Rakastu runoihin: milk and honey

Olen miettinyt tämän kirjan ostamista jo pitkään ja löydettyäni Prahassa ihanan kirjakaupan The Globen, en voinut vastustaa kiusausta.

http://www.slovart.cz/

Rupi Kaur: milk and honey

milk and honey on neljään osaan (hurting, loving, breaking, healing) jaettu runoteos, joka käsittelee ihmiselämän vaikeita asioita. Siinä on väkivaltaa, herkkyyttä, rakkautta ja kipua. Ennen kaikkea se kertoo selviytymisestä ja itsensä uudelleen kirjoittamisesta.

Lyhyt varoitus: kirjan nimi on virallisestikin pienellä kirjoitettu ja yritän pitäytyä samassa kirjoitusasussa. Toivon, että se ei tee arviosta vaikealukuista.
Parhaiten kuvailen tätä kirjaa, kun sanon sen olevan tunteita herättävä. milk and honey kuvailee paikoitellen todella rankkoja aiheita seksuaalisesta väkivallasta, ihmissuhdeongelmista, omasta seksuaalisuudesta ja yhteiskunnan odotuksiin. Myös runojen tunneskaala on laaja. Jotkut ovat epätoivoisia, ahdistuneita ja synkkiä, toiset taas voimaannuttavia, leikkisiä ja pohdiskelevia. Tämä vaihtelu mahdollisti ainakin minulle sen, että löysin monia todella syvästi itseeni vetoavia runoja kokoelmasta, jonka kirjoittajalla on hyvin erilaiset kokemukset ja maailma kuin minulla. Tunneskaalaa saa siis käydä läpi myös lukija. Osa runoista sai minut melkein kääntämään katseeni syrjään, jotkut taas pakottivat lukemaan monta kertaa putkeen, toisissa koin vahvaa yhteyttä ja voimaantumisen tunnetta, kun taas jotkut eivät raapaisseet tunteitani edes pintapuolisesti. Silti verrattuna moniin runoteoksiin, milk and honey tarjosi harvinaisen paljon vaikuttavaa kosketuspintaa.

Kirjoitustyylistä muutama sananen. Kaur kirjoittaa hyvin modernia runoutta. Se on yhdistelmä runoa ja proosaa ja runojen pituudet vaihtelevat aukeamasta pariin riviin. Mitään perinteistä loppusointua tai muuta sellaista on siis turha odottaa. Joidenkin lukemieni arvioiden kirjoittajat eivät voineet yhtään sietää tätä tapaa kirjoittaa, vaan näkivät sen lähinnä lauseina, joissa on paineltu enter-nappia oudoissa kohdissa. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että runo voi olla oikeastaan mitä tahansa enkä katso asiakseni alkaa sanelemaan, millaisia runojen kuuluu olla, jotta ne lasketaan "oikeiden runojen" kerhoon. Jotkut myös kokivat milk and honeyn olevan kokoelma tumblr-tyyppisiä teinien lainauksia ja ymmärrän kyllä, mistä tämä ajatus tulee, mutta olen itse hieman eri mieltä. Kirja on erittäin helposti lainattavissa ja se sisältää suuren määrän todella hienoja ja koskettavia lauseita. Itse en näe tätä millään tavalla vikana, vaan se enemmänkin kertoo näiden lauseiden olevan sellaisia, joita ihmiset tahtovat kantaa mukanaan ja levittää muidenkin nähtäville. Jos itse joskus kirjan kirjoitan, niin se, että tumblr täyttyisi kirjastani otetuista lainauksista, olisi ainakin minulle suuri kunnia.

Kaurin oma ääni tuntuu kirjan joka sivulla ja sitä lisää vielä enemmän sivuille piirretyt yksinkertaiset luonnokset hahmoista ja tapahtumista. Runoissa olevat ajatukset ja etenkin kokemukset tuntuvat hänen omiltaan. Se oli minulle yksi kirjan parhaista puolista. Monet etenkin seksiä koskevista runoista eivät vedonneet minuun, koska en jaa samoja tunteita, ajatuksia ja suuntautumisia kirjailijan kanssa. Luin kyllä nekin runot ihan mielelläni, mutta ne eivät jääneet päähäni pyörimään, vaan luisuivat heti sivun käännyttyä tiehensä. Tästä runojen aiheiden vaihtelusta nimenomaan vahvistui ajatukseni siitä, että Kaur kertoo tätä kirjaa itse ja omista lähtökohdistaan. Milk and honey on hänen kirjansa ja lukija pääsee hetkeksi jakamaan sitä hänen kanssaan.

