Rakasta runoja: the sun and her flowers

Pidin Rupi Kaurin ensimmäisestä teoksesta milk and honey, joten päädyin heräteostoksena nappaamaan mukaani myös hänen toisen teoksensa.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Rupi Kaur: the sun and her flowers

the sun and her flowers noudattelee samaa kaavaa Kaurin milk and honeyn kanssa eli se on jaettu teemallisesti osiin ja runoja värittävät myös Kaurin tekemät piirrokset ja luonnokset. the sun and her flowers koostuu osista wilting, falling, rooting, rising ja blooming.

Tämäkin teos koskettaa monenlaisia ja usein rankkojakin aiheita. On runoja rakkaudesta, seksistä, sukulaisista, parisuhteesta, pahoinpitelystä, huonoista suhteista, voimaantumisesta, itsetutkiskelusta, feminismistä ja vaikka mistä muusta. Kuten hyvin henkilökohtaisilla runoilla on tapana, osa koskettaa, osa herättää ristiriitaisia tunteita, osa ei kosketa lainkaan. Se onkin ehkä tällaisen runouden vahvuus. Jokainen voi löytää joukosta juuri sen, joka nyt puhuu samaa kieltä ja jättää toisille ne, jotka puhuvat heidän kieltään.

Kaurin kirjoitustyyli on samankaltaista kuin milk and honeyssa eli se on hyvinkin modernia eikä välitä niinkään loppusoinnuista tai muista vastaavista "säännöistä". Kuitenkin kehittymistä on selkeästi havaittavissa. Kaur on ehtinyt hioa tyyliään ja kirjallisesti the sun and her flowers nousee korkeammalle tasolle. Uutuuden viehätyksessään ja yksinkertaisuudessaan milk and honey ehkä vetosi minuun enemmän, mutta the sun and her flowers oli myös oikein oiva teos itsessään. Tässä kirjassa kuitenkin Kaurin tyyli on ehtinyt kehittyä selkeämmäksi ja tunnistettavammin juuri hänen tyylikseen. Itse pidän edelleen Kaurin runoudesta, mutta kaikkiin se ei varmasti vetoa. Jos ei mitään muuta, niin ainakin ajatuksia se herättää. Osa Kaurin runoista kertoo asioista, joita en ikinä voisi tunnistaa itsestäni, mutta saan silti kiinni siitä, millaisia tunteita hän lukijalle tahtoo välittää ja jään pohtimaan niitä vielä kirjan suljettuani.

Lisäksi pidän kovasti siitä, että Kaurin tausta punjabi-perheessä on selkeästi esillä hänen tekstissään. Hän ei yritä kirjoittaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan jotenkin yleismaailmallisiksi, vaan antaa lukijalle rehellisen katsauksen siihen, miten juuri hän maailman ja elämän näkee.

Tässä kohtaa on rehellisesti myönnettävä, että kirjan lukemisesta ehti hetki vierähtää aikaa ja kun runokirjoista on jo valmiiksi vähän vaikeaa löytää sanottavaa, jää tämäkin postaus aika säälittävän lyhyeksi. Sen vielä sanon, että molemmat Kaurin kirjat herättävät minussa syvän halun piireellä kirjojen sivuille ja ympyröidä suosikkikohtiani. Ehkä jossain kohtaa uskaltaisin jopa niin tehdä.

4 / 5 auringonkukkaa

Rupi Kaur: the sun and her flowers, 2017, Simon & Schuster, 256 sivua

Kiehtovaa ja petollista peliä: Caraval

Prahassa suosikkipaikkojani oli kirjakauppakahvila The Globe ja aina toisinaan sieltä tarttui mukaani jokunen kirjakin. Caraval oli yksi niistä ja kenties myös eniten heräteostos. Olin kuullut siitä aiemmin, mutta tietoni olivat aika vähäiset. Pääsin siis kerrankin aloittamaan kirjaa hyvin neutraalein ajatuksin ja odotuksin.

https://pictures.abebooks.com/

Stephanie Garber: Caraval

Siskokset Scarlett ja Tella elävät hyvin rajoitettua elämää hallitsevan isänsä kontrollin alla. Scarlett aikoo saada itsensä ja Tellan pelastettua tilanteesta tulevan avioliittonsa avulla. Yhtäkkiä avautuu kuitenkin tilaisuus päästä mukaan mystisen Legendin Caraval-peliin, jossa taikuus on totta ja mitä vain voi tapahtua. Pelin alkaessa käy kuitenkin selväksi, että Legend on kaapannut Tellan ja tästä pelistä riippuu Tellan henki. Scarlettin on nyt pelattava Caravalin vaaralliset pelit loppuun asti, oli hinta mikä hyvänsä.

Caraval oli hyvin kiinnostava lukukokemus, joka herätti paljon ajatuksia ja jäin pohtimaan sitä vielä kirjan päätyttyäkin. Kerron kohta hieman yksityiskohtaisemmin kirjan hyviä ja huonoja puolia, mutta lyhyesti tiivistettynä voisin sanoa, että Caraval luo upean pohjan tarinoille ja niiden kehittelylle, vaikka itse jääkin toisinaan hieman ristiriitaiseksi laadun osalta. Pahoittelenkin etukäteen sitä, että keskityn arviossani niin moniin itseäni häirinneisiin tekijöihin, vaikka lukukokemuksena pidin Caravalista erittäin paljon.

Heti ensimmäisenä on saatava alta pois kirjan ehdottomasti heikoin osa; päähenkilö. Scarlett on aivan äärimmäisen raivostuttava melkein koko kirjan ajan ja hänen ärsyttävyytensä laskee koko kirjan tasoa. Scarlettin suurin ongelma oli ristiriitaisuus ja tietty epäjohdonmukaisuus, joka johti siihen, että Scarlett reagoi asioihin vähän miten milloinkin eikä hänestä saanut muodostettua kovinkaan tarkkaa kuvaa. Toinen syy oli se, että päähenkilöksi Scarlett on todella tyhmä. Hän todellakin täyttää Tyhmä Tyttö -luokitelmani. Scarlett esitellään sinä harkitsevana ja varovaisena siskona, mutta ei tarvitse kauaa odottaa, kun kaikki sen tapainenkin on hävinnyt. Scarlett ei ajattele mitään loppuun asti, vaan päätyy epämääräisten avuttomuus- ja tunteellisuuskuohujen vuorotellen johdattelemana tekemään todella tyhmiä ratkaisuja. Lisäksi Scarlett muistuttaa lukijaa koko ajan siitä, kuinka hyvä ja oikeamielinen hän on ja kuinka tämä tai tuo ei nyt ole ollenkaan sopivaa. Alussa se ihan sopii Scarlettin hahmoon, mutta jossain kohtaa lukija alkaa toivoa, että Scarlett voisi edes joskus edistää juonta ilman rasittavaa jahkailua. Scarlettista jäävä mielikuva on myös ehkä enemmän pikkumaisen ylemmyydentuntoinen kuin mitä kirjailijalla oli mielessä.

Onneksi Scarlett kuitenkin kasaa itsensä puolivälin jälkeen ja uppoutuu vihdoin kokonaan Caravalin peliin. Se antaa myös lukijalle mahdollisuuden nauttia matkasta. Tosin sitten saamme jälleen kohdata pikkusisko-Tellan, joka on myös äärimmäisen raskas ja tyhmiä valintoja tekevä hahmo. Hän on sellainen myös kirjan alussa ja hieman kauhulla odotan jatko-osaa, jossa Tella on päähenkilönä.  Puhutaanpas nyt samalla myös tyttöjen isästä. En oikein päässyt perille hänen tarkoituksestaan kirjassa. Alussa isä on pelottava hahmo ja luo motivaation paeta Caravaliin, mutta myöhemmin tuntuu lähinnä turhalta ja koko juttu ohitetaan todella nopeasti, vaikka alussa hän oli molempien tyttöjen elämää suuresti hallitseva paha hahmo.

Lupaan siirtyä pian asioihin, joista pidin, mutta vähän tahtoisin sitä ennen vielä valittaa. Caraval on Stephanie Garberin ensiromaani ja se kyllä toisinaan paistaa tekstistä läpi. Hän käyttää välillä aika kliseisiä ilmaisuja ja kokemattomuus näkyy esimerkiksi vähän epätasaisessa rytmissä. Juoni on kiehtova, mutta paikoitellen aika hektinen ja juoksee paikasta toiseen edes takaisin. Lisäksi kerronta rikkoo pari kertaa fourth wallia ja ainakin itseäni se ärsytti ja vetäisi pois tarinan imusta. Fourth wallia saa kyllä rikkoa, mutta se kuuluu mielestäni toisenlaiseen kerrontaan ja tyylilajiin. Caravaliin se ei vain yksinkertaisesti sopinut. Välillä koin myös lievää lukijan aliarviointia. Asioita selitettiin auki hieman turhaan ja edellisessä luvussa tapahtuneet paljastukset toistettiin heti seuraavassa luvussa.

Alkupuolen Caraval vielä etsii itseään juonen kannalta, mutta loppua kohden se paranee huimasti. Etenkin loppusuora ennen varsinaista loppuhuipennusta on hyvin kirjoitettu, kunnolla otteessaan pitävä ja tunnelatauksen oikein asettava. Sivuja ei voinut kääntää tarpeeksi nopeasti ja sitä lukiessa sai melkein hengästyä. Varsinainen loppu oli, sen enempää paljastamatta, aika erikoinen ja heitti paljastuksia toisen perään, mutta ei sinänsä ollut huono. Itse olisin pitänyt ehkä hieman synkemmästä lopusta, mutta se on vain makuasia. Tämä loppu oli omalla tavallaan kirjaan sopiva ja se ehdottomasti pohjustaa hyvää lähtöasetelmaa jo jatko-osalle. Olen tämän jatko-osan jo kirjastosta lainannut ja se odottaa hyllyssäni vuoroaan.

Ehdottomasti paras osa Caravalia oli sen maailma. Kaikki Caravaliin, sen mystiseen johtajaan Legendiin ja koko pelin tunnelmaan liittyvät asiat veivät mukanaan ja herättivät ajatuksia kirjan ulkopuolellakin. En voinut olla kuvittelematta, millaisia kaikkia tarinoita sinne voisi sijoittaa. Tämän kirjan tarina ei ollut sekään ollenkaan huonoimmasta päästä, vaan osasi omalla tavallaan olla hyvin kiehtova. Se oli monitasoinen ja tarjosi monenlaisia tunteita ja hetkiä. Caraval oli myös kauniisti kuvailtu ja voin yhä nähdä mielessäni monia sen tapahtumia ja paikkoja. Koko kirjaa ympäröi hyvin tietynlainen mystisen ihana ja paikoitellen kiehtovan vaarallinen tunnelma. Se vie salakavalasti mukaansa ja yhtäkkiä huomaa lukeneensa sata sivua, vaikka piti vain hetki jatkaa. Kirja siis edistyy nopeasti pienistä tahdistusongelmista huolimatta.

Puhutaanpas vielä loppuun ihan hitunen kirjan romanssista. Minulla on hieman ristiriitaiset tunteet sitä kohtaan. Toisaalta se on hieman kliseisestä lähtöasetelmastaan (kunnollinen ja tarkka tyttö päätyy samaan kelkkaan salaperäisen hunsvotin kanssa) huolimatta yllättävän kiinnostava ja tuntuu suureksi osaksi hyvinkin uskottavalta. Toisaalta taas se tuntuu toisinaan kehittyvän aika nopeasti ja ihan lopussa romanssi menee minun kohdallani hieman väärään suuntaan enkä voisi päästä luottamuspulasta yli niin kuin Scarlett tekee. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, Scarlettin ja Julianin hahmojen kohtaloita jatko-osissa. Itse en jää suremaan, jos romanssi kaatuu, koska hahmot voivat tehdä kiinnostavia asioita ilmankin, mutta en myöskään revi pelihousujani, jos romanssi taas sitten on se juttu.

Se on tosin vielä myös sanottava, että Caraval oli aika hetero minun makuuni ja hahmot myös käyttäytyivät sen mukaisesti. Olin samanaikaisesti myös ehdottomasti liian ace tälle kirjalle. Esimerkkinä kohtaus, jossa Scarlett puhdistaa Juliania verestä ja jääkin tuijottelemaan tämän vatsalihaksia. Kenellä on halut mielessä, kun puhdistaa verta loukkaantuneen päältä???

Viimeisenä huomiona mainitsen pienen yksityiskohdan, joka on siitä asti pyörinyt mielessäni. Yhtä hahmoista kuvataan sanoin "all kinds of tragic and lovely" ja rakastuin tähän kuvaukseen tyystin. En ole voinut lopettaa sen ajattelemista.

4 / 5 vaarallista mekkokauppaa

Stephanie Garber: Caraval, 2017, Hodder & Stoughton, 407 sivua

Caraval kuittaa Helmet2018-haasteesta yhden kohdan:
44. Kirja liittyy johonkin peliin