Kiinnostava johdatus sukupuolentutkimukseen

Kävin kesällä sukupuolentutkimuksen johdantokurssin ja tutustuin sen puitteissa tähän teokseen.

https://media.kirjavalitys.fi/

Käsikirja sukupuoleen on kokoelma eri ihmisten kirjoittamia artikkeleita ja ne kattavat laajan kirjon aiheita aina naisliikkeen historiasta kriittiseen miestutkimukseen ja sukupuolen rooliin teknologiassa. Teos on nimen omaan kehitetty sillä idealla, että sukupuolentutkimuksen opiskelijoille tai muuten siitä kiinnostuneille olisi saatavilla kirja, jossa on monipuolinen sisältö ja ymmärrettävä teksti. Käsikirja sukupuoleen ottaa siis asiakseen selittää käyttämänsä termit ja valitsee sanamuotoja, joita tieteelliseen tekstiin vähän perehtymätönkin lukija ymmärtää. Tämä on myös ainut vastaava lähivuosina tehty suomalainen kirja. Suurin osa sukupuolentutkimuksessa käytettävästä materiaalista tulee ulkomailta, jolloin Suomen tilanne jää helposti taka-alalle. Yleisempää tutkimusta tehdään ulkomailla toki hyvinkin edistyneesti ja opetukseen sopivasti, mutta kaikissa maissa on kuitenkin oma historiansa ja omaa kulttuuriperintöään, mikä vaikuttaa myös feminismikeskusteluun ja yleiseen ilmapiiriin.

Mielestäni oli toimiva idea pyytää mukaan monta eri kirjoittajaa. Pikainen googlaus kertoi minulle, että yhteensä kirjoittajia oli 29.  Se toi artikkeleille erilaisia näkökulmia sekä tietenkin useita kirjoitus- ja asiankäsittelytyylejä. Sillä oli myös se etu, että jos joku artikkeli oli tylsä tai hankala, se ei häirinnyt kokonaiselämystä. Käsikirja sukupuoleen ei yritä olla vain yleismaailmallinen kuvaus sukupuolentutkimukseen, vaan kaikilla artikkeleilla on oma selkeä aiherajauksensa. Ensimmäinen artikkeli "Sukupuolen käsityksiä ja käsitteitä" johdattaa lukijan aiheen piiriin sujuvasti ja ymmärrettävästi. Siinä käydään läpi kirjan keskeisiä teemoja ja termejä. Sen jälkeen artikkelit erottuvat selkeästi omiksi aiheikseen. Suurin osa artikkeleista käsitteli itseäni kiinnostavia kohteita ja yllätyin myös positiivisesti monista sellaisista, jotka eivät otsikon perusteella herättäneet suurta intoa. Mukana oli myös muutama artikkeli, jotka eivät aiheestaan huolimatta saaneet mielenkiintoani pysymään yllä joko liian kuivan tieteellisen kielen tai jaarrittelevan käsittelyn takia. Esimerkiksi artikkelit "Kriittinen miestutkimus" ja "Sukupuoli ja teknologia" johdattivat minut aika nopeasti sijaistoimintojen äärelle. Sen sijaan esimerkiksi artikkeli suomalaisen naisliikkeen historiasta oli erittäin kiinnostava, kuten myös sukupuolittuneesta väkivallasta kertova osio.

Kirjan lukemisesta on ehtinyt jo kulua hetki aikaa enkä muista enää kaikkia artikkeleita saati sitä, pidinkö niistä vai en. Voin kuitenkin sanoa, että Käsikirja sukupuoleen on lukemisen arvoinen kirja ja harkitsen sen ostamista kirjahyllyni kaunistukseksi. Selkeitä, asiallisia teoksia sukupuolentutkimuksesta ei voi koskaan olla liikaa.

51/2 / 6 kiinnostavaa luentoa sukupuolentutkimuksesta

Käsikirja sukupuoleen, toim. Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi & Tuula Juvonen, Vastapaino, 2010, 347 sivua

Käsikirja sukupuoleen kuittasi Helmetin 2016 -kirjahaasteesta yhden kohdan
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja

Queer52: The Abyss Surrounds Us

Ensimmäinen Queer52-haasteen kirjoista, olkaa hyvät!

https://images.gr-assets.com/

Emily Skrutskie: The Abyss Surrounds Us

Cas on harjoitellut koko elämänsä ajan ohjaamaan Reckoner-hirviöitä. Niiden tehtävänä on suojella laivoja merirosvojen hyökkäyksiltä ja ohjaajan tehtävä on sekä pitää hirviönsä kurissa että varmistaa puolustuksen onnistuminen. Casin ensimmäinen oikea komennus saa kuitenkin pahimman mahdollisen käänteen, kun itse merirosvokuningatar Santa Elena upottaa aluksen, tappaa hirviön ja ottaa Casin vangikseen. Santa Elena tahtoo Casin kouluttavan merirosvoille oman hirviön eikä Cas voi muuta kuin toivoa, että jollain tapaa asiat voisivat vielä kääntyä paremmalle tolalle. Aivan kuin päänvaivaa ei olisi jo tarpeeksi, Santa Elena määrää Casin vartijaksi erikoisen Swiftin, jonka suhtautuminen Casiin tuntuu vaihtelevan silmänräpäyksessä.

Nyt, kun olen sekoittanut sinut monimutkaisella juonikuvion selostuksellani, voimme käydä asiaan. Tiivistelmää kirjoittaessani huomasin itsekin, että tässä kirjassa tosiaan on aika paljon juonenkäänteitä siihen nähden, että se on aika ohut kirja. Juonen suhteen The Abyss Surrounds Us kärsiikin hieman Ensimmäisen Kirjan Syndroomasta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että kirjailija tunkee kaikki mahdolliset ideansa ja elementtinsä ensimmäiseen kirjaansa siltä varalta, että se jää hänen ainoakseen. The Abyss toimii kyllä yllättävän hyvin, vaikka tapahtumia on paljon. Jotkut kohdat tuntuvat kenties hieman läpi juostuilta, mutta suurimmaksi osaksi juoni pysyy kasassa riittävän hyvin.

Vaikka juoni on esikoisteokseksi oikein toimiva, henkilöt saavat minulta vähän enemmän kritiikkiä. Monilla heistä on kyllä potentiaalia, mutta kaikki hahmot jäävät vähän pintapuolisiksi. Kirja on sen verran lyhyt ja tapahtumatäyteinen, että henkilökehitykseen jää aika vähän aikaa ja olen jo unohtanut lähes tulkoon kaikki sivuhenkilöt. Santa Elena jäi hieman yksipuoleiseksi pahikseksi, vaikka kirjassa oli yritystä esittää hänet myös inhimillisemmässä valossa. Silti Santa Elena ei ollut ihan se omaperäisin hahmo. Swift oli kiistatta kirjan kiinnostavin hahmo. Hänellä oli motiiveja teoilleen, selkeä persoonallisuus ja suht uskottava kehityskaari. Tosin koko kohtaus Swiftin perheen kanssa tuntui vähän irralliselta enkä kokenut sen tuoneen kovinkaan paljon mitään juoneen. Tällä kertaa minulle olisi riittänyt pelkkä asiasta kertominen näyttämisen sijaan. Sitten päähenkilöön. Minun on pakko myöntää, että Cas oli mielestäni aika rasittava. Loppua kohden kyllä lämpenin Casille enemmän, mutta alussa en jotenkin saanut hahmosta yhtään kiinni. Cas vaikutti ärsyttävältä valittajalta ja epäpätevältä työssään, jonka parissa oli siis viettänyt koko elämänsä. Kaikkia kirjan henkilöitä vaivasi yksi sama ongelma. Skrutskie ei oikein ole vielä saanut kiinni hienovaraisemmasta tunteiden välittämisestä, vaan kaikki tunteet, oivallukset ja henkilökehitykset kerrottiin lukijalle. Monessa kohdin tunnetilaan ei pääse sisälle, kun minulle vain kerrotaan, että Cas on nyt hämmentynyt tai Swift on ärsyyntynyt. Henkilöt olisivat yksinkertaisesti tarvinneet enemmän show don't telliä.

En tahdo antaa kuvaa, että inhosin kirjaa. En suinkaan inhonnut sitä, vaan oikeastaan monessa kohdassa jopa nautin siitä. The Abyss Surrounds Us etenee hyvässä tempossa ja monet sen kohtauksista ovat mukaansa tempaavia. Kirja on nopealukuinen ja sen onnistuu luomaan kiinnostavan maailman käyttämättä liikaa aikaa selostukseen. Ja siis onhan tuo nimi aika eeppinen. Erityispisteitä The Abyss saa myös siitä, että siinä on ei-valkoinen päähenkilö. Casin koko nimi on Cassandra Leung ja kansigrafiikka myös kertoo, että kyseessä on kerrankin toista etnistä ryhmää edustava päähenkilö. Sen lisäksi lähes kaikki kirjan henkilöistä ovat naisia eivätkä tunnu toistensa kopioilta. Arvostan myös sitä, että kirjan varsinainen juoni ei huku romanssin alle, vaan romanssi on enemmän sivujuonena. On myös ehdottomasti mainitsemisenn arvoista, että kirjailija ymmärtää Casin ja Swiftin monimutkaista valtasuhdetta eikä pakota henkilöitään tilanteeseen, jossa syntyisi suhde vangitun ja vartijan välille. Suhde saa kehittyä hieman eri tavalla ja kun Cas ja Swift viimein tekevät yhteiselle vetovoimalleen jotain, lukijalle on hyvin selvää että nämä kaksi henkilöä ovat tässä tilanteessa tasavertaiset. Kaiken kaikkiaan The Abyss Surrounds Us oli viihdyttävä lukukokemus ja miellyttävä aloitus haasteelle. Suosittelen sen lukemista, jos tahtoo vauhdikasta futuristista merirosvodraamaa hirviöiden ja naisrakkauden höystämänä.

Vielä pitää mainita kirjan saamasta vastaanotosta. Mielestäni tämä on kiva, joskin hieman keskinkertainen teos. Vaeltaessani Goodreadsin sivulle sain huomata, että kirjalla on siellä korkea arvosana ja suurin osa arvioista on todella ylistäviä. On mukavaa, että ihmiset kokevat intohimoa asioita kohtaan, mutta en kyllä tässä tapauksessa ihan päässyt tunnetilaan sisälle.

3 1/2 / 6 pohdiskelua piilotetuista myrkkykapseleista


Emily Skrutskie: The Abyss Surrounds Us, 2016, Flux, 273 sivua

The Abyss Surrounds Us kuittaa 2017-kirjahaasteesta yhden kohdan.
42. Esikoisteos

Juhlitaan kirjojen monimuotoisuutta #Queer52

On jälleen uuden kirjahaasteen aika! Tämän vuoden (2017) Pride Monthin kuukaudeksi julkaistiin lista 52 nuortenkirjasta, joissa on LGBT+ representaatiota. Itse seksuaalivähemmistöön kuuluvana ja asiaa paljon seuraavana olen hyvin innoissani tästä haasteesta! Välillä kirjoja lukiessa alkaa kyllästyttää ainainen sama heteroromanssi, joten odotan innolla mahdollisuutta kasvattaa tietämystäni queer-kirjallisuuden saralla. Nuortenkirjallisuus on siitä erinomainen laji, että se on aina ollut rohkeiden kokeilujen ja paremman representaation eturintamassa. Valitettavasti se ei kirjallisuuden lajina useinkaan saa sitä arvostusta, jonka se myös monesta muusta syystä ansaitsisi. Mutta siitä aiheesta voisin tehdä ihan oman postauksensa.

http://www.yainterrobang.com/

Tämä haaste siis kulkee nimella Queer52. Koska kirjojen saatavuus Helmet- ja Piki -kirjastoista on kuitenkin rajallisempi, minä ja ihana Ereita kokosimme listan haasteen kirjoista, jotka löytyvät yllä mainituista kirjastoista tai omista hyllyistämme. Niinpä tässä versiossa haasteen nimi voisikin olla Queer20. Aion silti käyttää kirjapostausten täginä alkuperäistä ihan vain oman sekaannukseni välttämiseksi. Tässä kuitenkin kirjat, jotka uuteen haasteyritykseen kuuluvat:

1. Adaptation - Malinda Lo
2. Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe - Benjamin Alire Sáenz
3. As I Descended - Robin Talley
4. Boy Meets Boy - David Levithan
5. Everything Leads to You - Nina LaCour
6. History Is All You Left Me - Adam Silvera
7. If I Was Your Girl - Meredith Russo
8. More Happy Than Not - Adam Silvera
9. None of the Above - I. W. Gregorio
10. Not Otherwise Specified - Hannah Moskowitz
11. Proxy - Alex London
12. Queens of Geek - Jen Wilde
13. Simon vs. the Homo Sapiens Agenda - Becky Albertalli
14. Starting from Here - Lisa J. Bigelow
15. Symptoms of Being Human - Jeff Garvin
16. The Abyss Surrounds Us - Emily Skrutskie
17. The Chaos - Nalo Hopkinson
18. The Gentleman's Guide to Vice and Virtue - Mackenzi Lee
19. The Miseducation of Cameron Post - Emily M. Danforth
20. We Are the Ants - Shaun Hutchinson

Laulamisen iloa

Kyllä, ajattelin laskea tämän kirjaksi.

The Bumper Book of Pop Hits

https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/

Olen käynyt laulutunneilla jo pari vuotta ja siinä ajassa ehtii tutustua monenlaisiin lauluihin. Joitain työstetään kauemmin, kun taas toisiin kyllästyy ensimmäisen kerran jälkeen. Etsiessään uusia kokeiltavia tulee usein selattua läpi erilaisia laulukirjoja. Tahdon esitellä tämän nimenomaisen kirjan, koska se täytti hyvän laulukirjan kriteerit erinomaisesti.

Ensinnäkin siinä on sata laulua. En arvosta kokoelmakirjoja, joissa on säälittävät parikymmentä kappaletta. Ohuet lehtiset on tarkoitettu soundtrack-kirjoja ja jonkin tietyn albumin nuottivihkoja varten. Jos teet kokoelmaa, tee kunnollinen.

Olen selaillut läpi paljon laulukirjoja ja oppinut tunnistamaan hankalan formaatin. Sellaiset nuotit, jotka on tungettu mahdollisimman pieneen sivumäärään, tekevät laulamisen vähän hankalaksi. Jos yhdellä nuottirivillä on viiden ei-identtisen säkeistön tavarat ja viisikymmentä erilaista "hyppää seuraavaksi tänne" -merkkiä, se vain vaikeuttaa laulamista auttamisen sijaan. Tämä kirja on ymmärtänyt, millaisista nuoteista on hyvä laulaa. Lauluille on annettu tarpeeksi tilaa ja nuotit on kirjoitettu selkeästi. Käännän mieluummin sivua kuusi kertaa kuin tihrustelen jotain kärpäsen kakkaa. Toki se tekee kirjasta aika massiivisen, mutta onhan sen nimikin The Bumper Book.

Erityiskiitos on annettava siitä, että nuotit ovat oikeilla korkeuksilla. En ikinä lakkaa ihmettelemästä, miksi joihinkin nuottikirjoihin biisit on laitettu vähän eri korkeuteen kuin alkuperäinen versio. Ja vielä ilman että asiasta edes mainitaan missään. On eri asia muuttaa nuotteja miesäänien ja naisäänien välillä, mutta miksi muutetaan pari sävelaskelta. Ihme hämmennystä aiheuttaa vaan sellainen.

Toki suurin syy sille, miksi pidin tästä kirjasta, on sen biisivalikoimassa. Kirjassa on runsaasti kappaleita, joita voisin harkita laulutunnilla kokeilevani.

Olen hieman yllättynyt siitä, kuinka paljon minulla riitti juttua yhdestä laulukirjasta.

5 / 6 onnistunutta lauluesitystä

The Bumper Book of Pop Hits kuittasi vuoden 2017 kirjahaasteesta yhden kohdan

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Kuolettavan hyviä runoja

Tämän eeppisen kirjan sain joskus muutamilta ystäviltäni tuliaiseksi Lontoosta. Se on kaikkea sitä, mitä elämykseltä tarvitsen: jännitystä, ajattelemisen aiheita, murhia, sarjamurhaajia ja kauniit kannet.

Oman hyllyn unohdetut: Killer Verse - poems of murder and mayhem

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Killer Verse on kokoelma eri kirjoittajien tekemiä eri aikakausilta peräisin olevia runoja murhasta, murhaajista, uhreista ja kuolemasta. Kirja voi kuulostaa synkältä ja joku voisi kenties pohtia, miksi tällaisia runoja edes kirjoitetaan. Teille, jotka ette ole murhagenren ystäviä, löytyy mielestäni hyvin muotoiltu ajatus kokoelman esipuheesta. "That the makers of these death-dealing implements [clubs, crossbows, firearms] devoted so much time and energy to their ornamentation reflects something vital about our species: our need to transmute our most savage instincts into art."

Kirjan runot on jaettu seitsemään eri kategoriaan, joissa on aina oma erityiskohteensa. Vapaasti käännettynä ne ovat perheessä, murhaballadit, vers noir, murhaajan mieli, psykotappaja, uhrit ja murhamietiskelyjä. Viimeinen kategoria ei pärjännyt kiinnostavuudessa aikaisemmille ja se jäikin vähän turhan ja sekavan oloiseksi. Muut kategoriat onnistuivat sen sijaan herättämään kaikenlaisia tunteita. Osa runoista oli karmeita, osa kiehtovia, osa melkein huvittaviakin. Killer Versen valttikortti on sen monimuotoisuus. Kirja ei olisi ikinä ollut näin toimiva, jos se olisi yhden ja saman runoilijan kirjoittama. Se, että runojen teemat ja tyyli vaihtelivat niin rajusti, piti lukijan keskittyneenä ja hereillä. Normaalisti en jaksaisi lukea yhtä paljon runoja putkeen, mutta Killer Verseen oli helppo uppoutua.

Kaikkein karmeimpia olivat runot, joiden tapahtumat pohjautuivat oikeisiin. Joitain runoja edelsi parin lauseen selitys joskus tapahtuneesta murhasta. Syntyy huikea kontrasti, kun lukee ensin täysin asiatyylillä kerrotut faktat jonkun kauheasta kohtalosta, minkä jälkeen seuraa runokatsaus tapahtumaan tai mukana olleiden henkilöiden sielunmaailmaan. Mukana oli myös yksi erittäin hieno runo Cain ja Abel -kertomuksen pohjalta.

Kaiken kaikkiaan Killer Verse ylitti odotukseni ja nautin sen lukemisesta paljon. Kaikki runot eivät olleet ihan minun makuuni, mutta suuri osa oli juuri sitä, mitä runouden kuuluukin olla. Tunteikasta ja soljuvaa. Ekstralisäbonusta tulee vielä siitä, että sekä paperikannet että itse kirja sopivat teemaan loistavasti.

5 1/2 / 6 verta ja suolenpätkää

Everyman's Library Pocket Poets: Killer Verse - poems of mystery and mayhem, 2011, 255 sivua

Killer Verse kuittasi

vuoden 2017 kirjahaasteesta kaksi kohtaa
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

vuoden 2015 kirjahaasteesta yhden kohdan.
36. Runokirja

Ereitan oman hyllyn kirja löytyy täältä

Uskontotieteen kiehtova maailma

Jos tämän kaltaisia kirjoja olisi kurssikirjoina useamminkin, voisi kadonnutta motivaatiotani olla hieman helpompi etsiä.

Ninian Smart: Choosing a faith

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Choosing a faith on Briefings-sarjaan kuuluva tiivis katsaus Ninian Smartin ajatuksiin maailman uskonnoista ja uskonnollisuudesta. Se on jaettu selkeisiin kategorioihin, joissa Smart ensin kertoo uskonnontutkimuksesta yleensä, sitten lyhyesti suurimmista uskontokunnista ja lopuksi tarkastelee niiden eroja ja yhtäläisyyksiä. Nimestään huolimatta kirjan tarkoitus ei ole olla opas uskonnon valitsemiseen, vaan pieni ikkuna uskontotieteen perusteisiin.

Jos olet vähääkään kiinnostunut uskontotieteestä, uskonnollisuudesta tai muusta sellaisesta, voin lämpimästi suositella tätä kirjaa. Smart kirjoittaa sujuvaa, paikoin myös hauskaa kieltä eikä oleta lukijalla olevan laajaa akateemista taustaa. Kirja on ymmärrettävästi ja selkeästi kirjoitettu eikä ainakaan minusta tuntunut siltä, että kompuroin akateemisen kielen suossa. Lisäpisteitä Smart saa siitä, että hän käyttää she-pronominia puhuessaan ihmisestä yleisemmän he-pronominin sijaan. Suomeksi kirjaa ei ole käännetty, joten englannin taitoa täytyy lukijalta edes jonkin verran löytyä.

Smartin ajatukset ovat monin paikoin hyvin lähellä omiani ja oli miellyttävää saada omaan ajatteluunsa sopivia termejä näin helposti tarjoiltuna. Niistä tärkeimpänä pluralismi, jota Vivekananda esitteli tiedepiireille jo 1800-luvulla. Pluralismi katsoo kaiken maailman uskonnollisuuden olevan lähtöisin samasta jumalallisuudesta tai olemuksesta. Kirjassa käytetään termiä Divine Reality ja selitetään asia aurinkokunnan avulla. Tämä Divine Reality on aurinko, jota uskonnot planeettoina kiertävät. Smart käytti koko akateemisen elämänsä puhumalla uskonnollisen rauhan ja yhteisymmärryksen puolesta. Hän loi vahvan perustan uskontotieteen opetukselle ja vaikutti suuresti sen erottamiseen vakaumuksellisista teologisista opinnoista.

Minulle jäi tästä kirjasta paljon käteen ja aion ehkä jossain vaiheessa hankkia sen jopa omakseni. Se antoi minulle ajatusten, tiedon ja termien lisäksi myös kiinnostavia henkilöitä tutkittavaksi. Esimerkkinä Vivekananda ja Ninian Smart itse. Choosing a faith on julkaistu 1995, mutta se ei silti tunnu ollenkaan vanhetuneelta. Päin vastoin sen sisältö pätee erinomaisesti myös nykyaikaan. Etenkin Smartin hallitseva Unity in diversity -ajatus, joka mielestäni tiivisistää hyvin niin hänen ajatustensa tärkeimmän sisällön kuin asenteen, jonka kanssa maailma voisi olla vähän mukavampi paikka elää.

6 / 6 kirjastosta lainatun kirjan hyvin jännittävää alleviivausta

Ninian Smart: Choosing a faith, 1995, Boyars/Bowerdean, 115 sivua

Choosing a faith kuittasi vuoden 2017 kirjahaasteesta kolme kohtaa:

4. Kirja lisää hyvinvointiasi. Koen myös pientä tarvetta selittää. Sain termejä ajatuksilleni sekä sain lukea omaa alaani olevan kirjan, joka oikeasti kiinnosti minua.
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

sekä vuoden 2015 haasteesta kaksi kohtaa:

31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin  (73-vuotias)

Toisen hyllyn aarteet: Salainen puutarha

Koska aikaa tämän projektin edellisestä postauksesta on kulunut kauan, kertaan nopeasti sen idean. Luemme rakkaan ystäväni Ereitan (Sateenkaarenkirjava) kanssa vuorotellen kirja-aarteita toistemme hyllyistä ja unohdettuja lukemattomia teoksia omistamme.

Toisen hyllyn aarteet:

http://www.antikvaari.fi/

Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha

Ereita sanoo kirjasta näin: "Salainen puutarha on lapsuuteni suosikkeja. Se on tyttökirjakokoelmani kunnianarvoisa jäsen, j,a muutenkin kantaa klassikkostatusta - hieman siis paikkailen aukkoja Libertén tyttökirjasivistyksessä tällä valinnallani;) En ole lukenut kirjaa vuosiin, mutta muistikuvani vaikutelma siitä on salaperäinen, hieman jännittävä ja tunnelmallinen kasvukertomus. Hahmot ovat painuneet elävästi mieleeni, ja aion itsekin tämän kirjan pariin vielä joskus palata."

Salainen puutarha kertoo Marysta, joka muuttaa Intiasta  setänsä luo Misselthwaite Manoriin vanhempiensa kuoltua koleraan. Tullessaan hän on kiukkuinen ja sairaalloinen hemmoteltu kakara, mutta ulkoilman jännä vaikutus alkaa laajentaa hänen maailmankatsomustaan. Manorissa on paljon salaisuuksia ja pikku hiljaa ne alkavat paljastua Marylle. Kaiken keskiössä on piilotettu ja unohdettu puutarha, jonka kanssa kasvavat muutkin kuin kukat.

Jotenkin olin aiemmin onnistunut välttämään tämän kirjan kokonaan ja se olikin aivan uusi tuttavuus. Salaisen puutarhan ehdottomasti parasta antia ovat sen elävät kuvaukset maisemista ja luonnon ihmisissä herättämistä tunteista. Lukijalla ei ole mitään vaikeuksia kuvitella itseään salaiseen puutarhaan tai nummille. Hyvänä kakkosena parhaissa piirteissä olivat hahmokuvaukset. Burnett on onnistunut luomaan erittäin eläviä, todentuntuisia ja mielenkiintoisia henkilöitä, joiden kohtalosta lukija välittää. Pohjimmiltaan Salainen puutarha onkin kasvutarina ja onnistuu siinä erinomaisesti.

Yksi iso miinus kirjassa kyllä on. Se on loppujen lopuksi aika tylsä. Jännittäviä ja kiinnostavia tapahtumia kyllä on, mutta jännite puuttuu. Kirjassa on hyvin verkkainen tunnelma ja ainakaan minua se ei pitänyt otteesaan kuin ehkä kahdessa luvussa. Kaikki konfliktit ratkeavat hieman liiankin helposti ja enemmän aikaa käytetään tapahtumien selittämiseen kuin niiden kokemiseen. Toki se johtuu osittain kirjan iästä ja tyylistä sekä minusta lukijana, mutta jäin kaipaamaan vähän lisää sisältöä. Varsinkin, kun kyseessä on oikeastaan lapsille suunnattu kirja. Itse en olisi todennäköisesti lapsena lukenut kirjaa loppuun asti. Juoksin mieluummin itse ihan oikeassa puutarhassa kuin luin siitä.

Vielä viimeisenä asiana haluan tehdä huomautuksen eräästä huvittavasta yksityiskohdasta. Kirjalla on jonkin sortin pakkomielle mainita joka välissä siitä, miten nummi-ilma tekee lapsista terveitä ja lihavia. Siinä vaiheessa, kun aiheesta on mainittu jo kaksikymmentä kertaa, on pakko pysähtyä hetkeksi nauramaan. Varsinkin, kun luin kirjaa äidilleni ääneen.

3 1/2 / 6  huvittavasti nimettyä oravaa

F. H. Burnett: Salainen puutarha, The Secret Garden, 1911, suomentanut Toini Swan 1971, WSOY, 312 sivua

Ereitan postauksen hänelle kauan sitten antamastani kirjasta löydät täältä

Salainen puutarha kuittasi vuoden 2017 kirjallisuushaasteesta neljä kohtaa

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

Kiusallinen kirsikka

Cathy Cassidy: Kirsikkasydän

http://1.bp.blogspot.com/

Cherry on koulukiusattu ja yksinäinen tyttö, jolla on paha tapa valehdella elämästään tehdäkseen siitä kiinnostavampaa. Aiemmin hän on asunut isänsä kanssa kahden, mutta nyt he muuttavat isän uuden naisystävän ja tämän neljän tyttären luokse toiselle puolelle maata. Cherry toivoo elämänsä muuttuvan parempaan suuntaan ja siltä se aluksi vaikuttaakin. Kolme neljästä uudesta sisaruksesta ovat mukavia ja toivottavat Cherryn ja hänen isänsä tervetulleiksi. Vanhin tytöistä, Honey, ei kuitenkaan ole yhtä iloinen ja näyttää sen avoimesti. Asiaa ei auta, että Cherry kokee vetovoimaa Honeyn poikaystävää kohtaan.

Kirsikkasydän on tarkoitettu hieman nuoremmalle lukijakunnalle, mutta oli se omalla tavallaan ihan kiinnostava lukukokemus. Ainakin sen kanssa sai taas tutustua siihen, millaista kirjallisuutta teini-ikäisille julkaistaan. Ja jos Kirsikkasydän on se normi, saan taas uuden syyn olla huolissani siitä, millaisia ajatuksia yritämme syöttää nuorten aivoihin. Odotin jälleen kerran vähän turhan kauan tämän postauksen tekemisen kanssa, joten muistikuvani alkavat heiketä, mutta yritän koota mahdollisimman kattavan listan kirjan ärsyttävistä kliseistä ja muista rasittavista piirteistä:

-Cherry ei ole kuin muut tytöt
-Suomentaja käyttää sanaa cool
-Honey on kliseinen blondi, nätti koulun Queen Bee, jolla on jotain päähenkilöä vastaan
-Kirja esittää väärin tekevän pojan ihanana ja tavoittelemisen arvoisena, vaikka se melkeenpä pettää tyttöystäväänsä
-Kirjailija kuvaa kaikkien henkilöiden vaatteet aivan liian tarkasti, (kaikilla on pillifarkut)
-Pakotettuja avautumisia vaikeasta menneisyydestä, joista puuttuu oikea tunnelataus
-Isällä ei ole mitään tunteellista tilannetajua
-Honeyn ja siskojen isä on perus Huono Isä, jolla ei ole aikaa ajatella lapsiaan
-Pojalla on luonnollisesti Kusipäinen Isä, joka valaistuu kusipäisyydestään
-Tyttö ja poika joutuvat viettämään yön kylmässä luolassa pitäen toisensa lämpiminä halailemalla
-KOLMIODRAAMA

Että sellainen kirja. Ainakin se eteni nopeasti ja oli pian ohi. Oli Kirsikkasydämessä muutama ihan hyväkin puoli. Yksi siskoista, Skye, oli suloinen ja hänen jutuistaan tuli aina hyvälle mielelle. Lukiessa tuli myös herkkunälkä, koska koko ajan kuvailtiin kaikkia ihania suklaajuttuja, joita henkilöt tekivät. Lukiessani huomasin myös sellaisen jännittävän piirteen, että sain jatkuvasti muistutella itseäni siitä, että päähenkilöt ovat ehkä 15-vuotiaita. Meinasin lukea kirjaa kuin he olisivat olleet täysi-ikäisiä.

Olen niin kyllästynyt lukemaan kirjoja, joissa tyttö on olevinaan erilainen (parempi) kuin muut tytöt ja joka yhtäkkiä kohtaa Unelmapojan. Poika esitetään täydellisen poikaystävän perikuvana, mutta todellisuudessa jokainen itseään kunnioittava naisihminen näkee, että poika on enemmänkin varoittava esimerkki. Kirsikkasydämen Shay ei ollut aivan pahimmasta päästä ja osoitti jopa olevansa kykeneväinen herkkyyteen ja katumukseen, mutta silti teki mieli antaa sekä Cherrylle että Honeylle pitkä tikku ja sanoa, että tälläkään ette tuohon poikaan koske.

Sanottakoon vielä, että tässä Suklaamuruset-kirjasarjassa on vielä neljä osaa lisää, joissa kaikissa päähenkilöksi pääsee joku toinen sisarus. Ei ehkä ole vaikea arvata, että taidanpa jättää väliin.

2 / 6 Keijupölyllä koristeltua suklaajuhlaa

Cathy Cassidy: Kirsikkasydän, Cherry Crush, 2010, suomentanut Ulla Selkälä, 2012, WSOY, 243 sivua

Voin ilokseni kuitenkin sanoa, että Kirsikkasydän täytti monta kohtaa kesken olevista Helmetin kirjahaasteistani!

2016-haasteesta selvitettiin hieman sääntöjä venyttämällä yksi kohta
1. Ruuasta kertova kirja

2017- haasteesta se kuittasi viisi kohtaa
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
23. Käännöskirja
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

Vuosikatsaus 2016

Tiedän, että on jo 13. päivä, mutta annettakoon se minulle näin uuden vuoden kunniaksi anteeksi.

Vuosi 2016 oli yhteiskunnallisesti masentava vuosi, mutta henkilökohtaisella tasolla vuosi oli minulle erittäin suotuisa. Opiskelupaikka, työpaikka ja koira olkoon ensimmäiset mieleen tulleet esimerkit. Kirjojen lukemisen kannalta 2016 ei ollut yhtä suotuisa. Välillä oli järkyttävä kiire ja välillä taas muut hyödyttämämmät aktiviteet veivät huomioni.

Vuoden kirjasaldoksi tuli lopulta vain 12 kirjaa, mikä on 26 kirjaa vähemmän kuin viime vuonna. Vähän kyllä nyt hävettää varsinkin, kun luin viime vuosikatsauksesta 50 kirjan tavoitteen vuodelle 2016. Siihen voi sanoa vain että HAHAHAHAHAHAAAAAA.

Nyt alkaa kuitenkin vuosi 2017 ja yritän parantaa tapojani edes vähän. Tällä hetkellä kesken on neljä kirjaa, joten ne jos lukisin loppuun, olisin jo kolmasosan suorittanut! Muutamia kirjahaasteita on myös kesken eikä niitäkään ole unohdettu. En kuitenkaan ota paineita. Katsotaan sitten ensi vuonna, mihin päädyttiin!

Toivotan kaikille toiveikasta vuotta 2017!

https://www.colourbox.com/

Kyllä, olen aikuinen

Lupasin lukea jotain muuta kuin vanhaa lastenkirjallisuutta. Tässä siis vaihteeksi uutta!

Aino Havukainen, Sami Toivonen: Tatu ja Patu etsivinä

https://ibbyfinland.files.wordpress.com/

En tahdo kertoa kirjan sisällöstä liikaa, mutta perusidea selvinnee jo nimestä. Sarjan uusimmassa osassa Tatu ja Patu kanavoivat sisäiset Sherlock Holmesinsa ja Hercule Poirotissa ryhtyessään selvittämään, miksi erään kerrostalon asukkaiden tavaroista alkaa hävitä osia.

Rakastan Tatun ja Patun omituisia seikkailuja. Kirjat on kirjoitettu älykkäästi ja ne hyödyntävät suomen kielen erikoisuuksia hauskoilla tavoilla. Kirjat ovat viihdyttäviä lapsille, mutta tarjoavat ahaa-elämyksiä myös varttuneemmille lukijoille. Tapaus Puolittaja ei ole poikkeus ja se käsittelee kaiken lisäksi minulle tärkeää viihteen aihetta, etsivätarinoita. Kirja on viljelty täyteen viittauksia kuuluisiin fiktiivisiin etsiviin ja dekkarikirjailijoihin. Olen varma, etten minäkään todellakaan huomannut kaikkia.

Loppuratkaisu oli ehkä vähän sanomaansa alleviivaava, mutta se on tärkeä sanoma. Se oli ainoa kohta, missä koin tietyn lapsellisuuden paistavan kirjasta. Pidin kuitenkin loppuratkaisusta eikä se ollut huono päätös. Ja ehkä lastenkirjalle voi pienen lapsellisuuden antaa anteeksikin. Tässä vaiheessa voin paljastaa, että äitini toivoi Tapaus Puolittajaa joululahjaksi eikä perheestä löydy lapsia. Ihan keskenämme vaan nautimme siitä ja muista Tatu ja Patu -kirjoista.

6 / 6 lähestyvää uhkaavaa rahinaa

Aino Havukainen, Sami Toivonen: Tatu ja Patu etsivinä, 2016, Otava, 31 sivua

Tämä kirja kuittasi vuoden 2016 haasteesta kaksi kohtaa. Se on myös vuoden 2016 viimeinen lukemani kirja.

29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja

Miksi en koskaan hanki lapsia

Lupaan, että jonain päivänä luen vielä jotain muutakin kuin vanhoja lastenkirjoja. Tänään ei kuitenkaan ole se päivä.

Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä

http://1.bp.blogspot.com/

Kalle, Anders ja Eva-Lotta viettävät kesää taistellen Ruusujen sodassa ystäviensä/vihollistensa punaisten kanssa. Eräänä yönä jälleen yhden hurjan taistelun jälkeen, he sattuvat kidnappauksen todistajiksi. Koska seikkailunhalu motivoi, he päätyvät seuraamaan sieppaajia, joiden tukikohtaan saarelle hekin jäävät jumiin. Kalle, Anders ja Eva-Lotta yrittävät pelastaa siepatun siepatun professorin ja tämän pojan sekä keksiä keinon päästä pois saarelta ilman, että ryöstäjät sitä huomaavat.

Ei sitä ole kyllä kieltäminen. Astrid Lindgren on loistava kirjailija. Vaikka osa kirjan juonikohdista ärsytti minua, itse kirjoituksesta ei ole mitään valittamista. Kuvailu ja juonen eteneminen ovat hyvässä tasapainossa eikä kirja kärsi tylsyydestä. Kaikki henkilöt ovat selkeästi persoonia ja hyvinkin aidon tuntuisia. Maisemat myös tuntuvat aidoilta ja lukija voi kokea olevansa itse paikalla.

Dialogi on kuitenkin ehkä kirjan suurin vahvuus. Se on yksinkertaisen lennokasta ja toisinaan erittäin hauskaa. Se ei myöskään tunnu vanhentuneelta. Henkilöillä on omat tyylinsä puhua ja useita kohtia voi lukea parillakin eri tavalla. Dialogi tuo myös aina esille kirjan raivostuttavimman kohdan eli Rasmuksen. Rasmus on siepatun professorin nuori kakara, jonka avulla sieppaajat kiristävät tietoa. Rasmus on ärsyttävimpiä kirjahahmoja pitkiin aikoihin. Hän valittaa koko ajan eikä osaa pitää suutaan kiinni. Hänelle ei voi kertoa yhtään mitään, sillä sieppaajat tietävät sen muuten vartissa. Itse Rasmus ei tietenkään koskaan tajua tekevänsä mitään väärää. Ja kyllä, tiedän että Rasmus on pieni lapsi ja lapset ovat vähän sellaisia, mutta se ei vähennä hahmon ärsyttävyyttä tippaakaan. Enemmänkin vain lisää sitä. Jatkuvasti saa repiä hiuksiaan, kun Rasmus tekee taas jotain ärsyttävää ja tekee kaiken hirveän hankalaksi.

Ryöstetty Rasmus ei ollut suosikki Astrid Lindgrenin teoksista, mutta ei se huonokaan ollut. Siinä oli vihdyttäviä hetkiä ja sen lukeminen ei ollut pitkällinen prosessi. Tyhmiä ratkaisuja sen henkilöt tosin tekivät urakalla eikä kovin vahvasti ajanut asiaa sen puolesta, että tuntisin jotain sympatiaa Rasmusta kohtaan.

3 / 6 mustikka-ateriaa

Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä, Kalle Blomkvist och Rasmus, 1953, suomentanut Laila Järvinen 1954, WSOY, 160 sivua

Kirja kuittasi vuosen 2016 kirjahaasteesta yhden kohdan

32. Kirjassa on myrsky

Satumaisen helppoa

Sarjassamme "ei ihan eilen kirjoitettuja lastenkirjoja" siirrymme klassikon pariin. Tämä on ihan suomalaista satuperinnettä ja julkaistu jo vuonna 1919. Vuonna 2004 se valittiin kaikkien aikojen suosituimmaksi kotimaiseksi lastenkirjaksi.

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

https://kirja.elisa.fi/

Mestaritonttu riitaantuu Satumaan kuninkaan kanssa ja päättää suutuksissaan jättää tehtävänsä ja lähteä maailmalle. Hän kohtaa matkallaan noidan nimeltä Sammaleinen ja muuttaa tämän saareen asumaan. Siellä Mestaritontulle paljastuu kuitenkin, että erään kiven sisään on vangittu Auringonlaskunmaan prinsessa. Tästä paljastuksesta käynnistyy tapahtumaketju, joka johdattaa Mestaritontun ennenäkemätömiin seikkailuihin aina Kyöpelinvuorelle saakka.

Tässä on kirja, joka on niin selkeästi satukirja, että se on jo melkein huvittavaa. Mestaritontulla on aina apu kaikkeen ja satumaisella tuurilla kaikki kääntyy aina hänen kannaltaan edulliseen valoon. Jos noidilla on ilkeä suunnitelma hänen päänsä menoksi, hän sattuu juuri silloin kävelemään ikkunan ohi ja kuulemaan kaiken. Tai jos on tarve lentää vihaisen lohikäärmeen ohitse, se sattuu juuri silloin katsomaan muualle. Välillä se käy jopa hieman ärsyttäväksi, sillä Mestaritonttu ei tunnu missään vaiheessa joutuvan minkäänlaisiin oikeanlaisiin ongelmiin. Jännite meinaa kadota, kun päähenkilön puolesta ei varsinaisesti tarvitse pelätä.

Toinen sadun elementti on se, että kirjassa on paljon tapahtumia. On kaksi eri pelastettavaa prinsessaa, matka Kyöpelinvuorelle, taikarasian metsästys ja vaikka mitä muuta. Kirja on kuitenkin tarpeeksi taitavasti kirjoitettu eivätkä tapahtumat silti tunnu liian hutaistuilta. Mestaritontun seikkailut on muutenkin sujuvakielinen ja vauhdikas lukukokemus ja ihan vain historiallisuutensa takia kiinnostavaa luettavaa.

Pieni valitus on vielä saatava tehdä. Miksi aina prinssi näkee kerran kauniin prinsessan ja sitten se on niin ikirakkautta että?

4 / 6 lamppuhelmeä

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut, 1919, WSOY, 143 sivua