sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Satumaisen helppoa

Sarjassamme "ei ihan eilen kirjoitettuja lastenkirjoja" siirrymme klassikon pariin. Tämä on ihan suomalaista satuperinnettä ja julkaistu jo vuonna 1919. Vuonna 2004 se valittiin kaikkien aikojen suosituimmaksi kotimaiseksi lastenkirjaksi.

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

https://kirja.elisa.fi/
Mestaritonttu riitaantuu Satumaan kuninkaan kanssa ja päättää suutuksissaan jättää tehtävänsä ja lähteä maailmalle. Hän kohtaa matkallaan noidan nimeltä Sammaleinen ja muuttaa tämän saareen asumaan. Siellä Mestaritontulle paljastuu kuitenkin, että erään kiven sisään on vangittu Auringonlaskunmaan prinsessa. Tästä paljastuksesta käynnistyy tapahtumaketju, joka johdattaa Mestaritontun ennenäkemätömiin seikkailuihin aina Kyöpelinvuorelle saakka.

Tässä on kirja, joka on niin selkeästi satukirja, että se on jo melkein huvittavaa. Mestaritontulla on aina apu kaikkeen ja satumaisella tuurilla kaikki kääntyy aina hänen kannaltaan edulliseen valoon. Jos noidilla on ilkeä suunnitelma hänen päänsä menoksi, hän sattuu juuri silloin kävelemään ikkunan ohi ja kuulemaan kaiken. Tai jos on tarve lentää vihaisen lohikäärmeen ohitse, se sattuu juuri silloin katsomaan muualle. Välillä se käy jopa hieman ärsyttäväksi, sillä Mestaritonttu ei tunnu missään vaiheessa joutuvan minkäänlaisiin oikeanlaisiin ongelmiin. Jännite meinaa kadota, kun päähenkilön puolesta ei varsinaisesti tarvitse pelätä.

Toinen sadun elementti on se, että kirjassa on paljon tapahtumia. On kaksi eri pelastettavaa prinsessaa, matka Kyöpelinvuorelle, taikarasian metsästys ja vaikka mitä muuta. Kirja on kuitenkin tarpeeksi taitavasti kirjoitettu eivätkä tapahtumat silti tunnu liian hutaistuilta. Mestaritontun seikkailut on muutenkin sujuvakielinen ja vauhdikas lukukokemus ja ihan vain historiallisuutensa takia kiinnostavaa luettavaa.

Pieni valitus on vielä saatava tehdä. Miksi aina prinssi näkee kerran kauniin prinsessan ja sitten se on niin ikirakkautta että?

4 / 6 lamppuhelmeä

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut, 1919, WSOY, 143 sivua

3 kommenttia:

  1. Yhdyn valitukseesi. Miksei se voi nähdä rumaa prinsessaa, tai kaunista prinssiä, tai miksei se voi ainakin nähdä sitä prinsessaa enemmän kuin kerran? Miksi naiset aina määritellään kauneuden kautta *cough taru sormusten herrasta cough cough*? Miksi kaikessa on aina pakollinen (hetero)romanssi? Kirjoitetaanko essee aiheesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois kyllä kirjottaa. Tässä kirjassa se jollain tapaa jopa huvitti mua, koska en vaan voinu olla ajattelematta tätä tietynlaisena satuparodiana. Se ei oo kirjan tarkoitus, mutta tällasen mäki tekisin jos pitäis tehdä perinteinen ja kliseinen satu. Sun pitää lukea se ja katsoa, ootko samaa mieltä!

      Poista