Ristiriitaisia tunteita Naondelin parissa

Seuraavaksi vuorossa on kirja, jonka arvosteleminen oli haastavaa. Minun täytyi saada tasapainoon omat odotukseni ja tunteeni, kirjan hyvät puolet ja huonot puolet sekä siihen liittyvä kirjallisuutta yleisemminkin vaivaava piirre.

www.risingshadow.fi

Maria Turtschaninoff: Naondel

Varoitus: Naondel sisältää runsaasti seksuaalista väkivaltaa ja aihepiiri tulee olemaan esillä myös tässä arvostelussa.

Naondel on kertomus seitsemästä naisesta, jotka perustavat Punaisen luostarin naisten suojapaikaksi maailman ja miesten julmuudelta. Kaikkia heitä yhdistää hirveä Iskan, joka ylitse kaiken tahtoo valtaa. Kabira on ensimmäinen, jonka elämään Iskan sekaantuu, kun Kabira nuoren rakkauden sokaisemana paljastaa Iskanille vaalimansa salaisuuden. Iskan punoo juonen, jolla voi käyttää salaisuutta ja Kabiraa hyväkseen ja lopulta saavuttaa valtakunnan johtoaseman. Kun Iskanin valta kasvaa, liittyvät talouteen myös hänen lukuisat jalkavaimonsa ja palvelijansa. Vuosien varrella hän kerää lisää vaimoja, jotka kaikki saavat tuntea Iskanin julmuuden sielussaan. Lopulta ei jää muuta mahdollisuutta kuin paeta.

Tämä kirja on hankala arvioida, koska siinä oli paljon huonoa, mutta myös paljon hyvää. Lisäksi nämä kaksi toisinaan kietoutuivat yhteen. Yksi Naondelin parhaista puolista on sen kieli ja sujuvuus. Teknisesti Naondel on erinomaisesti kirjoitettu. Kieli on hyvää, kuvailun ja etenemisen suhde on onnistunut, henkilöt ovat kiinnostavia ja monipuolisia, maailman luomiseen on käytetty harkintaa ja aloitetut juonikuviot saatetaan loppuun asti. Tähän osioon liittyen minulla on vain kaksi pientä valitusta, jotka eivät suuresti laskeneet lukunautintoani. Ensimmäinen on lukujen pituus. Kirja on jaettu lukuihin kertojan mukaan ja etenkin alussa luvut venyvät todella pitkiksi. Ymmärrän toki miksi, mutta Kabiran ensimmäinen 80 sivun luku alkoi jossain vaiheessa vähän puuduttaa. Toinen miinus on takakansiteksti. Se lupaili pakomatkan olevan kirjan keskeisin tapahtuma, vaikka oikeasti sinne päästään vasta hyvin loppupuolella. Pakomatka on ehdottomasti kirjan paras osa, mutta suurin osa ajasta käytetään muiden asioiden parissa. Naondel on valtavasta tapahtumamäärästään huolimatta suht hidastempoinen ja suurin osa kirjan sivuista kuluu henkilöiden esittelyyn ja tarinoiden yhteennivomiseen.

Käsittelen nyt hyvät asiat alta pois ennen siirtymistä huonoihin. Naondelin suurin saavutus on sen hienot naishahmot. Valitan myöhemmin kyllä siitä, miten näitä hienoja hahmoja kirjassa kohdellaan, mutta itse hahmot ansaitsevat kiitosta. Kaikki kirjan tärkeät naishenkilöt ovat moniulotteisia persoonia, joilla on omat juonikaarensa ja henkilökehityksensä. He tekevät monenlaisia ratkaisuja ja luovat erilaisia suhteita. Jokainen henkilöistä tuntui fantasiataustasta huolimatta hyvin mietityltä ja jollain tapaa aidolta. Lisäksi lukija sai tuntea henkilöitä kohtaan monenlaisia tunteita. Kukaan naisista ei ollut aina oikeassa tai tehnyt vain hyviä päätöksiä. Moraalin kannalta heidän käytöksensä oli myös kiinnostavaa ja se toi sopivaa älyllistä särmää kirjaan.

Yksittäinen maininnan arvoinen hyvä asia oli myös se, että kirjasta löytyy hieman sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustusta. Pelkäsin jossain vaiheessa, että se jäisi vain tulkinnanvaraiseksi viittailuksi, mutta pelkoni oli turha. Asia tehdään lukijalle selväksi ja kaiken lisäksi edustus tuntui luontevalta eikä sitä esiltelty mielestäni arveluttavalla tavalla. Eli pisteet siitä!

Sitten päästäänkin huonoihin asioihin. Heti ensimmäisenä käsittelen sitä asiaa, joka minua ärsyttää monessa muussakin kirjassa. Kirjailija päättää luoda kokonaan oman maailman, oli se sitten fantasiaa, scifiä tai vain vaihtoehtoinen maailma, ja ottaa mukaan kaikki oman todellisuutemme sosiaaliset ongelmat. Eli olisit voinut keksiä ihan mitä vaan, mutta päätit että sinunkin maailmasi tarvitsee samat haitalliset sukupuoliroolit, saman homofobian, saman naisten alistamisen. Ymmärrän kyllä, että Punainen luostari tarvitsee syyn olla olemassa, mutta silti lukiessa jatkuva miesten ylivalta ja naisten kauhea kohtalo tuntui vain kuluneelta, puuduttavalta ja raskaalta. Se oli Naondelin ongelma muutenkin. Se ei keskittynyt vahvuuteensa eli hyviin henkilöihin, vaan yritti luoda synkempää ja aikuisempaa tunnelmaa hyvin käytetyillä keinoilla tuomatta oikeastaan mitään uutta.

En tainnut aiemmin mainita, että Naondel kuuluu samaan sarjaan Maresi-kirjan (linkkasin tähän arvioni kyseisestä kirjasta) kanssa. Tarkemmin sanottuna Naondel on esiosa, joka kuvaa Punaisen luostarin perustamista edeltävää aikaa, kun Maresi taas sijoittuu paljon myöhemmälle aikakaudelle. Maresi on julkaisujärjestyksessä ensimmäinen ja luin sen aiemmin tänä vuonna. Pidin Maresista ja siksi odotin Naondelin lukemista kovasti ja toivoin pitäväni myös siitä. Harmikseni sain pettyä. Naondelissa oli jo ylempänä mainitut hyvät kohtansa ja maailmaan liittyvät viatkin olisin voinut kestää, mutta yksi asia oli minulle liikaa. Iskan on kirjan pääpahis ja kaikkien naisten kohtalot liittyvät häneen. Valitettavasti lähes kaikkien kohdalla se tarkoittaa sitä, että Iskan raiskaa heidät ja yleensä vielä useampaan kertaan toinen toistaan nöyryyttävämmillä tavoilla. Kirjan edetessä tulin siihen tulokseen, että toistuva ja julma seksuaalinen väkivalta oli ainoa keino, jolla kirjailija osasi välittää Iskanin olevan inhottava ja hirveä hahmo. Tapahtui aina välissä jotain muitakin kauheuksia, mutta koska naiset olivat minäkertojia eivätkä saaneet tietää politiikasta tai muusta juurikaan mitään, saimme vain yhdessä kärsiä sivukaupalla ällöttävyyttä. Näitä tekoja tapahtui niin monta, että pyörittelin vain loppuvaiheessa silmiäni ja tunsin lievää vastenmielisyyttä. Raiskauksia myös kuvattiin eri yksityiskohtatasoilla. Jotkut vain mainittiin, kun taas toisista lukija saa tietää ihastuttavan tarkasti. Raikaukset olivat ehdottomasti suurin syy, miksi kirjasta jäi huono jälkimaku. Se vain tuntui niin turhalta! Ymmärsin jo monesta muustakin asiasta, että Iskan on iljetys, en tarvitse uutta raiskauskohtausta sivulla 250. Maresissa on myös yksi raiskauskohtaus ja ennen tämän kirjan lukemista kykenin ohittamaan sen lähinnä ajatuksella "tuntui turhalta enkä tykännyt, mutta muun kirjan hyvyys tasoitti tilanteen kirjan eduksi". Nyt sekin näyttäytyy ärsyttävämmässä valossa, kun tiedän miten täynnä Naondel tällaisia kohtauksia on.

Kun kirjassa vihdoin päästään sille luvatulle pakomatkalle, kaikki nämä valituksen aiheet loppuvat. On tullut kehiin kivoja taikavoimia ja Iskan esiintyy enää yhdessä kirjassa. Pakomatka ja luostarisaarelle asettuminen tuovat kaivattua valoa ja seikkailua muuten aika raskaaseen kirjaan. Harmi vaan, että se tapahtuu niin hirveän myöhään. Valitettavasti en voi sanoa Naondelista kovin paljon pitäneeni, vaikka se herättikin monenlaisia ristiriitaisia tunteita. Loppujen lopuksi en voi enkä tahdo päästä olan kohautuksella yli kirjan järkyttävästä naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja se kyllä pilaa lukukokemustani aika suuresti.

2 / 5 lähteen peittävää muuria

Maria Turtschaninoff: Naondel, 2016, suomentanut Marja Kyrö, Tammi, 397 sivua

Naondel kuittasi yhden kohdan vuoden 2017 haasteesta
26. Sukutarina

ja yhden kohdan 2018-haasteesta
33. Selviytymistarina

Oman hyllyn unohdetut: Maresi

Peräkkäin jo toinen kirja, joka päätyi olemaan todella positiivinen yllätys!

https://kirja.s3.amazonaws.com/

Maria Turtschaninoff: Maresi

Tällä kertaa Oman hyllyn kirjakseni valikoitui Maresi, joka on asustellut kirjahyllyssäni jo useamman vuoden. Valitsin sen nyt haasteen kirjaksi sillä perusteella, että se on aika lyhyt. Sen sijaan, että olisin päätynyt vain lukaisemaan lyhyen kirjan pikaisesti läpi, päädyin oikeasti pitämään tästä kirjasta, jossa on sivujaan enemmän asiaa.

Maresi on noviisi Punaisessa luostarissa ja nauttii elämästään. Hän pitää rituaaleista, oppitunneista ja luostarin naisten yhteisöllisyydestä. Maresi ei koskaan tahdo lähteä luostarista, jonne hänen perheensä lähetti hänet turvaan nälänhädältä. Eräänä päivänä saarelle saapuu uusi tyttö Jai, joka tuo mukanaan muutoksen. Maresi auttaa Jaita sopeutumaan luostarin elämään, mutta samalla saaren yllä alkaa tuntua uhan tunnetta ja rauhallinen elämä voi kokea järkytyksen yllättävänkin pian.

Maresi on erinomainen esimerkki siitä, että sivumäärän perusteella ei kannata olettaa mitään. Tässä kirjassa on vain 212 sivua, mutta siihen mahtuu sekä vauhdikkaita kohtauksia, rauhallisia hetkiä, henkilökehitystä kuin maailman rakennusta. Aika usein näin lyhyen kirjan kanssa edellä mainittu tarkottaisi järkyttävää juoksuvauhtia kirjan läpi ilman, että mihinkään ehtii keskittyä tarpeeksi kauan sen tehdäkseen minkäänlaista vaikutusta. Maresin kanssa en kokenut sellaista. Tapahtumia oli oikeassa mittasuhteessa ja kirjailija osasi käyttää sanansa hyödykseen. Välillä maisemakuvaukseen jäätiin vähän jumiin, mutta se on ainoa kerronnallinen vähennys. Maresi on Finlandia Junior -voittaja ja odotin tunnetta, että tämä olisi nyt tarkoitettu nuoremmille lukijoille. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan nautin Maresista suuresti näin 21-vuotiaanakin. Toki kirja edistyy sutjakasti ja konfliktien ratkaisuihin ei käytetä sivukaupalla aikaa, mutta minua se ei ainakaan häirinnyt. Joskus on mukava lukea kirjaa, jossa on monivivahteinen historia ja mytologia, ilman että se laahaa monimutkaisten taustojensa kanssa satojen sivujen ajan. Yksi asia oli erityisesti minulle mieleen. Kirjan fantasiaelementit tulevat mukaan vähitellen ja alussa kyseessä voisi olla vain kuvitteelliseen maailmaan sijoittuva kirja. Fantasia kuitenkin tulee mukaan pala palalta ja se kasvattaa osaltaan tunnelmaa. En usko, että tämä oli kirjailijan tarkoitus, mutta arvostin sitä silti.

Tämä kirja herätti minussa paljon ajatuksia ja siinä oli muutamakin kohta, joista en tiennyt mitä ajatella. Omalta osaltaan se on hyvän kirjan merkki, sillä se saa ajattelemaan itse. Toisaalta se voi olla myös riski, jos ristiriitaa herättävät kohdat kallistuvat huonoon suuntaan. Maresin kohdalla suurin osa heräävistä ajatuksista vain auttoi arvostamaan tarinaa syvällisemmin, mutta parista kohdasta jäi yös vähän epävarma olo. Pahoittelen tätä hyvin yleisen tason selittelyä, mutta en tahdo paljastaa liikaa. Maresissa on tosiaan vain se 212 sivua enkä tahtoisi etukäteen paljastaa suurta osaa sisällöstä. Yhteen kohtaan pureudun vähän tarkemmin seuraavassa kappaleessa. Se tulee sisältämään jonkin asteisia spoilereita ja myös sisältövaroituksen lopun tapahtumista. En kuitenkaan paljasta loppuratkaisua tai muuta sellaista.

Alkuosa kirjasta on aika rauhallisella tahdilla edistyvää, vaikka vaaran tuntu onkin ilmassa. Maresin maailmassa naiset ovat alisteisessa asemassa ja etenkin joillain alueilla miehillä on täysi ylivalta. Punainen luostari on naisten perustama turvasatama ja opinahjo toisille naisille eikä saarella siis ole ollenkaan miehiä. (Sivuhuomautuksena on sanottava, että tämä seikka oli mielestäni erinomainen eikä minua haitannut yhtään lukea kirjaa, jossa ei ole yhtään miestä päähenkilönä.) Saarelle pakeneva Jai tulee erittäin tiukasta yhteiskunnasta, jossa perheessa isän sana on laki. Naisten tulee totella miehiä kaikessa ja heidän elämänsä on täysin säädelty pukeutumisesta lähtien. Luostari on paikka, jossa naiset ovat luoneet oman yhteisönsä rituaaleineen ja opetuksineen. Kaikki myös puhuvat samaa kieltä ja osallistuvat samoihin tehtäviin. Vähän jäin miettimään, eikö luostarin tulisi säilyttää ja arvostaa kaikkien kulttuurien kieliä ja historiaa sen sijaan, että yhdistettäisiin kaikki samojen tapojen alle. Toisaalta luostarin elämä toimii ja kirjan maailmassa kaikilla kansoilla on samankaltaisia uskomuksia.

Nyt seuraa sitten se lupailemani suuri spoiler-osio

Jos et tahdo spoilaantua yksityiskohdista, lue vain tämä: kirjan loppupuolella on raiskauskohtaus. Sitä ei kuvailla eikä kertoja näe sitä suoraan, mutta käy hyvin selväksi mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu.

Kirjan lopussa Jain isä ja joukko muita miehiä saapuu saarelle aikomuksenaan raahata Jai väkisin takaisin rangaistavaksi ja tapettavaksi. Kohtaukset sisältävät voimakasta väkivallan uhkaa ja väkivallan tekoja myös tapahtuu. Rankoin kohtauksista on ehdottomasti, kun miehet uhkaavat raiskata luostarin noviiseja. Yksi sisarista uhrautuu toisten takia ja miehet raiskaavat hänet vuorotellen. Kohtausta ei kuvailla eikä kertoja sitä suoraan näe, mutta kaikki kyllä tietävät mitä tapahtuu. Juonikuviona "pahat miehet jotka tahtovat raiskata viattomia tyttöjä" on aika väsynyt eikä kovin omaperäinen. Ymmärsin sen tarkoituksen eikä toteutus ollut huonoimmasta päästä, mutta siitä jäi silti vähän paha maku suuhun. Tiesimme jo, että miehet ovat pahoja ja kykenevät kauheisiin asioihin, siihen tarkoitukseen kohtausta ei siis tarvittu. En jaksa kaikkea selittää auki, mutta kohtauksella oli myös pointtinsa luostarin myöhempiä vaiheita varten. Se oli silti aika rankka valinta nuorille lukijoille tarkoitetussa kirjassa. Minun lukukokemustani tämä kohtaus ei pilannut, mutta suosittelen varovaisuutta, jos olet herkkä aihepiirin suhteen.

Spoiler on päättynyt

Kaiken kaikkiaan Maresi oli positiivinen lukukokemus ja nautin sen lukemisesta paljon. Se veti minut hyvin tarinan pyörteisiin ja luin sitä mielelläni eteenpäin. Luen varmasti myös samaa sarjaa olevan Naondel-kirjan jossain vaiheessa.

4 / 5 biologisesti mielenkiintoista simpukkaa

Maria Turtschaninoff: Maresi, 2014, suomentanut Marja Kyrö, Tammi, 212 sivua

Maresi kuittaa vuoden 2018 haasteesta seitsemän kohtaa
3. Kirja aloittaa sarjan
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
23. Kirjassa on mukana meri
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

vuoden 2017 haasteesta yhden kohdan
21.Sankaritarina

ja vuoden 2016 haasteesta yhden kohdan
6. Kirjastosta kertova kirja