Vähän turhan keskinkertainen

Olen tullut siihen tulokseen, että kirjoilta ei koskaan saisi odottaa mitään. Varsinkaan mitään hyvää. Jos odottaa kirjalta paljon, siihen pettyy paljon todennäköisemmin kuin jos lukisi kirjan neutraaleista lähtökohdista. Seuraavan kirjan kanssa pääsi valitettavasti käymään juuri näin. Odotin enemmän kuin mitä sain ja vaikka kirja ei ole ollenkaan huono, petyin omien odotusteni takia hieman.

https://www.thalia.de/

David Levithan & John Green: Will Grayson, Will Grayson

Will Grayson ei tahdo tulla liitetyksi mihinkään aatteeseen, klikkiin tai kannanottoon. Hän haluaa olla tavallisen huomaamaton. Hänen paras ystävänsä on kuitenkin erittäin valovoimainen ja dramaattinen Tiny Cooper, jonka huomaavat kaikki. Eräänä iltana Will Grayson odottaa ystäviään keikalta ja kohtaa juuri suuren järkytyksen saaneen pojan, jonka nimi myöskin on Will Grayson. Kahden aivan eri maailmoista tulevan pojan kohtalot kietoutuvat yhteen Tiny Cooperin ja tämän valmisteleman suuren musikaalin ympärille.

Will Grayson, Will Grayson houkuttelee lukijaa kiinnostavalla lähtöasetelmalla. Kaksi samannimistä henkilöä ja erikoinen kohtaaminen, mutta muuten juonesta ei kerrota muuta. Mahdollisuudet olisivat siis olleet rajattomat. Valitettavasti lopputulos meni lähinnä tavallisen teinidraaman puolelle. Ensinnäkin takakannen lupaama kohtaaminen tapahtuu vasta suurin piirtein sivun 100 kohdalla. Kaikki ennen sitä on pohjustusta ja henkilöiden esittelyä. Kun nuortenkirjassa varsinaiseen tarinaan pääseminen kestää noin kauan, voi aika varmasti sanoa kirjan olevan liian pitkä ja sitä se tässäkin tapauksessa on. Tapahtumia on aika vähän, mutta silti Will Grayson, Will Grayson on yksi John Greenin pidemmistä teoksista.

Pohjimmainen ongelma tässä kirjassa on kuitenkin se, että sen juoni ei kanna. Green ja Levithan ovat keksineet hauskan idean kirjalleen, kehittäneet hahmot ja pohtineet hyvän loppuratkaisun. Siihen se sitten vähän jääkin. Kirja keskittyy liikaa Will Graysonien päänsisäisiin pohdintoihin ja unohtaa edistää juonta. Aina välillä tapahtuu jokin kiinnostava asia, mutta niille harvoin annetaan tarpeeksi huomiota ja aikaa. Sen sijaan toisen Will Graysonin pohdintoihin siitä, onko hän vai eikö hän ole kiinnostunut Janesta, käytetään yhteensä sivukaupalla tilaa. Koko kirjan voisi kenties tiivistää näin: "ihan kiva, mutta vähän hajanainen" ja se kattaisi kaiken henkilökehityksestä juonikulkuun.

Ennen kuin kerron teille, mistä tässä kirjassa pidin, viivytään hetki henkilöiden parissa. Molempien päähenkilöiden nimen ollessa Will Grayson, toivon että pysyt perässä. Ensin esitellään Will Grayson, jonka luvut kirjoittaa John Green. Tämä Will Grayson on se, joka tuskailee Jane-tilanteen kanssa. Greenin Will on suoraan sanottuna hieman rasittava. Hän on aika mitään sanomaton ja kaikessa ihme haahuilussaan käy vähän hermoille. Lisäksi Greenin Will harrastaa sitä kaikkein ärsyttävintä piirrettä eli hän ajattelee oikeat ja syvälliset asiat, mutta ei sano niitä sitten ääneen. Ystäväsi eivät osaa lukea ajatuksiasi Will, use your words!! Kaiken kaikkiaan Greenin Will jää ehkä hieman pintapuoliseksi kaikesta sivumäärästään huolimatta.

Levithanin Will on hyvin erilainen, vaikka hyvin angstiin taipuvainen hänkin. Alussa Levithanin Will meinaa lipsua vähän kliseiseksi teini edgelordiksi. Toki on otettava huomioon, että tällä Willillä on masennus, mutta tosiaan alku ei tunnu niin uskottavalta. Kirjan edetessä Levithanin Will kuitenkin kasvaa ja tulee paljon kiinnostavammaksi hahmoksi. Asiaa toki auttaa myös se, että tämä Will on homo. Hänen suhdekuvionsa ovat kiinnostavammin rakennettuja ja tämä Will on kirjan lopussa jo melkeinpä lempihahmoni. Pidän myös hänen ystävästään Gideonista suuresti. Lyhyt maininta vielä Greenin Willin parhaasta ystävästä Tinystä. Tiny on erikoinen ja etenkin alkupuolella erittäin eeppinen hahmo. Loppua puolen hän muuttuu vähän ärsyttäväksi, mutta aivan lopussa palaa taas kivan hahmon kategoriaan. Häneen liittyen on vain mainittava eräs raivostuttava yksityiskohta. Kirjassa mainitaan aivan liian monta kertaa se, että Tiny on isokokoinen. Sekä henkilöiden puheessa että yleisessä kerronnassa. Uskomme vähemmästäkin.

Nyt, kun olen oikeastaan vain valittanut tästä kirjasta, sanon kuitenkin että se ei ollut huono! Ikäviin asioihin vain on helpompi takertua. Will Grayson, Will Grayson on peruskivaa viihdettä, jossa on monin paikoin erittäin hyviä kaikenlaisiin tunteisiin vetoavia kohtauksia. Siinä on myös hyvää pohdintaa ja se jopa herättää jotain ajatuksia. Erityisen suuren plussan kirja saa kuitenkin siitä, että siinä on isossa osassa musikaali, jota Tiny valmistelee kuumeisesti. Musikaali on aina hyvä idea ja siitä saa paljon lisäpisteitä. Ainakin minulta. Lisäksi annan paljon lisäpisteitä Levithanin Willin ja Tinyn suhteesta. En tahdo spoilata paljoakaan, mutta minulle sen suhteen tuomat oivallukset ja henkilökehitys olivat ehdottomasti yksi kirjan parhaista kohdista. Kirjan kirjoitustyyli on myös mielenkiintoinen. Green ja Levithan kirjoittavat vuorotellen lukuja ja molemmilla on tosiaan oma Will päähenkilönä. Hauskinta jutussa on se, että luulin hyvin pitkälle, että kirjoittajien Willit olivat toisin päin. Green kirjoittaa niin hyvän Levithan-imitaation, että olin aivan järkyttynyt. Kirjan lopussa on painettuna keskustelu kirjailijoiden välillä, joka avaa kiinnostavasti kirjoitusprosessia ja henkilöiden taustaa.

Will Grayson, Will Grayson oli siis tiivistettynä hieman hajanainen kokonaisuus, mutta monet sen palasista olivat kiinnostavia ja hyvin tehty. Kovin nopeatempoinen se ei varsinkaan alussa ole, mutta edityy kuitenkin, kunhan vain viitsii lukea. En tosin pääse eroon ajatuksesta, että olisin toivonut alkuasetelman perusteella jotain enemmän jännärin tapaista.

31/2 / 5 eeppistä musikaaliesitystä

David Levithan & John Green: Will Grayson, Will Grayson, 2012, Penguin Books, 308 sivua

Will Grayson, Will Grayson kuittaa 2015 haasteesta yhden kohdan
11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut

ja 2017 haasteesta yhden kohdan
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella

Queer52: Boy Meets Boy

Viimeinen kirja viime vuodelta! Samalla tämä on myös Ereitan hyllystä Toisen hyllyn aarteet -sarjamme kirja. Kohta julkaisen vielä vuosikatsauksen ja sitten pääsemmekin jo vuoden 2018 kirjoihin! Tässä siis kirja, joka on vuoden 2017 viimeinen ja kuittaa muuten samalla yhden kohdan Queer52-haasteesta!

https://images.gr-assets.com/

David Levithan: Boy Meets Boy

Ereita kertoo kirjasta näin:
Tästä on jo tovi kulunut, mutta muistikuvani mukaan Liberté pyysi jotain, mikä ei vaatisi aivan hirveästi aivotoimintaa. Boy Meets Boy on suhteellisen lyhyt eikä juoneltaan erityisen monimutkainen, ihmissuhteisiin ja elämään keskittyvä kirja, joka lisäksi sopii muutamaan eri haasteeseen, joten valitsin sen hänelle luettavaksi. Itse luin kirjan pari vuotta sitten ja parhaiten siitä on jäänyt mieleen elävät mielikuvat ja erikoinen, hyvin omalaatuinen tunnelma. Kirja oli mielestäni myös hyvä tapa alkaa tutustua David Levithanin tuotantoon.

Paul elää kaupungissa, jossa asiat ovat kohdallaan. Heteronormista poikkeavuus ei ole iso juttu ja koulussakin se on yleisesti hyväksyttyä. Hänellä on kavereita ja suunta elämällään. Eräänä päivänä Paul tapaa Noahin ja rakastuu tähän lähes välittömästi. Yksi ajattelematon teko aiheuttaa kuitenkin ongelmia ja Paulin täytyy yrittää hyvittää tekonsa Noahille, ellei se ole jo liian myöhäistä. Samaan aikaan Paulin paras ystävä Joni aloittaa suhteen, joka ei ehkä ole kenellekään hyväksi.

Boy Meets Boy on hyvin perinteinen teinirakkauskirja, jossa ensin ihastutaan, sitten mokataan ja sitten etsitään anteeksiantoa. Samalla sivuhenkilöt tekevät omia juttujaan ja ainakin jonkun vanhemmat ovat outoja. Boy Meets Boysta tekee erityisen toki se, että sen pääromanssi ei ole hetero ja kirjassa on myös muuta representaatiota kuin vain päähenkilöt. On heti pakko myöntää, että tämän tyyppiset kirjat eivät ole ihan minua varten. Ihmissuhteet eivät aina oikein jaksa pitää mielenkiintoani yllä, vaan kaipaisin lisäksi vaikka fantasiaa tai murhan. Sen lisäksi minusta tuntuu, että kaikkien perus teinikirjojen ongelma on jännitteen puute. 99% kirjoista loppuratkaisu on se, että asiat selkiävät ja pääpari päätyy yhteen. Siksi kirjalla täytyy olla jokin muukin kiinnostava elementti, kuten loistava teksti ja hyvät sivuhahmot. Boy Meets Boy alkaa vahvasti ja sitä lukee mielellään. Jossain kohtaa iskee kuitenkin ihme katvevaihe, kun kirjan tarina tuntui pysähtyvän aloilleen ja siitä katosi imu. Lopussa kirjan kiinnostavuus palasi, mutta sinne asti täytyi ensin päästä. Pidin Levithanin kirjoitustyylistä etenkin alussa ja henkilöt olivat hyvin rakennettuja, joskin ärsyttäviä. Siitä kohta lisää. Vähän pyyhkeitä annan siitä, että kirjan B-juoni tanssien valmistelusta tuntui hyvin epäolennaiselta eikä herättänyt ainakaan minussa mitään tunteita. Sen sijaan sivujuoni Tonyn vaikeuksista oli erittäin hyvä ja kiinnostava. Siihen olisi jopa voinut keskittyä vähän enemmän.

