Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjamessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjamessut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. marraskuuta 2015

Paluu heppakirjojen aikaan

Kuten olen jo joissain aiemmissa postauksissa mainostanut, haastattelin kirjamessuilla alla näkyvän kirjan kirjoittajaa Ronja Salmea ja luonnollisesti myös luin kyseisen kirjan sitä varten. Tuli kyllä niin nostalginen olo ja mieli alkoi taas kaivata ratsaille.

https://s1.adlibris.com/
Ronja Salmi: Ystäväni hevonen 

Ystäväni hevonen on alun perin viikoittain netissä julkaistu jatkotarina, joka on nyt laitettu konkreettisiin kansiin. Se kertoo kasiluokkalaisesta Milenkasta, joka rakastaa hevosia yli kaiken. Hänellä on ihana hoitoponi ja tallilla kuluu suurin osa päivistä. Milenka joutuu kuitenkin tallikiusauksen kohteeksi päästessään hoitamaan tallille saapunutta uutta hevosta. Kotirintamallakaan asiat eivät ole enää niin hyvin ja asiat menevät nopeasti alamäkeen. 

Olin nuorempana intohimoinen hevoskirjojen lukija. Hevoset ovat edelleen lähellä sydäntäni ja kaipaisin taas pitkästä aikaa ratsastamaan. Hevoskirjoja ei ole tullut oikeastaan luettua enää vuosiin. Olikin jännittävää tarttua taas hevoskirjaan ja palata ajassa taaksepäin. Ystäväni hevonen oli juuri sellainen kirja, joka tulee mieleeni sanasta hevoskirja. Aika yksinkertaista kieltä, nopea tahti ja paljon hevosjuttuja. Tämän kirjan lukaisee helposti yhdessä illassa ja jos genre on edes jollain tapaa läheinen, siitä voi jopa nauttia. Mikään mestariteos se ei ole, mutta täyttää tarkoituksensa.

Ystäväni hevonen käsittelee muutamia tärkeitä teemoja, kuten kiusaamista ja rahojen puutetta. Kirja on kuitenkin tarkoitettu hieman minua nuoremmille ja siksi asioiden aika nopea läpikäynti jollain tapaa vähän ärsytti. Huomasinkin yhtäkkiä toivovani, että joku kirjoittaisi hevoskirjoja myös aikuisempaan makuun. Sellaisia, joissa hevosilla olisi samanlainen suuri rooli, mutta mukaan mahtuisi myös syvällisempää tavaraa. Jos joku tietää tällaisen kirjan, otan hyvin mieluusti suosituksia vastaan. 

31/2 / 6 huolellisesti puhdistettua harjapakkia

Ronja Salmi: Ystäväni hevonen, 2015, Otava, 205 sivua

Ystäväni hevonen kuittasi Helmetin kirjahaasteesta yhden kohdan 

3. Vuonna 2015 julkaistu kirja

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kirjamessujen aarresaalis

Aloitin viime vuonna oman perinteen, jota aion nyt jatkaa. Teen siis pienen esittelyn Kirjamessuilta ostamistani kirja-aarteista. Tänä vuonna saalis oli aika tavalla suurempi kuin viime vuonna. Syynä voi tosin olla se, että olin messuilla kaikki neljä päivää. Siinä oli enemmän kuin runsaasti aikaa koluta kaikki antikvaariset puodit läpi useampaan kertaan...

Kyllä. Niitä ihan oikeasti on 12



Kirjat ovat siis seuraavat:

Lars Kepler: Hypnotisoija, Nukkumatti
Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat 1-3
Salla Simukka: Valkea kuin lumi
Gillian Flynn: Gone Girl
J. K. Rowling: Harry Potterit 1, 3 & 4
Umberto Eco: Ruusun nimi
George R. R. Martin: The Clash of Kings
Eoin Colfer: Ikuisuuskoodi, Opalin kosto

Ihan kuin minulla ei jo valmiiksi olisi valtavaa määrää luettavia kirjoja. No, onpahan ainakin valinnan varaa. Olen suunnattoman iloinen ostoksistani ja tein mielestäni loistavia löytyjä. Bonuksena esittelen vielä eilen postissa saamani lähetyksen:




torstai 22. lokakuuta 2015

Kirjamessut käyntiin!

Pahoittelen syvästi pitkää poissaoloani. Nyt on kuitenkin paljon jänniä asioita luvassa! Olen tänä vuonna mukana tekemässä ohjelmaa Kirjamessuille! Kallion lukion Kirjakallio pitää hallussaan Louhi-lavaa ja tuottaa sinne ohjelmaa jokaisena messupäivänä. Luvassa on napakkaa, ajankohtaista ja monipuolista sisältöä.
https://images.cdn.yle.fi/

Oma esiintymiseni:

Olen haastattelemassa Ystäväni hevonen -kirjan kirjoittajaa Ronja Salmea perjantaina klo 11

Paneelia olen vetämässä aiheesta Onko pakko olla seksikäs? ja mukana on mahtavia persoonia. Klo 14 voi siis huomenna kuulla seuraavia henkilöitä: Sandra Lamppu, Ina Mikkola, Melissa Mäntylä ja Ellinoora Lievonen.

Tänään olin lähinnä vain pyörimässä paikalla ja fiilistelemässä. Yksi kirjakin tarttui mukaan...

perjantai 31. lokakuuta 2014

Totaalinen villiintyminen kirjamessuilla!

Joo minua ei todellakaan saa enää koskaan päästää kirjamessuille. Järkyttävää kirjojen haalimista ja henkisen tasapainon järkkymistä. Nyt, kun vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, voisin esitellä ihania ostoksiani.

Yksi päivä ei siis tosiaan ollut tälle kirjafriikille tarpeeksi, vaan maksoin itseni sisään kahtena peräkkäisenä päivänä.




Lauantaina menin isoäitini seuraksi ja sunnuntaina Sezzien kanssa. Erityisesti meitä kiinnosti Salla Simukan haastattelu ja paneeli aiheesta Paranormaali romanssi. Molemmat näistä löytyivät tietenkin rakkaan Kallion lukiomme Louhi-lavalta. Hyvä Kallio! Olitte messujen parasta antia.

Kiinnitä huomiota myös upeisiin taideteoksiin. Oli mielestäni jännittävä idea, että taiteilijat maalasivat koko ajan. Se toi jonkinlaisen vähän rennoman tunnelman. Tässä siis Salla Simukan haastattelu, kuten myös alemmassa kuvassa.



Tässä on meneillään Paranormaali romanssi -paneeli. Juttua tuntui riittävän ja sitä oli hyvin mielenkiintoista seurata. Sain myös uuden idean kehittelemääni tarinaan. 

Tässä vielä kaksi kuvaa Louhi-lavan takapuolelta.




Kirjaostokset olivat kaikki antikvariaattipuolelta. Sieltä löytyi paljon ihania kirjoja halvalla ja suhteellisen hyvässä kunnossa. Hyvin klassikkopainotteisia ostoksia tuli divareissa tehtyä. Kiiltävän kauniit nuorten kirjat voikin laittaa synttäri/joululahjalistaan. Jännästi ovat niin lähellä toisiaan.




Pahoittelen vähän epäselviä kuvia. Seuraavat kirjat niistä kuitenkin löytyvät:
Anne Frank: Päiväkirja
Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut
Grimmin sadut
Jules Verne: Kapteeni Nemo
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Mary Shelley: Frankenstein
Philip Pullman: Kultainen kompassi

Kirjojen lisäksi mukaan tarttui kolme pinssiä, joista yhden ostin eräälle ystävälleni. Tämä kyseinen pinssi on kuvassa viimeinen oikealla. Te, jotka ette sitä tunnista, menkää heti paikalla sivistämään itseänne ja katsomaan Monthy Pythonin Graalin malja. Nämä kaksi muuta pinssiä ostin itselleni ja mielestäni selittävät aika hyvin itse itsensä.



Lisäksi voitin tällaisen hyvin hämmentävän lehden eräissä arpajaisissa.



Ja tietenkin järkyttävällä tahdilla tehty messukierros saa kenet tahansa nälkäiseksi. Väsyneinä ja nälkäisinä vihdoin löysimme ruokamessuilta kojun, josta sai nopeasti molemmille sopivaa ruokaa. Italialainen pizza oli oikein hyvää, jollei hieman rasvaista.


Viimeisenä on hyvin iloinen uutinen. Olen saanut lukuintoni takaisin! Sain juuri postattua kolmen englanninkielisen kirjan postaukseni ja aivan näillä näppäimillä aloitamme Sezzien kanssa uuden projektin. Lokakuun klassikko on jo saapunut luokseni ja olenkin sitä myös aloitellut.