 |
| www.risingshadow.fi |
Varoitus: Naondel sisältää runsaasti seksuaalista väkivaltaa ja aihepiiri tulee olemaan esillä myös tässä arvostelussa.
Naondel on kertomus seitsemästä naisesta, jotka perustavat Punaisen luostarin naisten suojapaikaksi maailman ja miesten julmuudelta. Kaikkia heitä yhdistää hirveä Iskan, joka ylitse kaiken tahtoo valtaa. Kabira on ensimmäinen, jonka elämään Iskan sekaantuu, kun Kabira nuoren rakkauden sokaisemana paljastaa Iskanille vaalimansa salaisuuden. Iskan punoo juonen, jolla voi käyttää salaisuutta ja Kabiraa hyväkseen ja lopulta saavuttaa valtakunnan johtoaseman. Kun Iskanin valta kasvaa, liittyvät talouteen myös hänen lukuisat jalkavaimonsa ja palvelijansa. Vuosien varrella hän kerää lisää vaimoja, jotka kaikki saavat tuntea Iskanin julmuuden sielussaan. Lopulta ei jää muuta mahdollisuutta kuin paeta.
Tämä kirja on hankala arvioida, koska siinä oli paljon huonoa, mutta myös paljon hyvää. Lisäksi nämä kaksi toisinaan kietoutuivat yhteen. Yksi Naondelin parhaista puolista on sen kieli ja sujuvuus. Teknisesti Naondel on erinomaisesti kirjoitettu. Kieli on hyvää, kuvailun ja etenemisen suhde on onnistunut, henkilöt ovat kiinnostavia ja monipuolisia, maailman luomiseen on käytetty harkintaa ja aloitetut juonikuviot saatetaan loppuun asti. Tähän osioon liittyen minulla on vain kaksi pientä valitusta, jotka eivät suuresti laskeneet lukunautintoani. Ensimmäinen on lukujen pituus. Kirja on jaettu lukuihin kertojan mukaan ja etenkin alussa luvut venyvät todella pitkiksi. Ymmärrän toki miksi, mutta Kabiran ensimmäinen 80 sivun luku alkoi jossain vaiheessa vähän puuduttaa. Toinen miinus on takakansiteksti. Se lupaili pakomatkan olevan kirjan keskeisin tapahtuma, vaikka oikeasti sinne päästään vasta hyvin loppupuolella. Pakomatka on ehdottomasti kirjan paras osa, mutta suurin osa ajasta käytetään muiden asioiden parissa. Naondel on valtavasta tapahtumamäärästään huolimatta suht hidastempoinen ja suurin osa kirjan sivuista kuluu henkilöiden esittelyyn ja tarinoiden yhteennivomiseen.
Käsittelen nyt hyvät asiat alta pois ennen siirtymistä huonoihin. Naondelin suurin saavutus on sen hienot naishahmot. Valitan myöhemmin kyllä siitä, miten näitä hienoja hahmoja kirjassa kohdellaan, mutta itse hahmot ansaitsevat kiitosta. Kaikki kirjan tärkeät naishenkilöt ovat moniulotteisia persoonia, joilla on omat juonikaarensa ja henkilökehityksensä. He tekevät monenlaisia ratkaisuja ja luovat erilaisia suhteita. Jokainen henkilöistä tuntui fantasiataustasta huolimatta hyvin mietityltä ja jollain tapaa aidolta. Lisäksi lukija sai tuntea henkilöitä kohtaan monenlaisia tunteita. Kukaan naisista ei ollut aina oikeassa tai tehnyt vain hyviä päätöksiä. Moraalin kannalta heidän käytöksensä oli myös kiinnostavaa ja se toi sopivaa älyllistä särmää kirjaan.
Yksittäinen maininnan arvoinen hyvä asia oli myös se, että kirjasta löytyy hieman sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustusta. Pelkäsin jossain vaiheessa, että se jäisi vain tulkinnanvaraiseksi viittailuksi, mutta pelkoni oli turha. Asia tehdään lukijalle selväksi ja kaiken lisäksi edustus tuntui luontevalta eikä sitä esiltelty mielestäni arveluttavalla tavalla. Eli pisteet siitä!
Sitten päästäänkin huonoihin asioihin. Heti ensimmäisenä käsittelen sitä asiaa, joka minua ärsyttää monessa muussakin kirjassa. Kirjailija päättää luoda kokonaan oman maailman, oli se sitten fantasiaa, scifiä tai vain vaihtoehtoinen maailma, ja ottaa mukaan kaikki oman todellisuutemme sosiaaliset ongelmat. Eli olisit voinut keksiä ihan mitä vaan, mutta päätit että sinunkin maailmasi tarvitsee samat haitalliset sukupuoliroolit, saman homofobian, saman naisten alistamisen. Ymmärrän kyllä, että Punainen luostari tarvitsee syyn olla olemassa, mutta silti lukiessa jatkuva miesten ylivalta ja naisten kauhea kohtalo tuntui vain kuluneelta, puuduttavalta ja raskaalta. Se oli Naondelin ongelma muutenkin. Se ei keskittynyt vahvuuteensa eli hyviin henkilöihin, vaan yritti luoda synkempää ja aikuisempaa tunnelmaa hyvin käytetyillä keinoilla tuomatta oikeastaan mitään uutta.
En tainnut aiemmin mainita, että Naondel kuuluu samaan sarjaan Maresi-kirjan (linkkasin tähän arvioni kyseisestä kirjasta) kanssa. Tarkemmin sanottuna Naondel on esiosa, joka kuvaa Punaisen luostarin perustamista edeltävää aikaa, kun Maresi taas sijoittuu paljon myöhemmälle aikakaudelle. Maresi on julkaisujärjestyksessä ensimmäinen ja luin sen aiemmin tänä vuonna. Pidin Maresista ja siksi odotin Naondelin lukemista kovasti ja toivoin pitäväni myös siitä. Harmikseni sain pettyä. Naondelissa oli jo ylempänä mainitut hyvät kohtansa ja maailmaan liittyvät viatkin olisin voinut kestää, mutta yksi asia oli minulle liikaa. Iskan on kirjan pääpahis ja kaikkien naisten kohtalot liittyvät häneen. Valitettavasti lähes kaikkien kohdalla se tarkoittaa sitä, että Iskan raiskaa heidät ja yleensä vielä useampaan kertaan toinen toistaan nöyryyttävämmillä tavoilla. Kirjan edetessä tulin siihen tulokseen, että toistuva ja julma seksuaalinen väkivalta oli ainoa keino, jolla kirjailija osasi välittää Iskanin olevan inhottava ja hirveä hahmo. Tapahtui aina välissä jotain muitakin kauheuksia, mutta koska naiset olivat minäkertojia eivätkä saaneet tietää politiikasta tai muusta juurikaan mitään, saimme vain yhdessä kärsiä sivukaupalla ällöttävyyttä. Näitä tekoja tapahtui niin monta, että pyörittelin vain loppuvaiheessa silmiäni ja tunsin lievää vastenmielisyyttä. Raiskauksia myös kuvattiin eri yksityiskohtatasoilla. Jotkut vain mainittiin, kun taas toisista lukija saa tietää ihastuttavan tarkasti. Raikaukset olivat ehdottomasti suurin syy, miksi kirjasta jäi huono jälkimaku. Se vain tuntui niin turhalta! Ymmärsin jo monesta muustakin asiasta, että Iskan on iljetys, en tarvitse uutta raiskauskohtausta sivulla 250. Maresissa on myös yksi raiskauskohtaus ja ennen tämän kirjan lukemista kykenin ohittamaan sen lähinnä ajatuksella "tuntui turhalta enkä tykännyt, mutta muun kirjan hyvyys tasoitti tilanteen kirjan eduksi". Nyt sekin näyttäytyy ärsyttävämmässä valossa, kun tiedän miten täynnä Naondel tällaisia kohtauksia on.
Kun kirjassa vihdoin päästään sille luvatulle pakomatkalle, kaikki nämä valituksen aiheet loppuvat. On tullut kehiin kivoja taikavoimia ja Iskan esiintyy enää yhdessä kirjassa. Pakomatka ja luostarisaarelle asettuminen tuovat kaivattua valoa ja seikkailua muuten aika raskaaseen kirjaan. Harmi vaan, että se tapahtuu niin hirveän myöhään. Valitettavasti en voi sanoa Naondelista kovin paljon pitäneeni, vaikka se herättikin monenlaisia ristiriitaisia tunteita. Loppujen lopuksi en voi enkä tahdo päästä olan kohautuksella yli kirjan järkyttävästä naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja se kyllä pilaa lukukokemustani aika suuresti.
2 / 5 lähteen peittävää muuria
Maria Turtschaninoff: Naondel, 2016, suomentanut Marja Kyrö, Tammi, 397 sivua
Naondel kuittasi yhden kohdan vuoden 2017 haasteesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti