 |
| http://images.bookcrossing.com/ |
Mikael löytää eräänä iltana pienen peikon roskakatoksesta ja hetken mielijohteesta vie sen kotiinsa. Alussa olento on heikko ja täysin riippuvainen Mikaelista, mutta sen vahvistuessa asetelma alkaakin kääntyä outoon suuntaan ja pian se onkin Mikael, jonka elämä pyörii täysin uudella radalla.
Aloittakaamme kirjan hyvistä puolista, niin saamme ne alta pois. Ensinnäkin kirjan nimi on aina kiehtonut minua. Rakastan viittausta Päivänsäde ja menninkäinen kappaleeseen ja sitä, kuinka se omilleen irrotettuna tuntuu heti paljon synkemmältä ja salaperäisemmältä. Lisäksi se on kauniin runollinen ja minua harmittaa, että se menee hukkaan tällaisen kirjan nimenä. Kerronta ja kieli ovat muutenkin kirjassa sujuvia eikä minulla ole niistä valittamista paitsi joistai sanavalinnoista, joista puhun myöhemmin. Eniten pidin ehkä siitä, että suomalaista kansantarustoa käytetään kirjassa ja se nivotaan yhteen mukamas nykypäivän tapahtumien kanssa. Kirjassa on ikään kuin vaihtoehtoinen todellisuus, jossa asiat ovat muuten samoin, mutta mytologian peikko tai menninkäinen tai mikä lienee onkin oikea olento. Ajatuksena tämä on äärimmäisen kiehtova ja toivoisin, että Suomen kiinnostavaa tarustoa käytettäisiin enemmänkin hyväksi. Toteutus ontui kyllä tämän kirjan kohdalla paikoitellen, mutta idea oli silti hyvä.
Nyt, kun hyvät uutiset on saatu käytyä läpi, siirtykäämme huonoihin. Niitä riittääkin sitten useampaan kuin yhteen kappaleeseen. Aloitetaan suoraan pahimmista. Tähän ja seuraavaan lyhyempään kappaleeseen pätee sitten spoiler-varoitus. Kun Mikael vie peikon kotiinsa, se on heikko ja avuton poikanen ja Mikael joutuu kaikin keinoin pitämään sitä elossa. Lisäksi kirjan maailmassa peikot ovat selkeästi eläimiä ja tämän pelastetun peikon käytös on myös hyvin eläimellistä. Kaikki tämä olisi ihan ok, ellei kirja alkaisi nopeasti esittelemään seksuaalisia elementtejä ja motiiveja Mikaelin käytökseen. Mikael kiihottuu peikon, joka muuten saa nimen Pessi, olemuksesta ja tekemisistä ja vaikka suoranaista seksiä ei onneksi ole, nesteitä silti lentää. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. En tiedä muista, mutta itse en kyennyt lukemaan näitä kohtauksia minään muuna kuin äärimmäisen epämiellyttävänä. Ja tiedetään, lopussa käy ilmi, että peikot ovat todella älykkäitä ja blaablaa, mutta se ei kyllä yhtään poistanut tuntemuksiani ja oli lisäksi todella tyhmänoloinen päätös. Peikko pyssyn kanssa johdattamassa Mikaelia uuteen elämään, voi hyvä luoja. Vielä yhden minua häiritsevän elementin tähän tuo se, että Mikael on homo ja ilmeisesti juuri eläimellisellä maskuliinisuudella oli jotain tekemistä vetovoiman kanssa, jota Mikael tunsi ja minulle tuli vain paha maku suuhun. En halua liioitella tai tehdä kärpäsestä härkästä (onpa muuten tyhmä sanonta), mutta tuosta kaikesta voisi tehdä päätöksen, että juuri Mikaelin homous johdatti hänet peikon maailmaan. Ei kiva.
Lisäksi kirjan asetelma laittaa Mikaelin ja Pessin selvästi epätasapainoiseen asemaan. Pessi on heikko ja sairas ja Mikael hoitaa sitä. Pessi on suljettuna hänen asuntoonsa ja saa ruokansa Mikaelilta. Pessi on siis täysin riippuvainen Mikaelista, mikä tekee suhteesta vieläkin arveluttavamman. Ja vielä senkin sanon, että Pessi on löydettäessä vasta poikanen ja vaikka se kasvaakin nopeasti, Mikael viehättyy siihen saman tien eikä tämä kirja todellakaan olisi kaiken päälle tarvinnut vielä pedofilian alavirettä. On se jo kumma.
Spoilerit ovat päättyneet
Sitten asioihin, jotka ärsyttivät minua, mutta joiden voi sanoa olevan makuasioita. Ensinnäkin minulle sivujen kääntämisestä vaikean teki se, että kaikki henkilöt olivat ärsyttäviä. Tämä kirja ei sisällä yhtäkään miellyttävää hahmoa, kehenkään ei voi samaistua ja kaikki ovat aika kyseenalaisia tyyppejä. Kirjan kivoin tyyppi on Palomita, väkivaltaisen miehen postimyyntivaimo, joka on vankina maassa, jonka kieltä ei puhu seuranaan ainoastaan kamala miehensä eikä ketään muuta. Palomita ei ole hirveä ihminen, mutta häntä kohtaan saa tuntea lähinnä sääliä. Lisäksi en oikein arvosta, miten kirjailija kohtelee ainoaa (rodullistettua) naishenkilöään. Kaikki muut henkilöt ovat itsekkäitä, moraalittomia ja pinnallisia. Tähän liittyy myös kommentti twitterissä, jossa sanottiin, että kirjailijalla on täysi myötätunnon puute hahmojaan kohtaan. Miksi minä välittäisin näiden henkilöiden kohtaloista, kun ei tainnut välittää kirjailijakaan? "Menkää tyhmät ihmiset ja eläkää tyhmiä elämiänne ja olkaa onnettomia." Tällaisen kuvan minä sain tekstin suhteesta hahmoihin. Lisäksi pienenä huomautuksena, kirjassa käytetään saamelaisiin kohdistuvaa halventavaa termiä yhdessä kohdassa ja sekä termin käyttö että koko kohta tuntuu aivan turhalta.
Puhukaamme vielä pikaisesti kerronnasta. Kuten jo aika alussa mainitsin, tekstistä minulla ei ole valittamista, jos tätä halventavan termin käyttöä ei lasketa. Sen sijaan ongelmaksi minulle muodostuivat lukujen väleissä olevat lainaukset muka-historiallisista peikoista kertovista tietokirjoista tai uutisartikkeleista tai kaunokirjoista. Muutama siellä täällä olisi toiminut erinomaisesti ja pieni osa oli oikeasti kiinnostavia. Suurin osa oli kuitenkin aivan liian pitkiä, puuduttavan tylsiä ja totaalisen turhia. Niillä ei ollut mitään muuta tekemistä kuin sivumäärän kasvattaminen. Loppuvaiheessa vain hyppelehdin suoraan niiden yli. Lukukokemus oli rasittava jo muutenkin, miksi vielä lisätä kärsivien huokausteni määrää? Jatkoin lukemista tuskastumisestani huolimatta loppuun asti, sillä halusin ymmärtää, miksi Ennen päivänlaskua ei voi on niin monen arvostama ja paljon puhuttu. Joudun kuitenkin valitettavasti tunnustamaan, että tämä salaisuus ei minulle kirjan päätyttyäkään paljastunut. Toki ajatus taruolennoista oikeina eläiminä yhdistettynä pohdintaan luonnon ja ihmisen suhteesta on kiehtova, mutta tuo ajatus hukkuu niin totaalisesti kaiken tämän muun turhuuksien turhuuden ja ahdistuksien ahdistuksen alle, että en voi käsittää. Palkintojakin tämä kirja on voittanut ja en voi muuta todeta kuin, että jos tämä on voittaja, en halua tietää millaisia muita ehdokkaita niiden palkintojen saajiksi on ollut tarjolla.
11/2 / 5 eläinoikeudellisesti arveluttavaa kuvaussessiota
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi, 2000, Tammi, 268 sivua
Kirjasta en ehkä pitänyt, mutta tästä täytettyjen haastekohtien määrästä pidän sitäkin enemmän.
2019:
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
45. Kirjan nimessä on kieltosana
2018:
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
2016:
20. Kirjan nimi viittaa vuorokauden aikaan
Nyt se on pois alta! Ja on kyllä erittäin vaikuttava määrä haastekohtia
VastaaPoista