 |
| http://news.bbc.co.uk/ |
Tanya joutuu vastentahtoisesti viettämään kesäänsä isoäitinsä rapistuneessa kartanossa jouduttuaan jälleen ongelmiin omituisen kykynsä kanssa. Tanya nimittäin kykenee näkemään keijuja, jotka eivät asiasta pidä, vaan kiusaavat Tanya tämän rikottua heidän sääntöjään. Isoäidin kartanossa on useita asioita, jotka Tanyan mielestä tekevät kesästä tuplasti kamalamman. Tärkein näistä syistä on tilnahoitajan poika Fabian, joka vetää Tanyan aina mukaan omiin kuvioihinsa. He päätyvät selvittämään 50 vuotta vanhaa katoamistapausta, jota Fabian ei kykene jättämään rauhaan. Lähiseuduilta kadonneiden lasten tapauskin avaa Tanyalle ovia tietoon, jota hän ei kenties koskaan olisi halunnut saada selville.
Ymmärrän, että tämä kirja on tarkoitettu minua nuoremmille lukijoille ja siksi minua ärsyttävät asiat eivät ehkä ärsytä varsinaista kohdeyleisöä. Haluan niistä kuitenkin avautua.
Nuortenkirjoja paljon lukeneena kannen iskulause nauratti minua suuresti. "A family secret, a fateful inheritance..." on kuvaus, joka sopii vähintäänkin joka toiseen fantasiakirjaan ja sain suurta huvia yrittäessäni keksiä mahdollisimman monta. Sama ilmiselvyys vaivasi myös vihjeitä, joita kirja viljeli. Kirjan henkilöt eivät samaa ongelmaa kokeneet, sillä heille kaikki asiat piti vääntää rautalangasta ja aidanseipäästä mielellään myös useaan kertaan, että he mitään tajusivat.
Kirjan kieli ei onneksi tuntunut lapselliselta eiväkä tapahtumat ja taustatiedot nekään vaikuttaneet naurettavilta tai typeriltä. Ainoana poikkeuksena on silmien pyörittelyä aiheuttanut tukkaloitsu, jonka päähenkilö saa osakseen. Toisaalta Harrison ei myöskään ole kehittänyt mitään kovin omaperäistä, vaan maailma on aika peruskauraa. Suurimmaksi osaksi se ei haittaa ja varsinkin lastenromaanina The 13 Treasures on oikein onnistunut. Itse jäin kaipaamaan syvempää käsittelyä henkilöiden motiiveille ja luonteille, mutta lapsille se olisi voinut olla liian puuduttavaa.
Tarina onnistui myös kerran luomaan yllätysmomentin. Myöhemmin ajatellen sekin olisi ollut tajuttavissa, mutta siinä hetkessä lopun juonenkäänne tuli aivan puun takaa. Se rikkoi oikein virkistävästi kirjan yleistä ilmapiiriä.
Kun nyt kerran joudun lukemaan sarjan muutkin osat, tahtoisin esittää toiveen jatko-osien juonikaavioita varten. Harras toiveeni olisi, että kirjailija valitsisi yhden pääjuonen ja jättäisi muut pääjuonta tukeviksi sivujuoniksi. Tässä kirjassa tuntui olevan useampi yhtä vahva juoni ja minulle jäikin hieman epäselväksi, mikä oli se tärkein. Juonet liittyvät kyllä selkeästi toisiinsa ja kirjailija onkin ehkä yrittänyt tehdä "lopussa kaikki langat yhdistyvät" -tyylisen kaavan, mutta yritys on vain puolittain onnistunut.
Olin siinä käsityksessä, että omasta hyllystäni löytyvä The 13 Secrets olisi sarjan toinen osa, mutta huomasin kirjan loputtua erheeni. Joudun siis lukemaan vielä yhden osan ennen kuin pääsen omani kimppuun. Siksi esitänkin nyt kysymyksen, joka jäi ensimmäisen osan jälkeen minua suuresti vaivaamaan: Mihin Tanyan rannekorusta repäisty pieni pata joutui?
3 / 6 varastelevaa viemärikeijua
Michelle Harrison: The 13 Treasures, 2009, Simon and Schuster, 326 pages
 |
| http://themortalinstrumentssource.files.wordpress.com |
The Bane Chronicles
The Bane Chronicles oli ehdottomasti syntymäpäivälahjojeni kohokohta. Aloitin sitä jo viime vuoden puolella, mutta suurin osa jäi tälle vuodelle, joten lasken sen virallisesti ensimmäiseksi vuonna 2015 lukemakseni kirjaksi.
Kirja koostuu yhdestätoista Magnus Banen elämästä kertovasta novellista. Alkupään tarinat liittyvät vanhempiin tapahtumiin ja osa niistä liittyy läheisestikin Clockwork-sarjojen henkilöihin. Loppupäässä taas ollaan lähempänä nykyaikaa ja muutama tarina kertookin Varjojen kaupungit -sarjan aikaisista tapahtumista. Tiedätte, mitä se tarkoittaa. Malec. Sitä se tarkoittaa. Vaikka tällä hetkellä koenkin jonkin sorttista yliannostusta kirjojen romansseista, tähän pariin en voi kyllästyä. Siksi suosikkitarinani oli ehdottomasti Alecin ja Magnuksen ensitreffit.
Pidin enemmän loppupään tarinoista, sillä niihin tuntui olevan jo valmiiksi läheisempi suhde. Alkupään tarinoissa juonet eivät olleet niin kovin kiinnostavia. Ne olivat toki viihdyttäviä, mutta hieman yhdentekeviä. Niihin sisältyi myös aivan liikaa vihjailua Clockwork-sarjaan. En ole lukenut prequel-sarjasta kuin ensimmäisen osan, joten se ärsytti minua. Sama ongelma oli myös City of Heavenly Firessa, Clare ei osaa sulavan vihjailun taitoa, vaan antaa liikaa tietoa, jolloin lukija ymmärtää jääneensä jostain ulkopuolelle. Paras vihjailu on sellaista, jonka ymmärtävät ne, jotka asiasta tietävät, mutta tietämättömät kykenevät ohittamaan. Toinen asia, mitä koko kirjassa oli liikaa, oli Camille. Hänet mainittiin ja häntä näkyi raivostuttavan paljon. Camille henkilönä ei herätä minussa mitään kiinnostusta tai sympatiaa. Hän on vain turhauttava.
Claren loistavat humoristiset oivallukset olivat onneksi löytäneet tiensä myös The Bane Chroniclesiin. Välillä niitä tuli jopa sarjatykityksenä, jolloin huomasin nauravani ääneen. Oli myös erinomainen valinta esitellä paremmin Catarina Loss ja Ragnor Fell, jotka varsinaisessa sarjassa jäivät hyvin etäisiksi ja merkityksettömiksi. Molemmat olivat mahtavia hahmoja ja etenkin Catarina oli loistava.
Kaiken tämän jälkeen on pakko sanoa, että yksi kirja ei vaan millään riitä. Tarvitsen lisää ja etenkin tarinoita varsinaisen sarjan ympäriltä. Se ei mielestäni myöskään ole mikään mahdottomuus, sillä Cassandra Clarelta taitaa puuttua kyky jättää luomansa maailma ja henkilöt taakseen. Jos se tarkoittaa lisää Magnus Banea, en löydä asiasta mitään valittamisen aihetta.
41/2 / 6 hieman närkästynyttä asiakasta vaatimassa sarviliskorituaaliaan
Cassandra Clare, Sarah Rees Brennan, Maureen Johnson: The Bane Chronicles, 2013 & 2014, Walker Books, 503 sivua
The Bane Chronicles kuittasi Helmetin kirjahaasteesta 7 kohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti