Uusia näkökulmia: Marilyn

Alunperin päädyin lukemaan tätä kirjaa ainoastaan siksi, että kirjahaasteessa täytyi lukea kirja, jossa olisi mukana Marilyn Monroe. Päädyin kuitenkin saamaan irti paljon enemmän.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Gloria Steinem: Marilyn

Gloria Steinemin riisutussa kosketuksessa Marilyn Monroen elämään ja henkilöön, pääsemme näkemään kaikkien tunteman Marilynin julkisuussivun toisenlaisia puolia. George Barrisin tunteikkaat kuvat kehystävät Steinemin empaattista otetta.

Tämä kirja on todella hyvä valinta sellaisille, jotka tahtovat tutustua Marilyn Monroen elämään tarkemmin. Itse en tiennyt hänestä kovinkaan paljon yleisen tietoisuuden lisäksi ja olikin todella kiinnostavaa saada kontekstia yhteen ikoniseen julkisuuden henkilöön. Steinemin teksti ottaa suoraan kantaa siihen, miten jotkut Marilynin elämästä kirjoitetut kirjat ja muut tekstit seksualisoivat ja samalla mystisoivat Monroen joksikin traagiseksi seireeniksi sen sijaan, että näkisivät hänet ihmisenä. Steinem ei lähde kaunistelemaan tai kauhistelemaan Monroeta, vaan antaa tekstin puhua puolestaan.

Kun kirjailija ei ole sokaistunut Monroe-myytistä, hän kykenee saamaan aikaan monisyisen kuvan. Marilyn Monroe eli Norma Jean Baker koki elämänsä aikana suuria ja hienoja hetkiä sekä yhtä suuria traagisia asioita. Itse ainakin koen oppineeni todella paljon sekä Marilynistä että yleisemmin hänen aikansa Hollywoodista. Barrisin kuvat ovat erinomainen valinta tähän kirjaan, sillä ne näyttävät Marilynin lukuisissa eri valoissa, iloisena, vakavana, leikkisänä, melankolisena. Ne auttavat luomaan koko kirjaan tiettyä aitouden tunnetta. Kirjan tarkoitus ei ole sääliä Marilyniä tai toisaalta asettaa häntä jalustalle. Arvostin tätä otetta suuresti.

Varoituksena on sanottava, että tätä kirjaa lukiessa saa toisinaan olla kauhuissaan ja raivoissaan siitä, millaisia miehiä Marilyn joutui elämänsä aikana kohtaamaan ja kestämään. Lähes jokaisessa luvussa kävi ilmi jälleen joku uusi mies, joka yritti käyttää hyväkseen Marilynin rakkauden- ja läheisyydenkaipuista luonnetta ja hyväksynnän tarvetta. Pari kertaa sain hengitellä todella syvään. Muutenkin tämä on todella paljon ajatuksia herättävä kirja ja huomasin miettineeni siinä olleita asioita vielä useamman päivän päästä. Lukukokemustani häiritsi valitettavasti se, että kirjastosta lainaamastani kappaleesta puuttui sivuja ja etenkin lopussa oli suurempi kuin kymmenen sivun aukko. Ehdin silti saada hyvän määrän sisältöä ja olen iloinen, että olen nyt lukenut tämän kirjan.

4 / 5 näyttelemisen oppituntia

Gloria Steinem & George Barris: Marilyn, 1988, H. Holt, 182 sivua

Helmet2019:
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

Helmet2018:
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

Helmet2016:
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe

Rakkaudesta ja feminismistä: A Generic Love Story

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Granta: Generic Love Story

Generic Love Story on kokoelma kirjoituksia rakkaudesta, seksistä, feminismistä ja identiteetistä. Kirjan tekstit vaihtelevat esseistä novelleihin ja sarjakuvista valokuvanäyttelyihin. Oikeastaan kyseessä on lehti eikä kirja, mutta sivumäärältään menee jo kirjan puolelle. Grantan kustannustoimittaja Sigrid Rausing on koonnut tämän numeron 144 tekstit.

Erilaiset feministiset kirjoitukset ovat olleen kevään teemani ja Generic Love Story sopi joukkoon erinomaisesti. Kirjan nimi kiinnosti minua saman tien saadessani sen juuri ennen Prahaan lähtöäni (olin siellä muutaman kuukauden suorittamassa vaihto-opiskelua) kummatädiltäni lahjaksi ja päätin vielä viime hetkellä tunkea matkalaukkuun mukaan. Generic Love Story on erittäin monipuolinen kokoelma erilaisia feministisiä ja sen sellaisia kirjoituksia. Löytyy kolumnia ja esseetä toki, mutta myös sarjakuvaa, valokuvakokoelmaa, novellia ja jopa jonkun toisen kirjan ensimmäinen luku.

Suurin osa kirjan teksteistä onnistui olemaan kiinnostavia ja viihdyttäviä, vaikka eivät aina olisi suoraan koskettaneet juuri minua. Osasta en niin pitänyt tai ne jäivät etäisiksi, mutta se ei lukutahtia oikeastaan hidastanut. Generic Love Story etenee todella nopeasti ja on niitä kirjoja, joiden kanssa kirjanmerkki tuntuu juoksevan kovaa vauhtia, vaikka olisi lukenut vain muutaman sivun. Kirjoittajien välissä on kyllä myös mainossivuja, mikä tuntui jotenkin hyvin absurdilta. Tiedän, että Granta on lehti ja lehdissä yleensä on mainoksia, mutta Generic Love Story ainakin on ihan kirjan muotoinen ja paksuinen.

Olen huomannut, että tällaisissa monen kirjoittajan esseekokoelmissa on yleensä aina kirjoitus, jonka aiheena on lesbon naisen näkökulma elämään ja yhteiskuntaan. Lähes kaikista lukemistani vastaavista teoksista on sellainen löytynyt ja olen nyt alkanut kiinnittää asiaan huomiota. En sinänsä kyllä valita, sillä juuri se teksti on yleensä jokaisen kirjan kiinnostavin ja parhaiten kirjoitettu. Tässäkin kirjassa se oli yksi suosikeistani.

En viitsi kaikkia tekstejä alkaa erikseen ruotimaan, mutta muutaman suosikin, inhokin tai muuten mieleen painuneen mainitsen. Kolme suosikkiani olivat ehkä Women Talking, Telling My Story ja Cross-Dressers. Women Talking on Miriam Towesin kirjoittama fiktiivinen kirjoitus oikeiden tapahtumien pohjalta. Boliviassa Mennonite colonyssa 2010-luvulla miehet huumasivat ja raiskasivat naisia ja vaikka alkuperäiset tekijät saatiin kiinni, samanlaiset hyökkäykset jatkuivat myöhemmin. Towesin novelli on fiktiivinen keskustelu erään kylän naisten välillä. Se on äärimmäisen hyvin kirjoitettu ja ajatuksia herättävä versio hirveistä tapahtumista ja niiden seurauksista.
Telling My Story on jo ylempänä mainitsemani lesboteksti. Sen on kirjoittanut Stella Duffy ja se on taattua, hyvää tavaraa, joskin sekin aika rankoista aiheista.
Cross-Dressers on lyhyt intro ja sitä seuraava valokuvakokoelma historian saatossa otetuista kuvista, joissa esiintyy pukeutumisen normeja rikkovia ihmisiä. Kuvat on kerännyt Sébastien Lifshitz ja esipuheen on kirjoittanut Andrew McMillan. Sekä kuvat että teksti herättävät paljon tunteita ja ennen kaikkea muistuttavat siitä, että sateenkaari-ihmiset eivät ole mikään uusi ilmiö, vaan historia on täynnä vaiettuja tarinoita.

Vähän huonommalla tavalla mieleeni jäi kaksi tekstiä. Paul Dalla Rosan Comme ja Tara Isabella Burtonin I've Seen the Future, Baby; It Is Murder. Comme kertoo vaateliikkeen myyjästä, joka kuulee ison pomon olevan tulossa käymään ja päätyy stressikierteeseen. Jollekin tämä tarina varmasti sopii, mutta itse koin sen lähinnä vähän ärsyttäväksi ja päämäärättömäksi. Lisäksi päähenkilö aiheutti hampaiden kiritelyä. I've Seen the Future taas eeppisestä nimestään huolimatta aiheutti lähinnä syviä huokauksia. Se periaatteessa kertoo ihan tärkeistä teemoista, mutta keskittyy lähinnä kahden epämiellyttävän tunneongelmaisen ihmisen seksisuhteeseen. En päässyt tarinaan ollenkaan sisälle ja olin iloinen sen päätyttyä.

Tässä oli nyt poimittuna vain viisi kirjan kahdestakymmenestä tekstistä. Monet muutkin olivat oikein luettavia ja herättivät erilaisia tunteita, mutta eivät ainakaan minulle jääneet mieleen erityisen hyvinä tai erityisen huonoina. Osa taiteili vähän niillä rajoilla, mutta en keksinyt niistä mitään sanottavaa. Voin kyllä suositella Generic Love Storyn lukemista, jos tahtoo hyvin monipuolisen lähestymisen vielä monipuolisempaan rakkauden ja feminismin aihepiiriin menemättä kuitenkaan kovin syvällisiin pohdintoihin. Varoituksena on kuitenkin sanottava, että monet kirjan teksteistä käsittelevät todella rankkoja ja epämukavia aiheita, mikä herkempien lukijoiden on hyvä pitää mielessä.

31/2 / 5 "tulehtunutta hammasta"

Sigrid Rausing (Editor): Granta 144: A Generic Love Story, 2018, Granta Publications, 255 sivua

Pari haastekohtaakin saatiin taas täytettyä!

Helmet2019:
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

Helmet2018:
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

Yllättävän maanläheinen: Shockaholic

Olen jo pitkään tahtonut tutustua Carrie Fisherin kirjoituksiin ja niinpä tartuin viimein tilaisuuteen.

https://upload.wikimedia.org/

Carrie Fisher: Shockaholic

Shockaholic on Carrie Fisherin toinen muistelmateos, jonka aiheisiin kuuluvat muun muassa suhde hänen isäänsä Eddie Fisheriin, elämä kahden näyttelijän lapsena Hollywoodissa, Star Wars, huumeet ja alkoholi, läheisen kuolema, Michael Jackson, ja tietenkin kirjan nimenkin innoittanut sähköterapia, jota Fisher sai masennuksensa hoitoon.

Elämäkertoja on aina hieman haastavaa arvioida eikä Shockaholic ole poikkeus. Fisherin tyyli kirjoittaa ja käsitellä on kuitenkin niin omalaatuinen, että kirja erottuu edukseen muistelmateosten valtamerestä. Maailmassa, jossa kaikki kirjoittavat muistelmiaan, Carrie Fisherillä on tarjota jotain ainutlaatuista. Hän käsittelee aiheitaan voimakkaasti ja kaunistelematta huumorin keinoja käyttäen, mutta samalla tekstissä on jotain hyvin herkkää ja lukija kokee päässeensä todistamaan aitoja ja inhimillisiä hetkiä. Shockaholic ei myöskään ole turhan pitkä eikä Fisher muutenkaan harrasta jaarittelua.

Kirjan kontekstina toimii voimakkaasti julkisuus, Hollywood ja kaikki siihen liittyvä raadollisuus. Fisher ei yritä tehdä julkkiksen elämästä ihannoitavaa tai tavoiteltavaa, vaan kuvaa sen enemmän pakollisena pahana, joka tulee näyttelijän tai laulajan työn ohella. Hän kuvaa myös hienosti sitä hirveää yksinäisyyttä, epäluottamusta ja ahdistusta aiheuttaa se, kun kaikki haluavat jotain tai ihannoivat jotain luomaansa kuvaa ja unohtavat itse ihmisen.

Fisher päätyi julkkiksen elämään jo lapsena äitinsä helmoissa ja sai todellakin kokea kaikki sen mukanaan tuomat rumimmat ja vaikeimmat asiat. Shockaholic ei kuitenkaan ole mikään valitusteos, vaan Fisher kuvaa kaikkia sen puolia rehellisesti. Hän kuvaa huomionhalua, kimaltelevan elämän houkutusta ja valokeilan vetoa. Arvostan Fisherin tyylissä muutenkin sitä, että kaikessa arvostelussaan hän ei koskaan aseta itseään muiden yläpuolelle, vaan katsoo tapahtumia samalta tasolta. Hänellä on myös suuri määrä myötätuntoa sekä muita että itseään kohtaan.

Shockaholic on kiinnostava teos myös siksi, että se herättää paljon ajatuksia. En ollut kaikesta Fisherin kanssa samaa mieltä eikä minun tarvinnutkaan olla. Kirjaa ei ole kirjoitettu siksi, että kaikki samaistuisivat siihen ja olisivat Fisherin kanssa samaa mieltä. Se on muistelmateos samalla, kun se läväyttää lukijansa kasvoille suuria totuuksia elämästä. En ollenkaan ihmettele, miksi monet julkkikset luovat suhteita ainoastaan toisten julkkisten kanssa. Silti julkisuuden taustasta huolimatta Fisher kuvaa kaikkia samoja tunteita, joita tavalliset tallaajat saattavat joutua kohtaamaan. Huonoja selviytymiskeinoja ystävän kuoleman jälkeen, huolta siitä millainen vanhempi on lapselleen, vaikeutta päästä eroon addiktiosta, monimutkaisia suhteita omiin vanhempiin.

En lukenut muuta kuin Carrie Fisherin twitter-tiliä ennen hänen kuolemaansa, mutta näin jälkijunassa olen todella vasta alkanut arvostaa sitä, kuinka monimutkainen ja ainutlaatuinen ihminen hän todella oli. Carrie Fisher toi monille ihmisille iloa, lohtua ja elämyksiä. Hän selvityi kaikista vaikeista asioista, joita elämä hänen päälleen asetti ja olisin toivonut hänen saavan enemmän vuosia elää omaa elämäänsä.

En oikein osaa antaa tähtiä elämäkerroille, joten jääköön tämäkin nyt ilman.

Carrie Fisher: Shockaholic, 2011, Simon & Schuster, 176 sivua

Helmet2019:
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

Helmet2017:
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun kirjailijan kirjoittama kirja
36. Elämäkerta tai muistelmateos

Helmet2016:
26. Elämäkerta tai muistelmateos

Keskinkertaisia kirjoituksia feminismistä

Hyvien kirjojen putki jäikin tällä kertaa kahteen. Vuorossa jotain ärsyttävän keskinkertaista.

Pilluparvi

like.fi

Pilluparvi on 1999 Ruotsissa julkaistu ruotsalainen nuorille tytöille tarkoitettu kokoelma eri kirjoittajien näkökulmia feminismiin ja naiseuteen. Kirja koostuu en muista kuinka monesta kirjoituksesta, joilla kaikilla on eri kirjoittaja. Viimeiset kolme ovat suomalaisten kirjoittajien aikaansaannoksia ja jos oikein ymmärsin, suomenkieliseen painokseen jälkikäteen lisättyjä. Aiheet liikkuvat laidasta laitaan peruskoulun seksuaalivalistuksesta jalkapalloharrastukseen ja maahanmuuttajakokemuksista lesbouteen.

Oli kiinnostavaa lukea vähän vanhempaa feministiseksi itseään tituleeraavaa kirjallisuutta. Yleensä olen eniten perillä lähivuosien asenteista ja ongelmista, joten toisinaan on hyvä hakea vähän kontekstia aiempien vuosien puheenaiheista. Välillä lukiessa kyllä tuntui, että mikään ei ole muuttunut miksikään. Osittain se johtui myös siitä, että kirjan huomio ei niinkään ollut yhteiskunnallisessa muutoksessa ja sen tarkastelussa, vaan yksittäisten ihmisten kokemuksista feminismiin ja valitsemaansa tarkempaan tarkastelukohteeseen liittyen. Tällainen käsittely ei välttämättä ole huono asia varsinkaan nuorille suunnatussa kirjassa, mutta se ei tässä kirjassa aina oikein toiminut.

Odotin Pilluparvelta paljon enemmän ja jouduin valitettavasti pettymään. Suurin ongelma oli ehkä se, että kirjoittajia ja tekstejä oli liikaa. Kirjaan oltiin tahdottu kerätä mahdollisimman suuri valikoima asioita, mutta valitettavasti se johti toistoon ja eri tekstien puuroutumiseen keskenään. Osa kirjoituksista oli loistavia ja luin ne erittäin mielelläni, mutta etenkin alkupäässä en oikein päässyt mukaan. Yksi kirjan ongelma oli, että osa kirjoittajista keskittyi enemmän shokeeraamaan lukijaa retorisin keinoin ja rajuin mielikuvin kuin puhumaan järkevästi asiaa. Lukijana minulle tuli sellainen kuva, että minusta yritetään nyt puristaa irti mahdollisimman monta eri tunnetta sen sijaan, että saisin tilaa ajatella itse. On eri asia vaikuttaa lukijaansa kuin tunkea aiottu vaikutus kurkusta alas. En muutenkaan ole skandaalinhakuisen kirjoitustyylin ystävä, joten minussa heräsi lähinnä ärsyyntyminen. Olen muutenkin sitä mieltä, että huumorin keinoin on kannattavampaa yrittää saada yleisö puolelleen. 

Toinen ongelma oli rasittava narratiivin kapeus. Osa kirjoittajista oli aivan liian kiinni tytöt vastaan pojat -retoriikassa ja siitä johtuen katsomistapa jäi aika pieneksi. Feminismin kannalta ei ole edullista lähteä tekemään jyrkkää jakoa mihinkään suuntaan, vaan tulisi pyrkiä enemmänkin laajentamaan äänien kirjoa. Toki on ihan okei tahtoa kirjoittaa jotain nimen omaan tytöille. Ei kuitenkaan ole hyvä, jos kirjoittaja jumiutuu ajatukseen siitä, että maailma on jaettava sukupuolielinten avulla kahteen sukupuoleen. Toisinaan minussa heräsi raivo, kun joku kirjoittajista jauhoi tytöistä ja pojista, pimpeistä ja pippeleistä. Sukupuolten kirjo on paljon tätä ajatustapaa laajempi puhumattakaan siitä, että sukupuolielimet eivät määritä ihmisen kokemusta sukupuolesta. Kapeakatseinen jako antaa äänen ainoastaan cis-naisille (naisen vartaloon syntyneet ja sukupuoli-identiteetiltään myös itsensä naiseksi kokevat) ja sulkee ulkopuolelle koko transihmisten ja sukupuoltaan kyseenalaistavien kirjon. 

Pilluparvi ei ollut ainoastaan silmien pyörittelyä aiheuttava teos, vaan mukana oli myös monta hyvää kirjoitusta. Suomenkieliseen painokseen lisätyt kirjoitukset olivat paljon enemmän asiasisältöön keskittyviä ja siksi pidin niistä. Ne eivät kuitenkaan yltäneet ykköspaikalle. Kerron tässä nyt kirjan parhaasta artikkelista hieman, koska se ansaitsee tulla nostetuksi esiin kaiken tuon rasittavan keskinkertaisuuden joukosta. Jenny Svenbergin "Luojan kiitos, että olen lesbo" -artikkeli oli loistava lukuelämys ja nautin joka sivusta. Samaistuin Svenbergin kokemuksiin ja pidin hänen kirjoitustavastaan. Teksti sisälsi nuoruuden kokemuksia (joita muuten oli kirjassa vähän liikaa), ajatuksia lesbouden ja feminismin suhteesta, pätkän representaation merkityksestä sekä paljon muuta. Kaikki muut kirjan tekstit kalpenivat tämän rinnalla, sillä välillä tuntui siltä kuin olisin itse kirjoittanut tekstin. Tunsin tulleeni kuulluksi ja nähdyksi.

2 1/2 / 5 tähteä

Pilluparvi, Fittstim, toimittanut Belinda Ollson, Linda Skugge & Brita Zilg, suomentanut Anu Tukala, 2003, LIKE, 208 sivua

Pilluparvi kuittasi vuoden 2015 kirjahaasteesta yhden kohdan
20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella

ja 2018 haasteesta kaksi kohtaa
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta

Kiinnostava johdatus sukupuolentutkimukseen

Kävin kesällä sukupuolentutkimuksen johdantokurssin ja tutustuin sen puitteissa tähän teokseen.

https://media.kirjavalitys.fi/

Käsikirja sukupuoleen on kokoelma eri ihmisten kirjoittamia artikkeleita ja ne kattavat laajan kirjon aiheita aina naisliikkeen historiasta kriittiseen miestutkimukseen ja sukupuolen rooliin teknologiassa. Teos on nimen omaan kehitetty sillä idealla, että sukupuolentutkimuksen opiskelijoille tai muuten siitä kiinnostuneille olisi saatavilla kirja, jossa on monipuolinen sisältö ja ymmärrettävä teksti. Käsikirja sukupuoleen ottaa siis asiakseen selittää käyttämänsä termit ja valitsee sanamuotoja, joita tieteelliseen tekstiin vähän perehtymätönkin lukija ymmärtää. Tämä on myös ainut vastaava lähivuosina tehty suomalainen kirja. Suurin osa sukupuolentutkimuksessa käytettävästä materiaalista tulee ulkomailta, jolloin Suomen tilanne jää helposti taka-alalle. Yleisempää tutkimusta tehdään ulkomailla toki hyvinkin edistyneesti ja opetukseen sopivasti, mutta kaikissa maissa on kuitenkin oma historiansa ja omaa kulttuuriperintöään, mikä vaikuttaa myös feminismikeskusteluun ja yleiseen ilmapiiriin.

Mielestäni oli toimiva idea pyytää mukaan monta eri kirjoittajaa. Pikainen googlaus kertoi minulle, että yhteensä kirjoittajia oli 29.  Se toi artikkeleille erilaisia näkökulmia sekä tietenkin useita kirjoitus- ja asiankäsittelytyylejä. Sillä oli myös se etu, että jos joku artikkeli oli tylsä tai hankala, se ei häirinnyt kokonaiselämystä. Käsikirja sukupuoleen ei yritä olla vain yleismaailmallinen kuvaus sukupuolentutkimukseen, vaan kaikilla artikkeleilla on oma selkeä aiherajauksensa. Ensimmäinen artikkeli "Sukupuolen käsityksiä ja käsitteitä" johdattaa lukijan aiheen piiriin sujuvasti ja ymmärrettävästi. Siinä käydään läpi kirjan keskeisiä teemoja ja termejä. Sen jälkeen artikkelit erottuvat selkeästi omiksi aiheikseen. Suurin osa artikkeleista käsitteli itseäni kiinnostavia kohteita ja yllätyin myös positiivisesti monista sellaisista, jotka eivät otsikon perusteella herättäneet suurta intoa. Mukana oli myös muutama artikkeli, jotka eivät aiheestaan huolimatta saaneet mielenkiintoani pysymään yllä joko liian kuivan tieteellisen kielen tai jaarrittelevan käsittelyn takia. Esimerkiksi artikkelit "Kriittinen miestutkimus" ja "Sukupuoli ja teknologia" johdattivat minut aika nopeasti sijaistoimintojen äärelle. Sen sijaan esimerkiksi artikkeli suomalaisen naisliikkeen historiasta oli erittäin kiinnostava, kuten myös sukupuolittuneesta väkivallasta kertova osio.

Kirjan lukemisesta on ehtinyt jo kulua hetki aikaa enkä muista enää kaikkia artikkeleita saati sitä, pidinkö niistä vai en. Voin kuitenkin sanoa, että Käsikirja sukupuoleen on lukemisen arvoinen kirja ja harkitsen sen ostamista kirjahyllyni kaunistukseksi. Selkeitä, asiallisia teoksia sukupuolentutkimuksesta ei voi koskaan olla liikaa.

51/2 / 6 kiinnostavaa luentoa sukupuolentutkimuksesta

Käsikirja sukupuoleen, toim. Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi & Tuula Juvonen, Vastapaino, 2010, 347 sivua

Käsikirja sukupuoleen kuittasi Helmetin 2016 -kirjahaasteesta yhden kohdan
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja

Laulamisen iloa

Kyllä, ajattelin laskea tämän kirjaksi.

The Bumper Book of Pop Hits

https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/

Olen käynyt laulutunneilla jo pari vuotta ja siinä ajassa ehtii tutustua monenlaisiin lauluihin. Joitain työstetään kauemmin, kun taas toisiin kyllästyy ensimmäisen kerran jälkeen. Etsiessään uusia kokeiltavia tulee usein selattua läpi erilaisia laulukirjoja. Tahdon esitellä tämän nimenomaisen kirjan, koska se täytti hyvän laulukirjan kriteerit erinomaisesti.

Ensinnäkin siinä on sata laulua. En arvosta kokoelmakirjoja, joissa on säälittävät parikymmentä kappaletta. Ohuet lehtiset on tarkoitettu soundtrack-kirjoja ja jonkin tietyn albumin nuottivihkoja varten. Jos teet kokoelmaa, tee kunnollinen.

Olen selaillut läpi paljon laulukirjoja ja oppinut tunnistamaan hankalan formaatin. Sellaiset nuotit, jotka on tungettu mahdollisimman pieneen sivumäärään, tekevät laulamisen vähän hankalaksi. Jos yhdellä nuottirivillä on viiden ei-identtisen säkeistön tavarat ja viisikymmentä erilaista "hyppää seuraavaksi tänne" -merkkiä, se vain vaikeuttaa laulamista auttamisen sijaan. Tämä kirja on ymmärtänyt, millaisista nuoteista on hyvä laulaa. Lauluille on annettu tarpeeksi tilaa ja nuotit on kirjoitettu selkeästi. Käännän mieluummin sivua kuusi kertaa kuin tihrustelen jotain kärpäsen kakkaa. Toki se tekee kirjasta aika massiivisen, mutta onhan sen nimikin The Bumper Book.

Erityiskiitos on annettava siitä, että nuotit ovat oikeilla korkeuksilla. En ikinä lakkaa ihmettelemästä, miksi joihinkin nuottikirjoihin biisit on laitettu vähän eri korkeuteen kuin alkuperäinen versio. Ja vielä ilman että asiasta edes mainitaan missään. On eri asia muuttaa nuotteja miesäänien ja naisäänien välillä, mutta miksi muutetaan pari sävelaskelta. Ihme hämmennystä aiheuttaa vaan sellainen.

Toki suurin syy sille, miksi pidin tästä kirjasta, on sen biisivalikoimassa. Kirjassa on runsaasti kappaleita, joita voisin harkita laulutunnilla kokeilevani.

Olen hieman yllättynyt siitä, kuinka paljon minulla riitti juttua yhdestä laulukirjasta.

5 / 6 onnistunutta lauluesitystä

The Bumper Book of Pop Hits kuittasi vuoden 2017 kirjahaasteesta yhden kohdan

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Uskontotieteen kiehtova maailma

Jos tämän kaltaisia kirjoja olisi kurssikirjoina useamminkin, voisi kadonnutta motivaatiotani olla hieman helpompi etsiä.

Ninian Smart: Choosing a faith

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Choosing a faith on Briefings-sarjaan kuuluva tiivis katsaus Ninian Smartin ajatuksiin maailman uskonnoista ja uskonnollisuudesta. Se on jaettu selkeisiin kategorioihin, joissa Smart ensin kertoo uskonnontutkimuksesta yleensä, sitten lyhyesti suurimmista uskontokunnista ja lopuksi tarkastelee niiden eroja ja yhtäläisyyksiä. Nimestään huolimatta kirjan tarkoitus ei ole olla opas uskonnon valitsemiseen, vaan pieni ikkuna uskontotieteen perusteisiin.

Jos olet vähääkään kiinnostunut uskontotieteestä, uskonnollisuudesta tai muusta sellaisesta, voin lämpimästi suositella tätä kirjaa. Smart kirjoittaa sujuvaa, paikoin myös hauskaa kieltä eikä oleta lukijalla olevan laajaa akateemista taustaa. Kirja on ymmärrettävästi ja selkeästi kirjoitettu eikä ainakaan minusta tuntunut siltä, että kompuroin akateemisen kielen suossa. Lisäpisteitä Smart saa siitä, että hän käyttää she-pronominia puhuessaan ihmisestä yleisemmän he-pronominin sijaan. Suomeksi kirjaa ei ole käännetty, joten englannin taitoa täytyy lukijalta edes jonkin verran löytyä.

Smartin ajatukset ovat monin paikoin hyvin lähellä omiani ja oli miellyttävää saada omaan ajatteluunsa sopivia termejä näin helposti tarjoiltuna. Niistä tärkeimpänä pluralismi, jota Vivekananda esitteli tiedepiireille jo 1800-luvulla. Pluralismi katsoo kaiken maailman uskonnollisuuden olevan lähtöisin samasta jumalallisuudesta tai olemuksesta. Kirjassa käytetään termiä Divine Reality ja selitetään asia aurinkokunnan avulla. Tämä Divine Reality on aurinko, jota uskonnot planeettoina kiertävät. Smart käytti koko akateemisen elämänsä puhumalla uskonnollisen rauhan ja yhteisymmärryksen puolesta. Hän loi vahvan perustan uskontotieteen opetukselle ja vaikutti suuresti sen erottamiseen vakaumuksellisista teologisista opinnoista.

Minulle jäi tästä kirjasta paljon käteen ja aion ehkä jossain vaiheessa hankkia sen jopa omakseni. Se antoi minulle ajatusten, tiedon ja termien lisäksi myös kiinnostavia henkilöitä tutkittavaksi. Esimerkkinä Vivekananda ja Ninian Smart itse. Choosing a faith on julkaistu 1995, mutta se ei silti tunnu ollenkaan vanhetuneelta. Päin vastoin sen sisältö pätee erinomaisesti myös nykyaikaan. Etenkin Smartin hallitseva Unity in diversity -ajatus, joka mielestäni tiivisistää hyvin niin hänen ajatustensa tärkeimmän sisällön kuin asenteen, jonka kanssa maailma voisi olla vähän mukavampi paikka elää.

6 / 6 kirjastosta lainatun kirjan hyvin jännittävää alleviivausta

Ninian Smart: Choosing a faith, 1995, Boyars/Bowerdean, 115 sivua

Choosing a faith kuittasi vuoden 2017 kirjahaasteesta kolme kohtaa:

4. Kirja lisää hyvinvointiasi. Koen myös pientä tarvetta selittää. Sain termejä ajatuksilleni sekä sain lukea omaa alaani olevan kirjan, joka oikeasti kiinnosti minua.
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

sekä vuoden 2015 haasteesta kaksi kohtaa:

31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin  (73-vuotias)

Melkein unohdin sen olevan velvollisuus

https://s1.adlibris.com/

Alister McGrath: Tieteen ja uskonnon dialogi

Voi kunpa kaikki pääsykoekirjat olisivat näin mielenkiintoisia. Teologisen pääsykoekirja on tänä vuonna Alister McGrathin Tieteen ja uskonnon dialogi, joka monista muista lukemistani oppikirjoista poiketen on todella mielenkiintoinen. Käsiteltävän on lähinnä kristinuskon suhde, mutta mukana on myös kappale muiden uskontojen näkemyksistä. Se on jaettu neljään osaan, joista jokaisessa on eri painotus.

Ensimmäisessä osassa käsitellään kolme merkittävää historiallista väittelyä ja niiden merkitystä niin tieteen kuin uskonnonkin kehitykseen. Alussa on myös kiinnostava kappale aiheesta "Miksi opiskella historiaa?".

Toinen ja kolmas osa keskittyvät uskonnon ja eri tieteen alojen suhteeseen sekä yleisiin teemoihin. Kappaleet ovat hieman lyhyempiä ja niissä on todella paljon tietoa, sillä kirjan on esiteltävä sekä tieteen ala että sen suhde uskontoon. Mukana on joitain erittäin kiehtovia kohteita, mutta myös minulta yli hilseen meneviä tiedeasioita. Ja kirottua Freudia ei pääse pakoon täälläkään.

Neljännessä osassa esitellään dialogin kannalta merkittäviä henkilöitä. Selostukset ovat aika lyhyitä, mitä McGrath itsekin valittelee, mutta antavat kuitenkin suuntaa antavan kuvauksen kyseisen henkilön näkökannasta. Tämä osuus kirjasta herätti minussa usein halun kirjoittaa pitkiä vastaväite-esseitä, mutta mukana oli myös minun kanssani samoilla linjoilla olevia. Yksi heistä ei todellakaan ole Richard Dawkins, jonka McGrath mainitsee aina kun tarvitsee esimerkin uskonnon vastustajasta. Jossain vaiheessa mainintojen määrä alkoi jo käydä koomiseksi.

Kirjan tarkoituksena on antaa pintaraapaisu tieteen ja uskonnon dialogin historiasta, kerroksista ja nykyhetkestä, joten se ei oleta lukijalla olevan laajaa pohjatietoa kummastakaan osapuolesta. Siksi osa luvuista joutuu selittämään tieteellisiä termejä ja tutkimuksia enemmänkin. Valitettavasti osaan näistä kohdista ei minun aivokapasiteettini riitä. Välillä joukossa on kuitenkin myös todella kiinnostavaa tietoa ja suosittelisinkin kirjan lukemista kaikille, joita aihe kiinnostaa edes vähän. Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen, että juuri tämä on teologisen pääsykirja eikä jokin kuolettavan tylsä johdatus teologiaan. Nyt täytyisi sitten vielä päästä sisään!

Alister McGrath: Tieteen ja uskonnon dialogi, Science and Religion: A New Introduction, 2010, suomentanut Anne Leu, 2015, Kirjapaja, 298 sivua

Tieteen ja uskonnon dialogi selvitti yhden kohdan vuoden 2015 kirjahaasteesta
9. Tietokirja

ja yhden kohdan vuoden 2016 haasteesta
34. Keskustelua herättänyt kirja