![]() |
https://ibbyfinland.files.wordpress.com/ |
En tahdo kertoa kirjan sisällöstä liikaa, mutta perusidea selvinnee jo nimestä. Sarjan uusimmassa osassa Tatu ja Patu kanavoivat sisäiset Sherlock Holmesinsa ja Hercule Poirotissa ryhtyessään selvittämään, miksi erään kerrostalon asukkaiden tavaroista alkaa hävitä osia.
Rakastan Tatun ja Patun omituisia seikkailuja. Kirjat on kirjoitettu älykkäästi ja ne hyödyntävät suomen kielen erikoisuuksia hauskoilla tavoilla. Kirjat ovat viihdyttäviä lapsille, mutta tarjoavat ahaa-elämyksiä myös varttuneemmille lukijoille. Tapaus Puolittaja ei ole poikkeus ja se käsittelee kaiken lisäksi minulle tärkeää viihteen aihetta, etsivätarinoita. Kirja on viljelty täyteen viittauksia kuuluisiin fiktiivisiin etsiviin ja dekkarikirjailijoihin. Olen varma, etten minäkään todellakaan huomannut kaikkia.
Loppuratkaisu oli ehkä vähän sanomaansa alleviivaava, mutta se on tärkeä sanoma. Se oli ainoa kohta, missä koin tietyn lapsellisuuden paistavan kirjasta. Pidin kuitenkin loppuratkaisusta eikä se ollut huono päätös. Ja ehkä lastenkirjalle voi pienen lapsellisuuden antaa anteeksikin. Tässä vaiheessa voin paljastaa, että äitini toivoi Tapaus Puolittajaa joululahjaksi eikä perheestä löydy lapsia. Ihan keskenämme vaan nautimme siitä ja muista Tatu ja Patu -kirjoista.
6 / 6 lähestyvää uhkaavaa rahinaa
Aino Havukainen, Sami Toivonen: Tatu ja Patu etsivinä, 2016, Otava, 31 sivua
Tämä kirja kuittasi vuoden 2016 haasteesta kaksi kohtaa. Se on myös vuoden 2016 viimeinen lukemani kirja.