen latinopoikaan paljon enemmän kuin pitäisi olla edes mahdollista.

Keskustelimme Ereitankin kanssa siitä, miksi tämä kirja ja muut sen kaltaiset toimivat joillekin ja ovat täyttä tuskaista tervaliisteriä toisille. Henkilöitä ei voi kirjoittaa niin, että ne koskettavat kaikkia. Niinpä pakostakin jotkut eivät koe yhteyttä tämänkään kirjan henkilöihin ja silloin juonen puute muuttuu ongelmaksi. Näin henkilöpainotteinen kirja vaatii sen, että lukija samaistuu ja kiintyy henkilöihin. Jos sitä ei tapahdu, ei tapahdu myöskään nautinnollista lukukokemusta. Se ei ole vika kirjassa tai lukijassa, vaan ainoastaan piirre, joka tällaisessa kirjallisuudessa on hyväksyttävän. Minulle kirja oli tärkeä ja suuria tunteita herättävä, mutta vastaavalla tavalla kirjoitettu toisenlainen kirja ei välttämättä toisi mukanaan kuin turhautumista. Se on aivan kirjasta ja lukijasta kiinni. Yleensä olen enemmän juonikirjojen ystävä, mutta näköjään poikkeuksia löytyy kaikille.

Huomaan, että on yllättävän vaikeaa kuvailla tarkasti, miksi juuri tämä kirja kosketti. Toki Arin elämässä on samanlaisia elementtejä kuin omassani, kuten monimutkainen suhde keskustelemista vierastavaan isään, oma vaikeus tunteiden käsittelyssä ja niistä puhumisessa, taipumus uppoutua omaan maailmaan ja kokea irrallisuutta ympäröivästä elämästä ja ihmisistä, epäselvyys siitä mitä elämältään haluaa ja yleinen ajelehtimisen tunne. Kaikki nämä piirteet osuivat minua suoraan ihon alle ja kirjan luettuani käytinkin puoli yötä kirjoittamalla ahdistunutta itsetutkiskelua, kun en ajatuksiltani saanut nukuttua.

Toisaalta Arin elämässä on myös paljon asioita, jotka eivät tule tarpeeksi lähelle minua nähdäkseni niitä edes kiikareilla. Hänellä on ongelmia vihanhallinnan ja muutenkin voimakkaiden negatiivisten tunteiden kanssa ja minä en koskaan ole ollut samaa tyyppiä. En tunne vihaa tai kiukkua tai raivoa ollenkaan vahvasti ja minkäänlainen väkivalta ei tule minulle vaikeissa tilanteissa edes mieleen. Muutenkin melankolisista taipumuksistani huolimatta koen kuitenkin olevani suurimmaksi osaksi positiivinen ihminen.

Ilmeisesti samaistumistani eivät kuitenkaan tällaiset seikat haitanneet ja pystyin ne ohittamaan. Toinen Arin elämän suuri erilaisuus minulle oli hänen äitisuhteensa. Heidän suhteensa on hyvä, mutta ei niin läheinen ja itse taas puhun äitini kanssa lähes päivittäin ja kerron hänelle melkein kaiken, joskus ehkä liikaakin jos muilta kysytään. Arilla ei myöskään ole läheisiä ystäviä ja siihen voin samaistua kaikkein vähiten. Olen niinkin onnellisessa asemassa, että elämästäni ei ystävyyttä puutu ja siitä olen päivittäin kiitollinen.

Ari joutuu yhdessä kohdassa molempien jalkojen kipsien takia pitkäksi aikaa täyteen vuodelepoon ja tunsin hänen ahdistuksensa ja turhautumisensa melkein fyysisenä tuntemuksena. Kestäisin vastaavaa tilannetta itse äärimmäisen huonosti ja olisin vähintään yhtä ärsyyntynyt ja ilkeä kuin Ari, jos joutuisin olemaan täysin riippuvainen muiden avusta enkä voisi mennä viilentämään tunteitani lenkille. Varmasti lopulta minäkin tottuisin, kuten tottuu Arikin, mutta alku koettelisi läheisiäni ja minua kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Kuten olen jo useamman kerran maininnut, tapahtumat ovat kirjassa vähissä, mutta kaikki tapahtumat tuntuvat olevan juuri sellaisia, joiden jälkimainingeissa näen samanlaisia reaktioita ja tunteita, joita voisin itse kokea

Niille, jotka pääsevät kirjaan sisälle, tämä on ajatuksia herättävä ja kauniisti kirjoitettu kuvaus nuorten ihmisten kasvukivuista ja yrityksistä löytää paikkansa maailmassa ja käsitellä vaikeita asioita tunteissaan ja elämässään. Kirjoitustyyli on myös mielestäni erittäin kaunista ja hienoa, joskin joku toinen voi kokea sen hyvinkin taiteelliseksi ja hipsterihienosteluksi. Oikeastaan koko kirja taitaa olla vähän sellaista, mutta kuten Ereitalle elegantisti asian ilmaisin "this book is pretentious as fuck but then so am I so we get along fine." Jo kirjan nimi vetoaa minuun suuresti ja sen pitäisi kertoa teille jotain sekä minusta että tästä kirjasta. Joka tapauksessa Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on kaikkia ennakko-oletuksia uhmaten uusi jäsen suosikkikirjojeni joukossa ja aion ehdottomasti lukea sen jossain vaiheessa uudestaan.

5 / 5 retkeä erämaahan tähtiä katsomaan

Benjamin Alire Sáenz: Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe, 2012, Simon & Schuster, 359 sivua

Aristotle ja Dante kuittaa yhdet haastekohdat kahdesta eri vuosikerrasta!

Helmet2019:
17. Kirjassa on kaksoset

Helmet2017:
13. Kirja kertoo sinusta

Tämän kirjan tahdon omaankin hyllyyni!

Muutaman keskinkertaisen kirjan jälkeen oli ihanaa taas uppoutua johonkin ihanaan, erinomaiseen ja koukuttavaan. Kirjan arviointi on nyt vähän venynyt, mutta onneksi tästä riittää juttua pitkäksikin aikaa. Kyseessä on siis kirja, joka on lähiaikoina saanut paljon huomiota ja on kyllä saamiensa kehujen arvoinen.

en.wikipedia.org

Becky Albertalli: Simon vs. The Homo Sapiens Agenda

Simon elää elämäänsä niin kuin on aina tehnyt. Hänellä on kaverit, perhe ja harrastukset eikä hän ainakaan ole homo. Salaperäisen Bluen kanssa vaihdetut sähköpostiviestit kuitenkin antavat Simonille mahdollisuuden olla kerrankin aivan oma itsensä. Kun eräs koulutoveri sitten saa käsiinsä osan näistä viesteistä, Simon on vaikean paikan edessä. Jos hän ei ole varovainen, saa koko koulu tietää hänen suuren salaisuutensa ja samalla on vaarassa paljastua myös Blue.

Minulla olisi niin paljon hyvää sanottavaa tästä kirjasta, etten tiedä mistä alottaisin. Albertallin kirjoitustyyli on loistava. Se on kiinnostavaa, persoonallista ja hyvin edistyvää olematta tekotaiteellisen tai hankalan oloista. Hankalalla viittaan siis joidenkin kirjailijoiden epäonnistuneisiin yrityksiin lisätä tyyliinsä mielenkiintoa. Silloin lopputuloksena on yleensä ainoastaan lukijan ärsyyntyminen ja tarinan illuusion katoaminen. Albertalli onnistuu kuitenkin välttämään tällaiset ikävyydet ja luo sen sijaan kirjan hahmoille omat selkeät äänet ja kerronnan, joka pitää otteessaan. Missään vaiheessa ei tunnu siltä, että "loppuisipa tämä kuvailuselostus jo" tai "voisiko tämä keskustelu johtaakin jonnekin".

Kirjan romanssi on hyvin suloinen ja ihanasti kirjoitettu. Simonin ja Bluen sähköpostit ovat loistavia ja niitä lukee erittäin innoissaan. Ne ovat hauskoja, vakavia ja todellisia. Myös jännitys siitä, kuka Blue oikeasti on, lisää kirjan lukunautintoa. En paljasta Bluen identiteettiä tässä, mutta pakko on päästä kehuskelemaan ja sanonkin että arvasin! Hienoa on kuitenkin myös se, että kaikki Simonin miettimät vaihtoehdot voisivat olla yhtä todennäköisiä ja kirja ei todellakaan anna liikaa vihjeitä. Itse arvasin vain siksi, että valitsin jossain vaiheessa yhden, josta päätin pitää kiinni, kunnes toisin todistetaan. Selvästi arpaonni oli puolellani!

Minulla meinaavat välillä sekoittua elokuvan ja kirjan asiat keskenään, mutta henkilöt eivät päässäni kärsi tästä ongelmasta. Elokuva onnistui mielestäni oikein hyvin tuomaan kirjan valkokankaalle, mutta koskaan elokuva ei voi tuoda hahmoihinsa samaa syvyyttä kuin kirja. Simon vs. antaa hahmoilleen monta puolta. Itse päähenkilö on tietenkin moniulotteinen ja hänen matkaansa seuraa mielellään ja tunteella mukana. Simon on samaistuttava ja aidon oloinen eikä tekisi ollenkaan tiukkaa kuvitella hänen kaltaisiaan nuoria oikeassa elämässä. Erityisen hienoa on minusta se, että lukijalle jää tunne siitä, että sivuhahmoillakin on omat elämänsä joita he elävät myös silloin, kun eivät ole tekemisissä Simonin kanssa. Kirjan ongelmapesäke Martinkin saa olla paikoitellen oikein symppis ja arvostan sitä, että hänestä ei ole tehty ainoastaan ärsyttävää ja kamalaa tyyppiä. Ymmärrän kyllä, että elokuvassa sama ei olisi toiminut, mutta olen iloinen että kirjassa tämä mahdollisuus on käytetty. Sekä kirjassa että elokuvassa Leah ei oikein vakuuttanut minua ihmisenä, vaikka aidon tuntuinen hänkin. Olen kuullut, että hänen oma kirjansa Leah on the Offbeat on hyvä, mutta itse en ole sitä vielä lukenut. Sen sijaan Abby on kirjan parhaita hahmoja ja rakastuin häneen oitis. Lukisin erittäin mielelläni kirjan, jonka päähenkilönä olisi Abby.

Pientä miinusta annan kyllä kirjalle yhdestä hyvin spesifistä kohtauksesta. Kirja esittää Simonin vanhemmat koko ajan ymmärtävinä ja avoimen kommunikaation ihmisinä, jotka eivät niuhota pienistä, vaikka Simon kokeekin että kaikki hänen perheessään on Big Deal. Kuitenkin he vaihtavat yhtäkkiä suuntaa täysin ja ovat todella vihaisia, kun Simonin ystävät tuovat hänet humalassa kotiin. Toki Simon on vasta 17, mutta hänen täysin selvät ja vanhempien etukäteen tuntemat ystävänsä ajoivat autoa ja saattoivat Simonin kotiin. Mitään pahaa ei siis tapahtunut, mutta silti Simonin vanhemmat antavat kotiarestia ja takavarikoivat puhelimen. Ensinnäkin puhelimen takavarikointi on aina huono valinta, sillä se vähentää luottamusta lapsen ja vanhempien välillä sekä on turhaa hallinnan näyttämistä. On hyvin epäreilu rangaistus katkaista nuoren yhteys ystäviinsä varsinkin, kun humalassa kotiin tuleminen voisi olla merkki siitä, että juuri sosiaalisissa piireissä olisi jotain selvittämättömiä asioita. Sen lisäksi tämä veto tuntui hyvin oudolta, kun ottaa huomioon Simonin vanhempien aiemman käytöksen. Tässä suhteessa elokuva onnistui paljon paremmin, sillä siinä vanhemmat keskustelivat keskenään ja tulivat tulokseen, että Simon on kotona kotiintuloajan puitteissa, hän ei ajanut ja kaikki ovat kunnossa. Joten mitään toimenpiteitä ei tarvita. Kirjassa samaan kohtaukseen liittyy myös minun täysi epäuskoni siihen, että kenenkään ystävät päästäisivät humalaista nuorta kotiin hakemaan jotain typerää paitaa ennen jo ennakkoon sovittua yökyläilyä. Eli tiivistettynä tämä koko kohtaus on typerä eikä sovi kirjan aiempien linjan vetojen tai ihan maalaisjärjen kanssa yhteen.

Takaisin hyviin asioihin! Outtaamisjuonista voi olla monta mieltä ja itse paljon Queer-kirjallisuutta lukevana olen hyvin kyllästynyt samaan väsyneeseen kaavaan. Simon vs. kuitenkin käsittelee asian hyvin ja se onkin oikeastaan koko kirjan perusidea. Outtaamisen ei ajatella olevan kirjassa hyvä asia, vaan sen käsittelylle ja purkamiselle annetaan aikaa ja tilaa. Simon on ahdistunut ja vihainen eikä tiedä, mitä tekisi. Hän saa myös vähän edes sanoa takaisin ihmiselle, joka hänet väkisin kaapista ulos kiskoo. Olisin ehkä toivonut vielä enemmän painotusta sille, että ei ole hyvä tämä ja antanut Simonin raivota vähän pidempään. Asioista mitään tietämättömälle olisi tärkeää korostaa, että toisen kaapista repiminen ei ole koskaan okei tai ihmisen parhaaksi, vaikka siitä myöhemmin jotain hyvää seuraisikin. Ihmisen tulisi aina saada päättää, miten ja milloin ja kenelle hän tahtoo kertoa tai jättää kertomatta. Kaiken lisäksi joissain tapauksissa voi saattaa toisen oikeasti hengenvaaraan, jos menee kertomaan tällaisia asioita väärille tahoille. Eli pidetään tiedot vaan ominamme ja annetaan ihmiset tehdä omat valintansa, vaikka kuinka tekisi mieli puuttua.

Lievästä valittamisestani huolimatta koen, että Simon vs. on erittäin tärkeä kirja ja toivoisin sen päätyvän myös monien heterolukijoiden listalle. Parhaimmillaan kirjat ovat silloin, kun ne avaavat mahdollisuuden nähdä jotain uusin silmin ja ymmärtää paremmin elämää. Sen tämä kirja onnistuu tekemään ja on hassua ajatella, miten suuri vaikutus voi pienellä opuksella olla. Vaikka outtaamisjuoni on aina riski ja tässäkin tapauksessa sitä olisi vielä voinut vähän viilata, en edes tahdo kirjoilta täydellisyyttä tai jotain mystistä ongelmattomuutta. Ei ole olemassa teosta, jonka kaikki osat täyttävät jotkut ideologisen puhtauden kriteerit enkä koe, että sellaisen tavoittelulla on mitään hyvää annettavaa kirjallisuudelle. Simon vs. on mielestäni hyvä ja onnistunut kirja, joka käsittelee tärkeitä aiheita ja antaa mahdollisuuksia käydä monenlaisia keskusteluja.

5 / 5 autokeskustelua

Becky Albertalli: Simon Vs. the Homo Sapiens Agenda, Penguin Books, 2015, 303 sivua

Queer52: Everything Leads to You

Huomasin yhtäkkiä, että tämän kirjan laina-aika oli päättymässä eikä sitä voinut uusia. Niinpä päätin yrittää lukea sen parissa päivässä. Olin vähän skeptinen mahdollisuuksieni suhteen. Ereita oli toki kehunut kirjaa, mutta takakansiteksti ei ihan vakuuttanut minua. Pelkäsin, että Everything Leads to You olisi tylsä, kiusallinen tai molempia. Se ei ollut kumpaakaan.

https://images.gr-assets.com/

Nina LaCour: Everything Leads to You

Emi opiskelee viimeistä kevättään lukiossa ja haaveilee elokuvalavastajan urasta. Hänen veljensä lähtee Eurooppaan ja antaa asuntonsa Emin käytettäväksi. Ehtona on kuitenkin, että siellä on sinä aikana tapahduttava jotain eeppistä. Emi ei ehdi jäädä sitä pitkäksi aikaa pohtimaan, sillä hän saa mahtavan tilaisuuden olla vastuussa tulevan elokuvan lavasteista. Samaan aikaan Emi ja hänen paras ystävänsä Charlotte löytävän kuolleen elokuvatähden kirjeen, joka johdattaa heidät mysteerin jäljille. Mysteeriin liittyy myös karismaattinen Ava, joka tuo mukanaan paljon muutakin kuin osan mysteeriä.

Everything Leads to You tuntui parhaalta mahdolliselta haaveunelta tai ihanalta sadulta. Harvemmin pidän kirjoista, jotka keskittyvät lähinnä ihmissuhteisiin, mutts tämä oli poikkeus. Everything Leads to You löytää juuri sopivan tasapainon suloisen leijumisen ja vakavamman mielialan välillä. Parhaimmillaan se on ihana pakopaikka aurinkoiseen ja toivontäyteiseen maailmaan, jossa voi jättää omat arkiset huolensa hetkeksi taakseen. Voi tosin olla, että päätyy ajattelemaan "minäkin tahdon" lukiessaan Emin lavastussuunnittelusta ja siitä nuoren vapauden tunteesta, joka huokuu kirjan sivuilta sekä tietenkin kauniista romanssista, joka on suoraan romantikon parhaasta päiväunesta. Itse en niin suuri romantikko ole, mutta Everything Leads to You ei silti tuntunut kliseiseltä tai ällöttävän siirappiselta. Romanssi onnistuu pysymään raikkaana ja sitä lukee mielellään.

Aivan alussa kirjan päähenkilö Emi vaikutti vähän ärsyttävältä, mutta onneksi ärsyttävyys hälveni aika nopeasti. Mielestäni oli virkistävää lukea kirjaa, jonka päähenkilö oli positiivinen ja toiveikas ilman, että kirja esittää hänet typeränä tai naiivina. Emi on suuri syy sille, miksi kirjaa on niin miellyttävä lukea. Hän on fiksu ja iloinen, mutta myös päättäväinen ja ymmärtäväinen. Kunpa kaikki 18-vuotiaat olisivat samanlaisia. Itsekin olisin mielelläni ollut :D. Muutkin kirjan henkilöistä suorittivat oman roolinsa kiitettävästi. Erityismaininnan saa Emin paras ystävä Charlotte, jonka realistinen ote asioihin sai toisinaan aikaan voimakkaita samaistumisen tunteita. Etenkin siinä, että Charlotte hoitaa muiden suhdesotkuja jämäkästi, mutta jättää omansa huomioimatta. Välttelytekniikka, paras tekniikka. On toki puhuttava myös Avasta. Ava on erittäin tervetullut henkilö, sillä hän tuo kirjalle vähän särmää ja synkempiä sävyjä. Avan elämässä kaikki ei ole mennyt kuin sadussa ja hän onkin välillä hieman eksyksissä. Silti hän ei useinkaan lankea Tyhmä Tyttö -syndroomaan, vaan hänen päätöksiään ymmärtävää. Sekä Ava että Emi saavat omat kasvutarinansa ja lopussa ollaan juuri siinä pisteessä, jonne tulikin päätyä. Kirjan romanssi on myös hienosti kerrottu. Siihen ei rynnitä suoraa päätä, vaan sitä kehitellään rauhassa ja siihen pääsee ihanalla tavalla sisään. Se on koko ajan taustalla mukana, mutta antaa tilaa myös juonen muille elementeille.

Jos etsit vakavaa ja realistisen tuntuista kirjaa, tämä ei ehkä ole paras valinta. Vaikeuksista ja synkemmistä kohdista huolimatta koko kirjaa ympäröi tunne siitä, että asiat kyllä kääntyvät parhain päin ja niin ne myös tekevät. Sen sijaan Everything Leads to You olisi aivan omiaan mkavasti sohvalla jäätelöannoksen kera luettavaksi, kun tahtoo vähäksi aikaa upottaa päänsä keijupölyyn ja vain nauttia olostaan.

5 / 5 (siirryin kuuden tähden järjestelmästä viiteen. Lisään lähiaikoina blogini sivupalkkiin tähtien merkitykset)

Nina LaCour: Everything Leads to You, 2014, Dutton Books, 312 sivua

Everything Leads to You kuittaa 2018 kirjahaasteesta yhdeksän kohtaa
1. Kirjassa muutetaan
11. Kirjassa käy hyvin
18. Kirja käsittelee elokuvan tekemistä
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

2017 haasteesta yhden kohdan
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia

Queer52: Boy Meets Boy

Viimeinen kirja viime vuodelta! Samalla tämä on myös Ereitan hyllystä Toisen hyllyn aarteet -sarjamme kirja. Kohta julkaisen vielä vuosikatsauksen ja sitten pääsemmekin jo vuoden 2018 kirjoihin! Tässä siis kirja, joka on vuoden 2017 viimeinen ja kuittaa muuten samalla yhden kohdan Queer52-haasteesta!

https://images.gr-assets.com/

David Levithan: Boy Meets Boy

Ereita kertoo kirjasta näin:
Tästä on jo tovi kulunut, mutta muistikuvani mukaan Liberté pyysi jotain, mikä ei vaatisi aivan hirveästi aivotoimintaa. Boy Meets Boy on suhteellisen lyhyt eikä juoneltaan erityisen monimutkainen, ihmissuhteisiin ja elämään keskittyvä kirja, joka lisäksi sopii muutamaan eri haasteeseen, joten valitsin sen hänelle luettavaksi. Itse luin kirjan pari vuotta sitten ja parhaiten siitä on jäänyt mieleen elävät mielikuvat ja erikoinen, hyvin omalaatuinen tunnelma. Kirja oli mielestäni myös hyvä tapa alkaa tutustua David Levithanin tuotantoon.

Paul elää kaupungissa, jossa asiat ovat kohdallaan. Heteronormista poikkeavuus ei ole iso juttu ja koulussakin se on yleisesti hyväksyttyä. Hänellä on kavereita ja suunta elämällään. Eräänä päivänä Paul tapaa Noahin ja rakastuu tähän lähes välittömästi. Yksi ajattelematon teko aiheuttaa kuitenkin ongelmia ja Paulin täytyy yrittää hyvittää tekonsa Noahille, ellei se ole jo liian myöhäistä. Samaan aikaan Paulin paras ystävä Joni aloittaa suhteen, joka ei ehkä ole kenellekään hyväksi.

Boy Meets Boy on hyvin perinteinen teinirakkauskirja, jossa ensin ihastutaan, sitten mokataan ja sitten etsitään anteeksiantoa. Samalla sivuhenkilöt tekevät omia juttujaan ja ainakin jonkun vanhemmat ovat outoja. Boy Meets Boysta tekee erityisen toki se, että sen pääromanssi ei ole hetero ja kirjassa on myös muuta representaatiota kuin vain päähenkilöt. On heti pakko myöntää, että tämän tyyppiset kirjat eivät ole ihan minua varten. Ihmissuhteet eivät aina oikein jaksa pitää mielenkiintoani yllä, vaan kaipaisin lisäksi vaikka fantasiaa tai murhan. Sen lisäksi minusta tuntuu, että kaikkien perus teinikirjojen ongelma on jännitteen puute. 99% kirjoista loppuratkaisu on se, että asiat selkiävät ja pääpari päätyy yhteen. Siksi kirjalla täytyy olla jokin muukin kiinnostava elementti, kuten loistava teksti ja hyvät sivuhahmot. Boy Meets Boy alkaa vahvasti ja sitä lukee mielellään. Jossain kohtaa iskee kuitenkin ihme katvevaihe, kun kirjan tarina tuntui pysähtyvän aloilleen ja siitä katosi imu. Lopussa kirjan kiinnostavuus palasi, mutta sinne asti täytyi ensin päästä. Pidin Levithanin kirjoitustyylistä etenkin alussa ja henkilöt olivat hyvin rakennettuja, joskin ärsyttäviä. Siitä kohta lisää. Vähän pyyhkeitä annan siitä, että kirjan B-juoni tanssien valmistelusta tuntui hyvin epäolennaiselta eikä herättänyt ainakaan minussa mitään tunteita. Sen sijaan sivujuoni Tonyn vaikeuksista oli erittäin hyvä ja kiinnostava. Siihen olisi jopa voinut keskittyä vähän enemmän.

