Vähän turhan keskinkertainen

Olen tullut siihen tulokseen, että kirjoilta ei koskaan saisi odottaa mitään. Varsinkaan mitään hyvää. Jos odottaa kirjalta paljon, siihen pettyy paljon todennäköisemmin kuin jos lukisi kirjan neutraaleista lähtökohdista. Seuraavan kirjan kanssa pääsi valitettavasti käymään juuri näin. Odotin enemmän kuin mitä sain ja vaikka kirja ei ole ollenkaan huono, petyin omien odotusteni takia hieman.

https://www.thalia.de/

David Levithan & John Green: Will Grayson, Will Grayson

Will Grayson ei tahdo tulla liitetyksi mihinkään aatteeseen, klikkiin tai kannanottoon. Hän haluaa olla tavallisen huomaamaton. Hänen paras ystävänsä on kuitenkin erittäin valovoimainen ja dramaattinen Tiny Cooper, jonka huomaavat kaikki. Eräänä iltana Will Grayson odottaa ystäviään keikalta ja kohtaa juuri suuren järkytyksen saaneen pojan, jonka nimi myöskin on Will Grayson. Kahden aivan eri maailmoista tulevan pojan kohtalot kietoutuvat yhteen Tiny Cooperin ja tämän valmisteleman suuren musikaalin ympärille.

Will Grayson, Will Grayson houkuttelee lukijaa kiinnostavalla lähtöasetelmalla. Kaksi samannimistä henkilöä ja erikoinen kohtaaminen, mutta muuten juonesta ei kerrota muuta. Mahdollisuudet olisivat siis olleet rajattomat. Valitettavasti lopputulos meni lähinnä tavallisen teinidraaman puolelle. Ensinnäkin takakannen lupaama kohtaaminen tapahtuu vasta suurin piirtein sivun 100 kohdalla. Kaikki ennen sitä on pohjustusta ja henkilöiden esittelyä. Kun nuortenkirjassa varsinaiseen tarinaan pääseminen kestää noin kauan, voi aika varmasti sanoa kirjan olevan liian pitkä ja sitä se tässäkin tapauksessa on. Tapahtumia on aika vähän, mutta silti Will Grayson, Will Grayson on yksi John Greenin pidemmistä teoksista.

Pohjimmainen ongelma tässä kirjassa on kuitenkin se, että sen juoni ei kanna. Green ja Levithan ovat keksineet hauskan idean kirjalleen, kehittäneet hahmot ja pohtineet hyvän loppuratkaisun. Siihen se sitten vähän jääkin. Kirja keskittyy liikaa Will Graysonien päänsisäisiin pohdintoihin ja unohtaa edistää juonta. Aina välillä tapahtuu jokin kiinnostava asia, mutta niille harvoin annetaan tarpeeksi huomiota ja aikaa. Sen sijaan toisen Will Graysonin pohdintoihin siitä, onko hän vai eikö hän ole kiinnostunut Janesta, käytetään yhteensä sivukaupalla tilaa. Koko kirjan voisi kenties tiivistää näin: "ihan kiva, mutta vähän hajanainen" ja se kattaisi kaiken henkilökehityksestä juonikulkuun.

Ennen kuin kerron teille, mistä tässä kirjassa pidin, viivytään hetki henkilöiden parissa. Molempien päähenkilöiden nimen ollessa Will Grayson, toivon että pysyt perässä. Ensin esitellään Will Grayson, jonka luvut kirjoittaa John Green. Tämä Will Grayson on se, joka tuskailee Jane-tilanteen kanssa. Greenin Will on suoraan sanottuna hieman rasittava. Hän on aika mitään sanomaton ja kaikessa ihme haahuilussaan käy vähän hermoille. Lisäksi Greenin Will harrastaa sitä kaikkein ärsyttävintä piirrettä eli hän ajattelee oikeat ja syvälliset asiat, mutta ei sano niitä sitten ääneen. Ystäväsi eivät osaa lukea ajatuksiasi Will, use your words!! Kaiken kaikkiaan Greenin Will jää ehkä hieman pintapuoliseksi kaikesta sivumäärästään huolimatta.

Levithanin Will on hyvin erilainen, vaikka hyvin angstiin taipuvainen hänkin. Alussa Levithanin Will meinaa lipsua vähän kliseiseksi teini edgelordiksi. Toki on otettava huomioon, että tällä Willillä on masennus, mutta tosiaan alku ei tunnu niin uskottavalta. Kirjan edetessä Levithanin Will kuitenkin kasvaa ja tulee paljon kiinnostavammaksi hahmoksi. Asiaa toki auttaa myös se, että tämä Will on homo. Hänen suhdekuvionsa ovat kiinnostavammin rakennettuja ja tämä Will on kirjan lopussa jo melkeinpä lempihahmoni. Pidän myös hänen ystävästään Gideonista suuresti. Lyhyt maininta vielä Greenin Willin parhaasta ystävästä Tinystä. Tiny on erikoinen ja etenkin alkupuolella erittäin eeppinen hahmo. Loppua puolen hän muuttuu vähän ärsyttäväksi, mutta aivan lopussa palaa taas kivan hahmon kategoriaan. Häneen liittyen on vain mainittava eräs raivostuttava yksityiskohta. Kirjassa mainitaan aivan liian monta kertaa se, että Tiny on isokokoinen. Sekä henkilöiden puheessa että yleisessä kerronnassa. Uskomme vähemmästäkin.

Nyt, kun olen oikeastaan vain valittanut tästä kirjasta, sanon kuitenkin että se ei ollut huono! Ikäviin asioihin vain on helpompi takertua. Will Grayson, Will Grayson on peruskivaa viihdettä, jossa on monin paikoin erittäin hyviä kaikenlaisiin tunteisiin vetoavia kohtauksia. Siinä on myös hyvää pohdintaa ja se jopa herättää jotain ajatuksia. Erityisen suuren plussan kirja saa kuitenkin siitä, että siinä on isossa osassa musikaali, jota Tiny valmistelee kuumeisesti. Musikaali on aina hyvä idea ja siitä saa paljon lisäpisteitä. Ainakin minulta. Lisäksi annan paljon lisäpisteitä Levithanin Willin ja Tinyn suhteesta. En tahdo spoilata paljoakaan, mutta minulle sen suhteen tuomat oivallukset ja henkilökehitys olivat ehdottomasti yksi kirjan parhaista kohdista. Kirjan kirjoitustyyli on myös mielenkiintoinen. Green ja Levithan kirjoittavat vuorotellen lukuja ja molemmilla on tosiaan oma Will päähenkilönä. Hauskinta jutussa on se, että luulin hyvin pitkälle, että kirjoittajien Willit olivat toisin päin. Green kirjoittaa niin hyvän Levithan-imitaation, että olin aivan järkyttynyt. Kirjan lopussa on painettuna keskustelu kirjailijoiden välillä, joka avaa kiinnostavasti kirjoitusprosessia ja henkilöiden taustaa.

Will Grayson, Will Grayson oli siis tiivistettynä hieman hajanainen kokonaisuus, mutta monet sen palasista olivat kiinnostavia ja hyvin tehty. Kovin nopeatempoinen se ei varsinkaan alussa ole, mutta edityy kuitenkin, kunhan vain viitsii lukea. En tosin pääse eroon ajatuksesta, että olisin toivonut alkuasetelman perusteella jotain enemmän jännärin tapaista.

31/2 / 5 eeppistä musikaaliesitystä

David Levithan & John Green: Will Grayson, Will Grayson, 2012, Penguin Books, 308 sivua

Will Grayson, Will Grayson kuittaa 2015 haasteesta yhden kohdan
11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut

ja 2017 haasteesta yhden kohdan
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella