Alta pois

Lisää Death Notea! Pidän arvioni mangan suhteen aika lyhyinä enkä jaksa niitä syvällisesti arvioida. Nämä ovat enemmänkin lyhyitä tunnelmia kirjoista. Blogger ei taas ole kaverini, joten sivun asettelussa on hieman ongelmia.

http://static.comicvine.com/

Death Note 2: Confluence

Ensimmäinen Death Noten osa oli mukaansa tempaava ja loistavaa viihdettä. Confluence ei valitettavasti yllä lähellekään edeltäjänsä tasoa, vaan jäi hieman epämääräiseksi säheltämiseksi. Tässä tapauksessa voidaan siis syyttää toisen osan kirousta. Erikseen on pakko valita erään naishenkilön juonen osa. En nyt muista hänen nimeään, mutta Confluence rakensi hänen tarinaansa ja luonnettaan aivan kuin hänestä olisi tulossa uusi tärkeä henkilö. Sanotaan vaikka, että olin hämmentynyt lopputuloksesta.

Ihanaa oli se, että L oli enemmän esillä ja hänestä paljastui uusia asioita. L on ehdottomasti suosikkihenkilöni ja hänen osuutensa ovat erittäin kiinnostavia. Enemmän niitä, kiitos. Confluence etenee onneksi nopeasti, on ihan jännittävä ja sen kykenee lukemaan yhdeltä istumalta. Siksi sen puutteet eivät ehdi häiritä liian kauaa.

2 1/2 / 6 vääriä henkilöllisyyksiä

Tsugumi Ohba & Takeshi Obata: Death Note 2: Confluence, 2004, Viz Media, 197 sivua

http://img3.wikia.nocookie.net/

Death Note 3: Hard Run

Voin ilokseni todeta Hard Runin olleen parempi kuin edellinen osa. Siinä oli selkeät ja kiinnostavat uudet elementit, kuten L:n ja Lightin yhteinen koulunkäynti ja toisen Kiran ilmestyminen kuvioihin.

Tämän osan kanssa kamppailin jälleen ristiriitaisuuden kanssa kannustaessani Lightia pitämättä hänestä kuitenkaan erityisesti.

Minulle jäi vähän huono ennakkoaavistus seuraavasta osasta viimeisen muutaman sivun perusteella.

3 1/2 / 6 huonolaatuisia c-kasetteja

Tsugumi Ohba & Takeshi Obata: Death Note 3: Hard Run, 2005, Viz Media, 193 sivua

http://static.comicvine.com/

Death Note 4: Love

Ennakkoaavistukseni osui valitettavasti oikeaan. Edellisen kirjan lopussa esitelty Misa oli yksi rasittavimmista kirjallisuuden henkilöistä pitkään aikaan. Hän oli lapsellinen, kohtuuton ja todellinen Tyhmä Tyttö. Misa ei saa sympatioita minulta. Hänen mukanaan tullut Shinigamien rakkaus-elementti taas oli hyvinkin kiinnostava ja kuulen siitä toivottavasti myöhemmissä osissa lisää.

Kirjan lopun asetelma seuraavaa osaa varten on hyvin lupaava ja toivonkin, että se vastaa odotuksiani.

2 1/2 / 6 pakkomielteisiä tyttösiä

Tsugumi Ohba & Takeshi Obata: Death Note 4: Love, 2006, Viz Media, 203 sivua


Death Note 4: Love kuittasi Helmetin kirjahaasteesta yhden kohdan.

23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä

Lisää kuvateksti

Death Note 5: Whiteout

Olin positiivisesti yllättynyt. Alussa Whiteout vähän haparoi, mutta sai itseään niskasta kiinni jo ennen puoliväliä. Tässä osassa oli kiva tunnelma tutkimusten suhteen, oli sellaista vähän valoisampaa tekemisen meininkiä.

Misakaan ei ollut yhtään niin ärsyttävä. Vähän edelleen, mutta suurimman osan ajasta hän oli ihan siedettävä. Ärsyttävyysosuuden hoitikin tällä kertaa Matsuda typerällä tempauksellaan.

Odotan innolla tietoa siitä, kenellä Yotsubassa on Death Note!

Pienenä lisähuomautuksena on pakko mainita kirjan englanninkielisistä nimistä. Ne kuulostavat periaatteessa englannilta, mutta eivät oikeasti ole olemassa. Se tuottaa ainakin minulle suurta hupia.

31/2 / 6 salaista kokousta

Tsugumi Ohba & Takeshi Obata: Death Note 5: Whiteout, 2006, Viz Media, 201 sivua

http://d.gr-assets.com/

Death note 6: Give-and-Take

Kuudennessa tuntui olevan kaksi aivan erilaista osaa. Kirjan alkupuolisko meni epämääräiseen hyörimiseen ympäriinsä. Ensin kehitettiin suunnitelma ja sitten se torpattiin. Sama toistui uudestaan ja uudestaan. Mitään ei varsinaisesti saatu aikaan, vaan kaikki vain istuivat toimettomina. Loppupuolisko taas oli hengästyttävä ja toiminnantäyteinen ajojahti, joka oli aivan pakko lukaista kerralla. Sitä oli ilo lukea ja jännittää.

Give-and-Take toi minulle järkytyksen myös henkilöiden kohdalla. Yleensä pidän L:stä ja Misa ärsyttää minua. Tällä kertaa asetelma kääntyi päälaelleen. Misa oli ihana nerokkaine suunnitelmineen ja loistavine asenteineen. Hänellä oli hyvät jutut ja hänen osaansa juonesta halusi lukea enemmänkin. L taas oli raivostuttava. Minusta tuntuu, että hänestä yritetään tehdä liian älykästä. Hän ei koskaan usko valheita tai mene lankaan. Aina on kaikki mahdollisuudet jo mietittynä. Hitusen se alkaa turhauttaa, kun L ei koskaan tee virheitä.

Lisäksi, jos pääjuonena on Yotsuban Kira, jättäkää edes hetkeksi L:n epäilyt Lightin suhteen taka-alalle.

Tsugumi Ohba & Takeshi Obata: Death Note 6: Give-and-Take, 2006, Viz Media, 216 sivua

Sieluaan on kiva myydä

Näinpä juuri. Toisinaan mietin, onko sielustani enää tässä vaiheessa oikein mitään jäljellä, kun sitä aina säännöllisin väliajoin kauppaan taas jollekin uudelle villitykselle. Tällä kertaa kyseessä on manga, jota en aiemmin ole lukenut, ja etenkin Death Note -sarja.

http://d.gr-assets.com/

Oman hyllyn unohdetut: Death Note 1: Boredom

Light Yagami on huippuoppilas, joka löytää maasta mustan muistikirjan, jonka kannessa on sanat Death Note. Käy ilmi, että Death Noten haltija voi kirjoittaa kirjaan kenen tahansa henkilön nimen ja kyseinen henkilö kuolee. Death Noten omistavan shinigamin seuraama Light päättää käyttää kirjaa poistaakseen rikostentekijät maailmasta ja luodakseen itse hallitsemansa utopian. Salaperäistä murha-aaltoa alkaa tutkia omalaatuinen L, joka on vakuuttunut pystyvänsä nappaamaan Kira-nimellä kulkevan murhaajan.

Death Noten piirtotyyli oli juuri minulle sopiva. Henkilöt olivat taidokkaasti ja yksityiskohtaisesti tehty, mutta taustoihin ei oltu tungettu turhia yksityiskohtia. Olen aina lukenut sarjakuvia ja näköjään myös mangaa tyylillä "ensin luetaan kirjoitettu teksti ja sitten nopeasti vilkaistaan kuva". Tämän takia en ehkä kykene arvostamaan tämän kirjallisuuden lajin syvintä olemusta, mutta nautin silti teoksesta.

Light on henkilönä hyvin erikoinen. Hän on erittäin älykäs, mutta myös yllättävän lapsellinen. Hänen maailmansa on todella mustavalkoinen eikä hän näe teoissaan mitään ongelmaa. Rikolliset ovat hänelle vihollisia, piste ja hän itse taas on oikeuden puolustaja maailman pelastaja ja utopistisen maailman luoja ja uusi hallitsija. Valitettavasti vihollisia
ovat myös murhia tutkivat poliisit, jos he näyttävät pääsevän liian lähelle tai vain sopivat Lightin kokeiluihin. Lightia jahtaava L on myös erittäin älykäs, mutta yllättävän lapsellinen, kuten hän itsekin toteaa. Hän ei kuitenkaan ole Lightin tapaan harhainen koulupoika. L ymmärtää Lightia ja he aloittavatkin monimutkaisen pelin koko maailma pelilautanaan.

Olen koko Death Note -fandomin tapaan häpeilemätön L-fani. Hän on ihana ja todella suloinen. L ohjailee poliisia tekemään fyysiset työt ja tutkinnan puolestaan ja keskittyy itse asettamaan Lightille älyllisiä ansoja vaihtelevalla menestyksellä. Koin lukijana suuren konfliktin puolen ottamisen suhteen. Toisaalta Light on mangan päähenkilö ja suurin osa tapahtumista näytetään hänen näkökulmastaan, joten hänen elämästään on pakko kiinnostua tarinan jatkumisen takia. Toisaalta taas Light on rasittava, idealistinen kakara, joka tuhoaa viattomien ihmisten elämiä. L taas on suosikkihenkilöni ja rakastan kaikkia kohtauksia, jotka ovat hänen näkökulmastaan. Olen aina iloinen, kun hän keksii jotain tai on muuten vaan innoissaan. Haittapuoli on se, että jos L saa Lightin kiinni, sarjasta katoaa sen idea. Olen siis umpikujassa.

Hämmennyin hieman sarjan tavasta esittää flashbackejä. Edes ensimmäisessä osassa olisi ollut miellyttävää, jos yhtäkkinen hyppäys olisi selitetty jotenkin. Sarjan aloittamista harkitseville tiedoksi, flashback-kohtien tausta ja reunat ovat mustat, kun taas nykyajassa ne ovat valkoiset.

Death Noten ensimmäinen osa oli jännittävä, hengästyttävä ja mukava yhden istuman lukukokemus. Olen jo lukenut toisenkin osan, mutta sen paikka on jossain toisessa postauksessa.

41/2 / 6 repäistyä sivua Death Notesta huijattuna rikollisen käteen

Tsugumi Ohba & Takeshi Obata: Death Note 1: Boredom, 2003, Viz Media, 194 sivua

Ereitan Oman hyllyn unohdetut -postauksen löydät tästä osoitteesta.

Kun nyt kerta sielun myymisestä on puhe, niin minun on kai pakko mainita uusimmasta rakkaudestani TV-sarjaa kohtaan. Tällä kertaa kyseessä on Pushing Daisies, jonka koko ensimmäisen kauden katsoin eilen illalla yhdeltä istumalta. Siinä ei tosin ollut kuin 9 jaksoa. Toivon pääseväni mahdollisimman pian toisen kauden kimppuun tätä maailman suloisinta rikossarjaa.