Sitten henkilöihin eli siihen kirjan ominaisuuteen, johon kaikki perustuu. Boy Meets Boyssa on aika paljon henkilöitä ja välillä meinasin mennä sekaisin siitä, kuka nyt olikaan kuka. Näitä hetkiä oli kahdessa kohdassa; alussa kun kaikilla esitellyillä henkilöillä oli joku lyhyt pojan nimi sekä tanssien suunnittelussa kun esiteltiin erilaisia tyttöjä, jotka unohdin saman tien. Muuten henkilöt olivat kyllä muistettavia ja toimittivat osaansa hyvin. Ainoa ongelma oli, että osa henkilöistä oli ärsyttäviä. Päähenkilö ja minä-kertoja Paul tekee tyhmiä ratkaisuja ja on raivostuttavan paljon tunteidensa vietävänä. En kykene samaistumaan henkilöön, joka sotkee asiansa, koska jotenkin vaan tunnekuohussa suutelee eksäänsä. Tsiisus. Sitten on tietenkin Paulin eksä Kyle, joka on itsekeskeinen ja epätasapainoiselta vaikuttava sekä tietenkin hyvin tunneihmisiä. Tämän kirjan henkilöillä on selvästi jotain rationaalista lähestymistapaa vastaan. Infinite Darling ei ole pahimmasta päästä, mutta tuntui hieman ohuelta hahmolta. Ajatus oli kyllä hyvä, mutta toteutus jäi hieman vajaaksi. Paulin ihastus Noah ei ole ärsyttävä eikä myöskään Paulin ystävä Tony. Seuraava kappale on omistettu kirjan raivostuttavimmalle henkilölle/asialle ja se sisältää spoilereita. Kyseessä on Paulin paras ystävä Joni.

Spoiler

Joni esitellään kirjan alussa Paulin parhaana ystävänä ja halki kirjan muistutellaan, miten läheisiä he ovat aina olleet ja kuinka he ovat aiemmin tukeneet toisiaan. Aika alkumetreillä Joni alkaa seurustella Chuckin kanssa ja muuttuu yhtäkkiä täysin. Enää Chuckillä on väliä ja Joni ei voi minnekään ilman Chuckia ja Chuck ei halua että Joni tekee sitä ja tätä. Tuo voisi kuulostaa siltä, että kyseessä on joku pahoinpitely-tarina, mutta sitä se ei ole. Joni ei ole mikään parka, joka pelkää Chuckia. Sen sijaan Joni muuttuu inhottavaksi, välinpitämättömäksi ja karkottaa muut luotaan. Kaikki muut ovat aina väärässä ja yrittävät pilata hänen ja Chuckin suhdetta, koska eivät vaan ymmärrä. Koko tämä tarinan kaari tuntui epäuskottavalta, jos otti huomioon millaiseksi ihmiseksi Joni ensin maalataan. Yhtäkkiä hän vähät välittää parhaasta ystävästään Paulista tai kenestäkään muusta. Koko kirjan ajan toivoin, että tulisi kohta jossa joku sanoisi Jonille suorat sanat ja asia oikeasti käsiteltäisiin. Sitten joko Joni jatkaisi samalla linjalla tai tulisi järkiinsä. Mitään tällaista ei kuitenkaan tapahdu, vaan tilanne jää suurilta osin selvittämättä. Ihan lopussa on jotain pientä yritystä, mutta se tuntuu hyvin laihalta lohdulta kaiken sen ärsyyntymisen jälkeen, jota kirjan aikana on tuntenut. Tunsin oloni vähän huijatuksi ja se jäi ehdottomasti roikkumaan ilmaan kirjan pisteitä verottavana tekijänä. Joku toinen on voinut kokea Jonin hyvin erilaisessa valossa, mutta minun sympatioitani hän ei kyllä saa.

Spoiler päättyy

Kaiken kaikkiaan Boy Meets Boy oli ihan söpö teinikirja eikä ollenkaan huono kirjailijan ensimmäiseksi luomukseksi.

