Odottamattomia käänteitä

30.3.2019 Tämä postaus on ollut alunperinen englanninkielinen. Käänsin sen myöhemmin suomeksi

Helen Hiorns: the name on your wrist

http://d.gr-assets.com/

Raskaan Bovaryn jälkeen tämä teinikirja tuntui todelta virkistävältä. Vain 261 sivua, kevyttä kieltä ja oikeasti edistyvä juoni. Joten kiitos Helen Hiorns kirjasta, joka toi lukuintoni takaisin.

Päähenkilö ja minäkertoja tässä kirjassa on Corin. Hän elää maailmassa, jossa kaikki päätetään sen mukaan, mikä on kenellekin paras ratkaisu. Ihmiset ohjataan heille sopivimmille urapoluille, asuinpaikat ja asunnot määrätään yksilön mukaan ja sielunkumppanin nimi ilmestyy jokaisen ranteeseen nuorella iällä. Rannenimesi on suurin ja arvokkain salaisuutesi. Corin ei tahdo sopia yhteiskunnan järjestykseen. Hän manipuloi ja huijaa muita ja työntää luotaan kaikki, jotka hänestä voisivat välittää. Hänen perhe-elämänsä on aivan sotkussa. Corinin sisko Jacinta kulkee sisään ja ulos psykiatriselta osastolta ja heidän äitinsä taas ei huomaa mitään, mikä on pintaa syvemmällä. Corin joutuu vedetyksi syvemmälle salaisuuksien ja huijauksien maailmaan kuin olisi koskaan voinut kuvitella. Ja kaikki tämä vain yhden ranteeseen kirjoitetun nimen takia.

Kliseisestä nimestä ja kannesta huolimatta itse kirja on erinomainen ja se todella yllätti minut. Odotin jotain typerää fan fiction sielunkumppanit -tyyliä, mutta sainkin viiltävän poliittisen ja filosofisen satiirin sen sijaan. Monet tämän futuristisen yhteiskunnan asioista ja asenteista tuntuivat hyvin sopivilta vertauksilta nykypäivään.

"Humanity always had to hate someone. It gave them a purpose, I supposed, and made many feel like they were worth more. There are too many people for everyone to be satisfied with to be equal. People always want to be more significant than the blips in history they are."

"Humanity is just so very good at boasting about the things they are supposedly good at, and hushing up the things they don't want anyone else to know."

The name on your wrist ei ole paksu kirja, joten suosittelen sitä kaikille, joilla on hetki ylimääräistä aikaa. On hieno tunne tulla toisinaan iloisesti yllätetyksi.

41/2 / 6 keskustelua tulevaisuuden ammatista (voit joutua maanviljelijäksi)

Helen Hiorns: the name on your wrist, 2013, Corgi Books, 261 pages

http://thebooksmugglers.com/

Simmone Howell: Everything Beautiful

Riley Rose lähetetään kristilliselle kesäleirille, kun hänen isänsä ja isän uusi tyttöystävä kyllästyvät Rileyn säätämiseen. Riley tietää heti kättelyssä vihaavansa koko paikkaa. Muut leiriläiset ovat ärsyttäviä ja ohjaajat taas liian syvällä Jeesus-jutuissaan. Tervetullut poikkeus on Dylan Luck, pyörätuoliin joutunut poika. Riley saattaakin saada leiristä irti ennen kuin luuli, vaikkei kenties isänsä toivomalla tavalla.

Pidin todella Everything Beautifulista. Se herätti oikeita tunteita. En varmasti pitäisi Rileysta oikeassa elämässä, mutta kirjojen maagisessa maailmassa tulimme toimeen oikein hyvin. Hänen sisäiset ristiriitansa oli hyvin kirjoitettu ja hänen elämäntyylinsä teki kirjan lukemisesta kiinnostavan. Tämä ei onneksi ollut kovin masentava kirja. Sen sijaan se käsitteli vaikeita teemoja ja vakavia asioita realistisen humoristisesti. Arvostin etenkin lukujen nimiä. Esimerkkinä "Bad-weird and Jesus-freaky".

Everything Beautiful sisälsi myös ärsyttäviä piirteitä. Osa leiriläisistä jäi aivan karikatyyreiksi ja todella kliseisiksi. Riley taas teki joitain huonoja ratkaisuja eikä ottanut asioita puheeksi silloin, kun olisin todella halunnut hänen tekevän niin. Toisina hetkinä taas hänellä ei ollut mitään ongelmaa avata sanainen arkkunsa. Kirjaan on myös livahtanut hieman ärsyttävää elämän opetuksellista saarnaamista.

The ending was most surprising. I won't spoil it but it definitely wasn't quite what I was expecting. Everything Beautiful is not a long book but it still manages to capture a small slice of life. This truly falls into the category of books I recommend.

Kirjan lopetus oli erittäin yllättävä. En spoilaa sitä teille, mutta minä en ainakaan odottanut sitä. Everything Beautiful ei ole paksu kirja, mutta onnistuu silti pitämään sisällään pienen palasen elämää. Tämä on todellakin kirja, jota voin suositella.

4 / 6 Roslynilta varastettua huntua

Simmone Howell: Everything Beautiful, 2008, Bloomsbury, 277 pages

http://upload.wikimedia.org/

Louis Sachar: Holes


Stanley Yelnats on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Tällä kertaa hän on joutunut sen takia Camp Green Lakeen suorittamaan tuomiota. Camp Green Lakessa vangit joutuvat joka päivä kaivamaan yhden ison kuopan. Pian Stanleylle käy kuitenkin selväksi, että kyse ei ole ainoastaan luonnekasvatuksesta, vaan vaikuttaisi siltä, että he etsivät jotain.

Holes on yksi omituisimpia kirjoja, joita olen vähään aikaan lukenut. Ei huonolla tavalla outo, mutta ehdottomasti kummallinen. Tapahtumat liikkuvat hyvin nopeassa tahdissa ja kertojaäänellä on toisinaan mielipiteitä asioista. Jotkut elementit ovat aika uskomattomia, mutta kolme päätarinaa nivoutuvat yhteen oikein hyvin.

Pidin todella paljon kirjan kolmesta juonesta, jotka paljastuvat kirjan edetessä. Varsinainen pääjuoni Stanleyn kanssa on oikeastaan aika tylsä, mutta se ei haittaa. Vuoriepisodi on erinomainen. Kaksi muuta tarinaa taas ovat salaperäisiä ja koskettavia. Varsinkin Kate Barlown tarina.

Kuten ehkä huomaatte, minulla ei juuri tällä hetkellä ole mitään järkevää sanottavaa Holesista. Se oli todella viihdyttävä ja ehdottoman erikoinen.

4 / 6 Sipulikeitosta pitämään liskot poissa

Louis Sachar: Holes, 1998, Scholastic, 233 pages

Syyskuun klassikko, symbolismi ja vuosisadan vaihde

Ennen kuin alan kertoa teille myöhässä olevia ajatuksiani seuraavasta klassikosta aion vuodattaa mielessäni pyörivän keskeneräisten asioiden teorian. Hommahan menee niin, että kun on liikaa tekemistä ja hoidettavia asioita iskee salakavalasti kamala ahdistus eikä voi suorittaa yhtikäs mitään. Se on aika valitettavaa klassikoiden ja ranskan itsenäisten tehtävien osalta, mutta näin siinä kuitenkin aina käy. Vaikka osa hoidettavista asioista olisi mukavia, niiden tekeminen luo kuitenkin ahdistuksen, sillä ne muistuttavat muista, ikävämmistä asioista.

https://kuvat.suomalainen.com/

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Nyt kuitenkin klassikkoasioihin. Syyskuun klassikko on vihdoin luettu ja sanon heti alkuun pitäneeni siitä suunnattomasti.

Dorian Gray on ilmiömäisen kaunis nuorimies, joka maalauttaa muotokuvan itsestään. Hänen uusi tuttavuutensa lordi Henry avaa hänelle samalla täysin uuden maailman, jossa vain mielihyvän tavoittelu ja kauneus merkitsee jotakin. Dorian alkaa huomata muotokuvan vanhenevan hänen sijastaan ja kantavan kaikki hänen syntiensä rumuudet. Dorian uppoutuukin synnin ja
paheiden maailmaan oikein urakalla ilman, että muuttuu ulkomuodoltaan tippaakaan. Kamalat teot kuitenkin syövät hänen mieltään ja ajavat hänet kohti hulluutta.

Dorian Gray on erittäin mielenkiintoinen moneltakin eri kantilta. Siitä löytyy erinomaista pohdintaa, joka on esitetty niin purevasti, että sen ymmärtää täysin, vaikkei aivan samaa mieltä olisikaan. Kirjassa ei suurimmaksi osaksi turhia jaaritella, vaan pysytään koko ajan oleellisissa asioissa. Oikeastaan itse tapahtumat ovat lähinnä välttämättömät puitteet suuremmalle kuvalle. Kirjan todellinen sisältö ja viehätys löytyy sen raadollisesta ihmiskuvasta ja kiehtovista ajatuksista.

Hyvin pelottavaa on huomata, kuinka oikeaan Oscar Wilde osui arvioidessaan hedonismin nousevan tulevaisuudessa suureen suosioon. Nykyäänhän länsimainen kulttuuri keskittyy juuri kauneuden, nuoruuden ja elämysten palvomiseen. On siis parempi olla viehättävä kuin viisas.

Psykologiseltakin kantilta Dorian Grayn muotokuva on loistava. Dorian itse vajoaa turmeltuneisuuteen vähän kerrallaan ja oikeuttaa pahoja tekojaan itselleen mutkattoman helposti. Tämän suuren lankeemuksen aloittanut lordi Henry on myös erittäin kiinnostava henkilö. Hän esiintyy täynnä synkkiä aatoksiaan ja ideologioitaan, muttei ole läheskään yhtä rappeutunut kuin antaa ymmärtää. Hän ei missään vaiheessa käsitä vaikutuksensa laajuutta Doriaan tai huomaa olevansa suuri syy tämän lankeemukseen.

Suosittelen tätä klassikkoa kaikille, jotka haluavat lukea jotain koukuttavan erilaista. Dorian Grayn muotokuva pitää jännällä tavalla otteessaan ja antaa pohtimisen aihetta pidemmäksikin aikaa. Kannattaa ehdottomasti valita Jaana Kapari-Jatan uusi suomennos. Se on selkokieltä kadottamatta kuitenkaan ajan henkeä.

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva, The Picture of Dorian Gray, 1890, suomentanut Jaana Kapari-Jatta, 2009, Otava, 363 sivua

Kerro, kerro kuvastin

Siitä onkin jo kulunut vähän aikaa, kun luin Lumikki-sarjan ensimmäisen osan Punainen kuin veri. Pidin siitä kirjasta hyvin paljon, mutta en saanut aikaiseksi aloittaa kahta muuta osaa. Nyt sain sitten vihdoin lainattua trilogian muut osat ja luinkin ne aika ripeään tahtiin. Arvioni sarjan ensimmäisestä osasta löytyy täältä.

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

http://lumikkitrilogia.files.wordpress.com/

Valkea kuin lumi sijoittuu muutamien kuukausien päähän ensimmäisen kirjan tapahtumista. Lumikki on matkustanut Prahaan päästäkseen hetkeksi pois Suomesta ja vanhemmistaan. Hän tahtoisi viettää rauhallisen loman aivan yksin. Tämä kuitenkin muuttuu, kun nuori nainen lähestyy häntä kadulla sanoen olevansa Lumikin sisko. Tahtomattaan Lumikki joutuu vedetyksi mukaan vaarallisen lahkon, Valkean perheen, maailmaan, kun hän yrittää saada sisarensa pois sen piiristä ennen kuin on liian myöhäistä.

Rakastan sitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat vain muutamalle päivälle. Se on hyvin mukaansa tempaavaa ja jättää pois suurimman osan turhista jaaritteluista. Päivien sisällä olevat luvut ovat yleensä aika lyhyitä, mikä tekee lopettamisesta aika vaikeaa. Enää tämä luku, seuraavassa luvussa on vain pari aukeamaa, luen vielä uuteen päivään asti...

Tässäkin kirjassa paljastui tarinan ulkopuolisia asioita aina väleissä ja pikkuhiljaa. Pidin ehkä enemmän ensimmäisen kirjan paljastuksista ja siitä, että ne olivat kaikki täysin uusia. Valkea kuin lumi käytti osaksi samoja teemoja, kuten Lumikin ja Liekin rakkaustarinaa ja eroa. Tämä kirja toki valotti erikoista suhdetta enemmän, mutta se oli jollakin tapaa unenomaisempi ensimmäisessä kirjassa. Toki Valkea kuin lumi esitteli myös uuden jännän sivujuonen, joka kävi ilmi Lumikin painajaisista. Lumikin perhettä koskevat paljastukset antavat yhä odottaa itseään, mutta se on vain hyvä asia. Onpahan suuret odotukset viimeistä kirjaa kohtaan.

Koin tämän kirjan olevan erinomainen jännitystarina, joka piti otteessaan toisinaan jopa ahdistavalla tunnelmallaan. Kirjan taustalla tuntuva vaara kuului rivien välistä ja toi kiihkeään toimintaan sen pienen epätoivon särmän, joka teki tarinasta myös psykologisesti kiinnostavan. Oman osansa teki tietenkin vaarallinen lahkot, sillä lahkot kiehtovat minua suuresti.

Valkea kuin lumi on erinomainen esimerkki teoriastani. Tämän teorian mukaan sarjan toiset osat ovat joko ensimmäistä parempia tai sarjan huonoimpia. Tämä kirja kuuluu tietenkin ensimmäiseen kategoriaan. Se valitettavasti yleensä myös tarkoittaa, että kolmas osa ei enää voi olla yhtä hyvä tai parempi. Se voi kuitenkin nousta ykkösen rinnalle.

Jälleen kerran kansigraafikka on upea. Tämän sarjan kirjoja on ilo katsoa pöydällä tai kirjahyllyssä.

