Joulukuun klassikko, postmodernismi osa II

Käsittämätöntä! Koko vuoden kestäneen klassikkohaasteen viimeinen kirja on nyt luettu ja jopa ihan ajallaan. Teen kokoavan postauksen kaikista lukemistani klassikoista, kunhan ensin suoriudun muutamasta muusta odottavasta postauksesta.

http://www.antikvaari.fi/

Paul Auster: Lasikaupunki 
New York -trilogian ensimmäinen osa Lasikaupunki kertoo Daniel Quinn -nimisestä jännityskirjailijasta, joka päätyy tutkimaan oikeaa mysteeriä, kun häntä luullaan yksityisetsivä Paul Austeriksi. Stillmanien tapaus muuttuu Quinnin päässä koko ajan kierommaksi ja omituisemmaksi, mitä enemmän hän tutkii juttua.

Lasikaupunki on suoraan sanottuna hyvin erikoinen teos. Jo sitä lukiessa tuntuu, että koko tapauksessa ei ole mitään järkeä, vaikka tietty punainen lanka voidaan havaita. Toisinaan tekee myös mieli kyseenalaistaa, kuinka suuri osa tapahtumista on totta ja onko osa vain Quinnin sekavan mielen tuotoksia. Voidaankin hyvällä syyllä väittää, että rikosjuttu tai sen puute ei ole Lasikaupungin tärkein osa.

Kaikkein suurimpina teemoina kirjassa ovat uskonto ja sen eri syvyysasteet sekä identiteetin katoavaisuus ja merkitys. Uskonto on vahvasti läsnä Stillman-tapauksessa, sillä Quinnin varjostama Peter Stillman on häirintyneen mielenlaatunsa lisäksi hyvin uskonnollinen. Kirjassa onkin useita kohtia, missä kristinuskosta ja sen merkityksestä sekä symboliikasta on monen sivun mittaisia pohdintoja. Näistä ehkä tärkein ja helposti ymmärrettävin on Quinnin ja Stillmanin keskustelu varjostuskeikan loppuvaiheessa.

Identiteetti ja sen hauraus näkyy kaikissa kirjan tärkeissä henkilöissä. Peter Stillman Junior on tietenkin ääriesimerkki kaikkine lapsuuden traumoineen. Hänen vaimonsa Virginia taas jää identiteetiltään lopultakin hyvin hämäräksi eikä lukijalle koskaan selviä, kuka nainen oikeasti edes oli. Peter Stillman Senior taas on ehdottoman sekaisin. Hänen pakkomielteensä Baabelin torniin ja paratisiin ovat vieneet tilan kaikelta muulta järjelliseltä ajattelulta. Daniel Quinnin identiteetin asteittainen hajoaminen on kirjassa tärkein. Lähtökohdiltaan hän on yksinäinen ja kaavamaisesti elävä mies, joka joutuu sattumalta mukaan tapahtumiin. Pikkuhiljaa nämä tapahtumat kuitenkin ottavat hänestä vallan, kunnes hän ei enää ole varma, kuka oikein alunperin oli.

Uskonnon lisäksi filosofista pohdintaa toi Quinnin ja Austerin keskustelu Don Quijotesta. Tämä keskustelu oli mielestäni ehkä kirjan kiinnostavin erikoisen näkemyksensä takia. Don Quijote -tulkinta myös sopii kirjan teemaan. Molemmat käsittelevät faktan ja fiktion vaikutusta ihmisiin ja rajojen hämärtymistä yksinäisessä mielessä.

Paul Auster: Lasikaupunki, City of Glass, 1985, suomentaneet Jukka Jääskeläinen ja Jukka Sirola, 1988, Tammi, 145 sivua

Marraskuun klassikko, postmodernismi osa I

Minun oli alunperin tarkoitus lukea Jos talviyönä matkamies, mutta raskaan Lolitan jälkeen halusin jotain ohuempaa. Valitsin siis marraskuun klassikon kylmästi sivumäärän perusteella. Se tosin päätyikin olemaan aivan erinomainen päätös, joten ehkä kyseinen tekniikka toisinaan myös toimii.

https://www.risingshadow.fi/

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 eli Lasten ristiretki

Teurastamo 5 kertoo Billy Pilgrimistä, joka joutuu ajassa irralleen. Hän matkaa oman elämänsä eri vaiheisiin toisinaan vain hetkeksi ja toisinaan pidemmäksi aikaa. Tarinan runkona on hänen aikansa sotavankeudessa toisen maailmansodan aikaan. Myös Kurt Vonnegut esintyy kirjassa ihan omana itsenään.

Olin kuullut monelta eri taholta tämän kirjan olleen lähes elämää muuttava kokemus ja on pakko myöntää, että se teki minuunkin suuren vaikutuksen. Postmoderniin tapaan se on tietenkin hieman erikoinen ja sisältää jopa avaruusolentoja, mutta pinnan alta löytyy syvän raadollinen kirjoitus sodasta ja sen vaikutuksesta ihmisiin. On ehkä sanomattakin selvää tämän olevan sodanvastainen teos, jossa näkyvät selvästi Vonnegutin sotavankeuskokemuksen jättämät jäljet.

Kirjan tapa kuvata kuolemaa ja muita rankkoja asioita on kiehtovalla tavalla etäinen, jopa lohdullinen. Kuolemaan ei jäädä kiinni, vaan sen tiedostetaan olevan osa elämää. Suuressa mittakaavassa sillä ei ole suurtakaan merkitystä. Billy Pilgrimin käsitys kuolemasta on tietenkin kaikkein mielenkiintoisin, sillä hän omaksuu sen tralfamadorelaisilta. Heidän ansiostaan hän oppiikin näkemään elämänsä samanaikaisesti sekä ulkopuolisena hetkien tarkkailijana että hämmentyneenä matkaajana ajan virrassa.

Teurastamo 5 ei missään nimessä yritä olla hauska. Vonnegut kuitenkin tapaa ilmaista asioita tavalla, joka vetoaa syvästi sarkastisen kuivaan huumorintajuuni ja huomasin toisinaan naureskelevani hieman kenties sopimattomissakin kohdissa. Toisaalta se tuo tarinaan, etenkin sotaosioihin, tiettyä aitouden tunnetta, sillä se saa huomaamaan, miten naurettavaa sota oikeastaan on. Se ei ole sankarillista tai hienoa, vaan synkkää, ikävää ja usein pitkästyttävää. Onneksi kyseiset adjektiivit eivät kuvaa kirjaa itseään, vaan Teurastamo 5 on erinomaisen sujuva ja paikoin hyvinkin sykähdyttävä kokemus. Hengästyttävä se ei ole, sillä suuret taistelut eivät kuulu tähän tarinaan, joka on varattu välähdyksille erään hyvin erikoisen ihmisen elämästä. Vaikka kirjassa alieneita onkin, ne sulautuvat muiden tapahtumien sekaan ja muuttuvat osaksi sitä omituista kohtausvyyhtiä, jota elämäksikin kutsutaan.

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 eli Lasten ristiretki, Slaughterhouse Five, or the Children's Crusade, 1969, suomentanut Juhani Jaskari, 1970, Tammi, 190 sivua

Missä olet piileskellyt, Terry Pratchett?

Tässä on nyt ensimmäinen kirja, jonka luen Ereitan hyllystä! Hänen arvostelunsa minun antamastani kirjasta löydät täältä.

Toisen hyllyn aarteet: Valkoparta Karjupukki 

Nauttikaa ensin hänen kirjoittamastaan alustuksesta:
Toden puhuakseni en muista tätä kirjaa kovin yksityiskohtaisesti, vaikka olen sen käsittääkseni pari kertaa lukenut. Tärkeä valintakriteeri oli sivumäärä (huomasin, kuinka vähän omistankaan noin 300-sivuisia kirjoja!) Terry Pratchettiin laajemmin tutustuneena tiedän kuitenkin, että Valkoparta Karjupukki on vauhdikasta ja täysin päätöntä menoa, jossa mahdotonkin on mahdollista. Se on hersyvän hauska ja kerrontatyyli on uskomattoman viihdyttävä, kuitenkin informatiivinen. Lisäksi ajattelin, että mikäs näin joulun alla paremmin sopisi:)

http://upload.wikimedia.org/

Kiekkomaailmassa on jotain hyvin omituista tekeillä. Karjupukki käyttäytyy hyvin omituisesti ja näyttääkin jotenkin kummalliselta. Näkymättömän Yliopiston velhot taas kamppailevat kaikkialta ilmestyvien jumalten ja keijujen kanssa. Tavallisen perheen ei-niin-tavallinen kotiopettajatar Susan lähtee selvittämään tapahtumia apunaan ärsyyntynyt korppi, krapulan jumala ja Rottien Kuolema. Kaiken takana on isompi juoni, jonka estämiseen saatetaan tarvita hieman erikoisia keinoja.

Heti alkuun on sanottava, että tästä kirjasta oli erittäin vaikeaa kehittää mitään järkevää juonitiivistelmää. Tarinassa on kolme pääjuonta ja muutama sivujuoni, jotka kaikki liittyvät jollakin tavalla yhteen. Henkilöitä on paljon ja tapahtumat vaihtuvat tiuhaan tahtiin sekä ovat toisinaan todella omituisia.

Yllä olevaa kuvausta ei kannata säikähtää, sillä Valkoparta Karjupukki on erinomainen teos. Kaikki sen pääjuonet ovat todella kiinnostavia ja sivujuonet tuovat humoristista lisää. Ei sillä, etteikö sitä olisi jo muutenkin, mutta tällaisessa kirjassa enempi on parempi. Henkilöt ovat kaikki loistavasti kirjoitettuja ja pysyvät mielessä älyttömien tempaustensa ja osuvien kuvaustensa ansiosta. Ei myöskään haittaa, että heillä on hyvinkin erikoisia nimiä.

Miksi en ole aiemmin lukenut Terry Pratchettin kirjoja? Tiesin tietenkin hänen nimensä, mutta yhtään opusta en ole lukenut. Olen jäänyt niin paljosta paitsi! Pratchett kirjoittaa aivan mahtavalla tyylillä. Kerronta on erittäin sujuvaa eikä turhaa kuvailua ole. Hänen kaikki lauseensa vaikuttavat huolellisesti mietityiltä ja osan niistä tajuaa vasta jälkikäteen kunnolla. Rakastin myös sarkasmin ja rehellisen huumorin yhdistelmää. Sarkasmia esiintyy lähinnä henkilöiden puheessa eikä sitä ole liikaa. Avoin huumori taas liittyy yleensä tapahtumien ja henkilöiden kuvailuun. Myös osa dialogista on minimaalisuudessaan nerokasta.

Kerronnan siirtymät ärsyttivät minua välillä. Suurimman osan ajasta ne toimivat hyvin, mutta minua ärsyttää suunnattomasti, kun kerronta poikkaistaan jännittävästä kohdasta ja siirrytäänkin jonnekkin, missä ei sillä hetkellä tapahdu mitään kovin erikoista. Mielestäni kukin hetki on vietävä järkevään taukotilaan eikä yhtäkkiä lopettaa, sillä silloin on vaikeampi keskittyä täysin seuraavaan asiaan.

Vaikka Karjupukista kovasti nautinkin, se on aika intensiivistä luettavaa eikä toista Pratchettia todellakaan jaksa lukea heti perään. Taidankin lukea seuraavaksi jotakin rentouttavaa nuorten hömppää.

Kaiken kaikkiaan Karjupukki on kokemuksena erinomaista viihdettä ja sen lukemista ei millään tahtoisi lopettaa. Sen ansiosta aion myös tutustua Pratchettin muuhunkin tuotantoon pikku hiljaa. Olen todella iloinen, että Ereita antoi minulle ensimmäisenä näin upean teoksen. Sen kansigrafiikassa tosin olisi parantamisen varaa ja siksi se tulee esiintymään aiheeseen liittyvässä teemapostauksessa, jonka jossain vaiheessa Ereitan kanssa teemme. Se ei nyt kuitenkaan ole ensimmäisenä listalla, joten joudutte jonkin aikaa odottamaan.

51/2 / 6 annosta Mousse de la Boue dans une Panier de la Paté de Chaussures  (Tämä ei ole ruuanlaittoa, Bill. Tämä on cuisinea. Tajuatko?)

Terry Pratchett: Valkoparta Karjupukki, Hogfather, 1996, suomentanut Marja Sinkkonen, 1998, Karisto, 348 sivua

Lokakuun klassikko, modernismi

http://3.bp.blogspot.com/

Tässä se nyt vihdoinkin on. Lolitan valitseminen ei kenties ole parhaita päätöksiäni, mutta koen silti siitä jonkin verran sivistyneeni.

Lolita on minämuotoinen kuvaus Humbert Humbertin elämästä. Pääpaino on tietenkin asioilla, jotka liittyvät Dolores Hazeen eli Lolitaan, mutta teoksessa käydään välillä läpi myös kertojan menneisyyttä. Hän elää omien pedofiilisten halujensa ahdistuksessa ja Lolitan menettämisen pelossa, mikä usein tekee hänestä kontrolloivan ja vainoharhaisen.

Odotin jotain hieman erilaista kirjalta sen alun ja takakannen perusteella. Elin myös siinä uskossa, että Humbert himoitsee Lolitaa kaukaa, muttei koskaan varsinaisesti raiskaa tätä. Kyseinen käsitys on täysin väärä ja siksi varoitankin herkempiä lukijoita ohittamaan tämän kirjan. Kiinnostavaa tässä on se, että kertoja ymmärtää tekojensa olevan väärin. Hän tahtoisi päästä irti sairaudestaan, muttei kykene lopettamaan. Hänen pakkomielteensä ja himonsa ovat liian suuria, jotta ne voisi järjellä tyrehdyttää.

Lolitan psykologinen puoli on tietenkin karmea ja häiritsevä, mutta vain jos sitä alkaa miettiä. Häntä ei esitetä kirjassa uhrina tai viattomana, sillä Humbert näkee hänet nymfettina, joka on nuori versio demonisesta nymfistä. Älä kysy. Uskoisin kuitenkin, että Lolita käytös on puolustumekanismi. Käsitelläkseen kamalaa hyväksikäyttöä hän esiintyy kylmänä, hajamielisenä ja välinpitämättömänä. Mietin todella, millaiset mahdollisuudet hänellä myöhemmässä elämässä edes voi olla. Toivottavasti Dick kohtelee häntä hyvin.

Teemoiltaan ja tapahtumiltaan kirja ei ollut tylsä, vaikkakin aika raskas. Ongelma olikin aivan toisaalla. Ensinnäkin, pokkariversion lukeminen ei ollut hyvä idea. Teksti on todella pientä eikä marginaaleja juuri ole. Teksti kulkee koko ajan laidasta laitaan, sillä sen asettelutapa on hyvin yhteen tungettua. Väsynein silmin kirjan lukeminen ei meinaa onnistua lainkaan. Kerrontatyyli itsessään on aika paatoksellista ja sen läpi kahlaaminen on toisinaan aika uuvuttavaa. Vaikka tapahtumat yleensä liikkuvatkin nopeaan tahtiin, kertojan kuvailutyyli hidastaa tahtia. Lukijalle ei myöskään oikein ole tarjolla hengästystaukoja, sillä kirjan jokainen sana on valjastettu palvelemaan tarkoitusta. Täytelöpinää ei ole, mikä myös aiheuttaa lukemiselle raskauden tunnetta.

Tämän kirjan kanssa tosiaan mietin, miltä tuntuu ihmisistä, jotka eivät puhu ranskaa. Lolita on täynnä kääntämättömiö ranskankielisiä lausahduksia ja täytesanoja. Ilman niiden ymmärtämistäkin toki pärjää, mutta eikö lukijaa ala ärsyttää?

Uskoisin, että Lolitan suurin ongelma on sen pituus. Tapahtumia ja hetkiä on yksinkertaisesti liikaa. Ensimmäiset sata sivua lukee ihan kevyesti, mutta sen jälkeen vauhti alkaa hyytyä. Jos kirjasta karsisi runsaalla kädellä esimerkiksi roadtrip-osuudesta, mielenkiinto pysyisi paremmin yllä. Kertojalle tärkeisiin, mutta lukijalle turhiin pätkiin on käytetty aivan liikaa aikaa.

Lolita oli omalla tavallaan sivistävä kokemus. Siihen on toisinaan intertekstuaalisia viittauksia ja muutenkin sitä oli kiinnostava lukea, etenkin psykologisesta näkökulmasta.

Kaksi pientä lisämainintaa:
1. Kirjan loppuosasta löytyy viittaus Gustave Flaubertin Rouva Bovaryyn. Se oli aika hauska yllätys.
2. Jos koet, että haluat ällöttää itseäsi, tarjoan sinulle loistavan tilaisuuden. Netistä nimittäin löytyy paljon Lolitaa ihannoivia sivustoja, joissa neuvotaan, kuinka voit näyttää lolitamaiselta ja viehättää vanhempia miehiä. Huoh...

Vladimir Nabokov: Lolita, englanninkielinen alkuteos ilmestyi samalla nimellä vuonna 1955, suomentaneet Eila Pennanen ja Juhani Jaskari, 1959, Gummerus, 384 sivua

Oman hyllyn unohdetut: Don't Panic!

https://d.gr-assets.com/

Douglas Adams: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy

Tässä olisi nyt siis uuden kirjahaasteen ensimmäinen kirja. Kategoriahan oli siis "Oman hyllyn unohdetut". En nyt menisi tätä oivallista klassikkoa kutsua unohdetuksi, kenties ainoastaan tilaisuuden puuttesta kärsineeksi. Vihdoin olen kuitenkin saanut luettua tämän kirjan ja heti alkuun sanon, että kaikkien maailman lukutaitoisten ihmisten tulisi suorittaa sama operaatio.

Kirja kertoo tavallisesta englantilaismiehestä Arthur Dentistä, jonka elämä muuttuu radikaalisti, kun käy ilmi, että planeetta Maa on nyt tullut tiensä päähän. Se täytyy tuhota, jotta saataisiin tilaa uudelle kulkuväylälle. Arthur pelastuu viime hetkellä, kun käy ilmi, että hänen ystävänsä Ford onkin oikeasti avaruusolento. He päätyvät ensin Vogoneiden inhottavaan seuraan, jonka jälkeen heistä tulee matkustajia Heart of Gold -nimiseen avaruusalukseen. Matkan tarkoitus on hieman hämärän peitossa eikö Arthur sitä luultavasti ymmärtäisi, vaikka sen tietäisikin. The final showdown tapahtuu Margathea-planeetalla, jossa on legendan mukaan mahtavia aarteita.

The Hitchhiker's Guide on kirja, jossa ei ole rajoituksia. Aivan mitä tahansa voi tapahtua seuraavaksi ja kuten ehkä huomasit, se tekee juonitiivistelmän teon järkyttävän vaikeaksi. Adamsin kirjoitustyyli tukee ehdottoman uskollisesti juonen monimutkaisuutta ja asetelmien nopeaa vaihtumista. Asioita ei pohjusteta liikaa turhanpäiväisillä sepustuksilla eikä niihin jäädä jumiin jälkikäteen sivukausiksi.

Tämä uudempi painos sisältää myös kolme ihanaa plussaa. Heti kirjan alusta löytyy Rusell T. Daviesin esipuhe, joka on erittäin ihana ja viihdyttävä. Kirjan lopussa taas on materiaalia Douglas Adamsin arkistoista. Mielestäni kaikkein huvittavin ekstra on kuitenkin sisäkannelta löytyvät tarrat, joita voi liimailla kanteen, jos siltä tuntuu. Saatan laittaa kuvan omasta mestariteoksestani, kunhan saan sen valmiiksi. Tämä on tarkkaa tiedettä!

Eräs ystäväni aikoo pakottaa minut kuuntelemaan jotakin suomenkielisistä kuunnelmaversiota jossain vaiheessa ja odotan kokemusta hieman jännittyneessä mielentilassa. Englanniksi teos on erittäin toimiva eikä tiedesanasto ole kovin vaikeaa ymmärtää. Juonesta saisi mielestäni kiinni myös vähäisemmällä englannin taidolla.

The Hitchhiker's Guide on hyvin älyvapaata lukemista ja parhaan nautinnon saakin, kun ei analysoi liian loogisesti tapahtumia. Just sit tight and enjoy the ride!

6 / 6 small spaceships with suicidal tendencies

Douglas Adams: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy, 1979, Pan Books, 180 pages

Ereitan ensimmäisen Oman hyllyn unohdetut -postauksen voit mennä lukemaan täältä.

Totaalinen villiintyminen kirjamessuilla!

Joo minua ei todellakaan saa enää koskaan päästää kirjamessuille. Järkyttävää kirjojen haalimista ja henkisen tasapainon järkkymistä. Nyt, kun vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, voisin esitellä ihania ostoksiani.

Yksi päivä ei siis tosiaan ollut tälle kirjafriikille tarpeeksi, vaan maksoin itseni sisään kahtena peräkkäisenä päivänä.

Lauantaina menin isoäitini seuraksi ja sunnuntaina Sezzien kanssa. Erityisesti meitä kiinnosti Salla Simukan haastattelu ja paneeli aiheesta Paranormaali romanssi. Molemmat näistä löytyivät tietenkin rakkaan Kallion lukiomme Louhi-lavalta. Hyvä Kallio! Olitte messujen parasta antia.

Kiinnitä huomiota myös upeisiin taideteoksiin. Oli mielestäni jännittävä idea, että taiteilijat maalasivat koko ajan. Se toi jonkinlaisen vähän rennoman tunnelman. Tässä siis Salla Simukan haastattelu, kuten myös alemmassa kuvassa.

Tässä on meneillään Paranormaali romanssi -paneeli. Juttua tuntui riittävän ja sitä oli hyvin mielenkiintoista seurata. Sain myös uuden idean kehittelemääni tarinaan. 

Tässä vielä kaksi kuvaa Louhi-lavan takapuolelta.

Kirjaostokset olivat kaikki antikvariaattipuolelta. Sieltä löytyi paljon ihania kirjoja halvalla ja suhteellisen hyvässä kunnossa. Hyvin klassikkopainotteisia ostoksia tuli divareissa tehtyä. Kiiltävän kauniit nuorten kirjat voikin laittaa synttäri/joululahjalistaan. Jännästi ovat niin lähellä toisiaan.

Pahoittelen vähän epäselviä kuvia. Seuraavat kirjat niistä kuitenkin löytyvät:
Anne Frank: Päiväkirja
Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut
Grimmin sadut
Jules Verne: Kapteeni Nemo
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Mary Shelley: Frankenstein
Philip Pullman: Kultainen kompassi

Kirjojen lisäksi mukaan tarttui kolme pinssiä, joista yhden ostin eräälle ystävälleni. Tämä kyseinen pinssi on kuvassa viimeinen oikealla. Te, jotka ette sitä tunnista, menkää heti paikalla sivistämään itseänne ja katsomaan Monthy Pythonin Graalin malja. Nämä kaksi muuta pinssiä ostin itselleni ja mielestäni selittävät aika hyvin itse itsensä.

Lisäksi voitin tällaisen hyvin hämmentävän lehden eräissä arpajaisissa.

Ja tietenkin järkyttävällä tahdilla tehty messukierros saa kenet tahansa nälkäiseksi. Väsyneinä ja nälkäisinä vihdoin löysimme ruokamessuilta kojun, josta sai nopeasti molemmille sopivaa ruokaa. Italialainen pizza oli oikein hyvää, jollei hieman rasvaista.

Viimeisenä on hyvin iloinen uutinen. Olen saanut lukuintoni takaisin! Sain juuri postattua kolmen englanninkielisen kirjan postaukseni ja aivan näillä näppäimillä aloitamme Sezzien kanssa uuden projektin. Lokakuun klassikko on jo saapunut luokseni ja olenkin sitä myös aloitellut.

Typerää vai tosi typerää?

Nyt olisi jälleen uuden kirjaprojektin aika! (Koska niitähän ei ole jo muutenkin ihan tarpeeksi.) Tarkoituksena on lukea omia lukemattomia kirjoja pois ja tutustua toisen kirja-aarteisiin aina vuoron perään. Aloitamme lukemalla yhden kirjan omasta hyllystä ja sen jälkeen yhden toisen hyllystä jne...

http://www.hannas.fi/

Projektissa kulkee mukana kaksi tagia. "Toisen hyllyn aarteet" ja "oman hyllyn unohdetut".

Aikataulu ei ole mitenkään looginen tai säännöllinen, vaan luemme ihan omaa tahtiamme. Välillä voi olla pidempiäkin välejä. 

Tätä on suunniteltu pitkään ja hartaasti ja viimein pääsemme aloittamaan!

Kirjarakkaudella,

Liberté & Ereita