Peilikuvia ja päinvastaisuuksia: Through the Looking-Glass, and What Alice Found There

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Lewis Carroll: Through the Looking-Glass, and What Alice Found There

Ihmemaa-seikkailujen toisessa osassa Alice hyppää peilin kautta vastakkaiseen todellisuuteen, jossa kaikki toimii päin vastoin. Juoksemalla pysyy paikoillaan, syömällä sammuttaa janon ja muita omituisia ominaisuuksia. Alicen on päästävä shakkilaudan toiseen päähän päästäkseen jälleen takaisin omaan maailmaansa.

Olen edelleen hieman hämmentynyt siitä, sijoittuuko tämä kirja Ihmemaahan vai ei. Oikeastaan se tapahtuu peilimaailmassa, mutta siellä on myös Ihmemaasta tuttuja teemoja ja hahmoja. Sekoittavana tekijänä toimii toki myös elokuva- ja teatteriversiot, joissa otetaan materiaalia molemmista kirjoista. Vastakkaismaailma on ideana kiva ja toimii aika monessa kohdassa hyvin. Se kuitenkin vähän kaatuu omaan mahdottomuuteensa, koska asiat ovat päinvastoin vain silloin, kun se sopii tarinaan. Kaikki ei voi olla peilikuvana, sillä juoni ei silloin voisi edistyä millään ymmärrettävällä tavalla. Kohdat, joissa molemmat kohtaavat, ovat kyllä hyvin viihdyttäviä. Ja onhan tämä lapsille tarkoitettu kirja eli ehkä täyttä logiikkaa ei tarvitsekaan olettaa.

Through the Looking-Glass etenee sujuvammin kuin edeltäjänsä eikä pysähdy liian pitkiksi ajoiksi täysin turhiin kohtauksiin. Se on tyyliltään kuitenkin hyvinkin episodimainen ja kohtauksilla ei aina ole kovinkaan paljon tekemistä toistensa kanssa. Mainitsin ykkösosan arviossani olleeni mukana Alice in Wonderland -teatteriesityksessä ja sen käsikirjoituksen tyyli oli myös hyvin kohtauspainotteinen selkeän ison juonikaaren sijaan ja nämä kirjat luettuani ymmärrän todellakin miksi. Monet kohtauksista toimivat minitarinoina yksinäänkin eivätkä tarvitse kehystarinaa tullakseen ymmärretyksi. Siksi osa hahmoista ja repliikeistä ovat nousseet hyvinkin tunnetuiksi ja usein lainatuiksi.

Through the Looking-Glass oli hieman sekava lukukokemus eikä se oikein imaise mukaansa. Tarinan kulku on aika staattinen ja viihde-elementti tulee enemmän yksittäisistä hauskoista hahmoista, repliikeistä ja maailmaan liittyvistä erikoisuuksista. Kenties suurempi anti sekä tällä että ensimmäisellä osalla on kaikki, mitä ne ovat tuoneet muuhun kirjallisuuteen, elokuviin, tv-sarjoihin, taiteeseen ja muuhun kulttuuriin. Ja minä tietenkin nautin siitä, kun käänsin sivua ja eteeni hyppäsi lähes suoraan sama kohtaus kuin näytelmän käsikirjoituksessa oli. Nautin Ihmemaasta inspiraationa ja maailmana kenties enemmän kuin itse tarinoista, mutta oikein mielelläni luen silti alkuperäistäkin toisinaan.

3 1/2 / 5 puhuvaa kukkapeltoa

Lewis Carroll: Through the Looking-Glass and What Alice Found There, alkuperäinen julkaisu 1871, tämä versio 2015, MacMillan, 224 sivua


Helmet2017:
19. Yhdenpäivänromaani

Alice's Adventures in Wonderland

Osallistuin syksyllä Thespians Anonymous -teatteriporukan Alice in Wonderland -produktioon ja lukaisin samalla ensimmäisen Alicen seikkailuista kertovan kirjan.

Lewis Carroll: Alice's Adventures in Wonderland

https://www.amazon.co.uk/

Tämän kirjan perusjuoni ei taida kovin vieras monellekaan olla. Alice on nuori tyttö, joka putoaa kaninkoloon ja päätyy Ihmemaahan. Siellä hän kohtaa valtavan joukon erilaisia toinen toistaan erikoisempia otuksia ja yrittää selvittää, kuinka päästä takaisin kotiin.

Vasta kirjaa lukiessani tajusin, että en ole koskaan aiemmin tainnut kyseistä kirjaa lukea. Olen toki nähnyt Disneyn animaation lapsena ja näytellyn Tim Burtonin version minä vuonna hyvänsä se nyt ilmestyikään, mutta kirjaan ei ole koskaan tullut tartuttua. Se ei lopulta ollut aivan sitä, mitä odotin, mutta kaikki tutut elementit toki löytyivät. Eniten yllätyin kerrontatyylistä. Alice in Wonderland on alunperin ollut suullisesti kerrottu tarina ja siksi sen kirjoitettu muoto tuntuu paikoin vähän erikoiselta. Juoni etenee hieman epätasaisesti asiasta toiseen ja jää toisinaan sivupoluille tapahtumiin, jotka eivät edistä millään tapaa varsinaista juonta. Sivumäärän vähyyden takia tämä piirre ei ole niin häiritsevä kuin pidemmissä teoksissa, sillä lukija ei ehdi näin lyhyessä ajassa vielä tylsistyä. Lisäksi tarina etenee välillä erittäin jouhevasti ja lukija kyllä huomaa, mihin kohtiin kirjailija on kiinnittänyt erityistä huomiota.

Ihmemaahan mahtuu erittäin laaja kirjo henkilöitä. Alice toimii lukijan "normaalina" vastakohtana ja omituisten Ihmemaan asukkaiden kohtaajana. Hänen kieltämättä aika vaisun persoonallisuutensa vieressä Ihmemaan omituisuus erottuu lukijalle entistä selvemmin. Ja voin kyllä sanoa, että elokuvien tekijät ovat olleet aika samoilla linjoilla kanssani siitä, mitkä hahmot ja kohtaukset kirjasta kannattaa ottaa ja mitkä on hyvä ihan suosiolla jättää taka-alalle. Kirjan vahvinta antia ovat teekutsut ja Herttakuningattaren kohtaukset enkä yhtään ihmettele, että juuri ne ovat nousseet kirjan tunnistettavimmiksi asioiksi. Sen sijaan suurin osa välikohtauksista koloon putoamisen ja varsinaiseen Ihmemaahan pääsemisen välillä ovat lähinnä pitkästyttäviä ja väärällä tavalla älyttömiä. Sieltä löytyy esimerkiksi epämääräinen kilpajuoksu, jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa eikä se johda mihinkään. Sama tunne tulee myöhemmin, kun Mock Turtle kertoo omaa tarinaansa ja juoni pysähtyy täysin. Sen sijaan Duchess-kohtauksella on erityinen paikka sydämessäni, sillä sain esittää kyseistä epämiellyttävää ilmestystä jo ylempänä mainitsemassani teatteriesityksessä. Olin myös yhden kukan ääni sekä Alicen sisko, mutta ne olivat pienempiä rooleja.

Takaisin kirja-arvioon! Tarina itsessään ei ehkä ole saumattoman sujuva, mutta Carrollin luoma maailma on todella löytänyt paikkansa populaarikulttuurissa. Ihmemaa ja sen olennot kiehtovat ihmisiä edelleen ja ovat toimineet inspiraationa vaikka mille. Itse rakastan Ihmemaan estetiikkaa kelloineen, shakkilautoineen ja muine somisteineen ja se vastaa omaa estetiikkaani täysin. Siksi, vaikka kirja itsessään ei herätä minussa suuria tunteita, sen mukanaan tuoma maailma on yksi fiktion kiinnostavimpia. Ihmemaa toimii aivan omien sääntöjensä mukaan ja siksi se antaa haaveilijalle mahdollisuuden oikeastaan mihin vaan.

En oikeen osaa antaa kirjalle tähtiä. Puhtaasti tarinasta ehkä kolme, mutta kaiken oheismateriaalin takia koen epäreiluksi arvioida sitä ainoastaan yhdeltä kantilta.

Lewis Carroll: Alice's Adventures in Wonderland, 1865, Pan MacMillan, 196 sivua

Alice's Adventures in Wonderland kuittaa Helmet-haasteista kolme kohtaa

2018:
4. Kirjan nimessä on jonkin paikka

2016:
2. Matkakertomus

2015:
24. Kirja tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä