Tammikuun klassikko, antiikki

http://www.loc.gov

Petronius Arbiter: Satyricon

Klassikkohaaste alkaa siis antiikin aikaisella teoksella. Alun perin tarkoituksenani oli lukea vain Satyriconin tunnetuin ja ainoa kokonainen osa Trimalchion pidot. Muutin kuitenkin mieleni, kun sain kirjan käteeni ja huomasin sen olevan suhteellisen lyhyt.

Kuten nimestä kuulee, Satyricon on kokoelma satiirisia yhteiskuntakritiikkejä. Päähenkilö ja minäkertoja on Encolpius. Yhdessä orjapoika Gitonin kanssa he kiertävät Italiaa toisinaan omasta tahdostaan, mutta useimmin pakomatkalla. Satyricon kritisoi humoristisesti keisariajan roomalaisia elintapoja ja tottumuksia.

Jos olet lukenut Trimalchion pidot ennen koko teosta, varaudu yllätyksiin. Trimalchion pidot nimittäin antaa aivan väärän kuvan muusta kirjan. Sain sen käsityksen, että se on ainoa osa, jossa ei ole orgioita tai muuta seksuaalista kanssakäymistä, kuten Encolpiuksen yrityksiä parantaa erektiovaivansa.

Satyricon on aika helppoa eikä kovin raskasta luettavaa. Ainoastaan toisinaan olevat monen sivun mittaiset runot ovat puuduttavia. Pakko myöntää, että hyppäsin toisinaan niiden yli... Kirjan lopussa on selitysosio, jossa on selventäviä asioita läpi kirjan. Luin Satyriconia kahden kirjanmerkin kanssa katsoen aina selitykset, kun sinne asti pääsin.

Tämä teos oli hyvin mielenkiintoinen ja erilainen siitä, mitä yleensä luen. Se oli onneksi aika nopealukuinen eikä kovin pitkä. En suosittele kirjaa niille, joilla on jotain homoerotiikkaa vastaan. Te kaikki muut, nauttikaa tämän todella vanhan kirjan häpeilemättömästä tyylistä ja dramaattisista käänteistä.

Petronius Arbiter: Satyricon, kirjoitettu noin vuonna 60, suomentanut Pekka Tuomisto, 2003, Tammi, alkuteos on latinankielinen, 338 sivua

Kirjoja, kirjoja

Eoin Colfer: Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa

"Rohkeus on tietämättömyyttä. Jos sinulla on itsevarma olo, et tiedä kaikkea, mitä sinun pitäisi tietää"

http://kirjaneidontornihuone.blogspot.fi/

Tehtävä pohjoisessa on Artemis Fowl -sarjan toinen osa.
Artemis ja hänen henkivartijansa Butler sekaantuvat jälleen keijujen tekemisiin, kun hiisien kapina alkaa olla oikea uhka ja epäilykset aseiden toimittajasta kääntyvät kohti Artemista. Kuka johtaa hiisien joukkoja? Voiko Artemiksen isä olla elossa? Miten käy keijujen, kun ainoat auttamaan kykenevät ovat pelastustehtävissä Venäjällä? Kuka on petturi?

Tehtävä pohjoisessa on edeltäjäänsä jännittävämpi ja vauhdikkaampi. Colferin humoristinen tyyli ja loistavat henkilöt jaksavat naurattaa ja ihastuttaa. Tämä kirja on yllättävien juonenkäänteidensä ansiosta nopealukuinen eikä sitä malttaisi laskea käsistään. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin henkilöihin, nyt heidät oikeasti oppii tuntemaan ja kehitystäkin kirjan aikana tapahtuu.

Tiedän kyllä, että en ehkä kuulu kirjan kohderyhmään, mutta toisaalta taidan olla sen verran omituinen, että seikkailukertomus keijuista, lapsinerosta, hiisistä, kentaurista ja erikoisesta teknologiasta sopii minulle oikein hyvin. Nautin todella paljon kirjasta ja suosittelen sitä varsinkin niille, jotka kaipaavat hiukan kekseliästä huumoria elämäänsä. Plussana vielä se, että kirjan suomennos on erittäin onnistunut.

4 ½ / 6 Softnose -laserasetta  "Tulivoimassa on kolme asetusta: kärvähtänyt, läpikypsä ja tuhkakasa"

Eoin Colfer, Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa, 2002, WSOY, englanninkielinen alkuteos Artemis Fowl: The Arctic Incident, suomentanut Jaakko Kankaanpää, 296 sivua.


Salla Simukka: Punainen kuin veri

http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi

Punainen kuin veri on Lumikki Anderssonista kertovan trilogian ensimmäinen osa. Lumikki on tavallinen tyttö, joka käy Tampereella ilmaisutaidon lukiota. Hänen tavoitteensa elämässä on pysyä poissa ongelmista. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän tahtomattaan joutuu mukaan tapahtumaketjuun, joka muuttuu aina vain vaarallisemmaksi.

Tämä kirja pitää otteessaan alusta loppuun. Sen jännitys on hyytävää ja loistavasti rakennettu kestämään läpi kirjan. Tarina kertoo tapahtumat neljän päivän ajalta maanantaista torstaihin. Aikajanaa rikkovat takaumat, jotka paljastavat pieniä murusia mystisen päähenkilön taustasta ja persoonasta. Henkillöt myös kehittyvät paljon kirjan aikana ja etenkin Elisa, jota Lumikki ei aluksi voi sietää lainkaan, muuttuu todella ärsyttävästä pissiksestä oikeasti ihan mukavaksi ja iloiseksi tytöksi.

Salla Simukka on onnistunut luomaan erinomaisen jännitystarinan, jonka seuraavia osia odotan innolla. Sarja on myös käännetty useille kielille ja se on saavuttanut suosiota Suomen ulkopuolelta. En ihmettele lainkaan. Tämä, jos mikä, on laatukirja. Jännittävä, koukuttava ja moderni ovat vain muutamia niistä adjektiiveista, joilla voisin kirjaa kuvailla. Lukunautinnon täydentää upea grafiikka kannessa ja ainakin kovakantisessa kirjassa olevat punaiset sivun reunat. Kirjassa on myös loistavia kielellisiä vivahteita. Satuteema kulkee läpi tarinan eri muodoissa ja osittain juuri sen takia Punainen kuin veri kestää usemmankin lukukerran.

"Tyttö luotti niin kuin luottavat ne, joiden alta maa ei ole koskaan pettänyt, joita kukaan ei ole koskaan pettänyt. Hän roikkui pää alaspäin ja luotti siihen, ettei putoaisi. Tai jos putoaisi, joku ottaisi kiinni. --Sadut eivät ala näin. Näin alkavat toisenlaiset, synkemmät tarinat."

5 / 6 muovipussia täynnä veristä rahaa

Salla Simukka: Punainen kuin veri, 2013, Tammi, 264 sivua

Kotiopettajattaren romaani -yllättävän moderni aikaansa nähden

kirjakammari.blogspot.

Ensimmäisen kirja-arvion aika! Vihdoinkin!

Kuten kuvasta näkyy, käsiteltävä kirja on Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani. Juonipaljastuksia olen joutunut käyttämään, joten etene varovasti, jos et tahdo spoilaantua.

Luin tämän kirjan koulussa äidinkielen viidennellä kursilla, joka loppui jo ajat sitten. Vähän kauhistutti, ehdinkö saada sen luettua, sillä aikaa oli suhteellisen vähän ja kirjassa on yli 500 sivua. Hyvinhän tässä kuitenkin kävi. Ihan en saanut luettua ennen kirjallisuusesseen kirjoittamista, mutta tarpeeksi vaikutteita sain pystyäkseni siitä sellaisen kirjoittamaan. Joululomalla sain kuitenkin kirjan loppuun asti lukenut ja voin jakaa ajatuksiani teoksesta.

Mistäs sitä aloittaisi? Minulla on paljon ajatuksia Kotiopettajattaren romaaniin liittyen. Yleisesti voisin kertoa, että romaani on ajalleen tyypilliseen tapaan jaettu selkeästi kolmeen osaan.

Ensimmäisessä osassa kerrotaan Janen lapsuudesta ja nuoruudesta ensin hänen tätinsä rouva Reedin luona ja sitten Lowoodin sisäoppilaitoksessa. Kirjan alku on hieman surullista ja toisinaan ahdistavaakin luettavaa, sillä Janen elämä on ajoittain hyvinkin kurjaa. Lowoodissa hän tapaa ihanan Helenin, johon minä ainakin rakastuin välittömästi. Helen on viisas ja hyvä. Hän opettaa kiihkeää ja äkkipikaista Janea muistuttaen häntä oikeanlaisesta elämästä. "Vihaa ei kukisteta väkivallalla - eikä vääryyttä kostamalla. -- Rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat ja vainoavat." Hänen kuolemansa koskettaa syvästi niin Jane Eyrea kuin lukijaakin.

Toisessa osassa Jane pääsee töihin kotiopettajattareksi Thornfieldin kartanoon. Siellä hän opettaa nuorta Adèlea ja tutustuu kartanoon isäntään herra Rochesteriin. Janen ja herra Rochesterin välille syntyvästä romanssista kirja onkin parhaiten tunnettu. Tässä kohtaa minulla menee sukset ristiin kirjan kanssa. Herra Rochester on nimittäin todella kaukana miesihanteestani. Hän on kylmä, etäinen, ärsyttävä, kiihkeä, äkkipikainen, kontrolloiva ja omistushaluinen. Heidän suhteensa kehittymistä seurataan tarkasti ja pitkällä aikavälillä. Kun kartanon salaisuus lopulta paljastuu, alkaa kirjan kolmas osa.

Kolmannessa osassa on hyvin paljon sitä moderniutta, joka yllätti minut kirjaa lukiessani. Jane Eyreä lähtee kartanosta ja vaikeuksien jälkeen alkaa rakentaa uutta elämää itselleen. Hän onnistuu hankkimaan itselleen tasaisen ja tyydyttävän elämän ja ihmisiä lähelleen. Hän ei ole täysin onnellinen, mutta menee elämässä eteenpäin. Ihmiset, joita hän tapaa, etenkin John, muuttavat Janea ja hänen arvomaailmaansa jälleen. Kun Jane lopulta tekee ratkaisevan päätöksensä, on hän aivan eri ihminen kuin se, joka saapui Thornfieldiin kirjan alkupuolella.

Jane Eyreä on mielestäni loistava ja mielenkiintoinen henkilö. Hänellä on vahvat mielipiteet, pitävä moraali ja voimaa jatkaa eteenpäin vaikeina hetkinä. Kirjassa on todella runsaasti hänen päänsisäisiä monologejaan, joissa on toisinaan aikaansa edelläkin olevia suuntauksia naisten yhteiskunnalliseen paikkaan liittyen. Vaikka en ollut kovin useinkaan samaa mieltä hänen päätöksistään, oli häntä pakko ihailla. Charlotte Bronte onnistui luomaan uskottavan, rohkean ja vahvan naisen, joka on jättänyt jälkensä kirjallisuuden historiaan.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani, 1847, Kariston Kirjapaino Oy, englantilainen alkuteos Jane Eyre, suomentanut Kaarina Ruohtula, 542 sivua