Sieluaan on kiva myydä

Näinpä juuri. Toisinaan mietin, onko sielustani enää tässä vaiheessa oikein mitään jäljellä, kun sitä aina säännöllisin väliajoin kauppaan taas jollekin uudelle villitykselle. Tällä kertaa kyseessä on manga, jota en aiemmin ole lukenut, ja etenkin Death Note -sarja.

http://d.gr-assets.com/

Oman hyllyn unohdetut: Death Note 1: Boredom

Light Yagami on huippuoppilas, joka löytää maasta mustan muistikirjan, jonka kannessa on sanat Death Note. Käy ilmi, että Death Noten haltija voi kirjoittaa kirjaan kenen tahansa henkilön nimen ja kyseinen henkilö kuolee. Death Noten omistavan shinigamin seuraama Light päättää käyttää kirjaa poistaakseen rikostentekijät maailmasta ja luodakseen itse hallitsemansa utopian. Salaperäistä murha-aaltoa alkaa tutkia omalaatuinen L, joka on vakuuttunut pystyvänsä nappaamaan Kira-nimellä kulkevan murhaajan.

Death Noten piirtotyyli oli juuri minulle sopiva. Henkilöt olivat taidokkaasti ja yksityiskohtaisesti tehty, mutta taustoihin ei oltu tungettu turhia yksityiskohtia. Olen aina lukenut sarjakuvia ja näköjään myös mangaa tyylillä "ensin luetaan kirjoitettu teksti ja sitten nopeasti vilkaistaan kuva". Tämän takia en ehkä kykene arvostamaan tämän kirjallisuuden lajin syvintä olemusta, mutta nautin silti teoksesta.

Light on henkilönä hyvin erikoinen. Hän on erittäin älykäs, mutta myös yllättävän lapsellinen. Hänen maailmansa on todella mustavalkoinen eikä hän näe teoissaan mitään ongelmaa. Rikolliset ovat hänelle vihollisia, piste ja hän itse taas on oikeuden puolustaja maailman pelastaja ja utopistisen maailman luoja ja uusi hallitsija. Valitettavasti vihollisia
ovat myös murhia tutkivat poliisit, jos he näyttävät pääsevän liian lähelle tai vain sopivat Lightin kokeiluihin. Lightia jahtaava L on myös erittäin älykäs, mutta yllättävän lapsellinen, kuten hän itsekin toteaa. Hän ei kuitenkaan ole Lightin tapaan harhainen koulupoika. L ymmärtää Lightia ja he aloittavatkin monimutkaisen pelin koko maailma pelilautanaan.

Olen koko Death Note -fandomin tapaan häpeilemätön L-fani. Hän on ihana ja todella suloinen. L ohjailee poliisia tekemään fyysiset työt ja tutkinnan puolestaan ja keskittyy itse asettamaan Lightille älyllisiä ansoja vaihtelevalla menestyksellä. Koin lukijana suuren konfliktin puolen ottamisen suhteen. Toisaalta Light on mangan päähenkilö ja suurin osa tapahtumista näytetään hänen näkökulmastaan, joten hänen elämästään on pakko kiinnostua tarinan jatkumisen takia. Toisaalta taas Light on rasittava, idealistinen kakara, joka tuhoaa viattomien ihmisten elämiä. L taas on suosikkihenkilöni ja rakastan kaikkia kohtauksia, jotka ovat hänen näkökulmastaan. Olen aina iloinen, kun hän keksii jotain tai on muuten vaan innoissaan. Haittapuoli on se, että jos L saa Lightin kiinni, sarjasta katoaa sen idea. Olen siis umpikujassa.

Hämmennyin hieman sarjan tavasta esittää flashbackejä. Edes ensimmäisessä osassa olisi ollut miellyttävää, jos yhtäkkinen hyppäys olisi selitetty jotenkin. Sarjan aloittamista harkitseville tiedoksi, flashback-kohtien tausta ja reunat ovat mustat, kun taas nykyajassa ne ovat valkoiset.

Death Noten ensimmäinen osa oli jännittävä, hengästyttävä ja mukava yhden istuman lukukokemus. Olen jo lukenut toisenkin osan, mutta sen paikka on jossain toisessa postauksessa.

41/2 / 6 repäistyä sivua Death Notesta huijattuna rikollisen käteen

Tsugumi Ohba & Takeshi Obata: Death Note 1: Boredom, 2003, Viz Media, 194 sivua

Ereitan Oman hyllyn unohdetut -postauksen löydät tästä osoitteesta.

Kun nyt kerta sielun myymisestä on puhe, niin minun on kai pakko mainita uusimmasta rakkaudestani TV-sarjaa kohtaan. Tällä kertaa kyseessä on Pushing Daisies, jonka koko ensimmäisen kauden katsoin eilen illalla yhdeltä istumalta. Siinä ei tosin ollut kuin 9 jaksoa. Toivon pääseväni mahdollisimman pian toisen kauden kimppuun tätä maailman suloisinta rikossarjaa.