torstai 24. tammikuuta 2019

Pieni pala elämää: Me täytytään valosta

Vuotta 2018 on jäljellä enää yksi päivä. Epätoivoinen kirjabloggari ryntää kirjakaapilleen ja selaa epätoivoisena valikoimaansa läpi. Kunnes yhtäkkiä jumalten valo loistaa yhteen hyllyssä olevaan kirjaan. Bloggari ottaa sen käteensä ja tietää, että tämä se on. Kirja, jonka hän ehtii vielä lukea ja saada 15 kirjan tavoitteensa täyteen.

https://kustantamo.sets.fi/
Annastiina Storm: Me täytytään valosta

En oikeastaan koskaan laita suoraa lainausta kirjan takakansitekstistä, mutta nyt ajattelin rikkoa kaavaa ja liittää tähän osan takakantta. Tahdon kertoa, mikä juuri tässä kirjassa (hienon kannen lisäksi) herätti mielenkiintoni, kun sen syksyn Kirjamessuilla näin.

"Siljan barbileikissä Tähkäpää on saanut happoa kasvoilleen. Pikkuveli, joka ei syntynytkään, puhuu Santulle jukurttipurkkipuhelimessa. Isä katoaa omille teilleen, jättää lapset yksin vaikka äiti on yötöissä ja sairaalassa sitten, kun ei enää jaksa. Mummi toivoo että ukki jo kuolisi, kun se oma elämä on jäänyt elämättä, ja kokee ihmeen rypyttäessään riisipiirakoita."

Tämän jälkeen takakannessa on vielä jotain vähän rasittavan runollista selitystä siitä, miten kirja hengittää(?). Ideana on kuitenkin se, että Me täytytään valosta kuvaa kolmen sukupolven elämää palasina ja pirstaleina sieltä täältä. Lapset Silja ja Santtu elävät epävarmuudessa, kun äiti on väsynyt ja isä pelottava. Äiti ja isä taas kamppailevat parisuhteensa ja omien odotustensa kanssa. Mummi ja ukki taas ovat huomanneet tulleensa vanhoiksi ilman, että omia haaveita tuli täytettyä, mutta eivät asioista voi myöskään puhua. Ainakaan toisilleen.

Me täytytään valosta on löytänyt hienon tasapainon sen välillä, että kerronta on nopeaa ja edistyvää, mutta aiheet raskaita. Ilmapiiri kirjassa on toisinaan hyvinkin painostava, mutta vähäinen sivumäärä ja kerronnalliset kokeilut estävät lukijaa tukehtumasta. Liian usein ajatellaan, että vaikeista aiheista ja ihmisten ahdistuksesta saa kunnollisen kuvauksen vain satojen sivujen tervassa tarpomisella, vaikka parhaan efektin saa juurikin toimimalla päin vastoin. Välillä kyllä paistoi läpi, että kyse on esikoiskirjailijasta. Narratiivi ei aina pysy ihan kasassa, vaan painotukset menevät vähän vinksalleen. Tärkeistä hetkistä saatetaan mennä ohi liian kovaa, kun taas epäolennaiseen jäädään hieman liian pitkäksi aikaa. Suurimmaksi osaksi se ei kuitenkaan ole millään tapaa häiritsevän ilmeistä eikä kirja todellakaan huuda olevansa esikoiskirja. Storm on onnistunut luomaan oman äänensä kertojana, kirjan henkilöillä on selkeä persoona ja kerronta herättää vahvoja mielikuvia. Ainoastaan loppu tuntui hieman liian "tässä olisi nyt lopetus, se on kivan runollinen", mikä vähän haittasi kirjan muuten hyvin kantavaa tunnelmaa. Se nyt kuitenkin annettakoon anteeksi muuten ihan kiinnostavan kirjan siivellä.

Henkilöt olivat ehdottomasti tämän kirjan paras osa. Välähdyskerronnasta huolimatta kaikki hahmot tuntuivat aidoilta, heihin ehti tutustua ja he herättivät lukijassa tunteita. En tahdo nyt kovin paljon heidän tarinoistaan paljastaa, sillä Me täytytään valosta on lyhyt kirja. Sen verran kuitenkin sanon, että hahmojen menneisyys ja nykyisyys paljastuvat taidokkaasti ja sopivan tulkinnanvaraisesti. Kirja ei kerro asioita muutenkaan liian auki ja sitä piirrettä arvostan erityisesti. Kaikki sukupolvet ovat omanlaisiaan ja voin nähdä ja kokea mielessäni juuri, millaisia tyyppejä he olisivat oikeassa elämässä. Olen aika varma siitä, että kaikki meistä tunnistavat ainakin yhden henkilön omasta elämästäänkin, ellei jopa useampia. Pienenä varoituksena kuitenkin herkemmille lukijoille; kirjassa yhtenä käsittelyn aiheena on lähisuhdeväkivalta. Sillä ei millään tapaa mässäillä eikä se ole kirjan ainoa juoniasia, mutta jos aihe on sinulle vaikea, on hyvä olla tietoinen etukäteen.

Valitsin Me täytytään valosta -kirjan pitkälti nimen ja kannen perusteella. Se ei ollut sisällöllisestikään suuri pettymys, mutta ei myöskään uusi lempikirjani. Ihan kiva lukukokemus, johon ei tarvitse käyttää suunnattomasti aikaa. Kirjan saa hyvin luettua päivässä. Tämä arvio oli nyt viimeinen 2018-vuodelta jonoon jäänyt. Nyt sitten tämän vuoden kirjallisuuden pariin, jonossa onkin jo pari kirjaa...

Annastiina Storm: Me täytytään valosta, 2017, S&S, 204 sivua

Me täytyään valosta kuittaa Helmet-haasteesta yhden kohdan

2017.
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

maanantai 21. tammikuuta 2019

Tervetuloa Klassikkosiivoukseen!

Onko sinullakin klassikkokirjojen hamstraamisongelma? Ajatteletko niiden tuovan sinulle lisää sivistystä? Näyttävätkö ne kivoilta kirjahyllyssä? Ja tuleeko niitä ikinä luettua? Ei hätää, Ereitan ja Libertén Klassikkosiivous on täällä!

https://i.gr-assets.com/
Klassikkosiivous

Olemme jälleen hyllyihimme kasautuneiden lukemattomien kirjojen sekä vanhojen ystäviemme, klassikoiden äärellä. Olemme menneisyydessä suunnitelleet ja toteuttaneet erilaisia klassikkohaasteita, vaihtelevalla menestyksellä, ja 2019 tuo paluun tämän harrastuksen pariin. Klassikkosiivouksen ideana on useamman vuoden osaprojekteissa siirtää neljä klassikkoa vuodessa oman hyllyn lukemattomista luettuihin ja kuvitella oman sivistyksen määrän sitä mukaa lisääntyvän.

Kokosimme listat hyllyissämme pölyttyvistä klassikoista, joita olemme valmiit haasteen puitteissa lukemaan, ja sovimme vuosimääräksi neljä kirjaa. Molemmat saavat ensisijaisesti valita kaksi kirjaa, ja periaatteena on, että toinen etsii omalta listaltaan harkintaansa käyttäen vastaavan kirjan samaan aikaan luettavaksi. Sattumalta tämän vuoden valinnat osuivat kirjoihin jotka olivat molempien listoilla, joten luemme samat neljä kirjaa, mutta tämä ei ole vaatimus. Ensi vuosi voi tuoda hyvinkin eriävät lukulistat. Aikataulua emme ole säädelleet muuten kuin että pyrimme lukemaan kaksi kirjaa kuudessa kuukaudessa. 

Klassikkosiivous 2019 
1. Jane Austen: Northanger Abbey/Neito vanhassa linnassa
2. Bram Stoker: Dracula
3. Jules Verne: Kapteeni Nemo
4. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

http://68leadergroup.com/
Toivomme kiinnostavia lukuhetkiä ja parempaa menestystä kuin edellisen klassikkohaasteemme parissa!

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Hieman erikoinen trilleri: Kolme

Asetin viime vuonna tavoitteeksi lukea 15 kirjaa. Sitten olikin yhtäkkiä enää viikko joulukuuta jäljellä ja vain 13 kirjaa luettuna. Katsoin heti läpi kaikki keskeneräiset ja totesin tämän kirjan olevan kyseisen valinnan nopeiten edistyvä. Lisäksi olin jo hyvät sata sivua ehtinyt lukea. Niinpä tartuin äkkiä kirjaan ja ryhdyin hommiin.

www.risingshadow.fi
Sarah Lotz: Kolme

Myöhemmin Mustaksi torstaiksi nimettynä päivänä neljä lentokonetta putoaa eri puolilla maailmaa. Kolmen koneen jäljiltä löydetään jokaisesta yksi eloonjäänyt lapsi ja heistä aletaan käyttää nimitystä Kolmikko. Salaliittoteoriat, avaruusolentoihin uskojat ja uskonnolliset liikkeet räjähtävät käsiin, kun oletuksia näiden lasten ihmeselvitymisestä putkahtaa esiin. Ovatko lapset kenties ulkoavaruuden lähettiläitä vai Raamatussa luvatut Maailmanlopun ratsastajat? Lisäksi neljännen koneen ympärillä pyörii kiivas etsintä, onko lapsia vielä neljäskin?

Minulla oli suhteellisen korkeat odotukset tätä kirjaa kohtaan. Sen hieno kansigrafiikka lumosi minut heti, takakansiteksti lupasi karmivaa jännitystä ja kirjoitustyyli vaikutti kiinnostavalta. Valitettavasti joudun sanomaan hieman pettyneeni. Kolme ei missään nimessä ollut huono kirja, mutta ei myöskään ihan sitä mitä odotin. Kansi on edelleen hieno, joskin kirjan huono liimaus ärsytti. Siinä riittää myös mysteeriä ja jonkin verran karmivuuttakin, mutta puhukaamme ensin kirjoitustyylistä.

Kolmen idea on, että se on ikään kuin oikeista tapahtumista kertova kirja, jonka fiktiivinen kirjailija on koonnut haastatteluista, uutisista, nettikirjoitteluista ja muista sellaisista lähteistä. Tämä tyyliratkaisu on sekä kirjan paras että myös heikoin osa. Ideana se on erittäin mielenkiintoinen ja tuo trilleriin hyvin omalaatuisen mausteen. Lisäksi se mahdollistaa monen rinnakkaisen tarinan kertomisen ilman, että täytyisi käyttää aikaa perinteisen tarinankerronnan kuvailuihin ja hahmokehityksiin. Toisaalta tällaisessa raporttityylissä on riskinä, että lukija ei ehdi muodostaa tunnesiteitä hahmoihin, kun näkökulma vaihtelee tiuhaan tahtiin maanosasta toiseen. Olen lukijana hyvinkin henkilöorientoitunut, mutta tiedän että todellakaan kaikki eivät ole. Tämä tyyli voikin sopia toisenlaiselle lukijalle äärettömän hyvin. Kolmen suurin vika on kuitenkin paljon yksinkertaisempi, se on aivan liian pitkä. Tämä kirja olisi päässyt todella oikeuksiinsa, jos se olisi ollut ytimekäs ja vauhdikas kokoelma Mustan torstain tapahtumista eri lähteitä käyttäen. Tällaisenaan kirjassa on kuitenkin lähes 500 sivua ja minulle alkoi riittää jo sivun 200 kohdalla. Kaikki hyvät kerrontamenetelmät, kiinnostavat juonikuviot ja henkilöiden kehitykset eivät yksinkertaisesti riitä näin isoon sivumäärään, vaan alkavat joko jumittaa paikoillaan tai menevät liian monihaaraisiksi ja yksityiskohtaisiksi. Lukijan mielenkiinto häviää ja sivua kääntää toivoen, että kohta taas tapahtuisi jotain muuta kuin keski-ikäisten uskonkiihkoilijoiden saarnaamista. Jos olisin ollut Kolmen kustannustoimittaja, olisin karsinut sivumäärän puoleen eikä juoni olisi todellakaan kärsinyt. Lisäksi on mainittava, että suomennos jätti kyllä toivomisen varaan. Ärsyttäviä kirjoitusvirheitä sekä kirjaimellisesti käännettyjä sanontoja ja idiomeja riitti. En arvostanut.

Liiallisesta pituudesta ja omasta leipääntymisestäni huolimatta Kolmessa oli myös paljon hyviä ominaisuuksia. Pidin siitä, että käytettyjen "lähteiden" kirjo oli monipuolinen. Se piti mielenkiintoa yllä ja haastoi aivoja omaksumaan tekstiä monissa eri muodoissa. Kolme onnistuu luomaan tapahtumaketjun, jonka voisi kuvitella tapahtuvan oikeassakin elämässä. Kun tässä nyt on maailman nykytilaa seuraillut, niin uskonnolliset kiihkoilijat, ufo-hihhulit ja sen sellaiset eivät todellakaan ole kaukaa haettuja. Varsinkin, kun Lotz selvästi osaa luoda uskottavia henkilöitä. Hän ei sorru kuvaamaan vain äärimmäisiä tekoja ja mielentiloja, vaan mukaan mahtuu myös paljon arkista draamaa, joka vahvistaa aitouden tunnetta. Tosin välillä Lotz unohtuu liikaa rakentamansa kristinuskon lahkon pariin ja lukija saa tietää aivan liikaa yksityiskohtia konservatiivisten keski-ikäisten kristittyjen rouvashenkilöiden elämästä. Sivumäärä sentään takaa sen, että yksikään selvinneiden lasten ympärille muodostuneista piireistä ei jää käsittelemättä. Tosin Japanin selviytyjän Hiron koko kaari menee hieman ehkä yli ja jää lukijalle sekä hieman erikoiseksi että myös etäiseksi.

En viitsi tässä alkaa eritellä jokaisen hahmon kaarta ja mielipiteitäni niihin liittyen, mutta mainitsen ihan pari asiaa. Ensinnäkin arvostin sitä, miten pienestä asiasta voi kasvaa jotain niin älyttömän suurta. Yksi Japanin koneen uhreista, Pamela May Donald, ehtii äänittää puhelimeensa lyhyen viestin ennen kuolemaansa. Tämä kuolevan naisen sekava höpötys saa aikaan ensin pienen virran, ja asioiden koko ajan eskaloituessa, lopulta valtavan hyökyaalloon. Koko uskonlahko jopa nimetään pamelisteiksi. Lisäksi pamelisteihin sisältyy erittäin hyvä kuvaus siitä, miten usko auttaa ihmistä selittämään oman näkemyksensä mukaisiksi oikeastaan ihan kaiken. Pamelisteista pääsemme luonnollisesti Len-pastoriin, joka tätä ilosanomaa levitti ja erityisesti hänen seikkailuihinsa prostituoidun kanssa. Koin kyseisen naisen haastattelut aina kiinnostavina ja ne toivat edes vähän helpotusta muuten niin rasittaviin pamelisteihin. Lisäksi Len-pastorin vaimon yksi ainokainen haastattelu oli erittäin hyvä.

Pahoittelen arvion pirstaleista rakennetta, kirjoitan tätä arviota puolenyön aikoihin. Tajusin juuri, etten ole oikeastaan vielä puhunut itse Kolmikosta. Aloittakaamme Bobbysta. Bobby oli USAn koneen ainoa selviytyjä ja siirtyi onnettomuuden jälkeen elämään isoäitinsä ja dementoituneen isoisänsä kanssa. Bobbyn tarina oli ehkä tylsin, sillä hänen isoäitinsä oli hyvinkin tasapainoinen yksilö ja suurin osa meni hänen taisteluunsa hihhuleita ja miehensä Alzheimeria vastaan. Hiro oli Japanin koneen selviytyjä ja Japanin koneesta lähti liikkeelle myös koko pamelistisäätö. Hiron tarinassa pääpaino oli tämän serkulla ja kyseisen serkun internet-keskusteluilla. Palaan Hiroon ja serkkuun vielä hieman myöhemmin puhuessani kirjan lopusta. Viimeinen löydetty selviytyjä on Jess, joka päätyy elämään enonsa luokse. Jessin tarina oli omasta mielestäni ehkä kiinnostavin, sillä se kerrottiin lähes kokonaan Jessin enon näkökulmasta. Jessin eno Paul äänitti ajatuksiaan tulevaa kirjaa varten ja niissä näkyy koukuttavasti hänen vajoamisensa yhä syvemmälle ja syvemmälle mielensä syövereihin. Paulin kohtia lukiessaan ei todellakaan tahtonut lopettaa kesken. Lisäksi kirjassa etsitään mahdollista neljättä selviytyjää Afrikasta. Nämä kohdat vaihtelevat kiinnostavuudeltaan suuresti, mutta ne onnistuvat hyvin pitämään etsintöjen kauhunsekaisen odotuksen yllä.

Seuraava kappale sisältää spoilereita kirjan loppuratkaisusta:

Kolme päättyy hyvin oudosti. Koko kirjan ennen sitä on yrittänyt olla mahdollisimman todentuntuinen ja siinä myös aika hyvin onnistunut. Kuitenkin aivan lopussa kirja päättää muutta kurssia täysin ja heittää lukijalleen useamman todella omituisen juonenkäänteen. Kirja on ensin päättyvinään kustannustoimittajan lausuntoon, jossa kerrotaan tämän olevan juhlajulkaisu ja samalla paljastetaan lukijalle, että kirjan "kirjailija" on kadonnut mystisesti jo vuosi sitten. Tämä olisi mielestäni ollut paras mahdollinen lopetuspaikka. Todellisuuden illuusio olisi säilynyt ja karmiva tunne jäänyt. Sen sijaan kirja jatkuu monen sivun sähköpostiviestillä, jonka kirjan muka-kirjoittaja on kirjoittanut entiselle naisystävälleen juuri ennen katoamistaan. Niistä paljastuu lukijalle esimerkiksi, että maailma onkin muuttunut dystopiaksi ja kaikki on pielessä. Kaikkein omituisin kohta on kuitenkin vielä edessä. Sähköpostin jälkeen on luvassa vielä hieman romaanimuotoista kerrontaa. Sen suurin anti on, että "kirjailija" Elspeth löytää lopulta kadonneen Hiron ja yllätyyys kyse oli koko ajan avaruusolennoista. Kyllä, luit ihan oikein.

Spoilerit päättyvät

Vielä lyhyt kehu kirjalle siitä, että siinä oli useampi LGBT-henkilö! Isoimmin esillä Paul, joka on homo sekä Elspeth, joka tosiaan kirjoittaa entiselle naisystävälleen sähköpostia. Arvostan tällaista representaatiota, jossa seksuaalisuus ei ole millään tapaa iso juttu, mutta kuitenkin läsnä.

3 1/2 / 5 erikoista juonenkäännettä

Sarah Lotz: Kolme, The Three, 2014, Karisto, suomentanut J. Pekka Mäkelä, 491 sivua


perjantai 11. tammikuuta 2019

Alice's Adventures in Wonderland

Osallistuin syksyllä Thespians Anonymous -teatteriporukan Alice in Wonderland -produktioon ja lukaisin samalla ensimmäisen Alicen seikkailuista kertovan kirjan.

Lewis Carroll: Alice's Adventures in Wonderland

https://www.amazon.co.uk/
Tämän kirjan perusjuoni ei taida kovin vieras monellekaan olla. Alice on nuori tyttö, joka putoaa kaninkoloon ja päätyy Ihmemaahan. Siellä hän kohtaa valtavan joukon erilaisia toinen toistaan erikoisempia otuksia ja yrittää selvittää, kuinka päästä takaisin kotiin.

Vasta kirjaa lukiessani tajusin, että en ole koskaan aiemmin tainnut kyseistä kirjaa lukea. Olen toki nähnyt Disneyn animaation lapsena ja näytellyn Tim Burtonin version minä vuonna hyvänsä se nyt ilmestyikään, mutta kirjaan ei ole koskaan tullut tartuttua. Se ei lopulta ollut aivan sitä, mitä odotin, mutta kaikki tutut elementit toki löytyivät. Eniten yllätyin kerrontatyylistä. Alice in Wonderland on alunperin ollut suullisesti kerrottu tarina ja siksi sen kirjoitettu muoto tuntuu paikoin vähän erikoiselta. Juoni etenee hieman epätasaisesti asiasta toiseen ja jää toisinaan sivupoluille tapahtumiin, jotka eivät edistä millään tapaa varsinaista juonta. Sivumäärän vähyyden takia tämä piirre ei ole niin häiritsevä kuin pidemmissä teoksissa, sillä lukija ei ehdi näin lyhyessä ajassa vielä tylsistyä. Lisäksi tarina etenee välillä erittäin jouhevasti ja lukija kyllä huomaa, mihin kohtiin kirjailija on kiinnittänyt erityistä huomiota.

Ihmemaahan mahtuu erittäin laaja kirjo henkilöitä. Alice toimii lukijan "normaalina" vastakohtana ja omituisten Ihmemaan asukkaiden kohtaajana. Hänen kieltämättä aika vaisun persoonallisuutensa vieressä Ihmemaan omituisuus erottuu lukijalle entistä selvemmin. Ja voin kyllä sanoa, että elokuvien tekijät ovat olleet aika samoilla linjoilla kanssani siitä, mitkä hahmot ja kohtaukset kirjasta kannattaa ottaa ja mitkä on hyvä ihan suosiolla jättää taka-alalle. Kirjan vahvinta antia ovat teekutsut ja Herttakuningattaren kohtaukset enkä yhtään ihmettele, että juuri ne ovat nousseet kirjan tunnistettavimmiksi asioiksi. Sen sijaan suurin osa välikohtauksista koloon putoamisen ja varsinaiseen Ihmemaahan pääsemisen välillä ovat lähinnä pitkästyttäviä ja väärällä tavalla älyttömiä. Sieltä löytyy esimerkiksi epämääräinen kilpajuoksu, jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa eikä se johda mihinkään. Sama tunne tulee myöhemmin, kun Mock Turtle kertoo omaa tarinaansa ja juoni pysähtyy täysin. Sen sijaan Duchess-kohtauksella on erityinen paikka sydämessäni, sillä sain esittää kyseistä epämiellyttävää ilmestystä jo ylempänä mainitsemassani teatteriesityksessä. Olin myös yhden kukan ääni sekä Alicen sisko, mutta ne olivat pienempiä rooleja.

Takaisin kirja-arvioon! Tarina itsessään ei ehkä ole saumattoman sujuva, mutta Carrollin luoma maailma on todella löytänyt paikkansa populaarikulttuurissa. Ihmemaa ja sen olennot kiehtovat ihmisiä edelleen ja ovat toimineet inspiraationa vaikka mille. Itse rakastan Ihmemaan estetiikkaa kelloineen, shakkilautoineen ja muine somisteineen ja se vastaa omaa estetiikkaani täysin. Siksi, vaikka kirja itsessään ei herätä minussa suuria tunteita, sen mukanaan tuoma maailma on yksi fiktion kiinnostavimpia. Ihmemaa toimii aivan omien sääntöjensä mukaan ja siksi se antaa haaveilijalle mahdollisuuden oikeastaan mihin vaan.

En oikeen osaa antaa kirjalle tähtiä. Puhtaasti tarinasta ehkä kolme, mutta kaiken oheismateriaalin takia koen epäreiluksi arvioida sitä ainoastaan yhdeltä kantilta.

Lewis Carroll: Alice's Adventures in Wonderland, 1865, Pan MacMillan, 196 sivua

Alice's Adventures in Wonderland kuittaa Helmet-haasteista kolme kohtaa

2018:
4. Kirjan nimessä on jonkin paikka

2016:
2. Matkakertomus

2015:
24. Kirja tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä

torstai 3. tammikuuta 2019

2019 on saapunut!

Uusi sivu on jälleen käännetty ja 2019 jo availee ääntään. Katsokaamme kuitenkin vielä hieman kulunutta vuotta 2018 ennen kun siirrymme tämän vuoden suunnitelmiin.

https://www.fotolia.com/

Vuosi sitten ilmoitin tavoitteekseni lukea 15 kirjaa eli yhden kirjan enemmän kuin edellisenä vuonna. Ilokseni ja ylpeydekseni voin sanoa, että SAAVUTIN TÄMÄN TAVOITTEEN! JEEEE! Tässä kohdassa joku epäilevä sielu voi mennä tarkastamaan blogiarkistoni ja huomata, että kirja-arvosteluja on vasta 12 kirjasta. Siihen voin sanoa vain, että oho ja puuttuvat kolme ovat työn alla. Lisäksi jatkoin Helmet-haasteiden parissa sekä Queer52- ja Toisen hyllyn aarteet & Oman hyllyn unohdetut -haasteiden kanssa. Kaikki näistä liikahtivatkin taas hieman eteenpäin, mutta valitettavasti yhtään valmista emme vielä ole päässeet näkemään.

https://stardust-and-books.tumblr.com/

Nyt tämän vuoden pariin! Ensimmäisenä ja suurimpana haasteena olen päättänyt lukea ensi vuonna 16 kirjaa eli jälleen yhden enemmän kuin edellisenä vuonna. Lisäksi jo ylempänä mainitsemani haasteet saavat jatkoa ja mukaan hyppää jälleen uusi Helmet-haaste. Eli kaiken näköistä olisi luvassa. Mahdollisesti pääseen piiiiitkästä aikaa myös esittelemään hieman uusia ulkomaiden kirjakauppoja, sillä vaihtojaksoni Prahassa lähestyy kovaa vauhtia. Siitä lisää myöhemmin. Pienen uudistuksen teen myös tulevien postausten otsikointiin. Olen huomannut Ereitan tavan sisällyttää kirjan nimi jo otsikkoon olevan hieno ja selkeä tapa ja aion itsekin jatkossa tehdä niin. Muuten taitavat tyyli ja tavat pysyä aika lailla samoina.

Toivotan kaikille jännittäviä ja fantastisia lukukokemuksia vuodelle 2019!

https://www.cntraveller.in/