Ymmärrän hyvin, miksei milk and honey sovi kaikille. Siinä on hyvin omanlaisensa tyyli ja tunnelma ja, kuten runoissa aina, se joko kolahtaa tai sitten ei. Minulle kolahti ja aion ehtiessäni lukea myös Kaurin uusimman julkaisun the sun and her flowers.

4 / 5 mielessä kummittelevaa lainausta

Sen vielä pikaisesti laitan loppukaneetiksi, että en välttämättä laita tästä kirjasta mitään Kirjallisuuslainauksia-osiooni, sillä en tahdo laittaa kokonaisia runoja, mutten myöskään tahdo rikkoa kokonaisuutta vain yhdeksi osaksi. Mutta tosiaan kauniita lauseita on tämä kirja täynnä.

Rupi Kaur: milk and honey, 2015, Andrews McMeel, 204 sivua

Yksi haastekohtakin saatiin taas täytettyä!

2019:
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

Ei kiitos: Ennen päivänlaskua ei voi

Kaikki suomalaiset ovat varmasti edes joskus kuulleet tästä kirjasta. Ilmeisesti se joidenkin mielestä on jotain uraa uurtavaa ja taiteellista, mutta oma kokemukseni ei valitettavasti ollut kovin hyvä.

http://images.bookcrossing.com/

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Mikael löytää eräänä iltana pienen peikon roskakatoksesta ja hetken mielijohteesta vie sen kotiinsa. Alussa olento on heikko ja täysin riippuvainen Mikaelista, mutta sen vahvistuessa asetelma alkaakin kääntyä outoon suuntaan ja pian se onkin Mikael, jonka elämä pyörii täysin uudella radalla.

Aloittakaamme kirjan hyvistä puolista, niin saamme ne alta pois. Ensinnäkin kirjan nimi on aina kiehtonut minua. Rakastan viittausta Päivänsäde ja menninkäinen kappaleeseen ja sitä, kuinka se omilleen irrotettuna tuntuu heti paljon synkemmältä ja salaperäisemmältä. Lisäksi se on kauniin runollinen ja minua harmittaa, että se menee hukkaan tällaisen kirjan nimenä. Kerronta ja kieli ovat muutenkin kirjassa sujuvia eikä minulla ole niistä valittamista paitsi joistai sanavalinnoista, joista puhun myöhemmin. Eniten pidin ehkä siitä, että suomalaista kansantarustoa käytetään kirjassa ja se nivotaan yhteen mukamas nykypäivän tapahtumien kanssa. Kirjassa on ikään kuin vaihtoehtoinen todellisuus, jossa asiat ovat muuten samoin, mutta mytologian peikko tai menninkäinen tai mikä lienee onkin oikea olento. Ajatuksena tämä on äärimmäisen kiehtova ja toivoisin, että Suomen kiinnostavaa tarustoa käytettäisiin enemmänkin hyväksi. Toteutus ontui kyllä tämän kirjan kohdalla paikoitellen, mutta idea oli silti hyvä.

Nyt, kun hyvät uutiset on saatu käytyä läpi, siirtykäämme huonoihin. Niitä riittääkin sitten useampaan kuin yhteen kappaleeseen. Aloitetaan suoraan pahimmista. Tähän ja seuraavaan lyhyempään kappaleeseen pätee sitten spoiler-varoitus. Kun Mikael vie peikon kotiinsa, se on heikko ja avuton poikanen ja Mikael joutuu kaikin keinoin pitämään sitä elossa. Lisäksi kirjan maailmassa peikot ovat selkeästi eläimiä ja tämän pelastetun peikon käytös on myös hyvin eläimellistä. Kaikki tämä olisi ihan ok, ellei kirja alkaisi nopeasti esittelemään seksuaalisia elementtejä ja motiiveja Mikaelin käytökseen. Mikael kiihottuu peikon, joka muuten saa nimen Pessi, olemuksesta ja tekemisistä ja vaikka suoranaista seksiä ei onneksi ole, nesteitä silti lentää. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. En tiedä muista, mutta itse en kyennyt lukemaan näitä kohtauksia minään muuna kuin äärimmäisen epämiellyttävänä. Ja tiedetään, lopussa käy ilmi, että peikot ovat todella älykkäitä ja blaablaa, mutta se ei kyllä yhtään poistanut tuntemuksiani ja oli lisäksi todella tyhmänoloinen päätös. Peikko pyssyn kanssa johdattamassa Mikaelia uuteen elämään, voi hyvä luoja. Vielä yhden minua häiritsevän elementin tähän tuo se, että Mikael on homo ja ilmeisesti juuri eläimellisellä maskuliinisuudella oli jotain tekemistä vetovoiman kanssa, jota Mikael tunsi ja minulle tuli vain paha maku suuhun. En halua liioitella tai tehdä kärpäsestä härkästä (onpa muuten tyhmä sanonta), mutta tuosta kaikesta voisi tehdä päätöksen, että juuri Mikaelin homous johdatti hänet peikon maailmaan. Ei kiva.

Lisäksi kirjan asetelma laittaa Mikaelin ja Pessin selvästi epätasapainoiseen asemaan. Pessi on heikko ja sairas ja Mikael hoitaa sitä. Pessi on suljettuna hänen asuntoonsa ja saa ruokansa Mikaelilta. Pessi on siis täysin riippuvainen Mikaelista, mikä tekee suhteesta vieläkin arveluttavamman. Ja vielä senkin sanon, että Pessi on löydettäessä vasta poikanen ja vaikka se kasvaakin nopeasti, Mikael viehättyy siihen saman tien eikä tämä kirja todellakaan olisi kaiken päälle tarvinnut vielä pedofilian alavirettä. On se jo kumma.

Spoilerit ovat päättyneet

Sitten asioihin, jotka ärsyttivät minua, mutta joiden voi sanoa olevan makuasioita. Ensinnäkin minulle sivujen kääntämisestä vaikean teki se, että kaikki henkilöt olivat ärsyttäviä. Tämä kirja ei sisällä yhtäkään miellyttävää hahmoa, kehenkään ei voi samaistua ja kaikki ovat aika kyseenalaisia tyyppejä. Kirjan kivoin tyyppi on Palomita, väkivaltaisen miehen postimyyntivaimo, joka on vankina maassa, jonka kieltä ei puhu seuranaan ainoastaan kamala miehensä eikä ketään muuta. Palomita ei ole hirveä ihminen, mutta häntä kohtaan saa tuntea lähinnä sääliä. Lisäksi en oikein arvosta, miten kirjailija kohtelee ainoaa (rodullistettua) naishenkilöään. Kaikki muut henkilöt ovat itsekkäitä, moraalittomia ja pinnallisia. Tähän liittyy myös kommentti twitterissä, jossa sanottiin, että kirjailijalla on täysi myötätunnon puute hahmojaan kohtaan. Miksi minä välittäisin näiden henkilöiden kohtaloista, kun ei tainnut välittää kirjailijakaan? "Menkää tyhmät ihmiset ja eläkää tyhmiä elämiänne ja olkaa onnettomia." Tällaisen kuvan minä sain tekstin suhteesta hahmoihin. Lisäksi pienenä huomautuksena, kirjassa käytetään saamelaisiin kohdistuvaa halventavaa termiä yhdessä kohdassa ja sekä termin käyttö että koko kohta tuntuu aivan turhalta.

Puhukaamme vielä pikaisesti kerronnasta. Kuten jo aika alussa mainitsin, tekstistä minulla ei ole valittamista, jos tätä halventavan termin käyttöä ei lasketa. Sen sijaan ongelmaksi minulle muodostuivat lukujen väleissä olevat lainaukset muka-historiallisista peikoista kertovista tietokirjoista tai uutisartikkeleista tai kaunokirjoista. Muutama siellä täällä olisi toiminut erinomaisesti ja pieni osa oli oikeasti kiinnostavia. Suurin osa oli kuitenkin aivan liian pitkiä, puuduttavan tylsiä ja totaalisen turhia. Niillä ei ollut mitään muuta tekemistä kuin sivumäärän kasvattaminen. Loppuvaiheessa vain hyppelehdin suoraan niiden yli. Lukukokemus oli rasittava jo muutenkin, miksi vielä lisätä kärsivien huokausteni määrää? Jatkoin lukemista tuskastumisestani huolimatta loppuun asti, sillä halusin ymmärtää, miksi Ennen päivänlaskua ei voi on niin monen arvostama ja paljon puhuttu. Joudun kuitenkin valitettavasti tunnustamaan, että tämä salaisuus ei minulle kirjan päätyttyäkään paljastunut. Toki ajatus taruolennoista oikeina eläiminä yhdistettynä pohdintaan luonnon ja ihmisen suhteesta on kiehtova, mutta tuo ajatus hukkuu niin totaalisesti kaiken tämän muun turhuuksien turhuuden ja ahdistuksien ahdistuksen alle, että en voi käsittää. Palkintojakin tämä kirja on voittanut ja en voi muuta todeta kuin, että jos tämä on voittaja, en halua tietää millaisia muita ehdokkaita niiden palkintojen saajiksi on ollut tarjolla.

11/2 / 5 eläinoikeudellisesti arveluttavaa kuvaussessiota

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi, 2000, Tammi, 268 sivua


Kirjasta en ehkä pitänyt, mutta tästä täytettyjen haastekohtien määrästä pidän sitäkin enemmän.

2019:
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
45. Kirjan nimessä on kieltosana

2018:
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

2016:
20. Kirjan nimi viittaa vuorokauden aikaan

Irtolehtiä Aatamin päiväkirjasta

risingshadow.fi

Konmaritin kirjahyllyäni ja tämä ohut teos sattui käteen. Päätin lukaista sen läpi ja antaa sitten eteenpäin.

Mark Twain: Irtolehtiä Aatamin päiväkirjasta

Irtolehtiä Aatamin päiväkirjasta on juuri sitä, mitä nimi antaa ymmärtää. Se on kirjoitettu lyhyiden päiväkirjamerkintöjen muotoon ja tapahtumat ovat Raamatusta tuttu Paratiisi-tarina Aatamin näkökulmasta. Enimmäkseen siinä keskitytään Aatamin ja Eevan suhteeseen. Ilmeisesti tälle kirjalle olisi myös vastakappale Eevan ajatuksista, mutta sitä en tässä yhteydessä saanut käsiini.

En lämmennyt tälle kirjaselle mitenkään erityisen paljon. Aatami oli kertojana aika ärsyttävä ja varsinkin hänen suhtautumisensa Eevan oli rasittava ja kliseinen "suoraviivainen mies ei ymmärrä monimutkaista naista", mikä ei minuun vetoa. Ilmeisesti Mark Twain olisi perustanut osan kerronnasta omaan suhteeseensa vaimonsa kanssa, mutta tämä fakta ei lukunautintoani kyllä lisännyt.

Hyvä puoli tästäkin teoksesta kyllä löytyy! Päiväkirjamerkintöjen ohessa kulkee yksinkertaisella tyylillä tehty Ennisofia Salmelan kuvitus, joka tekee kerronnasta heti uniikimman ja vie lukijan hieman syvemmälle tarinaan. Muutenkin tämä päiväkirjatyyli on ihan viehättävä ja alle satasivuisen lehdykäisen lukaisee mukavasti hetkessä. Kaiken kaikkiaan Irtolehtiä Aatamin päiväkirjasta on ihan kiva, mutta mitäänsanomaton eikä sitä jää viimeisen sivun jälkeen sen enempää ajattelemaan.

2 1/2 / 5 Eevan nimeämää eläintä

Mark Twain: Irtolehtiä Aatamin päiväkirjasta, Extracts from Adam's Diary, 1904, suomentanut Ville Hytönen, 2008, kuvitus Ennisofia Salmela, Savukeidas, 79 sivua

Kirjahaaste 2019:
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
47. Kirjassa on alle 100 sivua

Kirjahaaste 2018:
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

Toisen hyllyn aarteet: Six of Crows

Koskaan ei ole haittaa siitä, että aloittaa uuden lukuvuoden loistavalla teoksella. Muistuu taas mieleen, millaista tasoa kirjoiltaan saisi odottaa, vaikka sen muistaminen aina toisinaan hiipuu. Tämä Ereitan antama Toisen hyllyn aarre (laitoin linkin muistuttamaan, mistä tässä haasteessa taas olikaan kysymys) odotti lukuvuoroaan pitkään ja odotus todellakin palkittiin.

https://prodimage.images-bn.com/

Leigh Bardugo: Six of Crows

Ereitan alustus:

Siitä, kun annoin tämän kirjan Libertélle luettavaksi, on jo melkein vuosi, joten ei ole toivoakaan että muistaisin, minkälaista lukemista hän mahdollisesti pyysi. Sen kuitenkin muistan, että olen halunnut työntää Six of Crowsin hänen käsiinsä siitä saakka, kun luin sen itse. Ryöstötarinat ovat suuri rakkauteni, ja Six of Crows yhdistää niin monia muita hyviä asioita tähän eeppiseen juonittelugenreen: fantasiaa upeine maailmanrakennuksineen; ihonvärin, seksuaalisuuden, mielenterveyden ja kehojen monimuotoisuutta; loistavat hahmot ja tietenkin mielettömät juonikuviot. Olin varma, että vauhdikas tarina vetoaisi Libertéhen, ja koska kyseessä on yksi omista suosikkikirjoistani ja -kirjailijoistani, halusin tietenkin jakaa tämän ilon hänen kanssaan.

Kirja-arvostelujen tekeminen todella hyvistä kirjoista on jostain syystä minulle haastavampaa kuin keskinkertaisista tai huonoista teoksista kirjoittaminen. Yritän kuitenkin parhaani, sillä Six of Crows ansaitsee kaikki kehut ja huomion, joita voin sille antaa.

Six of Crows kertoo tarinaa tunnetusta rikollisesta Kaz Brekkeristä, joka saa tehtäväkseen murtautua huipputurvalliseen vankilaan saadakseen tärkeän vangin vapautettua. Hän ottaa mukaansa viisi muuta laitapuolen kulkijaa ja yhdessä tämä sekalainen joukko lähtee yrittämään murtoa, jossa kukaan ei ole koskaan aiemmin onnistunut. Juonitiivistelmä jääköön nyt aika lyhyeksi, sillä kirjassa on paljon tapahtumia enkä tahdo spoilata tämän hienon tarinan osia etukäteen.

Six of Crows kuuluu samaan maailmaan Bardugon muiden kirjojen kanssa, vaikka onkin tarinoiden ja henkilöiden puolesta omansa. Bardugo on luonut vaihtoehtoisen historiallisen maailman, johon kuuluu fantasiaelementtejä. Tärkeimpänä niistä grishat eli ihmiset, joilla on erityisiä kykyjä. Bardugon aiempi trilogia pyörii paljon voimakkaammin grishojen ympärillä, mutta grishojen asema ja politiikka liittyy myös Six of Crowsin tapahtumiin. Itse en ole lukenut muita Bardugon kirjoja enkä siis etukäteen tuntenut grishojen maailmaa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Six of Crows ei oleta lukijalta etukäteistietoa. Lisäksi kirjan alussa on lyhyt listaus erilaisista grisha-voimista sekä kartat auttamaan paikkojen hahmotuksessa. Olen varma, että joku aiemmat grisha-kirjat lukenut huomaa Six of Crowsissa vaikka mitä viittauksia ja pikkuyllätyksiä, mutta ne on tehty niin huomaamattomasti, että tietämätön lukija ei koe jääneensä jutun ulkopuolelle.

En osannut päättää, onko kirjan paras osa hahmot vai juoni ja se ehkä kertoo kirjasta jotain. Juoni on kekseliäs, intensiivinen, yllättävä, jännittävä ja dynaaminen. Se on selvästi enemmän synkemmällä kuin valoisalla puolella, mutta mukaan mahtuu myös kevyempiä kohtauksia tasapainottamaan tunnelmaa. Mikään hyvänmielen kirja Six of Crows ei kyllä ole. Siinä käydään läpi tunteita laidasta laitaan samalla, kun käsitellään fantasian ja seikkailun lomassa myös vakavia aiheita, kuten mielenterveyttä, naisten asemaa ja traumoja. Kaikki kirjan hahmot ovat saaneet kokea elämässään vähän turhan paljon ikäviä asioita ja se näkyy heidän olemuksessaan ja kanssakäymisessään. Yhtäkkiä lukija huomaakin kiintyneensä kaikkiin näihin ihmistä esittäviin käveliviin katastrofeihin ja elävänsä täysillä mukana heidän kohtaloissaan. Miten tässä näin pääsi käymään?

Muutamia pieniä heikkouksia joudun ehkä rehellisyyden nimissä myös mainitsemaan. Päähenkilö Kaz Brekker oli alussa mielestäni todella epämiellyttävä ja olin melkeinpä häntä vastaan. Kaz muuttuu kyllä kirjan edetessä ja suhteellisen pian olimme jo ihan hyvää pataa, mutta alussa koin kirjailijan menneen hieman maalista ohi ja Kaz tuntui inhottavalta eikä edes vähän sympaattiselta antisankarilta. Mutta kuten jo mainitsin, juonen päästessä vauhtiin myös Kaz muuttuu hieman ja onnistuu saavuttamaan kyseenalaisen, mutta omalla tavallaan miellyttävän aseman lukijan mielessä. Toinen pieni miinus tulee kahden hahmon, Ninan ja Matthiaksen, välisen suhteen takaumakohtauksista. Tämä dynamiikka ei ainakaan minun mielestäni ollut erityisen kiinnostava ja vaikka Ninasta todella paljon pidinkin, Matthias oli huomattavasti värittömämpi. Hänelläkin on ehdottomasti hetkensä, mutta kokonaisuudessa olisin ehkä kuullut muiden henkilöiden elämästä enemmän.

Takaisin kaikkeen siihen, mistä pidin. Grishat ja heidän voimansa osuvat juuri omalle mielenkiinnon alueelleni ja rakastan tapaa, jolla heitä käytetään juonessa ja henkilöissä. Grishat eivät tunnu vain helpolta juonen edistäjältä, vaan sulautuvat maailmaan ja tapahtumiin saumattomasti. Bardugon luoma maailma on onnistunut myös maantiedon osalta ja vaikka alussa pelkäsinkin hukkuvani paikkojen nimiin, pääsin nopeasti kärryille. Kirjan alku tapahtuu Ketterdam-nimisessä kaupungissa, joka on tämän fantasiamaailman versio Amsterdamista. Ketterdam jengeineen ja alueineen oli todella kiehtova ja kuvailua oli juuri sopivasti. Lukija saa tarpeeksi tietoa nähdäkseen paikan elävästo, mutta väleihin jää myös tarpeeksi koloja, jotka voi sitten itse täyttää. Ketterdamista matka jatkuu kohti huipputurvallista vankilaa ja lukijan mieleen alkaa hiipiä epäilyksen siemen. Kuinka sankarimme voivat mitenkään onnistua mahdottomassa tehtävässään, kun jokaisessa kulmassa näyttäisi tulevan uusia ongelmia. En tahdo paljastaa juonesta enempää, mutta sen sanon, että jatko-osaa jää odottamaan malttamattomana. Itse en ole vielä toista osaa, Crooked Kingdomia, lukenut. Tosin en tiedä, kuinka kauan jaksan enää odottaa. Olen kasvattanut ruokahaluani jo niin paljon, että nielaisen Crooked Kingdomin kohta kokonaisena. Saattaa olla, että kyseisen kirjan ostaminen on seuraava kirjallinen investointini...

5 / 5 huolellisesti laadittua suunnitelmaa

Leigh Bardugo: Six of Crows, 2015, Indigo, 491 sivua

Itse annoin Ereitalle luettavaksi jotain hieman hmm... kyseenalaisempaa. Siihen pääset tutustumaan täällä.

Six of Crows aloittaa 2019-kirjahaasteen vahvasti seitsemällä kohdalla.
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole aiemmin lukenut
29. Kirjassa nähdään unia
36. Kirjassa ollaan yksin
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

Uusi nimi, tuttu sisältö!

Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat, että blogillani on nykyisin uusi nimi. Ulkonäköhän ehti muuttua jo jokin aika sitten ja koin, että myös nimi kaipaa hieman uudistamista.
Voimasanoja valikoitui pitkän prosessin jälkeen uudeksi nimeksi, mutta osoitteena se ei valitettavasti ollut käytettävissä. Niinpä osoite on nykyisin libertenkirjat.blogspot.com. Vanhasta osoitteesta löytyy enää tänne ohjaava selityspostaus. Toivottavasti pidätte uudesta nimestä ja ulkoasusta! Kohta luvassa taas kirjapostauksia...