Sitten henkilöihin eli siihen kirjan ominaisuuteen, johon kaikki perustuu. Boy Meets Boyssa on aika paljon henkilöitä ja välillä meinasin mennä sekaisin siitä, kuka nyt olikaan kuka. Näitä hetkiä oli kahdessa kohdassa; alussa kun kaikilla esitellyillä henkilöillä oli joku lyhyt pojan nimi sekä tanssien suunnittelussa kun esiteltiin erilaisia tyttöjä, jotka unohdin saman tien. Muuten henkilöt olivat kyllä muistettavia ja toimittivat osaansa hyvin. Ainoa ongelma oli, että osa henkilöistä oli ärsyttäviä. Päähenkilö ja minä-kertoja Paul tekee tyhmiä ratkaisuja ja on raivostuttavan paljon tunteidensa vietävänä. En kykene samaistumaan henkilöön, joka sotkee asiansa, koska jotenkin vaan tunnekuohussa suutelee eksäänsä. Tsiisus. Sitten on tietenkin Paulin eksä Kyle, joka on itsekeskeinen ja epätasapainoiselta vaikuttava sekä tietenkin hyvin tunneihmisiä. Tämän kirjan henkilöillä on selvästi jotain rationaalista lähestymistapaa vastaan. Infinite Darling ei ole pahimmasta päästä, mutta tuntui hieman ohuelta hahmolta. Ajatus oli kyllä hyvä, mutta toteutus jäi hieman vajaaksi. Paulin ihastus Noah ei ole ärsyttävä eikä myöskään Paulin ystävä Tony. Seuraava kappale on omistettu kirjan raivostuttavimmalle henkilölle/asialle ja se sisältää spoilereita. Kyseessä on Paulin paras ystävä Joni.

Spoiler

Joni esitellään kirjan alussa Paulin parhaana ystävänä ja halki kirjan muistutellaan, miten läheisiä he ovat aina olleet ja kuinka he ovat aiemmin tukeneet toisiaan. Aika alkumetreillä Joni alkaa seurustella Chuckin kanssa ja muuttuu yhtäkkiä täysin. Enää Chuckillä on väliä ja Joni ei voi minnekään ilman Chuckia ja Chuck ei halua että Joni tekee sitä ja tätä. Tuo voisi kuulostaa siltä, että kyseessä on joku pahoinpitely-tarina, mutta sitä se ei ole. Joni ei ole mikään parka, joka pelkää Chuckia. Sen sijaan Joni muuttuu inhottavaksi, välinpitämättömäksi ja karkottaa muut luotaan. Kaikki muut ovat aina väärässä ja yrittävät pilata hänen ja Chuckin suhdetta, koska eivät vaan ymmärrä. Koko tämä tarinan kaari tuntui epäuskottavalta, jos otti huomioon millaiseksi ihmiseksi Joni ensin maalataan. Yhtäkkiä hän vähät välittää parhaasta ystävästään Paulista tai kenestäkään muusta. Koko kirjan ajan toivoin, että tulisi kohta jossa joku sanoisi Jonille suorat sanat ja asia oikeasti käsiteltäisiin. Sitten joko Joni jatkaisi samalla linjalla tai tulisi järkiinsä. Mitään tällaista ei kuitenkaan tapahdu, vaan tilanne jää suurilta osin selvittämättä. Ihan lopussa on jotain pientä yritystä, mutta se tuntuu hyvin laihalta lohdulta kaiken sen ärsyyntymisen jälkeen, jota kirjan aikana on tuntenut. Tunsin oloni vähän huijatuksi ja se jäi ehdottomasti roikkumaan ilmaan kirjan pisteitä verottavana tekijänä. Joku toinen on voinut kokea Jonin hyvin erilaisessa valossa, mutta minun sympatioitani hän ei kyllä saa.

Spoiler päättyy

Kaiken kaikkiaan Boy Meets Boy oli ihan söpö teinikirja eikä ollenkaan huono kirjailijan ensimmäiseksi luomukseksi.

31/2 / 6 kynttilää portaiden alla

David Levithan: Boy Meets Boy, 2003, Harper Collins, 223 sivua


Boy Meets Boy kuittaa 2015-kirjahaasteesta yhden kohdan
10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
ja 2017-haasteesta yhden kohdan
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastamiseen

Itse annoin Ereitalle luettavaksi Nukkumatin ja se postaus löytyy täältä