Hetkeksi pieni siirtymä klassikoista ja nuorten kirjoista johonkin hyvin erilaiseen. Tällä kertaa olisi nimittäin tarjolla "arvostettua kirjallisuutta", jota yleensä kartan kuin ruttoa, sekä muutama satukokoelma. Tämän ja vielä seuraavankin postauksen kirjat ovat kaikki vielä viime vuoden saalista. Ne vain ovat roikkuneet postaamattomina vähän pidempään.
 |
| http://images.cdn.yle.fi/ |
Jussi Valtonen:
He eivät tiedä mitä tekevät
Ensimmäinen kerta, kun luen mitään Finlandia-palkittua. Oli ehdottomasti vaivan arvoinen, vaikkei kuitenkaan ehkä ihan minulle ominta kirjallisuuden lajia. Kirjassa on valtava määrä tapahtumia enkä tahdo spoilata sen yllättäviä käänteitä. Siksi juonitiivistykseni on vain tämä: Tarinan keskiössä ovat suomalainen Alina, amerikkalainen Joe ja heidän poikansa Samuel. Tapahtumat sijoittuvat pitkälle aikavälille ja eläinaktivismi on suuressa roolissa.
Vaikka
He eivät tiedä mitä tekevät sisältää runsaasti käänteitä, filosofiaa ja yhteiskunnallisia asioita, loppupelissä se on kertomus perheistä ja niihin liittyvistä ihmissuhteista sekä siitä, kuinka vaikeaa todella on kommunikoida toisten ihmisten kanssa. Kaikki kirjan ongelmat ovat lähtöisin väärinymmärretyistä tarkoituksista, sanomattomista ja tekemättömistä asioista, ja ennakkoluuloista tuntematonta kohtaan. Lukija tuntee turhautumista vuorollaan jokaisen henkilön puolesta ja heidän takiaan. Juuri, kun kuvittelin pitäväni tietystä henkilöstä eniten, hän alkoi ärsyttäväksi ja toisinpäin. Se luo kirjaan todella vaikuttavan aitouden ja inhimillisyyden tunteen.
He eivät tiedä mitä tekevät sijoittuu ikään kuin vaihtoehtoiseen todellisuuteen. Kirjassa käytettävät ilmiöt, laitteet ja sosiaaliset mediat ovat lähes kuin oikeasti olemassa olevia, mutta kuitenkin hieman erilaisia. On hauska saada yllättäviä oivalluksia siitä, mikä joku kiertoilmauksin mainittu asia voisi olla.
Tämä kirja on älykkäästi koottu ja siinä on valtava määrä kiehtovia elementtejä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että kenties elementtejä oli jopa hieman liikaa. Valtonen käy kaikki elementtinsä erittäin perusteellisesti läpi ja kirjassa onkin 559 sivua. Se tuntui loppupäässä olevan vähän liikaa. Muutamia tiivistyksiä tekemällä kirjasta olisi saanut 400-sivuisen yhtä vaikuttavan ja kenties jopa vähän ehjemmän kokonaisuuden. Keksisin heti kaksi kohtaa, joista voisi aivan surutta tiivistää. Ensimmäinen on aivan kirjan alku. Tuntuu, että se ei vaan millään ala. Monta kymmentä sivua epämääräistä haahuilua on ainakin minulle liikaa. Toinen rasittava kohta on loppupäässä. Yhtäkkiä kirjailija vaikuttaa vaihtuneen täysin. Koukuttavat ja nerokkaasti kirjoitetut tapahtumien kuvaukset vaihtuvat yhtäkkiä monen sivun hitaaseen pohdiskeluun ja runolliseen liibalaabaan.
He eivät tiedä mitä tekevät on erinomainen ja ahdistavalla tavalla viihdyttävä teos, kunhan pääsee vauhtiin. Kirjailijalla on hienoja oivalluksia ja kirja paranee loppua kohden huomattavasti. En kuitenkaan jaksaisi lukea toista samankaltaista putkeen. Tarvitsen hengähdystauon.
4
1/2 / 6 kirjaa täynnä ihmisiä, jotka eivät todellakaan tiedä mitä tekevät
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät, 2014, Tammi, 559 sivua
He eivät tiedä mitä tekevät kuittasi Helmetin 2015 vuoden kirjahaasteesta yhden kohdan
13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon
Seuraavaksi esittelen kaksi satukirjaa, jotka luin syksyllä äidilleni iltaisin ääneen. Omistan suuren kokoelman satukirjoja ja tavoitteenani on lukea pikku hiljaa ne kaikki.
on todella vanha arabialainen kokoelma satoja kertomuksia, jotka liittyvät kehyskertomuksen avulla yhteen. Eri versioista löytyy eri tarinat ja samoista tarinoista monta versiota. Oma painokseni on ilmeisesti saksasta käännetty Hedwig Smolan valikoima versio ja se pitää sisällä seuraavat sadut:
 |
| http://www.antikvaari.fi/ |
- Miten tuhannenyhden yön tarinat saivat alkunsa
- Pieni tuomari
- Sinbad merenkulkija
- Prinssi Sein Alasnam ja henkien kuningas
- Aladdinin taikalamppu
- Ali Baba ja neljäkymmentä ryöväriä
- Taikahevonen
- Kateelliset sisaret
- Miten tuhannenyhden yön tarinat päättyivät
Vaikka satujen lukumäärä on aika alhainen, opuksella on silti runsaasti kokoa. Siinä on myös häkellyttävän kauniita piirroksia tarinoista. Lukiessani kirjaa jäin usein tuijottelemaan upeasti väritettyjä ja hauskalla tavalla piirrettyjä kuvia.
Sanon muutamasta valikoidusta sadusta vielä pari sanaa.
1. Sinbad merenkulkija. Tämä on ehdottomasti kirjan tarinoista älyvapain. Sinbad tekee kaikkiaan seitsemän matkaa, jotka kaikki noudattavat samaa kaavaa. Ensin tulee kaipuu merelle, sitten käy huonosti ja kaikki muut miehistön jäsenet kuolevat, Sinbad haaksirikkoutuu saarelle ja kohtaa vaaroja, hän selviää kuin ihmeen kaupalla ja löytää aluksen, Sinbadia luultiin kuolleeksi ja nyt iloitaan hänen paluustaan, hän lupaa ettei koskaan enää lähde merille. Ja sama alusta. Erittäin hupaisaa.
2. Aladdinin taikalamppu. Kärsimystä. Sitä koko tämä tarina on. Se kestää iän kaiken ja Aladdin on varmasti raivostuttavimpia henkilöitä koskaan. Kaiken lisäksi naisten esiineellistäminen nousee jo eeppisiin mittoihin.
3. Ali Baba ja neljäkymmentä ryöväriä. Ehdottomasti suosikkini kaikista kirjan tarinoista. Nimesin sen uudelleen "Merdzane ja tyhmät miehet". Ali Baban orjatar on ainoa, joka saa kirjassa mitään aikaan ja ilman häntä tyhmät miehet kuten Ali Baba olisivat kuolleet tarinan alkumetreillä. Enemmän näitä satuja kiitos!
Tuhannenyhden yön satukirja ja kuittasi Helmetin 2015 vuoden kirjahaasteesta yhden kohdan:
39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
 |
| www.suomalainen.com |
Suomen lasten eläinsadut sisältääkin sitten hyvin toisenlaisia satuja. Se kertoo ketusta, karhusta,
sudesta ja väleissä myös muista metsän eläimistä. Tarinat ovat itsessään aika lyhyitä, mutta ne kaikki ovat osa samaa isoa satua.
Satujen kieli on jollain tapaa hupaisaa. Siinä on häviähdyksiä vähän vanhemmasta suomen kielestä ja osa sanoista tuo mukanaan menneisyyden tuulia. Kirjan takaa löytyykin sanasto-osio, johon itsekin jouduin kerran tai kaksi turvautumaan.
Tämä satukirja on ainakin minulle jotenkin tuttu ja turvallinen. Sen eläimet, maailma ja tavat ovat niin suomalaisia, että mikään ei varsinaisesti tule yllätyksenä. Kokonaisuutena Suomen lasten eläinsadut ei ehkä ole dynaamisin ja loogisin, sillä osa luvuista on hyvin irtonaisia ja täysin muista tapahtumista poikkeavia. Se on kuitenkin nopealukuinen ja lapsellisella tavalla huvittava.