31/2 / 6 kynttilää portaiden alla

David Levithan: Boy Meets Boy, 2003, Harper Collins, 223 sivua


Boy Meets Boy kuittaa 2015-kirjahaasteesta yhden kohdan
10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
ja 2017-haasteesta yhden kohdan
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastamiseen

Itse annoin Ereitalle luettavaksi Nukkumatin ja se postaus löytyy täältä

Queer52: The Abyss Surrounds Us

Ensimmäinen Queer52-haasteen kirjoista, olkaa hyvät!

https://images.gr-assets.com/

Emily Skrutskie: The Abyss Surrounds Us

Cas on harjoitellut koko elämänsä ajan ohjaamaan Reckoner-hirviöitä. Niiden tehtävänä on suojella laivoja merirosvojen hyökkäyksiltä ja ohjaajan tehtävä on sekä pitää hirviönsä kurissa että varmistaa puolustuksen onnistuminen. Casin ensimmäinen oikea komennus saa kuitenkin pahimman mahdollisen käänteen, kun itse merirosvokuningatar Santa Elena upottaa aluksen, tappaa hirviön ja ottaa Casin vangikseen. Santa Elena tahtoo Casin kouluttavan merirosvoille oman hirviön eikä Cas voi muuta kuin toivoa, että jollain tapaa asiat voisivat vielä kääntyä paremmalle tolalle. Aivan kuin päänvaivaa ei olisi jo tarpeeksi, Santa Elena määrää Casin vartijaksi erikoisen Swiftin, jonka suhtautuminen Casiin tuntuu vaihtelevan silmänräpäyksessä.

Nyt, kun olen sekoittanut sinut monimutkaisella juonikuvion selostuksellani, voimme käydä asiaan. Tiivistelmää kirjoittaessani huomasin itsekin, että tässä kirjassa tosiaan on aika paljon juonenkäänteitä siihen nähden, että se on aika ohut kirja. Juonen suhteen The Abyss Surrounds Us kärsiikin hieman Ensimmäisen Kirjan Syndroomasta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että kirjailija tunkee kaikki mahdolliset ideansa ja elementtinsä ensimmäiseen kirjaansa siltä varalta, että se jää hänen ainoakseen. The Abyss toimii kyllä yllättävän hyvin, vaikka tapahtumia on paljon. Jotkut kohdat tuntuvat kenties hieman läpi juostuilta, mutta suurimmaksi osaksi juoni pysyy kasassa riittävän hyvin.

Vaikka juoni on esikoisteokseksi oikein toimiva, henkilöt saavat minulta vähän enemmän kritiikkiä. Monilla heistä on kyllä potentiaalia, mutta kaikki hahmot jäävät vähän pintapuolisiksi. Kirja on sen verran lyhyt ja tapahtumatäyteinen, että henkilökehitykseen jää aika vähän aikaa ja olen jo unohtanut lähes tulkoon kaikki sivuhenkilöt. Santa Elena jäi hieman yksipuoleiseksi pahikseksi, vaikka kirjassa oli yritystä esittää hänet myös inhimillisemmässä valossa. Silti Santa Elena ei ollut ihan se omaperäisin hahmo. Swift oli kiistatta kirjan kiinnostavin hahmo. Hänellä oli motiiveja teoilleen, selkeä persoonallisuus ja suht uskottava kehityskaari. Tosin koko kohtaus Swiftin perheen kanssa tuntui vähän irralliselta enkä kokenut sen tuoneen kovinkaan paljon mitään juoneen. Tällä kertaa minulle olisi riittänyt pelkkä asiasta kertominen näyttämisen sijaan. Sitten päähenkilöön. Minun on pakko myöntää, että Cas oli mielestäni aika rasittava. Loppua kohden kyllä lämpenin Casille enemmän, mutta alussa en jotenkin saanut hahmosta yhtään kiinni. Cas vaikutti ärsyttävältä valittajalta ja epäpätevältä työssään, jonka parissa oli siis viettänyt koko elämänsä. Kaikkia kirjan henkilöitä vaivasi yksi sama ongelma. Skrutskie ei oikein ole vielä saanut kiinni hienovaraisemmasta tunteiden välittämisestä, vaan kaikki tunteet, oivallukset ja henkilökehitykset kerrottiin lukijalle. Monessa kohdin tunnetilaan ei pääse sisälle, kun minulle vain kerrotaan, että Cas on nyt hämmentynyt tai Swift on ärsyyntynyt. Henkilöt olisivat yksinkertaisesti tarvinneet enemmän show don't telliä.

En tahdo antaa kuvaa, että inhosin kirjaa. En suinkaan inhonnut sitä, vaan oikeastaan monessa kohdassa jopa nautin siitä. The Abyss Surrounds Us etenee hyvässä tempossa ja monet sen kohtauksista ovat mukaansa tempaavia. Kirja on nopealukuinen ja sen onnistuu luomaan kiinnostavan maailman käyttämättä liikaa aikaa selostukseen. Ja siis onhan tuo nimi aika eeppinen. Erityispisteitä The Abyss saa myös siitä, että siinä on ei-valkoinen päähenkilö. Casin koko nimi on Cassandra Leung ja kansigrafiikka myös kertoo, että kyseessä on kerrankin toista etnistä ryhmää edustava päähenkilö. Sen lisäksi lähes kaikki kirjan henkilöistä ovat naisia eivätkä tunnu toistensa kopioilta. Arvostan myös sitä, että kirjan varsinainen juoni ei huku romanssin alle, vaan romanssi on enemmän sivujuonena. On myös ehdottomasti mainitsemisenn arvoista, että kirjailija ymmärtää Casin ja Swiftin monimutkaista valtasuhdetta eikä pakota henkilöitään tilanteeseen, jossa syntyisi suhde vangitun ja vartijan välille. Suhde saa kehittyä hieman eri tavalla ja kun Cas ja Swift viimein tekevät yhteiselle vetovoimalleen jotain, lukijalle on hyvin selvää että nämä kaksi henkilöä ovat tässä tilanteessa tasavertaiset. Kaiken kaikkiaan The Abyss Surrounds Us oli viihdyttävä lukukokemus ja miellyttävä aloitus haasteelle. Suosittelen sen lukemista, jos tahtoo vauhdikasta futuristista merirosvodraamaa hirviöiden ja naisrakkauden höystämänä.

Vielä pitää mainita kirjan saamasta vastaanotosta. Mielestäni tämä on kiva, joskin hieman keskinkertainen teos. Vaeltaessani Goodreadsin sivulle sain huomata, että kirjalla on siellä korkea arvosana ja suurin osa arvioista on todella ylistäviä. On mukavaa, että ihmiset kokevat intohimoa asioita kohtaan, mutta en kyllä tässä tapauksessa ihan päässyt tunnetilaan sisälle.

3 1/2 / 6 pohdiskelua piilotetuista myrkkykapseleista


Emily Skrutskie: The Abyss Surrounds Us, 2016, Flux, 273 sivua

The Abyss Surrounds Us kuittaa 2017-kirjahaasteesta yhden kohdan.
42. Esikoisteos

Juhlitaan kirjojen monimuotoisuutta #Queer52

On jälleen uuden kirjahaasteen aika! Tämän vuoden (2017) Pride Monthin kuukaudeksi julkaistiin lista 52 nuortenkirjasta, joissa on LGBT+ representaatiota. Itse seksuaalivähemmistöön kuuluvana ja asiaa paljon seuraavana olen hyvin innoissani tästä haasteesta! Välillä kirjoja lukiessa alkaa kyllästyttää ainainen sama heteroromanssi, joten odotan innolla mahdollisuutta kasvattaa tietämystäni queer-kirjallisuuden saralla. Nuortenkirjallisuus on siitä erinomainen laji, että se on aina ollut rohkeiden kokeilujen ja paremman representaation eturintamassa. Valitettavasti se ei kirjallisuuden lajina useinkaan saa sitä arvostusta, jonka se myös monesta muusta syystä ansaitsisi. Mutta siitä aiheesta voisin tehdä ihan oman postauksensa.

http://www.yainterrobang.com/

Tämä haaste siis kulkee nimella Queer52. Koska kirjojen saatavuus Helmet- ja Piki -kirjastoista on kuitenkin rajallisempi, minä ja ihana Ereita kokosimme listan haasteen kirjoista, jotka löytyvät yllä mainituista kirjastoista tai omista hyllyistämme. Niinpä tässä versiossa haasteen nimi voisikin olla Queer20. Aion silti käyttää kirjapostausten täginä alkuperäistä ihan vain oman sekaannukseni välttämiseksi. Tässä kuitenkin kirjat, jotka uuteen haasteyritykseen kuuluvat:

1. Adaptation - Malinda Lo
2. Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe - Benjamin Alire Sáenz
3. As I Descended - Robin Talley
4. Boy Meets Boy - David Levithan
5. Everything Leads to You - Nina LaCour
6. History Is All You Left Me - Adam Silvera
7. If I Was Your Girl - Meredith Russo
8. More Happy Than Not - Adam Silvera
9. None of the Above - I. W. Gregorio
10. Not Otherwise Specified - Hannah Moskowitz
11. Proxy - Alex London
12. Queens of Geek - Jen Wilde
13. Simon vs. the Homo Sapiens Agenda - Becky Albertalli
14. Starting from Here - Lisa J. Bigelow
15. Symptoms of Being Human - Jeff Garvin
16. The Abyss Surrounds Us - Emily Skrutskie
17. The Chaos - Nalo Hopkinson
18. The Gentleman's Guide to Vice and Virtue - Mackenzi Lee
19. The Miseducation of Cameron Post - Emily M. Danforth
20. We Are the Ants - Shaun Hutchinson