5 / 6 ainutkertaista matkaa funikulaarilla

Salla Simukka: Valkea kuin lumi, 2013, Tammi, 237 sivua


Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

http://lumikkitrilogia.files.wordpress.com/

Näköjään tämän sarjan kirjat on helppo lukea yhdessä illassa. Luettuani Rouva Bovaryn päätin lukuinnostustani parantaakseni aloittaa hieman Lumikki-trilogian viimeistä osaa. Päädyin lukemaan sen kokonaan eikä edes mennyt kovin kauaa.

Trilogian päätösosassa Lumikki on vihdoin saanut asiansa järjestykseen. Hänellä on mukava poikaystävä, rauhallinen elämä ja päärooli koulun Lumikki-näytelmässä. Tietenkään elämä ei voi jatkua tällä tavalla, vaan Lumikin elämään ilmestyy useampi konflikti yhtä aikaa. Joku pakkomielteinen stalkkeri on alkanut lähetellä Lumikille karmivia viestejä. Hän myös tietää jotenkin edellisen kirjan lopussa paljastuneesta salaisuudesta. Lumikin on siis päätettävä itsesuojeluvaistonsa ja tulisen tiedonjanonsa välillä. Tässäkin olisi jo kylliksi tekemistä. Kuitenkin Lumikin entinen rakkauden kohde Liekki pyrähtää jälleen Lumikin elämään itsevarmoin elkein.

Musta kuin eebenpuu on kirja, josta on vaikea sanoa paljoa. Se oli hyvä ja kiehtova. Etenkin näytelmästä kertovat kohdat olivat aivan ihania. Kuitenkaan juonen jännite ja tapahtumien nivoutuminen toisiinsa ei ollut aivan samaa tasoa kuin edellisen osan. Liekki oli kiinnostavampi silloin, kun hänestä tiedettiin vain hyvin vähän. Jo kakkososassa informaatiota alkoi olla liikaa ja tässä sitä jo tulvi. Sen vaan sanon, että Liekki on niitä ihmisiä, joiden otsassa minä näen isolla kirjoitettuna KIERRÄ KAUKAA. Rasittavaa tuollainen valtava itsevarmuus ja muiden hallinta. Hän muuttui mystisestä ahdistavaksi. Sampsa sen sijaan oli ihana, vaikkei kenties Lumikille sopiva.

Jälleen kerran on pakko ottaa esille nopeasti edistyvä kirjoitustyyli. Se oli taivas kaiken Bovaryn pysähtyneisyyden jälkeen. Tällaisia hengästyttävän nopeatempoisia kirjoja ei jaksaisi lukea kovin montaa peräjälkeen, mutta pieninä annoksina ne ovat kuin piristysruiske.

En viitsi spoilata liikaa, mutta tässä osassa vihdoin paljastuu Lumikin perheen suuri salaisuus ja se on äärimmäisen erinomainen. Stalkkeri ei sen sijaan ole kaikkein omaperäisin. Tai sitten olen turtunut psykopaatteihin kaikesta siitä Criminal Mindsin ja muiden rikossarjojen katsomisesta.

41/2 / 6 Jennikaa hoitamassa suhdesotkujaan puhelimessa sen sijaan, että vahtisi lapsia.

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu, 2014, Tammi, 192 sivua

Vielä muutama sananen sarjasta kokonaisuutena.
Sadut ja niihin liittyvä kerrontatapa on läsnä vahvasti. Myös lainauksia runoista ja lauluista on käytetty runsaasti. Suurimman osan ajasta kaikki nämä elementit ovat hauskoja ja erilaisia, mutta toisinaan ne myös vähän ärsyttävät ja tulee sellainen liiallisen yrityksen maku. Jos ne lukea hieman ironisella äänensävyllä asia on tietenkin toinen. Samalla toki tunnelmakin hieman muuttuu. Ei välttämättä huonoon suuntaan, sillä se riippuu täysin lukijasta.
Haluan myös onnitella Laura Lyytistä, joka on onnistunut luomaan jokaiseen kirjaan täydellisen kansigrafiikan. Kaikki kansista sopivat tarinaan ja tukevat sitä sekä näyttäät selkeästi kuuluvan samaan sarjaan säilyttäen kuitenkin yksilöllisen tunnelmansa.

Tässä vielä viimeinen silaus, jota en itse edes tullut ajatelleeksi ennen kuin näin kaikki kirjat yhtä aikaa. Koen yhtäkkistä himoa saada omistaa ne kaikki, jotta ne näyttäisivät kivoilta kirjahyllyssäni...

Elokuun klassikko, realismi ja naturalismi

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Tässä vaiheessa vuotta alkaa väsymys painaa näitä klassikoita koskien. Kuitenkin, pitkän ja uuvuttavan kamppailun jälkeen, olen vihdoin selviytynyt joten kuten hengissä elokuun klassikosta.

http://www.kirjasampo.fi/

Rouva Bovary kertoo Emmasta, joka menee naimisiin maalaislääkäri Charlesin kanssa. Emma on kuitenkin haaveilija ja elää liikaa kuvitelmissaan eikä kykene tyytymään siihen, mitä hänellä jo on. Lähes pakkomielteeksi muuttunut ajatus täydellisestä rakkaudesta ajaa Emman pettämään Charlesia ja kehittämään suuren inhon tätä kohtaan. Kirjan aikana Emma ajautuu yhä syvemmälle ahdinkoon sekä tunteidensa että raha-asioidensa kanssa.

Kirjan takakansiteksti antoi hyvin erilaisen kuvan Rouva Bovarysta. Sen perusteella odotin jotain vähän vauhdikkaampaa ja särmikkäämpää. Todellisuudessa kirja on lähinnä ärsyttävää itseääntoistavaa haahuilia. Lähes kaikki henkilöt ovat ärsyttäviä, etenkin Emma, herra Lheureux ja Charlesin äiti. Charles itsekin alkoi ärsyttää minua jossain vaiheessa suuresti kaikessa typeryydessään ja sokeudessaan. Toisinaan joku voi olla liian viaton ja hyvä.

Flaubert ei tainnut pitää naisia kovin suuressa arvossa. Emmasta löytyy nimittäin kaikki mahdolliset huonot piirteet, mitä naiseen on milloinkaan yhdistetty. Muita naishenkilöitä kirjassa käsitellään vain lyhyesti ja Berthe on liian pieni, jotta hänet laskettaisiin vielä naiseksi.

Minun versiossani on vähän vanhempi suomennos kuin Sezziellä. Se on kuitenkin hyvin ymmärrettävää kieltä ja välissä myös tahattoman humoristista. Tässä painoksessa intohimo on hyvin käytetty sana. Jos olisin ahkera ja aikaansaava, voisin harkita yrittäväni laskemista.

Rouva Bovary oli kieltämättä ihan hyvä ajan kuvaus ja varmasti monien pitämän. Flaubertin tyyli ei ole turhan jaarittelevaa, vaikka tapahtumat tuntuvatkin toistavan itseään. Jotenkin minulle Rouva Bovarysta puuttuu kaikki koukuttavat elementit. Ei kiinnostavia henkilöitä, tapahtumat ovat arkipäiväisiä eikä elinympäristössä tapahdu suuria mullistuksia. Näen tämän kirjan jonkun sellaisen kädessä, joka istuu hienostuneesti jalat ristissä samettipäällysteisessä nojatuolissa ja siemailee kallista kahvia takkatulen ääressä. Toisin sanoen Rouva Bovary vaatii lukijaltaan suurta sivistyneisyyttä, jota en todellakaan koe omaavani.

Gustave Flaubert: Rouva Bovary, Madame Bovary, 1857, suomentanut Eino Palola, 1928, Otava, 354 sivua

Näin kirjoitat oman menestyksekkään nuorten romaanisi!

7 helppoa vaihetta

1. Tarvitset kirjallesi päähenkilön. 
Varma valinta päähenkilöksi on Tyhmä Tyttö. Näin tunnistat kyseisen ihmistyypin:
-Hän on kaikkien mielestä erittäin kaunis, mutta ei itse sitä huomaa eikä myöskään tee mitään asian eteen.
-Hän ei kykene harkitsemaan asioita järjellisesti, vaan ryntää suin päin tilanteisiin juuri sen hetkisen tunteensa pohjalta.
-Hän on impulsiivinen, kärsimätön, hyppii johtopäätöksiin ja tekee järisyttävän huonoja valintoja
-Hän kieltäytyy näkemästä totuutta, jos se ei ole hänen ajatustensa mukainen
-Hän on erityisen hyvä jossain taidossa.
-Hän rakastuu todella nopeasti ja löytää nuorella iällä elämänsä rakkauden.
-Hän jostain kumman syystä valitsee lopulta aina Tyhmän Pojan
-Esimerkkejä Tyhmistä Tytöistä: Clary (Varjojen kaupungit), Evie (The Killables), Gaia (Birthmarked), Ana (The Glimpse), Tessa (The Infernal Devices), Cassia (Tarkoitettu)

2. Päähenkilö tarvitsee pojan
Mitä olisi nuorten kirja ilman roihuavaa romanssia? Luonnollisesti Tyhmä Tyttö tarvitsee itselleen Tyhmän Pojan. Tällainen on Tyhmä Poika:
-Hän on ylimaallisen komea
-Hän ulospäin itsekäs, röyhkeä, kylmä ja välinpitämätön. Vihanhallintaongelmat ja vaikea lapsuus ovat aina plussaa.
-Hän on sisältäpäin välittävä, tunteellinen ja niin kovin rikki.
-Hän tarvitsee jonkin synkän salaisuuden, joka varjostaa hänen ja Tyhmän Tytön suhdetta.
-Hänen koko elämänsä alkaa pyöriä Tyhmän Tytön ympärillä, kunnes hänen oma elämänsä on merkityksetön, jos he eivät voi olla yhdessä.
-Tiimityö on mahdottomuus, sillä "tämä hänen täytyy tehdä yksin".
-Itsestäänselvyyksien toistaminen
-Tyhmä Poika on hyvin usein orpo. Tuo sellaista jännää syvyyttä.
-Esimerkkejä Tyhmistä Pojista: Jace (Varjojen kaupungit), Raffy (The Killables), Will (The Infernal Devices), Ky (Tarkoitettu)

3. Älä unohda kolmiodraamaa
Mikäänhän ei koskaan saa olla liian helppoa, joten kirjasi tarvitsee myös toisen Tyhmään Tyttöön rakastuneen pojan. Näin luodaan ihmissuhdekonflikteja ja asetetaan Tyhmä Tyttö asemaan, jossa hänen täytyy valita. Kolmiodraaman kolmas pyörä on lähes yksinomaan Fiksu Poika
-Hän on kohtelias, mukava, avoin, kiltti, lojaali ja älykäs
-Hän kykenee miettimään ennen toimintaan rynnimistä.
-Ei menetä helposti malttiaan.
-Hän jostain aivan käsittämättömästä syystä rakastuu epätoivoisesti Tyhmään Tyttöön.
-Hän ja Tyhmä Tyttö usein tuntevat toisensa etukäteen, ei kuitenkaan välttämätöntä.
-Hän tekee hyviä suunnitelmia, joita Tyhmät eivät kuitenkaan kuuntele
-Hänen osakseen jää muiden sotkujen siivoaminen.
-Esimerkkejä Fiksuista Pojista: Simon (Varjojen kaupungit), Jem (The Infernal Devices), Xander (Tarkoitettu), Lucas (The Killables)

4. Kaikki rakastavat perheongelmia
Aivan näin. Mukavaa lisämaustetta tarinalle saa vanhoista kunnon perheongelmista. Niitä kannattaa kuitenkin viljellä kohtuudella, ettei kolmiodraama kärsi. Tässä muutamia vaihtoehtoja. Valitse yksi tai useampia.
-Kuollut isä, joka ei yllättäen olekaan kuollut, vaan onkin pahis.
-Kidnapattu/sairas/vankilassa oleva äiti. Äidin pelastaminen on aina luottovalinta
-Vanhemmat ovatkin adoptiovanhemmat. Lähdetään etsimään niitä biologisia.
-Välikappaleeksi joutunut/pahikseksi kääntynyt sisarus. Sisaruksia on joko kiva pelastaa tai sitten yrittää pysäyttää.
-Vanhemmat hylkäävät, kun eivät kykene käsittelemään vaikeita tapahtumia.
-Läheisemmän vanhemman kuolema
-Vanhemmat ovat koko ajan tiellä, kun eivät ymmärrä, mitä on tekeillä eikä sitä kerrota heille.

5. Sivuhenkilöistä vähän huumoria
Usein kolme tärkeintä henkilöä ovat turhan vakavia. Joskus heillä on hauskojakin juttuja, mutta on hyvä olla myös muutama hieman koominen sivuhenkilö. Kokeile, jos jokin näistä sopisi tarinaasi.
-Kömpelö sählääjä, poika.
-Koppava ja kaunis tyttö
-Sarkastinen ja kyllästyneen oloinen poika
-Suloinen pikkusisarus
-Viisas auttaja, sukupuoli vapaa
-Eläinystävä

6. Ympäröivä yhteiskunta
Tarinan täytyy tietenkin sijoittua jonnekin. Tässä kategoriassa ei kannata lähteä arkimaailmatielle, sillä kirjasta voi tulla turhan lyhyt. Parhaita vaihtoehtoja on tässä tapauksessa kaksi.
-Dystopiayhteiskunta. Totalitäärinen valtio, tiukka valvonta ja kontrolli, rankka elämä, eletään pelossa. Dystopia on sikäli aika helppo, että sen ei tarvitse olla todella yksityiskohtaisesti suunniteltu, sillä tapahtumat voi esittää tavallisen ihmisen näkökulmasta, joka ei näe koko kuvaa. Tyhmä Tyttö joutuu tosin tässä yhteiskunnassa tekemään jotain kapinallista, mutta se sopii hyvin hänen luonteeseensa.
-Fantasiamaailma. Tämä on vähän työläämpi, mutta usein myös kiinnostavampi. Mahdollisuus on, että jotkut lukivat tahtovat lukea myös jatko-osat, vaikka eivät välittäisi henkilöiden kohtalosta, sillä heitä kiinnostaa luomasi maailma. Älä lähde liian kauas todellisuudesta, vaan solmi yhteiskuntasi jotenkin modernin maailman laitamille. Sinun ei jälleen tarvitse keksiä liikaa heti alkuun, sillä uusia asioita voi paljastua tarinan mukana. Muista vain kehittää joku henkilö, jolla on taikavoimia. Näin saat monet tapahtumat sujumaan paljon jouhevammin.

7. Juonikaavio
Juonen kulku on monille kompastuskivi tarinaa kirjoitettaessa. Jotta esikoisromaanisi valmistuisi mahdollisimman pian, tein sinulle valmiin pohjan, johon voit sitten istuttaa oman versiosi.
Tyhmän Tytön ja ehkä myös maailman esittely --> Kohtaaminen Tyhmän Pojan kanssa --> Maailman ja tilanteen selitystä --> Vähän actionia --> Kolmiodraaman esittely --> Juonen etenemistä --> Sivuhenkilöt mukaan kuvaan --> Actionia/suuria paljastuksia --> Tyhmä Tyttö ja Tyhmä Poika selvästi rakastuneita, alkavat seurustella --> Pientä kivaa sivuhenkilöiden kanssa --> Järkytysmomentti ja lisää actionia -->Ryppyjä rakkaudessa, sovinto --> Huonon suunnitelman laatiminen --> Suunnitelma menee mönkään --> Draamaa --> Tyhmän Tytön ja Pojan ero haluamastasi syystä --> Shokkimomentti ja seuraavan kirjan alustaminen --> Lopetus

Näitä ohjeita noudattamalla esikoisromaanisi pitäisi valmistua tuota pikaa ja kohta sitä mainostetaan kaikissa kirjakaupoissa kautta maan. Jään odottamaan mielenkiinnolla.

Heinäkuun klassikko, romantiikka II

http://www.kirjasampo.fi/

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame
Ei ole todellista! Vihdoin se on luettu. Tiedetään, tiedetään, nyt ei todellakaan ole enää heinäkuu, mutta uskoisin, että jonkun ajanlaskun mukaan jossain päin maailmaa se vielä on.

Pariisin Notre-Dame kertoo epämuodostuneesta kellonsoittajasta Quasimodosta, mustalaistyttö Esmeraldasta, arkkidiakoni Claude Frollosta ja lukuisista muista henkilöistä. Kaikki kirjan sivupolut nivoutuvat yhdeksi tieksi tarinan loppuun menessä, mutta sinne pääseminen kestää hyvin kauan. Kaikki tapahtumat liittyvät jotenkin kauniiseen Esmeraldaan ja hänen alati huononevaan kohtaloonsa. Frollo kehittää sairaan pakkomielteen tyttöä kohtaan, Quasimodo rakastaa häntä salaa ja jopa Rotankolon vanha eukko liittyy jotenkin tyttöön. Hugo on rakentanut valtavan yksityiskohtaisen välähdyksen, jonka voisi luulla olevan aivan aitoa historiaa.

Kerrontatyyli on hyvin rönsyilevää ja usein hidasta, mikä alkaa loppua kohti ärsyttää. Mukana on kuitenkin ihastuttavan sarkastisia huomautuksia ja kertojan ääni on vahvasti kuuluvissa. Viimeiset sata sivua ovat ehdottomasti kirjan kiinnostavin osa, sillä tapahtumia on tiuhassa ja kaikkien henkilöiden ympyrät täytyy sulkea ennen kirjan loppua. Pidin loppuratkaisusta suurimmaksi osin. Hieman "tapetaan kaikki äkkiä" -mieliala oli näkyvissä aivan viimeisillä sivuilla, mutta itse kuolemat olivat erinomaiset.

Pariisin Notre-Damen henkilöt olivat kiehtovia, mutta etenkin Frollon lankeaminen hulluuteen oli lähes karmaisevaa seurattavaa. Myös epätoivoinen tunne siitä, että tapahtumat olisivat voineet helposti päättyä myös onnellisesti, saa lukijan elämään kirjaa.

Kevyttä kesälukemista Pariisin Notre-Dame ei todellakaan ole, vaan se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä sekä runsaasti keskittymiskykyä. Suosittelen kuitenkin, jos edellä mainittua kolmea hyvettä tuntuu löytyvän.

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame, Notre-Dame de Paris, 1831, suomentanut Huugo Jalkanen, 1954, WSOY, 523 sivua

Kill on päivän sana

30.3.2019: Tämä arvio oli alunperinen englanninkielinen, mutta käänsin sen myöhemmin suomeksi. Sisältöön en ole puuttunut.

http://deadbookdarling.com/

Gemma Malley: The Killables

Tämä on yksi niitä nuorten dystopiakirjoja, joista kukaan ei ole kuullutkaan ja josta kukaan ei ole kiinnostunut. En voi sanoa sen olevan huono valinta.

Evie asuu Cityssä, jossa pahuutta ei ole olemassa, koska kaikkien asukkaiden aivoista on poistettu tietty osa. Elämä on hyvin kontrolloitua ja kaikki elämän osa-alueet on huolella ennalta suunniteltu ja samalla tarkkuudella toteutettu. Parhaan mahdollisen valvonnan takaamiseksi jokaisella kaupungin asukkaalla on vaatteissaan merkki statuksesta. Parhaat ja oikeamielisimmät saavat merkin A, sen jälkeen laskevassa muodostelmassa merkiksi tulee B, C tai D. Todella pahat yksilöt saavat statuksen K ja heidät lähetetään parannettaviksi. Evien tulevaisuuteen kuuluu liitto kylmän ja laskelmoivan A-pojan Lucaksen kanssa. Evie ei ole tästä liitosta kovin innoissaan, mutta ei voi sitä myöskään vastustaa. Hänellä on kuitenkin kaksi suurta salaisuutta. Hän näkee uudestaan ja uudestaan unta jonkinlaisesta matkasta ja tämä uni saa hänet vakuuttuneeksi, että hän onkin oikeasti yksi pahoista. Lisäksi hänen suhteensa Raffyyn, villiin ja ongelmaiseen poikaan, luo lisää paineita. Varsinkin, kun Raffy on Lucaksen veli.

Kirjan asetelma ja alku lupaavat hyvää tarinaa. Alku on pienestä kliseisyydestään huolimatta yllättävä. Lopussa olin kuitenkin vain pettynyt. Kirjan potentiaali ei lopulta ollut merkityksellinen, sillä kaikki hahmot olivat käsittämättömän ärsyttäviä enkä voinut keskittyä mihinkään muuhun. Evie oli harkitsematon ja typerä muiden työkalu, joka sai feministisydämeni itkemään verta ja oksennusta. Raffy oli typerä kiusaaja, jolla oli vihanhallintaongelmia eikä ollenkaan kykyä odottaa yhtään mitään. Miten voi olettaa, että joku kertoo sinulle jotain, jos et anna edes tilaisuutta saada suuta auki? Ja oletatko tosissaan saavasi keneltäkään mitään vastauksia, jos syytät kaikkia heti valehtelusta, kun he vihdoin sen suunsa saavat auki? 

Tunsin tosiaan oloni hieman petetyksi. Silti The Killables sisälsi myös jotain hyviä osia. Nämä hyvät asiat olivat, kun lukijalle kerrottiin kirjan yhteiskunnasta sekä kaikki osat, joissa oli Lucas. Jos tahdot lukea typerää teinidystopiaa, tässä on kirjasi. Jos taas tahdot jotain vähänkään älykkäämpää, jätä suosiolla väliin.

2 / 6 Avainta itäiselle portille

Gemma Malley: The Killables, 2012, Hodder & Stoughton, 372 pages

http://images.sugarscape.com/

Bali Rai: Killing Honour

Tämä toinen kirja on teille, jotka tahdotte lukea jotain älykkäämpää kuin The Killables. Killing Honour on koskettavan realistinen kuvaus siitä, miten syvä kunnian tarve voi kadottaa todellisuudentajun kokonaiselta perheeltä.

Päähenkilö on teinipoika Sat, joka on muuten hyvin perinteisen sikh-perheen kapinallinen jäsen. Hänen siskonsa Jas on naimisissa, mutta alkaa yhtäkkiä käyttäytyä omituisesti. Sat ei huomaa minkään olevan pielessä ennen kuin Jas katoaa. Hänen aviomiehensä väittää Jasin karanneen toisen miehen matkaan, mutta Sat ei voi uskoa sellaisia syytöksiä aina niin kiltistä ja rehellisestä Jasista. Sat on kuitenkin yksin ajatustensa kanssa, sillä muu perhe kieltää Jasin kokonaan eikä tahdo olla enää missään tekemisissä asian kanssa. Sat joutuu todistamaan miesten armottomuuden, kun hän päättää selvittää totuuden seurauksista viis.

Killing Honour on turhauttava kirja, mutta hyvällä tavalla. Lukija joutuu kokemaan täyttä toivottomuutta samalla tietäen, että asioiden ei tarvitsisi olla näin. Omat ongelmat alkavat yhtäkkiä näyttää aika pieniltä. Vielä suuremman vaikutuksen tekee tieto siitä, että tämä ei ole vain tarina. Tällaisia asioita tapahtuu oikeasti. Yhteisöjen hiljaisuus, häpeän pelko ja epätoivoinen tarve kunniaan määrittelevät monen ihmisen elämän. Killing Honour antaa pienen katsauksen tällaisen maailman sisään. Lukija saa kokea millaista on, kun oma elämä on vähemmän arvokas kuin perheen kunnia.

4 ½ / 6 kalan päätä Satille syötäväksi (hän hävisi vedon)

Bali Rai: Killing Honour, 2011, Corgi Books, 336 pages