perjantai 13. tammikuuta 2017

Vuosikatsaus 2016

Tiedän, että on jo 13. päivä, mutta annettakoon se minulle näin uuden vuoden kunniaksi anteeksi.

Vuosi 2016 oli yhteiskunnallisesti masentava vuosi, mutta henkilökohtaisella tasolla vuosi oli minulle erittäin suotuisa. Opiskelupaikka, työpaikka ja koira olkoon ensimmäiset mieleen tulleet esimerkit. Kirjojen lukemisen kannalta 2016 ei ollut yhtä suotuisa. Välillä oli järkyttävä kiire ja välillä taas muut hyödyttämämmät aktiviteet veivät huomioni.

Vuoden kirjasaldoksi tuli lopulta vain 12 kirjaa, mikä on 26 kirjaa vähemmän kuin viime vuonna. Vähän kyllä nyt hävettää varsinkin, kun luin viime vuosikatsauksesta 50 kirjan tavoitteen vuodelle 2016. Siihen voi sanoa vain että HAHAHAHAHAHAAAAAA.

Nyt alkaa kuitenkin vuosi 2017 ja yritän parantaa tapojani edes vähän. Tällä hetkellä kesken on neljä kirjaa, joten ne jos lukisin loppuun, olisin jo kolmasosan suorittanut! Muutamia kirjahaasteita on myös kesken eikä niitäkään ole unohdettu. En kuitenkaan ota paineita. Katsotaan sitten ensi vuonna, mihin päädyttiin!

Toivotan kaikille toiveikasta vuotta 2017!

https://www.colourbox.com/

2 kommenttia: