Pahana kasvanut, hyväksi oppinut?

Kristin Cashore: Syntymälahja

https://www.risingshadow.fi/

Ereitan alustus:
Minulla on ollut tavallisen kirjahyllyni lisäksi, jo niin monen vuoden ajan, etten edes muista, milloin se tuli, lempikirjahylly. Selvennykseksi, se on kirjahylly lempikirjoilleni, ei kirjahyllynä mitenkään erikoinen. Lempikirjahyllyyn on vaikea päästä ja sieltä on vielä vaikeampi tulla potkituksi ulos. Siksi, kun otin Syntymälahjan lempikirjahyllystäni antaakseni sen Libertélle luettavaksi, olin hieman huolestunut: ansaitseeko Syntymälahja enää paikkaa täällä? Pidänkö siitä enää niin paljon? En tiedä, sillä en ole lukenut sitä ikuisuuksiin. Päätin kuitenkin luottaa vaistooni, joka on aina ollut sitä mieltä että Syntymälahja on erinomaista fantasiaa, ja olla ajattelematta asiaa liikaa. Niinpä luovutin Katsan ja Pon leivisköineen eteenpäin, ja toivoin, että he tekevät vaikutuksen.

Pyysin Ereitalta tällä kertaa jotain, mikä ei vaadii liian monimutkaista ajattelua. Hän antoi käteeni Syntymälahjan, josta en ollut koskaan aiemmin kuullut yhtään mitään. Lähdinkin kiinnostuneena tutustumaan siihen. Hänen arvionsa minun antamastani kirjasta löydät täältä.

Katsa on tappajan leiviskän omaava taistelija kuningas Randan hovissa. Randa käyttää Katsaa hankalien alamaisten kurissa pitämiseen ja oman asemansa pönkittämiseen muiden kuuden kuningaskunnan keskuudessa. Eräänä päivänä Katsan elämään ilmestyy toisen kuningaskunnan prinssi Po, josta on ensimmäsitä kertaa oikeasti vastusta Katsalle. He alkavat yhdessä tutkia kuningaskuntien asioita selvittääkseen Pon isoisän kidnappauksen syyn. Tutkimuksen johtavat yllättävään paikkaan, jossa asiat ovat pahasti pielessä.

Syntymälahjan maailma oli kiehtova. Joillain ihmisillä on taito eli tehdä jotakin asiaa käsittämättömän hyvin. Tästä leiviskästä on merkkinä eriväriset silmät. Jotkin taidot ovat yksinkertaisia, kun taas toiset pitävät sisällään hyvinkin monipuolisia asioita. Luonnollisesti kirjan lukeminen herätti minussa halun saada eriväriset silmät. Olen aina haaveillut erikoisista ja upeista silmistä. Omani kun sattuvat olemaan aika tylsän tavalliset. Katsan "toinen silmä sininen ja toinen vihreä" olisi aika ideaali tilanne.

Kuten mainitsin aiemmin, pidin kirjasta hyvin paljon. Joissain kohdissa siitä kuitenkin välittyi selvästi sen olevan tarkoitettu hieman nuoremmille. Kaikkein eniten asia näkyi kirjan henkilöiden mustavalkoisuudessa. Katsasta yritetään rakentaa harmaan alueen henkilöä, mutta hän on liian selkeästi tarinan sankari ollakseen moraalisesti arveluttava. Hänen menneisyydessään on toki epämääräisiä tekoja, mutta kirjan aikana hänen toimintansa motivaationa on lähes poikkeuksetta joku hyväksi tai ihailtavaksi ajateltava periaate, kuten oikeus tai rakkaus. Polla taas on lähes yksinomaan mukavia ominaisuuksia. Hän tekee oikeita valintoja, auttaa tuntemattomia ja tietenkin omaa ylevän luonteenlaadun. Onneksi kaikki nämä ominaisuudet ärsyttävät vasta, kun niitä ajattelee tarkemmin. Kirjan aikana en kiinnittänyt asiaan liikaa huomiota. En tahdo paljastaa yksityiskohtia juonesta, joten sanona tarinan pahiksesta vain hyvin epämmäräisellä tasolla. Hän on paha. Ei muita ominaisuuksia.

Tarinan rakenteesta muutama sananen. Kirjan alku ei ole lupaavin mahdollinen. Lukijalle ei oikein selviä kirjan idea. Mikä on pääkonflikti? Ketkä henkilöistä ovat merkityksellisiä? Alkoiko varsinainen tarina jo vai rakennetaanko vasta pohjia? Katsa on alussa henkilönä ynseä eikä herättänyt sympatioita ainakaan minussa. Yhtäkkiä tapahtui kuitenkin radikaali käänne ja kirja muuttui todella kiehtovaksi enkä malttanut laskea sitä käsistäni. Kirjan paras anti ilmestyi juuri tässä vaiheessa. Tarkoitan tällä Katsan ja Pon hidasta tutustumista ja heidän ystävyytensä kehitttymistä ja syventymistä. Myös Katsan henkinen kehitys ja Pon rooli siinä on kiinnostavaa ja se jättää hyvän mielen kirjan lukemisesta. Yksittäisitä kohtauksista rakastan tietenkin eniten Katsan uhmaa Randaa kohtaan. Olen aina suurten aatteiden ja niistä syntyvien ihmiskohtaloiden puolella ja siksi Katsan oikeutettu kapina kiehtoo minua.

Koska olen järkyttävä pikkuasioista nipottaja, on minun aivan pakko mainita muutama yksittäinen ärsyttävä kohta. Ensimmäisenä on Sinisuru. Kuka oikeasti antaa tyttärelleen sellaisen nimen? Varsinkin, kun tyttö on prinsessa eli kaikki tulevat tietämään hänen nimensä. Toisena on hevoset. Minua inhotti aina, kun Katsa kohteli hepparaukkoja niin ajattelemattomasti. Tuli oikein paha mieli ja alkoi säälittää. Jos jätettäisiin eläinten kaltoin kohtelu ihan suosiolla pois kivoista kirjoista? Kukaan tuskin yllättyy, kun kerron, että Katsan ja Pon välille syntyy romanssi. Se ei ollut ollenkaan huonosti kirjoitettu, mutta alkaa pikku hiljaa tulla korvista ulos nämä joka kirjassa olevat pakolliset romanssit. Huomaan saaneeni yliannostuksen kaikista typeristä nuortenkirjoista. Ehkä luen seuraavaksi jotain, missä ei ole mitään romanssiin viittaavaakaan.

Kokonaisuutena Syntymälahja oli erittäin viihdyttävää ja hyvin rakennettua fantasiaa. Se ei ollut liian synkkä, muttei myöskään pelannut tarpeettomasti huumorilla. Henkilöt, vaikka hieman yksiulotteisiksi toisinaan jäivätkin, olivat miellyttäviä ja lukisin heistä hyvin mieluusti lisääkin. Etenkin Raffin, Randan poika, oli henkilö, jonka mielenliikkeet ja luonteenlaatu jäivät mietityttämään. Analysoisin helposti vielä muutaman sivun verran mahdollisia psykologisia ilmiöitä etenkin pahuuden osalta, mutta taidan jättää sen vain oman pääni sisäiseksi pohdinnaksi.

4½ / 6 taistelua puuman kanssa. (Siitä saa hyvän turkin)

Kristin Cashore: Syntymälahja, Graceling, 2008, suomentanut Maria Lyytinen, 2009, WSOY, 444 sivua

Syntymälahja kuittasi Helmetin kirjahaasteesta kolme kohtaa

1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
12. Kirja, jota ystäväsi on suositellut sinulle