maanantai 9. joulukuuta 2019

Oman hyllyn unohdetut: The Shadowhunter's Codex

Tämä kirja on istunut hyllyssäni todella kauan enkä edes tiedä, miksi en ole aiemmin tarttunut siihen. No nyt tarvitsin jotain sellaista, joka ei vaatisi liiallista sitoutumista ja tämä oli loistava valinta. Tässä vielä muistutus siitä, mihin haasteeseen olen lukemassa tämän. Eli ideana lukea kaapissa pölyttyneitä kirjoja ja vaihdella Toisen hyllyn aarteet -vaiheessa omia hyviä lukukokemuksia Ereitan kanssa.

https://readingwithjenna.files.wordpress.com/
Cassandra Clare & Joshua Lewis: The Shadowhunter's Codex

Jokaisen Varjonmetsästäjän tieto-opas kaikesta siitä, mitä kuuluu Varjonmetsästäjän elämään ja ympäröivään maailmaan. Tässä opuksessa selitetään kaikki olennaiset riitit ja rituaalit sekä esitellään Alamaailman jäsenet. Mukana myös historiaa, politiikkaa ja maantietoa. Sivujen reunoja koristavat Claryn, Simonin ja Jacen muistiinpanot toisinaan jopa käsiteltäviin aiheisiin liittyen.

Oppikirja urbaanifantasiamaailmasta, jossa on hahmojen muistiinpanoja? Kyllä kiitos! Rakastan Potter-maailman kolmea lisämateriaalikirjaa ja olen aina valmis tarttumaan vastaaviin teoksiin. En tiedä, mikä niissä vetoaa, mutta ne viihdyttävät minua suuresti. The Shadowhunter's Codex oli erittäin hyvä lajinsa edustaja, tosin olisin halunnut vielä lisää muistiinpanoja hahmoilta. Lukujen lopussa on lisäksi Claryn täyttämät kyselylomakkeet lukujen sisällöstä. Nekin olivat erittäin hauskoja.

Erityisesti pidin alamaailmalaisista kertovista kohdista ja etenkin siitä, miten asioista jotain tietävänä näkee Varjonmetsästäjien asenteelliset mielipiteet alamaailmalaisista. Etenkin ihmissusista kertovassa luvussa on Claryn raivokommentteja asiaan liittyen. Olisin mielelläni kuullut lisääkin, kuten myös demoneista ja enkeleistä. Rituaaleihin liittyvistä tietokohdista pidin myös sekä Varjonmetsästäjien taitoja käsittelevistä kappaleista. Arkkitehtuuri ja politiikka sen sellainen ei ollut ihan minua kiehtovinta sisältöä, mutta joillekin muille ehkä juuri se paras juttu.

Kirjassa ei ole mitään varsinaista juonta, vaan se on kevyt ja helppolukuinen opaskirja, jota värittävät humoristiset kommentit. Ajanjakson osalta se sijoittuu Varjojen kaupungit -sarjan sisälle ja näin vuosia sarjan päättymisen jälkeen se tuntui suloisen nostalgiselta ja ehkä kevyemmältä kuin mitä ikinä Cassandra Clare nykyisin kirjoittaakin.

4 / 5 kotitehtävää Jacelta

Cassandra Clare & Joshua Lewis: The Shadowhunter's Codex, 2013, Walker Books, 274 sivua

Klassikkosiivous: Dracula

Olin kuullut Draculasta paljon hyvää, mutta sen koko oli aiemmin pitänyt minut loitolla. Siksi valitsin sen Klassikkosiivoukseen ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Ainakin omalta osaltani.

https://cdn.shopify.com/
Bram Stoker: Dracula

Vampyyrikirjallisuuden klassikkoteos seuraa professori van Helsingin ja hänen sekalaisen apulaisjoukkonsa yrityksiä estää kreivi Draculan Englannin valloitus. Kun kaikkien hyvien ihmisten kauhu kreivi Dracula päättää jättää Transylvanian taakseen ja siirtyä verevämmille asuinseuduille Lontooseen, joutuvat häntä vastustava joukko tekemään kaikkensa saadakseen kreivin suunnitelmat epäonnistumaan. Kreivi on kuitenkin salakavala vihollinen eikä vaaroilta ja tragedioilta voida välttyä, kun aika alkaa käydä vähiin.

Rakastan tapaa, jolla Dracula on kirjoitettu. Tarina paljastuu lukijalle vähän kerrallaan eri henkilöiden päiväkirjamerkintöjen, kirjeiden ja uutisartikkelien muodossa. Varsinaista perinteistä kerrontaa kirjassa ei ole ollenkaan, vaikka monen sivun päiväkirjamerkinnät voivat toisinaan siltä tuntua. Tällainen kerronta vetoaa minuun suuresti ja toivoisin törmääväni siihen useamminkin. Muutenkin rakastan sitä, kun perinteisessäkin kerronnassa on seassa otteita vaikka tekstiviesteistä tai kauppalistoista.

Dracula on pölyttynyt hyllyssäni jo vaikka kuinka pitkään enkä usko ilman tätä projektia saaneeni sitä ihan heti luettua. Luen harvoin paksuja kirjoja ja minun on jotenkin vaikea tarttua niihin. Draculassahan on se kevyet 600 sivua (ainakin tässä painoksessa) ja se on lisäksi klassikko ja jos jotain klassikoista olen oppinut, se on että ne ovat hitaampia ja raskaampia lukea kuin modernimmat kirjat. Ja osittain tämä pitää nytkin paikkaansa. Draculan kerronta on aika verkkaista ja tapahtumatkaan eivät dynaamisimpia. Silti pidin sitä hyvin kiinnostavana ja koin oikeasti saaneeni jotain irti.

Juonikuviot ovat ehkä hyvin vakiokamaa, mutta hahmot ovat tämän kirjan huvittavin asia. Parhaiten kaikki tuntevat ainakin nimeltä professori Abraham van Helsingin, joka saapuu johtamaan taistelua Draculaa vastaan. Yleisessä tietoisuudessa on kuva van Helsingistä synkkänä ja salaperäisenä antisankarina, joka metsästää vakavailmeisenä arkkivihollistaan. Ja kuinka väärässä me kaikki olimmekaan. Van Helsing on hyväntuulinen, kohtelias ja jopa hieman hassu vanhempi herrasmies, joka mainitsee jatkuvasti, kuinka paljon välittää uusista ystävistään ja kuinka paljon heitä arvostaa. Van Helsing on myös kirjan kahdesta hyödyllisestä hahmosta se toinen.

Toinen on tietenkin Mina Harker, joka onkin kirjan paras henkilö ja uusi idolini. Hän kokoaa yhteen kaiken tiedon, keksii aina uusia suunnitelmia ja pitää päänsä kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa. Mikä ei tietenkään merkkaa mitään silloin, kun aikakauden ajatukset naisista pääsevät valloilleen ja miesposse päättää, ettei Minan herkkää naisen sielua voi enää rasittaa kamalilla vampyyriasioilla. Kuten voi arvata, mitään hyvää ei koskaan seuraa näistä hetkistä. Enemmänkin silmien pyörittelyä lukijoissa aiheuttavaa. Kunnes Mina jälleen työntää käsivoimin juonta eteenpäin miesten ollessa hyödyttömiä.

Tarina selviää meille myös muiden henkilöiden näkökulmasta ja etenkin Dr. Seward, van Helsingin tuttu ja läheisen mielisairaalaan tohtori, saa esitellä päiväkirjaansa monta kertaa. Pidin Sewardista, vaikka hän oli suurimmaksi osaksi aika kujalla siitä, mitä tapahtuu. Hän oli rauhallinen ja yllättävän herkkä kertoja, jonka näkökulmasta saamme nähdä etenkin van Helsingin vampyyrinjahtausprosessia.

On valitettava tosiasia ainakin omalla kohdallani, että saan keskinkertaisista ja huonoista lukukokemuksista paljon enemmän tekstiä aikaan. Sen sijaan Draculan kohdalla, josta pidin todella paljon, en saa päähäni mitään järkevää. Ehkä on siis tällä kertaa tyydyttävä vähän lyhyempään arvioon. Haluan kuitenkin vielä korostaa, että Dracula oli erinomainen ja nimeäisin sen jopa kaikkien aikojen suosikkiklassikokseni. Draculan vaikutus vampyyrikulttuuriin ja kauhukulttuuriin yleisemmin on niin laaja kaikilta osin, että tämän voi ottaa myös sivistyksen kantilta. Kaikki, minkä yhdistämme nykyisin kliseiseen vampyyrikuvaukseen, löytyy Draculasta ilman parodiaa tai trendeillä leikkimistä, sillä ne eivät kirjan julkaisuaikaan olleet kliseita tai trendejä.

Joitain mielenkiintoisia aikaan liittyviä seikkoja kirjasta kyllä löytyy. Lääketieteen ymmärrys ei ole ihan nykyajan tasolla ja etenkin verensiirrot taisivat olla julkaisuaikaan uusinta uutta, sillä verensiirtoja suoritellaan vähän joka mutkassa ja ne toteutetaan tietenkin vain iskemällä letku henkilöstä toiseen. Kuka nyt tietoa veriryhmistä tarvitsee? Myöhemmin myös yksi sivuhenkilö loukkaantuu todella pahasti ja kohtaa lukiessani ajattelin ainoastaan "juu ei, se tyyppi on kuollut, te mitään viime hetken selityksiä siitä enää irti saa". Toisaalta nämä villit lääketieteen toimenpiteet toivat luku-urakkaan vähän lisää huumoria, vaikkakin tahatonta sellaista.

Suosittelen myös täydellä sydämellä tätä kyseistä käännöstä. Se on erinomainen ja kekseliäs sekä kiinnostava lukukokemus. Kieli on riittävän modernia eikä leiki korukielisyyksillä ja kääntäjä on ottanut hyvin onnistuneita vapauksia henkilöiden aksenttien kanssa. Esimerkiksi eräs alkuperäisessä voimakkaasti purtaen puhuva merimies puhuu tässä suomennoksessa Turun murretta. Myös van Helsingin erikoinen puhetapa istuu tekstiin todella sujuvasti ja luo juuri oikean kuvan henkilöstä. Suosittelen myös lukemaan kirjan sisältämät kääntäjän kommentit ja selitykset, sillä ne ovat mielenkiintoista luettavaa. Haluan myös antaa erityiskiitoksen sille, että käännöksessä käytetään Transylvaniaa, ei Transilvaniaa. En tiedä miksi, mutta ensimmäinen versio on mielestäni se oikea.

41/2 / 5 villiruusua arkun päällä


Bram Stoker: Dracula, 1897, suomentanut Jarkko Laine, 2010, Otava, 607 sivua




perjantai 6. joulukuuta 2019

Näyttämön taikaa: Angels in America

Innostuin pitkästä aikaa taas näytelmistä ja halusin lukea klassikoiden lisäksi jotain vähän modernimpaa. Tämä oli ensimmäinen, joka tuli mieleen.

https://d1w7fb2mkkr3kw.cloudfront.net/
Tony Kushner: Angels in America

Angels in America on kaksiosainen näytelmä ja tästä näytelmäkäsikirjoituksen uudesta painoksesta löytyvät molemmat Millenium Approaches ja Perestroika. Näytelmä kertoo 1980-luvun AIDS-kriisistä ja konservatiivisesta Reaganin hallinnossa. Tässä kehyksessä seuraamme muutamaa henkilöä, jotka kamppailevat ihmissuhteiden, sairauden, yhteiskunnan ja enkeleiden kanssa.

Minun on taas ensin hehkutettava sitä, kuinka paljon pidän tästäkin kannesta. Luin tänä vuonna paljon kirjoja, joiden kansia rakastin ja tämä on ehdottomasti listan kärkipäässä. Kaikki tämän kannen estetiikassa vetoaa minuun ja tahdon virallisesti kiittää kaikkia, jotka osallistuivat sen suunnitteluun.

Tämä on selvästi niitä näytelmiä, jotka pääsisivät oikeuksiinsa oikeasti vasta nähtynä. Tällaisenaankin se oli ihan kiinnostava lukukokemus, mutta jäi hieman etäiseksi eikä minulla loppujen lopuksi ole kovinkaan paljon ajatuksia. Angels in America on kuitenkin osa queer-kulttuurin historiaa ja koen edes jollain tapaa sivistyneeni.

Etäisyydestä huolimatta Angels in America onnistuu välittämään lukijalle oikeita tunteita. Koin hahmojen kanssa ahdistusta, epätoivoa, surua ja toivottomuutta, mutta myös ihailua, iloa, ystävyyttä ja elämänhalua. Vaikka tarina on luettuna aika erikoinen ja hieman sekava, tunteet todellakin hyppäävät sivuilta. Voin vain kuvitella, kuinka koskettava Angels in America on näytelmänä. Toisaalta Angels in America oli paikoitellen myös äärimmäisen kiusallinen etenkin joissain seksuaalissävytteisissä kohtauksissa ja niissäkin kiusallisuuskerroin voisi näyteltynä nousta huikeisiin ulottuvuuksiin.

Angels in America on todella kiinnostava yhdistelmä perinteistä ja absurdia. Ihmissuhteet olivat hyvin todellisia, mutta ne yhdistyivät kaikkeen enkeleihin ja ennustuksiin ja profeettoihin liittyviin yliluonnollisiin elementteihin. Yllätyin siitä, kuinka paljon tarinassa käsiteltiin uskontoa ja uskoa, mutta se oli näkökulma, jonka koin todella kiinnostavaksi ja toimivaksi. Tony Kushner on juutalainen ja Angels in America tarjoaakin käsittelemiinsä uskonnollisiin asioihin juutalaisen lähestymistavan, mikä on todella hyvää vaihtelua. Samalla kuitenkin enkelit itsessään ovat hyvin absurdeja hahmoja ja liikkuvat hyvin kaukana siitä, miten populaarikulttuurissa enkelit yleensä esitetään.

Luin kirjan jo jokin aika sitten ja vaikka siinä hetkessä olin tarinassa mukana, muistan siitä enää vain palasia sieltä täältä. Luettuna se jää ehkä vähän sekavaksi, mutta on samalla luettaessa helppo ymmärtää. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus.

31/2 / 5 maanosaa edustavaa enkelihahmoa

Tony Kushner: Angels in America, tämä versio 2017, alunperin 1993, Nick Hern Books, 352 sivua

Helmet2019:
23. Kirjan nimessä on jokin maa

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Liian korkeat odotukset: Peter Darling

Sarjassamme Rakastan tätä kantta niin paljon. Sisältöä en valitettavasti yhtä paljon.

https://i.gr-assets.com/
Austin Chant: Peter Darling

Peter Darling on uudelleenkerronta Peter Panista ja tässä versiossa Peter ja Wendy ovat sama henkilö. Mikä-mikä-maassa Peter sai olla oikea todellinen itsensä ennen kuin hän päätti palata takaisin tavalliseen maailmaan ja yrittää elää Wendynä ja unohtaa Peterin kokonaan. Vuosia myöhemmin Peter kuitenkin palaa Mikä-Mikä-Maahan odottaen asioiden olevan ennallaan. Kadonneet pojat ovat kuitenkin kehittäneet uudet hierarkiat ja tehneet sovun Kapteeni Koukun kanssa. Peterille tämä ei sovi ja hän aikoo tehdä parhaansa elvyttääkseen vanhan vihollissuhteensa. Mitä enemmän Peter taistelee Koukun kanssa, sitä enemmän hän tuntee uudenlaista vetoa vanhaa vihollistaan kohtaan.

En oikein tiedä, mitä sanoisin tästä kirjasta. Odotukseni olivat aika korkealla eikä kirja oikein täyttänyt niitä, mutta en myöskään inhonnut sitä. Sillä oli hyvät hetkensä ja vähän huonommat hetkensä eikä minulla ole hirveästi sanottavaa kummastakaan. Yritän kuitenkin erotella pari asiaa, joiden perusteella annoin sille arvostelun.

Aloitetaan hyvistä asioista! Rakastan tarinoita, jotka liittyvät toisiin tarinoihin. Peter Pan on lisäksi tarina, jonka pohjalta saa rakennettua vaikka mitä ja tässäkin kirjassa oli muutama todella hyvä idea ja tulkinta. Muusta keskinkertaisuudesta huolimatta rakastin todella paljon joitain tarinaan ja maailmaan liittyviä paljastuksia, jotka perustuivat nimenomaan Mikä-Mikä-Maan rooliin kirjassa. En halua kuitenkaan spoilata niitä, mutta sanon vain joidenkin asioiden todella vakuuttaneen minut ja jäin miettimään niitä vielä pidemmäksi aikaa. Lisäksi annan aina plussaa keijuille. Jostain syystä pidän kirjoista, joissa on keijuja.

Oma kokemukseni ja nopeasti silmäileväni arviot ovat samaa mieltä siitä, että representaatio on hyvin tehty ja hahmojen transidentiteettiin liittyvät kohdat ja elementit olivatkin kirjan kiinnostavampaa sisältöä. Peterin normaalissa maailmassa kohtaama transfobia ei ole missään kohtaa tarinan pääkohta tai traumaattisilla kokemuksilla revittelevä dramaattinen elementti. Peterin elämää Wendynä nähdään vilauksilta ja niiden tarkoitus on tuoda moniulotteisuutta Peterin hahmoon. Mitä hän ehdottomasti tarvitsi... Mutta siitä lisää myöhemmin.

Peter Darling on täynnä potentiaalia kaikilta osin. Maailmanrakennus, hahmot, tarina, tunnelma, kaikki on sellaista, joista olisi voinut tulla jotain suurta. Valitettavasti ne kaikki myös jäivät vähän puolitiehen. Tämä on kirjailijan ensimmäinen teos ja se näkyy vahvasti joka sivulla. Teksti ei täysin saumatonta ja sulavaa, kerronta menee näkyvästi helpon kautta ja kieli on ylipäänsä vähän kömpelöä ja ei täysin kypsää. Tapahtumat tulevat ja menevät nopeasti ja nytkähdellen ja asiat helposti selitetään kertomisen sijaan. Kielessäkin on kyllä hetkensä, mutta valitettavasti se olisi tarvinnut vielä runsaasti kehittämistä. Peter Darlingissa on myös vain noin 200 sivua ja kerrankin olen sitä mieltä, että kirjan olisi pitänyt olla pidempi. Tämä kirja olisi tarvinnut ainakin 100 sivua lisää, jotta olisimme päässet oikeasti juoneen sisään ja oppineet tuntemaan henkilöt. Tällaisenaan kirjassa tapahtuu tuhat ja yksi asiaa, mutta mistään ei oikein saa kiinni ja kaikesta jää etäiseksi. Vähän lisää taustoitusta ja rakentelua ja tämä olisi ollut heti parempi kirja. Tapahtumat itsessään olivat ihan toimivia, toteutus vaan ei tukenut niitä.

Sama kiireen tuntu tuli myös henkilöiden kanssa. Ehdimme hädin tuskin saada otetta päähenkilöstä saati sitten sivuhahmoista. Peter oli ensimmäiset sata sivua todella ärsyttävä ja halusi vain tapella Koukun kanssa välittämättä siitä, että kaikki muut halusivat vain elää rauhassa ja tehdä omia juttujaan. Peter ei kuitenkaan saanut kunnolla olla epäilyttävä tai jopa pahis, vaan samalla hänen tuli olla tarinan sankari eikä tämän toteutus oikein toiminut. Se aiheutti lähinnä vain sahaamista ärsyttävyyden ja miellyttävyyden välillä. Moraalinen arveluttavuus minulle sopii, ärsyttävyys ei. Kirjassa esitellään hahmo nimeltä Ernest, jonka Peter kohtaa Mikä-Mikä-Maassa. Hän oli oikeastaan lopulta kaikkein kiinnostavin henkilö emmekä saaneet läheskään tarpeeksi Ernest-sisältöä. Missä on kirjani Ernestistä? Unohda Peter, kansa tahtoo Ernestin! Koukku oli myös yllättävän kiinnostava henkilönä. Hänen hahmonsa oli paljon yhdenmukaisempi ja tuntui hahmona miellyttävämmältä.

Loppujen lopuksi Peter Darling jäi hyvistä juonenkäänteistä ja kiinnostavista ideoista huolimatta hyvin keskinkertaiseksi ja ajattelen kaihoten kaikkea siinä ollutta potentiaalia. Sen sanon kyllä, että kirjan nimi ja kansi ovat niin omaa silmääni miellyttäviä, että jos olisin pitänyt tästä yhtään enemmän, olisin voinut investoida saadakseni tämän upeuden omaan hyllyyni. En kuitenkaan koe sitä kirjan luettuani enää kiinnostavaksi rahan käytöksi, joten tyydyn vain ihailemaan sitä ruudun välityksellä.

3 / 5 keijurituaalia puun juurella

Austin Chant: Peter Darling, 2017, Less Than Three Press, 204 sivua

Helmet2019:
37. Pienkustantamon julkaisu

maanantai 25. marraskuuta 2019

Antiikin klassikoita: Oresteia & Jumalten synty

Harvoin enää sisällytän samaan postaukseen enempää kuin yhden kirjan, mutta tällä kertaa koin sen mielekkäämmäksi, sillä ihan hirveästi sanottavaa en keksinyt kummastakaan.

Tahdon lukea erään Oresteiasta tehdyn mukaillun version, mutta koin ensin tarpeelliseksi tutustua alkuperäiseen. Spoilaan tässä arviossa Oresteian juonen, joten jos se sinua häiritsee, voit hypätä suoraan Jumalten syntyyn.

https://4.bp.blogspot.com/
Aiskhylos: Oresteia

Agamemnon palaa Troijan sodasta arvaamatta, että hänen vaimonsa Klymenestra on hautonut kostoa heidän tyttärensä uhraamisesta kaikki pitkät sodan vuodet. Tullessaan viimein kotiin Agamemnonia ei olekaan odottamassa juhlia, vaan murha. Veriteot jäävät kuitenkaan harvoin kostamatta ja kun Klymenestran ja Agamemnonin poika Orestes palaa, jää koston taakka isänsä murhasta hänen kannettavakseen.

Oresteia on muistaakseni ainoa antiikin ajoilta täysin ehjänä ja kokonaisena säilynyt näytelmätrilogia. Saamme siis lukea koko tarinan kaaren ja analysoida sitä ilman tarinaan liittyviä kysymysmerkkejä. Lisäksi tiedämme sen tarkan ensiesityksen ajankohdan, sillä sen esitettiin Dionysia-juhlilla 456 eaa. Jokainen kolmesta osasta on keskenään erilainen ja toimivat oikeastaan omillaankin, mutta ovat samalla selkeästi samaa tarinaa. Ensimmäinen osa Agamemnon kattaa sen, kun Agamemnon palaa sodasta ja tulee vaimonsa murhaamaksi. Toisessa osassa Orestes palaa maanpaosta kostamaan isänsä murhan ja kolmannessa käydään oikeutta siitä, tulisiko Orestesta rangaista tästä teosta.

Oresteia on hyvin tyypillinen antiikin ajan tragedia. Se käsittelee moraalia, yhteiskuntaa, lakia, säännöksiä, jumalia ja perhettä. Mukana on myös kuoro, joka selittää taustoja ja konteksteja, kun henkilöt keskittyvät omaan draamaansa. Oresteia on hyvin verinen ja traaginen tarina, josta on vuosien varrella tehty monia tulkintoja. Tärkeimpänä tietenkin on kosto. Koko tarina pyörii sen ympärillä, kuka saa kostaa ja mitä ja millaisia seurauksia kostosta on.

Toinen merkittävä teema on vanhan väistyminen uuden tieltä ja se, miten vanha muuttuu uuden kanssa. Kolmas osa keskittyy Ateenan ja Apollon oikeusjärjestelyihin, jossa vanhan ajan Kohtalot eli Orestesta vainoavat koston henget vaativat Oresteelle rangaistusta, mutta joutuvat uudenaikaiseen oikeuskäsittelyyn. Jumalat joutuvat etsimään tasapainoa sen välillä, että kaikkien näkökulmat saataisiin sovitettua yhteen. Voisin analysoida Oresteiaa enemmänkin, mutta koen lempikanavani Youtubessa tekevän sen paremmin. Linkkaan postauksen loppuun Overly Sarcastic Productionsin videon Oresteiasta. Suosittelen tutustumaan!

Kirsti Simonsuurin käännös oli mielestäni oikein asiallinen ja pätevä. Kieli oli ymmärrettävää ja alkuperäistä tyyliä mukailevaa. Itse koin sen kaikessa pätevyydessään hieman tylsäksi, mutta tarina ei ainakaan jäänyt epäselväksi. Pidän enemmän vapaammista käännöksistä, jossa on enemmän tunnetta ja sielua. Monesti tämäntyyppiset käännökset jäävät minulle tunteen tasolla aika etäisiksi. Sen sijaan selitysosio oli kiinnostava ja sen lukemisesta koin jotain oppineeni. Ihan kaikesta analyysista en ollut täysin samaa mieltä, mutta kaiken kaikkiaan selitysosio on hyvä ja suosittelen lukemaan myös sen.

En oikein tiedä, millaisia tähtiä antaisin tälle. Tahtoisin todellakin nähdä Oresteian näyttämöllä joskus ja kuten näytelmissä yleensäkin, pelkkä luettu versio ei aina tuo sen syvintä sielua esille.

Aiskhylos: Oresteia, 456 eaa, suomentanut Kirsi Simonsuuri, 2003, Tammi, 303 sivua

Helmet2016:
12. Näytelmä

Minulla oli tänä syksynä joku antiikkiputki ja luin siis toisenkin antiikin klassikon. Tämä ei ole näytelmä, vaan enemmänkin puhelinluettelo...

https://www.lukuhetki.fi/
Hesiodos: Jumalten synty

Hesiodos oli aikansa kulttuurintutkija ja päätti koota kaikki myytit ja jumalkäsitykset ja tarinat yhdeksi yhteensopivaksi narratiiviksi. Antiikin uskonto ei ollut selkeä, yhtenäinen ja johdonmukainen kokoelma, vaan jokaisella alueella oli omat tulkintansa ja käsityksensä. Hesiodoksen tavoite oli kunnianhimoinen ja valtavan määrän nimiä hän on tarinaansa saanut kerättyä. Varsinainen tarina hukkuu kyllä kaikkien mahdollisten nymfien ja henkien alle, mutta saamme silti kiittää häntä siitä, että näinkin paljon tietoa on säilynyt.

Mukana on myös hänen tulkintojaan erilaisista myyteistä ja jotkut niistä ovat säilyneet ainoastaan hänen versioinaan. Näistä tunnetuin esimerkki on tarina Pandorasta ja sen lukeminen nykyaikana on hieman tuskallista. Voisin tiivistää sen muotoon Misogynia - Antiikin versio. Että kaikenlaiseen kannattaa varautua, jos päättää lukea Jumalten synnyn. Se ei ole tarinana muutenkaan kovin kiinnostava, mutta ainakin se on hyvin ohut ja siitäkin puolet menee selityksille. Suosittelisin tätä lähinnä niille, jotka ovat todella kiinnostuneita antiikin ajan jumalista ja tahtovat perehtyä lähteisiin.

Niille, jotka tahtovat tutustua vain Jumalten synnyn oikeasti kiinnostavaan osaan eli luomismyyttiin, suosittelen todellakin Overly Sarcastic Productionsia. Heidän Micellaneous Myths: The Theogony -videonsa on suosikkejani.

En osaa oikein tällekään antaa tähtiä, mutta näistä kahdesta Oresteia oli se ehdottomasti kiinnostavampi.

Hesiodos: Jumalten synty, 700-luku eaa, suomentanut Päivi Myllykoski, 2002, Tammi, 123 sivua


Tässä siis tosiaan video Oresteiasta. En jostain syystä saa Theogony-videota linkattua tähän myös, mutta suosittelen silti erittäin lämpimästi sen katsomista.



keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Uusia näkökulmia: Marilyn

Alunperin päädyin lukemaan tätä kirjaa ainoastaan siksi, että kirjahaasteessa täytyi lukea kirja, jossa olisi mukana Marilyn Monroe. Päädyin kuitenkin saamaan irti paljon enemmän.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/
Gloria Steinem: Marilyn

Gloria Steinemin riisutussa kosketuksessa Marilyn Monroen elämään ja henkilöön, pääsemme näkemään kaikkien tunteman Marilynin julkisuussivun toisenlaisia puolia. George Barrisin tunteikkaat kuvat kehystävät Steinemin empaattista otetta.

Tämä kirja on todella hyvä valinta sellaisille, jotka tahtovat tutustua Marilyn Monroen elämään tarkemmin. Itse en tiennyt hänestä kovinkaan paljon yleisen tietoisuuden lisäksi ja olikin todella kiinnostavaa saada kontekstia yhteen ikoniseen julkisuuden henkilöön. Steinemin teksti ottaa suoraan kantaa siihen, miten jotkut Marilynin elämästä kirjoitetut kirjat ja muut tekstit seksualisoivat ja samalla mystisoivat Monroen joksikin traagiseksi seireeniksi sen sijaan, että näkisivät hänet ihmisenä. Steinem ei lähde kaunistelemaan tai kauhistelemaan Monroeta, vaan antaa tekstin puhua puolestaan.

Kun kirjailija ei ole sokaistunut Monroe-myytistä, hän kykenee saamaan aikaan monisyisen kuvan. Marilyn Monroe eli Norma Jean Baker koki elämänsä aikana suuria ja hienoja hetkiä sekä yhtä suuria traagisia asioita. Itse ainakin koen oppineeni todella paljon sekä Marilynistä että yleisemmin hänen aikansa Hollywoodista. Barrisin kuvat ovat erinomainen valinta tähän kirjaan, sillä ne näyttävät Marilynin lukuisissa eri valoissa, iloisena, vakavana, leikkisänä, melankolisena. Ne auttavat luomaan koko kirjaan tiettyä aitouden tunnetta. Kirjan tarkoitus ei ole sääliä Marilyniä tai toisaalta asettaa häntä jalustalle. Arvostin tätä otetta suuresti.

Varoituksena on sanottava, että tätä kirjaa lukiessa saa toisinaan olla kauhuissaan ja raivoissaan siitä, millaisia miehiä Marilyn joutui elämänsä aikana kohtaamaan ja kestämään. Lähes jokaisessa luvussa kävi ilmi jälleen joku uusi mies, joka yritti käyttää hyväkseen Marilynin rakkauden- ja läheisyydenkaipuista luonnetta ja hyväksynnän tarvetta. Pari kertaa sain hengitellä todella syvään. Muutenkin tämä on todella paljon ajatuksia herättävä kirja ja huomasin miettineeni siinä olleita asioita vielä useamman päivän päästä. Lukukokemustani häiritsi valitettavasti se, että kirjastosta lainaamastani kappaleesta puuttui sivuja ja etenkin lopussa oli suurempi kuin kymmenen sivun aukko. Ehdin silti saada hyvän määrän sisältöä ja olen iloinen, että olen nyt lukenut tämän kirjan.

4 / 5 näyttelemisen oppituntia

Gloria Steinem & George Barris: Marilyn, 1988, H. Holt, 182 sivua

Helmet2019:
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

Helmet2018:
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

Helmet2016:
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe


maanantai 18. marraskuuta 2019

Suloista ja sievää: Meet Cute

Odotin jotain kivaa ja kevyttä kesäiseksi rantalukemiseksi ja juuri sitä sain.

https://i.gr-assets.com/
Meet Cute (koonnut Jennifer L. Armentrout)

Meet Cute on novellikokoelma, joka keskittyy romanttisiin ensimmäisiin kohtaamisiin. Jokainen tarina on eri kirjoittajan luomus ja novellit vaihtelevat tyylin ja genren suhteen.

Jos tiedämme mitään lukumieltymyksistäni, olemme oppineet, että romanssi ei niihin lukeudu. Olinkin hieman kriittinen, mutta kirja näytti kevyeltä ja potentiaalisesti kivalta. Olin todella iloisesti yllättynyt, sillä pidin siitä paljon enemmän kuin ajattelin pitäväni. Tarinat olivat tarpeeksi lyhyitä ja niissä oli kiinnostavia näkökulmia. Lisäksi kirja sisälsi paljon enemmän representaatiota kuin odotin. Meet Cutessa on useita queer-tarinoita ja henkilöistä löytyy myös monia ihonvärejä ja etnisyyksiä. Sukupuolen moninaisuutta ei valitettavasti ole Meredith Russon transpäähenkilön lisäksi muistaakseni muita.

Luin tätä kirjaa tosiaan rannalla kesän kuumimpana viikkona. Novellikokoelma oli täydellinen siihen tunnelmaan ja tarinan päättyminen oli aina hyvä hetki mennä uimaan tai vaikka ostamaan jäätelöä. Meet Cute oli juuri sopivassa määrin söpöä ja se herätti lämpimiä tunteita. Kun rakkaus oli pääasiana, se ei myöskään häirinnyt mitään varsinaista juonta, joten en myöskään ärsyyntynyt siihen. Tämän lukeminen on vähän sellainen love is real and nothing hurts -kokemus.

Aion nostaa esille muutaman suosikkitarinani. En tällä kertaa noteeraa niitä vähän huonompia, sillä tämä oli minulle hyvän mielen kirja ja tahdon jatkaa samalla teemalla myös arviossa. Nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, vaan ihan vain siinä järjestyksessä, jossa ne mieleeni palautuivat. Pahoittelen sitä, etten näköjään muista enää yhdenkään hahmon nimeä.

Nina LaCour: Print Shop
Kaksi tyttöä tapaavat, kun toinen postaa huonon arvostelun paikallisen pienen taidekaupan twitteriin ja toinen alkaa työntekijänä selvittää tapahtumien kulkua.
Pidän Nina LaCourin kirjoitustavasta ja tämä ainakin oli erittäin tunnelmallinen ja hauska tarina. Kaikki tarinan henkilöt ehtivät todella rajallisessa ajassa tuntua aidoilta ja todella persoonallisilta hahmoilta. Olen aiemmin lukenut LaCourin kokonaisen kirjan Everything Leads to You ja pidin siitäkin paljon. Täytynee tutkia muitakin hänen kirjoituksiaan jatkossa.

Emery Lord: Oomph
Myöhässä olevaa lentoa odottaessaan kaksi tyttöä löytävät yllättäviä yhteisiä asioita. Tästä tarinasta muistan näistä suosikeistani ehkä vähiten, mutta muistan kyllä että pidin tästä ehkä eniten. Siinä on todella ihana tunnelma ja se tuntuu jopa tämän kirjan kontekstissa todella aidolta. Se tuntuu kohtaamiselta, joka voisi oikeasti tapahtua. En pidä tarinan nimestä ollenkaan, mutta annan sen nyt tällä kertaa anteeksi näin hyvän tarinan edessä.

Jocelyn Davies: The Unlikely Likelihood of Falling in Love
Päähenkilömme näkee koulumatkallaan vastaantulevan metron ikkunassa söpön pojan ja päättää tehdä matematiikan kurssin tutkimiksensa todennäköisyydestä nähdä tuo poika uudelleen.
Verrattuna Emery Lordin tarinaan, tämä tuntuu hyvinkin paljon fantasialta, mutta erittäin söpöltä sellaiselta. Pidin kertojan tiedeasenteesta ja koko idean toteutuksesta.

Julie Murphy: Something Real
Kaksi tyttöä osallistuvat kilpailuohjelmaan, jossa voi voittaa treffit rakastetun teini-idolin kanssa. Kilpailun edetessä molempien kilpailijoiden asenteet ihailemaansa laulajaa kohtaan saattavat kuitenkin muuttua.
Tämä tarina ei ollut vahvimpia, mutta se sai aikaan voimakkaita mielikuvia ja tapahtumien kuvailu herätti ne todella henkiin. Muistan edelleen Something Realin hyvin. Siinä oli sekä vakavampia aiheita että todella huvittavia kohtia. Se oli vähän hassu, mutta se meni juuri siihen suuntaan, johon halusin sen menevän ja olin todella iloinen.

Nicola Yoon: The Department of Dead Love
Parisuhteen päättyminen päätyy Kuolleen rakkauden toimistolle, jossa se arkistoidaan ja analysoidaan. Joskus parisuhteen päättymisen syyt ovat molemmille tai toiselle osapuolelle epäselviä ja syyt voidaan selvittää siihen erikoistuneilla ohjelmilla. Ja jos molemmat osapuolet suostuvat ja haluavat, he voivat hakea uusintaa ja päästä muistinpyyhinnän kautta aloittamaan suhteensa alusta ja kokeilemaan uudestaan. Juuri päättymisen syitä ja uusinnan mahdollisuutta tuleekin selvittämään tarinan päähenkilö. Hän luuli, että suhteessa oli kaikki hyvin, kunnes se yhtäkkiä päättyi.
Tässä tarinassa parasta oli sen maailma. Koko tämä suhteiden päättymisen osastot ja toimistot olivat todella nerokkaita ja halusin tietää aina vain lisää. Henkilöt ja varsinainen juoni eivät olleet mielestäni niin kiinnostavia, mutta kiehtova ajatus vei minut mennessään. Olisin voinut lukea kokonaisen kirjan tämän idean pohjalta. Eri tarinan kanssa tosin.

Dhonielle Clayton: The Way We Love Here
Tässä maailmassa kaikilla on sielunkumppani. Saarella se oikea löydetään erityisten sormusten avulla. Siitä, onko muualla muita tapoja tai ylipäätään elämää, ei ole tietoa. Eräänä päivänä päähenkilömme kohtaa rannalla talonsa takana erikoisen pojan ja he saavat nähdä jotain, mitä muut eivät ole nähneet. Mahdollisuuksia, vaihtoehtoisia polkuja, mitä jos -skenaarioita. Osassa he ovat yhdessä, toisissa eivät.
Korjaan aiempaa lausuntoani. Tämä oli sittenkin kenties suosikkini. Rakastan suurella intohimolla juuri tällaisia tarinoita, joissa saamme nähdä mahdollisuuksia eri tarinoille ja mitä jos -skenaarioille. Myös samojen hahmojen uudelleen syntymät ja tavat löytää toisensa uudelleen kuuluvat suosikkiasioihini. Lisäksi tässä koko tarinassa oli erityinen ja ihana tunnelma. Se oli koskettava, unenomainen, värikäs ja ajatuksia herättävä. Ehdottomasti napakymppi minulle.

Kaiken kaikkiaan Meet Cute onnistui tavoitteessaan hyvin. Se on novellikokoelma ensitapaamisista, huolimatta siitä, miten tarina siitä jatkuu. Koko sen läpi kulkee toiveikas ja aurinkoinen tunnelma, joka saa minunkin skeptisessä sydämessäni aikaan jonkinlaisia rakkausvärähtelyjä. Muutenkin novellikokoelmat ovat aivan minun juttuni. Sopivat kaltaiselleni lyhytjänteiselle ja kärsimättömälle lukijalle.

4 / 5 kiireellä toimitettua banderollia

Meet Cute, koonnut Jennifer L. Armentrout, 2019, HMH Books, 320 sivua

2019:
31. Kirjassa kuljetaan metrolla

2018:
25. Novellikokoelma