Ihme kissakirja

Sanon näin heti alkuun, että tämä on yksi omituisimmista lastenkirjoista, joita olen lukenut vähään aikaan. Enkä tarkoita hyvällä tavalla outoa, kuten Tatu ja Patu -kirjat esimerkiksi. Enemmänkin sarjassamme "kenen mielestä tämä kirja oli hyvä idea?"

Tuulikki Soini: Armonlaakson kissasota 

Tämä lastenkirja sijoittuu fiktiiviseen versioon Armonlaaksosta tai Naantalista niin kuin se yleisemmin tunnetaan. Armonlaaksossa on kaikki hyvin, se on lintukoto ja kaikki tuntevat toisensa. Vuoden isoin tapahtuma on kaupungin kevätsiivous. Tämä ihastuttavan idylli elämä meinaa mennä uusiksi, kun jotkut rikkaat tahot päättävät rakentaa Armonlaaksoon kylpylän toisille rikkaille ihmisille. Armonlaaksolaiset eivät tiedä mitä tehdä, joten luonnollisesti he eivät tee yhtään mitään. Jatkavat vain elämäänsä.

Kirjan varsinaiset päähenkilöt ovat lapsia muutamasta lähekkäin asuvasta perheestä. Näistä lapsista etenkin pojat joutuvat usein ongelmiin ja keksivät toinen toistaan typerämpiä ideoita. Kuten kirjan nimestä ja myös sen takakansitekstistä käy ilmi, kissoilla on tarinan kanssa jotain tekemistä. Takakansiteksti paljastaa, että lapset varastavat erään kissamummon kissat ja ne pääsevät sitten karkuun. Tätä tapahtumaa saa kuitenkin odottaa. Ja odottaa. Varsinaiseen tarinaan päästään siinä vaiheessa, kun kirjaa on jäljellä alle 20 sivua. Koko muu aika käytetään siihen, että kerrotaan kylän tavallisesta elämästä.

Sen vain tahdon sanoa, että Jeesus Kristus KUKAAN ei lue tätä lapsilleen tai pienille sisaruksilleen tai vaikka äidilleen iltasaduksi. Se on epäjohdonmukaisesti rakennettu ja vain todella tylsä. Ei kaikkein tylsin koskaan lukemani, se kunnia kuuluu kirjalle Anni ja yllätystäti, mutta ei Armonlaakson kissasotaa voi kyllä jännäksikään kutsua.

11/2 / 6 ällöttävää flunssanhoitokeinoa

Tuulikki Soini: Armonlaakson kissasota, 1975, Gummerus, 89 sivua

Vaivojeni palkaksi Armonlaakson kissasota kuittaa nyt 2016 haasteesta puolihuijaamalla kolme kohtaa.

15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma. (No tätä varten ei tarvinnut edes huijata)
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja. (Naantali on tärkeä isoäidilleni)
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja. (Sijoittuu Suomeen ja siellä on miehiä, close enough)

Käytävien syövereihin: Rönsyilevä talo

http://2.bp.blogspot.com/

Sain vihdoin luettua tämän sympaattisen trilogian kolmannen osan. Ei yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta parempi kuin toinen. Noin niin kuin tiivistettynä.

Kolmannen osan päähenkilönä sählää nuori nainen nimeltä Charmain, joka muuttaa valvomaan velhosukulaisensa taloa tämän ollessa keijujen hoidettavana. Hänen yllätyksekseen paikalle tupsahtaa myös velhon oppipojaksi tahtova Peter, jonka kanssa yhteiselo ei meinaa aivan kivuttomasti sujua. Löytyy talosta toki myös erikoinen koira ja joukko taloa hoitavia menninkäisiä, jolla vaikuttaisi olevan jotain salattavaa. Samalla, kun Charmainin on opeteltava elämään erikoisessa talossa, saa hän myös työpaikan kuninkaallisesta kirjastosta. Melkein huomaamattaan hän ajautuu mukaan myös kuninkaan ongelmiin ja pian on kiire selvittää outojen tapahtumien yhteys.

Rönsyilevä talo oli mielenkiintoinen lukuelämys. Kirjassa oli aivan ihanan kekseliäitä hetkiä ja käänteitä sekä hyvin absurdeja aivoituksia. Se oli mielestäni sopiva päätös trilogialle siinä mielessä, että se ei herättänyt pakottavaa poltetta neljättä osaa varten, muttei myöskään yrittänyt solmia kaikkia lankoja siistiksi yhtenäiseksi paketiksi. Vaikka välillä sarjan käänteet ovat olleet vähän ennalta-arvattavia, tilaa omalle ajattelulle on lopunkin jälkeen vielä jätetty. Rönsyilevä talo oli itsessäänkin toimiva ja looginen kirja. Pidin sen tunnelmasta, vaikka sekä Charmain että Peter olivat aika ärsyttäviä henkilöitä. Kirjasta puuttui myös tietynlainen imu. Minulle ei tullut sellaista tunnetta, että on pakko kääntää sivua ja jatkaa lukemista. Varsinaiset tapahtumat lähtivät käyntiin vasta aika kirjan lopussa.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että luin tämän trilogian. Liikkuva linna oli ehdottomasti paras, mutta muutkin osat olivat kelvollisia. Kenties luen joku päivä lisääkin kirjailijan tuotoksia.

4/6 koputettavaa aamiaista

Dianne Wynne Jones: Rönsyilevä talo, House of Many Ways, 2008, suomentanut Anna-Maija Viitanen, WSOY, 270 sivua

Rönsyilevä talo kuittasi Helmetin 2016-kirjahaasteesta yhden kohdan

41. Kirjassa lähetetään kirjeitä

ja vuoden 2015 haasteesta yhden kohdan sarjan muiden osien kanssa

26. Kirjatrilogia

Lisää Potteria!

Ostin tämän Potter-lisäosan vuosi sitten ja luin sen vasta nyt kokonaisuudessaan läpi. Hups...

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

J. K. Rowling: Fantastic Beasts & Where to Find Them

Rakastan näitä sarjan lisäosia! Tämä kyseinen opus on tietokirjatyyppisesti kuvattu kokoelma taikamaailmaan erinäisistä olennoista. Kaikki niistä saavat oman vaarallisuusluokituksensa tylsästä tunnettuun velhontappajaan. Mukana on myös välihuomatutuksia Harrylta, Ronilta ja Hermionelta.

Kun vihdoin otin kirjan käteeni, luin sen kokonaisuudessaan kerralla läpi. Kovin vaativa urakka se ei ollut, sillä kirja on valitettavan ohut. Olisin jaksanut lukea olentoselostuksia vielä triplasti enemmänkin. Ymmärrän kuitenkin, mikä urakka jo näiden keksimisessä on ollut ja kunnioitan Rowlingin mielikuvitusta asian suhteen. Silti kovasti tahtoisin jatko-osan!

Fantastic Beasts & Where to Find Them on sujuvasti ja jaarittelematta kirjoitettu opus, joka vie mukanaan. Näin oikein mielessäni kuvaillut otukset ja yksi niistä tuli kerran jopa painajaiseeni. Herää tietenkin myös suuri kaipuu sille, että osan näistä otuksista voisi joskus oikeasti kohdata.

5 / 6 yön pimeydessä vaanivaa viittaa

J. K. Rowling: Fantastic Beasts & Where to Find Them, 2009, Bloomsbury, 88 sivua

Olen edelleen elossa!

Kyllä, en ole lopettanut blogin pitämistä, vaikka se kieltämättä on ollut hylättynä pitkän aikaa. Syyksi on rehellisesti sanottava, että kirjojen lukeminen on kesän aikana jäänyt aika vähälle.

Uuden Potter -kirjanäytelmäasian ilmestymisen kunniaksi päätin lukea seuraavan hauskan kirjasen uudemman kerran.

J.K Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat

Minulla on omat epäilykseni Cursed Childia kohtaan, mutta muita Potter-lisäosia rakastan suuresti. Siuntio Silosäkeen tarinat on kokoelma velhojen satuja höystettynä Dumbledoren kommenttiraidalla. Sadut vaihtelevat hauskasta opettavaiseen ja karmeasta merkitykselliseen. Valitettavasti tarinoita on ainoastaan viisi. Minä ainakin olisin erittäin mielelläni lukenut paljon enemmänkin!

Olen lukenut paljon satuja ja pidän Siuntio Silosäkeen tarinoiden kerronnasta ja juonista suuresti. Se ei laahaa perässä, vaan etenee koko ajan sujuvasti eteenpäin. Aikaa on kuitenkin juuri tarpeeksi, jotta lukija saa irti myös syvempää sisältöä. Tätä lukiessa alkaisi taas vähän mieli lukea Potter-sarja uudemman kerran...

5/6 lentävää hevosta

Siuntio Silosäkeen tarinat kuittaa 2016 kirjahaasteesta kaksi kohtaa:

18. Lastenkirja
48. Kirjassa on alle 150 sivua

J.K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat, The Tales of Beedle the Bard, 2009, Tammi, suomentanut Jaana-Kapari Jatta, 93 sivua

Ei lasten Nukkumatti

Viime Lontoon reissullani ostin ihanasta nörttikaupasta Forbidden Planetista uuden kokeilun. Kyseessä on graphic novel Sandmanin ensimmäinen osa. En ole erityisemmin vastaavia lukenut, mutta koukutuin jo ensimmäisestä.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Sandman 1: Preludes & Nocturnes

Sandman kertoo unien herran Morpheuksen elämästä ja eri ihmisistä, joiden elämät kietoutuvat hänen kohtaloonsa. En tahdo paljastaa juonesta paljoakaan, sillä yllättävät käänteet ovat yksi kokoelman parhaita puolia. Preludes & Nocturnes on ensimmäinen Sandman-sarjakuvista ja sen tarinoissa Morpheus esitellään hyvin mielenkiintoisella tavalla.

Tämä teos on kokemus. Se teki minuun suuremman vaikutuksen kuin suurin osa lukemistani kirjoista viimeisen parin vuoden aikana. Sandman on erinomainen yhdistelmä kekseliästä kerrontaa, ajattelemisen aiheita ja jännittävää juonta. Se on paikoin ahdistava ja paikoin taas toiveikas. Siinä on ripaus huumoria, mutta suurimmaksi osaksi sävy on aika synkkä. Tarinoiden välillä on myös suurta vaihtelua ja välillä asiat tuntuvat irtonaisilta. Lähes kaikki pienetkin seikat kuitenkin nivoutuvat yhteen suuremman juonen kanssa.

Teoksen henkilöt ovat aiheesta huolimatta hyvinkin realistisen tuntuisia. Morpheus itse on hieman melankolinen vaeltaja, joka valtavasta iästään huolimatta ei ole koston yläpuolella. Ihmishenkilöt ovat kaikki omalla tavallaan joko ongelmissa, surettavia tai kamalia. Tai kaikkia kolmea. Se tekee heistä myös kiinnostavia. Ensimmäisissä tarinoissa tekijät vielä etsivät omaa tietään, mutta se kirkastuu mitä pidemmälle teos etenee. Tarinan suhteen laatua saakin olettaa, onhan tarinan kirjoittaja kuitenkin Neil Gaiman

Luin Sandmanin jo pari kuukautta sitten, mutta kannan sitä jollain tasolla yhä mukanani. Taidetyyli on aivan mieletön ja se auttaa omalta osaltaan Sandmanin huikean tunnelman luomisessa. Paikoin tyyli on hyvinkin yksinkertaista, kun taas toisinaan häkellyttävän yksityiskohtaista. Jokaisen uuden tarinan alussa on otsikkosivu, jossa on maalauksellinen kansikuva.

Mainitsen vielä lyhyesti suosikkilukuni. Tarinassa "A Hope in Hell" Morpheus matkaa Helvettiin noutamaan erästä esinettä ja joutuu sen takia erikoiseen koetukseen. En paljasta enempää, mutta laitan tästä luvusta upean lainauksen Kirjallisuuslainauksia-sivulleni.

Tälle ei vaan voi antaa mitään muuta kuin 6 / 6 ikiunesta heräämistä.

Sandman kuittaa 2016-kirjahaasteesta yhden kohdan:

11. Sarjakuvakirja

Melkein unohdin sen olevan velvollisuus

https://s1.adlibris.com/

Alister McGrath: Tieteen ja uskonnon dialogi

Voi kunpa kaikki pääsykoekirjat olisivat näin mielenkiintoisia. Teologisen pääsykoekirja on tänä vuonna Alister McGrathin Tieteen ja uskonnon dialogi, joka monista muista lukemistani oppikirjoista poiketen on todella mielenkiintoinen. Käsiteltävän on lähinnä kristinuskon suhde, mutta mukana on myös kappale muiden uskontojen näkemyksistä. Se on jaettu neljään osaan, joista jokaisessa on eri painotus.

Ensimmäisessä osassa käsitellään kolme merkittävää historiallista väittelyä ja niiden merkitystä niin tieteen kuin uskonnonkin kehitykseen. Alussa on myös kiinnostava kappale aiheesta "Miksi opiskella historiaa?".

Toinen ja kolmas osa keskittyvät uskonnon ja eri tieteen alojen suhteeseen sekä yleisiin teemoihin. Kappaleet ovat hieman lyhyempiä ja niissä on todella paljon tietoa, sillä kirjan on esiteltävä sekä tieteen ala että sen suhde uskontoon. Mukana on joitain erittäin kiehtovia kohteita, mutta myös minulta yli hilseen meneviä tiedeasioita. Ja kirottua Freudia ei pääse pakoon täälläkään.

Neljännessä osassa esitellään dialogin kannalta merkittäviä henkilöitä. Selostukset ovat aika lyhyitä, mitä McGrath itsekin valittelee, mutta antavat kuitenkin suuntaa antavan kuvauksen kyseisen henkilön näkökannasta. Tämä osuus kirjasta herätti minussa usein halun kirjoittaa pitkiä vastaväite-esseitä, mutta mukana oli myös minun kanssani samoilla linjoilla olevia. Yksi heistä ei todellakaan ole Richard Dawkins, jonka McGrath mainitsee aina kun tarvitsee esimerkin uskonnon vastustajasta. Jossain vaiheessa mainintojen määrä alkoi jo käydä koomiseksi.

Kirjan tarkoituksena on antaa pintaraapaisu tieteen ja uskonnon dialogin historiasta, kerroksista ja nykyhetkestä, joten se ei oleta lukijalla olevan laajaa pohjatietoa kummastakaan osapuolesta. Siksi osa luvuista joutuu selittämään tieteellisiä termejä ja tutkimuksia enemmänkin. Valitettavasti osaan näistä kohdista ei minun aivokapasiteettini riitä. Välillä joukossa on kuitenkin myös todella kiinnostavaa tietoa ja suosittelisinkin kirjan lukemista kaikille, joita aihe kiinnostaa edes vähän. Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen, että juuri tämä on teologisen pääsykirja eikä jokin kuolettavan tylsä johdatus teologiaan. Nyt täytyisi sitten vielä päästä sisään!

Alister McGrath: Tieteen ja uskonnon dialogi, Science and Religion: A New Introduction, 2010, suomentanut Anne Leu, 2015, Kirjapaja, 298 sivua

Tieteen ja uskonnon dialogi selvitti yhden kohdan vuoden 2015 kirjahaasteesta
9. Tietokirja

ja yhden kohdan vuoden 2016 haasteesta
34. Keskustelua herättänyt kirja

Kerronnan kultaa: I'll Give You the Sun

Tiedän olleeni tänä keväänä hieman huono kirjablogin pitäjä ja tästä saan syyttää lähinnä omaa saamattomuuttani. Tässä nyt kuitenkin yksi monenlaisia tunteita herättänyt nuortenkirja!

Jandy Nelson: I'll Give You the Sun

http://shinynewbooks.co.uk/

Ostin tämän kirjan syksyllä Lontoosta Waterstones-myyjän suositeltua sitä ohi mennen. Arvostelujen perusteella odotin ehkä hieman enemmän, mutta se oli tällaisenaankin mielenkiintoinen kokemus. Joskin se jäi turhan keskinkertaiseksi.

Jude ja Noah ovat kaksoset, jotka olivat ennen kaikkialla yhdessä. Heidän äitinsä kuolema ja keskinäinen kilpailu kuitenkin ajoivat heidät erilleen. Molemmilla on ongelmia sekä menneisyyden haamujen että tämän hetken ongelmien kanssa.

Kerronta vaihtelee Juden ja Noahin välillä kahdessa aikatasossa. Jude kertoo nykyhetkessä ja Noah kahta vuotta aiemmassa. Kerronnan aikavaihtelu toimii suurimmaksi osaksi hyvin ja kaksosten erilaiset persoonat tulevat hyvin esille tekstin tyylissä. Vaihdokset eivät valitettavasti aina toimi, vaan kirjailija syyllistyy useamman kertojan perisyntiin eli kertojan vaihdokseen juuri kiinnostavassa kohdassa. Näin käy lähinnä silloin, kun vaihdetaan Noahista Judeen. Juden tekstiä on muutenkin liikaa. Noah on henkilönä ja etenkin kertojana paljon kiehtovampi kuin Jude. Silti Judella on kertojan rooli useammin kuin Noahilla.

Nelsonin vahvuus on kiistelemättä kerronta ja asioiden kuvailu. Hänen kuvaamansa tapahtumat heräsivät päässäni eloon melkein sarjakuvamaisen elävästi. Etenkin Noahin ajatusten kanssa kirjailija antoi itsensä lentää vapaasti. Rakastin myös kirjan sivuja koristavia musteläiskiä, jotka omalta osaltaan maustoivat lukukokemusta.

Kirjailijan kehityskohteeksi taas sanoisin henkilöt. Noah oli todella kiinnostava, samaistuttava ja tunteita herättävä henkilö, joka yhtä kohtausta lukuunottamatta ei ollut ollenkaan kiusallinen. Odotin Noahin kertojavuoroa aina innolla. Kaikkein eniten rakastin Noahin päässään maalaamia kuvia. Juden kohdalla kirjailija tuntui yrittävän vähän liikaa. Hän yrittää kaikin keinoin tehdä Judesta niiiiiin erikoisen 16-vuotiaan, että päätyy lopulta tekemään henkilöstä turhan ärsyttävän. Judella on ehdottomasti hetkensä, mutta hän putoaa valitettavasti Tyhmä tyttö -kategoriaan impulsiivisilla päätöksillään ja nopealla ihmerakastumisellaan. Hänellä on onneksi seuranaan myös Tyhmä poika, ettei tule turhan yksinäistä.

Muutamista rasittavista teinikirja-kliseistä ja vähän turhan helposta loppuratkaisusta huolimatta I'll Give You the Sun oli lukukokemus, joka herätti paljon tunteita. Se ei ole todellakaan nuortenkirjallisuuden huonoimmasta päästä.

3 & puoli / 6 rakastunutta kivijättiläistä

Jandy Nelson: I'll Give You the Sun, 2014, Walker Books, 371 sivua

I'll Give You the Sun kuittasi Helmetin 2016 -kirjahaasteesta viisi kohtaa.

3. Kirjassa rakastutaan
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
30. Viihteellinen kirja
44. Kirjassa joku kuolee

Muutama jatko-osa

Ainoat loppuun asti lukemani kirjat tällä hetkellä. Voisin ehkä ottaa projektiksi keskeneräiset...

http://2.bp.blogspot.com/

Ally Condie: Rajalla

Jälleen on yksi ikuisuusprojekti saatettu päätökseen. Ally Condien Rajalla on lojunut keskeneräisenä kirjahyllyssäni jo useamman vuoden. Olen lukenut siitä paremman puutteessa muutaman sivun ja unohtanut taas kuukausiksi. Se, että voin näin tehdä putoamatta kuitenkaan kärryiltä, kertoo kenties jotakin kirjan rakenteesta.

Rajalla jatkaa siitä, mihin sarjan aloitusosa Tarkoitettu jäi. Cassia on päättänyt etsiä Kyn ja sitä varten hänen on karattava Yhteiskunnan valvovan silmän alta kohti salaperäisiä kanjoneita. Hän saa mukaansa salaperäisen Indie-tytön, jolla on omat motiivinsa kanjoneihin haluamiseen. 

Olen ikuisesti katkera näille kirjoille siitä, että kirjailijan luoma maailma on todella kiinnostava ja siinä olisi paljon potentiaalia toisenlaisessa tarinassa. Kirjojen pääpaino on kuitenkin niin vahvasti rakkaustarinassa, että kiinnostaviin asioihin ei jää aikaa. Kaiken lisäksi Cassian ja Kyn romanssi on suurimman osan ajasta silmien pyörittelyä tai tuskastuneita huokaisuja aiheuttava. Puhumattakaan siitä, että etenkin Cassialla on muutamia epäterveellisiä käsityksiä siitä, millainen on hyvä suhde. Hän esimerkiksi ilmaisee haluavansa, että Ky pysyisi aina samanlaisena eikä muuttuisi siitä, millainen oli Yhteiskunnassa. Ky on lähinnä ärsyttävä. Uhkaavasta kolmiodraamasta ei edes puhuta.

Suurimman osan ajasta henkilöt pyörivät kanjoneissa. He juoksentelevat ympäriinsä, puhuvat vähän ja pohtivat syvällisiä. Seuraavana päivänä sama uudestaan. Vaikka Rajalla on aika ohut kirja, se tuntuu aivan liian pitkältä, kun mitään ei tapahdu moneen kymmeneen sivuun. Kaiken lisäksi suomennoksessa oli muutama todella raivostuttava kielioppivirhe. 

Siitä huolimatta, että olen juuri käyttänyt monta kappaletta huonojen asioiden kertomiseen, en silti voi sanoa vihanneeni kirjaa. Se herätti minussa lähinnä välinpitämättömyyttä. Oli siinä hyviäkin hetkiä. Kirjan puolivälin paikkeilla esitellään uusi henkilö Hunter, joka oli ehdottomasti kiinnostava. Hän herätti sympatiani ja olisin mieluusti kuullut lisää. Välillä kirjassa on myös kauniin eläviä kuvauksia ja pohdintoja, jotka toivat kaivatun tauon juoksentelusta.

2 / 6 polttamiselta täpärästi selvinnyttä karttaa

Rajalla kuittasi Helmetin 2015-lukuhaasteesta yhden kohdan

38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken

Ally Condie: Rajalla, Crossed, 2011, suomentanut Kaisa Kattelus, 2012, Tammi, 339 sivua

Natsuki Takaya: Fruits Basket 2

http://ecx.images-amazon.com/

Löysin sattumalta Itäkeskuksen kirjastossa ollessani Fruits Basketin kakkososan ja täytyihän se heti tietenkin lainata. Olen ainakin tähän mennessä pitänyt sarjasta hyvinkin paljon ja odotan innolla jatko-osia. Sarjassa on kiinnostavia henkilöitä, kaunis piirtotapa ja vain muutamia kiusallisia hetkiä. Tätä lisää!

Fruits Basket 2 kuittasi Helmetin 2016-lukuhaasteesta kolme kohtaa:

9. Sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
17. Kirjassa juhlitaan



Seuraavaa postausta joudutte valitettavasti hieman odottamaan, sillä kaikista keskeneräisistä kirjoistani huolimatta loppuun asti tulee tällä hetkellä luettua lähinnä pääsykoekirjoja.

Viime vuoden viimeiset

Tämä postaus sisältää viimeiset vuoden 2015 postaamattomat kirjat. Seuraavat lasketaan mukaan jo tämän vuoden kokonaislukuun.

Diana Wynne Jones: Leijuva linna

http://photos1.blogger.com/

Liikkuvan linnan jatko-osa Leijuva linna kertoo köyhästä mattokauppiaasta, Abdullasta, joka unelmoi ihanasta prinsessasta ja yrittää vältellä tunkeilevia sukulaisiaan. Unelmat alkavat yllättäen käydä toteen, kun Abdulla matkaa taikamatolla satumaiseen puutarhaan ja tapaa prinsessansa. Prinsessa kuitenkin ryöstetään ja Abdullan on tehtävä kaikkensa löytäkseen hänet. Avukseen hän saa entisen sotilaan, ärsyttävän pullonhengen ja kaksi erikoista kissaa.

Heti alkuun on sanottava, että Leijuva linna ei ylettänyt lähellekään Liikkuvan linnan tasoa. Toisen osan kirous kenties. Siinä oli aivan loistavia kohtia ja oivalluksia, mutta myös eräs huomattava pettymys. Kirjan keskikohta on yksinkertaisesti tylsä. Abdulla harhailee ympäriinsä sotilaan kanssa ja juoni ei tunnu menevän ollenkaan eteenpäin. Alussa ja lopussa kirja on erittäin viihdyttävä. Etenkin lopun kohtaukset linnassa olivat omia suosikkejani.

Tajusin jossain vaiheessa, että tämä tarinahan on vähän kuin Aladdin. Tosin ainakin minun versioni alkuperäisestä Aladdinistä on todella tylsä ja Aladdin itse todella ärsyttävä. En ole nähnyt Disneyn versiota. Jossain vaiheessa Leijuvan linnan tarina lähtee omille teilleen, mutta alussa siinä on hyvin paljon samaa Aladdinin kanssa. Molempien päähenkilöt ainakin ovat ärsyttäviä.

Nostan vielä esille keksi erityisen hyvää asiaa. Ensinnäkin, kirjan kansi on lumoavan kaunis. Voisin tuijotella sitä vaikka kuinka pitkään. Erinomaista työtä taiteilijan osalta. Toiseksi, rakastin Abdullan monimutkaisia ja polveilevia kohteliaisuuksia. Nauroin melkein ääneen useammassakin kohdassa!

4 / 6 kermalta haisevaa taikamattoa

Diana Wynne Jones: Leijuva linna, Castle in the Air, 1990, suomentanut Ville Viitanen, 2006, WSOY, 276 sivua

http://ecx.images-amazon.com/

Natsuki Takaya: Fruits Basket 1

Fruits Basketia on suositeltu minulle muutamaankin otteeseen. Lainasin sen, uusin viisi kertaa ja luin lopulta. En todellakaan pettynyt. Mangan piirustustyyli oli helposti seurattavaa ja henkilöt kiinnostavia. Se ei myöskään vaikuttanut liian lapselliselta. Olen jo lainannut seuraavan osan ja pääsen toivottavasti pian sen kimppuun.

https://littlecloudcuriosity.files.wordpress.com/

Yana Toboso: Black Butler II

Tämä manga taas oli hyvin erilainen kokemus Fruits Basketiin verrattuna. Luin tämän toisen osan lähinnä siksi, että ensimmäisessä oli muutamia ihan hyviä juttuja. Huomasin kuitenkin kakkosta lukiessani tämän mangan olevan tarkoitettu selvästi minua nuoremmille. En usko lukevani seuraavia osia ainakaan ihan heti. Kiusallisuuskertoimet olivat hieman liian suurta luokkaa.

Vähän erilaisia lukukokemuksia

Hetkeksi pieni siirtymä klassikoista ja nuorten kirjoista johonkin hyvin erilaiseen. Tällä kertaa olisi nimittäin tarjolla "arvostettua kirjallisuutta", jota yleensä kartan kuin ruttoa, sekä muutama satukokoelma. Tämän ja vielä seuraavankin postauksen kirjat ovat kaikki vielä viime vuoden saalista. Ne vain ovat roikkuneet postaamattomina vähän pidempään.

http://images.cdn.yle.fi/

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Ensimmäinen kerta, kun luen mitään Finlandia-palkittua. Oli ehdottomasti vaivan arvoinen, vaikkei kuitenkaan ehkä ihan minulle ominta kirjallisuuden lajia. Kirjassa on valtava määrä tapahtumia enkä tahdo spoilata sen yllättäviä käänteitä. Siksi juonitiivistykseni on vain tämä: Tarinan keskiössä ovat suomalainen Alina, amerikkalainen Joe ja heidän poikansa Samuel. Tapahtumat sijoittuvat pitkälle aikavälille ja eläinaktivismi on suuressa roolissa.

Vaikka He eivät tiedä mitä tekevät sisältää runsaasti käänteitä, filosofiaa ja yhteiskunnallisia asioita, loppupelissä se on kertomus perheistä ja niihin liittyvistä ihmissuhteista sekä siitä, kuinka vaikeaa todella on kommunikoida toisten ihmisten kanssa. Kaikki kirjan ongelmat ovat lähtöisin väärinymmärretyistä tarkoituksista, sanomattomista ja tekemättömistä asioista, ja ennakkoluuloista tuntematonta kohtaan. Lukija tuntee turhautumista vuorollaan jokaisen henkilön puolesta ja heidän takiaan. Juuri, kun kuvittelin pitäväni tietystä henkilöstä eniten, hän alkoi ärsyttäväksi ja toisinpäin. Se luo kirjaan todella vaikuttavan aitouden ja inhimillisyyden tunteen.

He eivät tiedä mitä tekevät sijoittuu ikään kuin vaihtoehtoiseen todellisuuteen. Kirjassa käytettävät ilmiöt, laitteet ja sosiaaliset mediat ovat lähes kuin oikeasti olemassa olevia, mutta kuitenkin hieman erilaisia. On hauska saada yllättäviä oivalluksia siitä, mikä joku kiertoilmauksin mainittu asia voisi olla.

Tämä kirja on älykkäästi koottu ja siinä on valtava määrä kiehtovia elementtejä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että kenties elementtejä oli jopa hieman liikaa. Valtonen käy kaikki elementtinsä erittäin perusteellisesti läpi ja kirjassa onkin 559 sivua. Se tuntui loppupäässä olevan vähän liikaa. Muutamia tiivistyksiä tekemällä kirjasta olisi saanut 400-sivuisen yhtä vaikuttavan ja kenties jopa vähän ehjemmän kokonaisuuden. Keksisin heti kaksi kohtaa, joista voisi aivan surutta tiivistää. Ensimmäinen on aivan kirjan alku. Tuntuu, että se ei vaan millään ala. Monta kymmentä sivua epämääräistä haahuilua on ainakin minulle liikaa. Toinen rasittava kohta on loppupäässä. Yhtäkkiä kirjailija vaikuttaa vaihtuneen täysin. Koukuttavat ja nerokkaasti kirjoitetut tapahtumien kuvaukset vaihtuvat yhtäkkiä monen sivun hitaaseen pohdiskeluun ja runolliseen liibalaabaan.

He eivät tiedä mitä tekevät on erinomainen ja ahdistavalla tavalla viihdyttävä teos, kunhan pääsee vauhtiin. Kirjailijalla on hienoja oivalluksia ja kirja paranee loppua kohden huomattavasti. En kuitenkaan jaksaisi lukea toista samankaltaista putkeen. Tarvitsen hengähdystauon.

4 1/2 / 6 kirjaa täynnä ihmisiä, jotka eivät todellakaan tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät, 2014, Tammi, 559 sivua

He eivät tiedä mitä tekevät kuittasi Helmetin 2015 vuoden kirjahaasteesta yhden kohdan

13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon


Seuraavaksi esittelen kaksi satukirjaa, jotka luin syksyllä äidilleni iltaisin ääneen. Omistan suuren kokoelman satukirjoja ja tavoitteenani on lukea pikku hiljaa ne kaikki.


Tuhannenyhden yön satukirja on todella vanha arabialainen kokoelma satoja kertomuksia, jotka liittyvät kehyskertomuksen avulla yhteen. Eri versioista löytyy eri tarinat ja samoista tarinoista monta versiota. Oma painokseni on ilmeisesti saksasta käännetty Hedwig Smolan valikoima versio ja se pitää sisällä seuraavat sadut:

http://www.antikvaari.fi/

• Miten tuhannenyhden yön tarinat saivat alkunsa
• Pieni tuomari
• Sinbad merenkulkija
• Prinssi Sein Alasnam ja henkien kuningas
• Aladdinin taikalamppu
• Ali Baba ja neljäkymmentä ryöväriä
• Taikahevonen
• Kateelliset sisaret
• Miten tuhannenyhden yön tarinat päättyivät

Vaikka satujen lukumäärä on aika alhainen, opuksella on silti runsaasti kokoa. Siinä on myös häkellyttävän kauniita piirroksia tarinoista. Lukiessani kirjaa jäin usein tuijottelemaan upeasti väritettyjä ja hauskalla tavalla piirrettyjä kuvia.

Sanon muutamasta valikoidusta sadusta vielä pari sanaa.

1. Sinbad merenkulkija. Tämä on ehdottomasti kirjan tarinoista älyvapain. Sinbad tekee kaikkiaan seitsemän matkaa, jotka kaikki noudattavat samaa kaavaa. Ensin tulee kaipuu merelle, sitten käy huonosti ja kaikki muut miehistön jäsenet kuolevat, Sinbad haaksirikkoutuu saarelle ja kohtaa vaaroja, hän selviää kuin ihmeen kaupalla ja löytää aluksen, Sinbadia luultiin kuolleeksi ja nyt iloitaan hänen paluustaan, hän lupaa ettei koskaan enää lähde merille. Ja sama alusta. Erittäin hupaisaa.

2. Aladdinin taikalamppu. Kärsimystä. Sitä koko tämä tarina on. Se kestää iän kaiken ja Aladdin on varmasti raivostuttavimpia henkilöitä koskaan. Kaiken lisäksi naisten esiineellistäminen nousee jo eeppisiin mittoihin.

3. Ali Baba ja neljäkymmentä ryöväriä. Ehdottomasti suosikkini kaikista kirjan tarinoista. Nimesin sen uudelleen "Merdzane ja tyhmät miehet". Ali Baban orjatar on ainoa, joka saa kirjassa mitään aikaan ja ilman häntä tyhmät miehet kuten Ali Baba olisivat kuolleet tarinan alkumetreillä. Enemmän näitä satuja kiitos!

Tuhannenyhden yön satukirja ja kuittasi Helmetin 2015 vuoden kirjahaasteesta yhden kohdan:

39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi

www.suomalainen.com

Suomen lasten eläinsadut sisältääkin sitten hyvin toisenlaisia satuja. Se kertoo ketusta, karhusta,
sudesta ja väleissä myös muista metsän eläimistä. Tarinat ovat itsessään aika lyhyitä, mutta ne kaikki ovat osa samaa isoa satua. 

Satujen kieli on jollain tapaa hupaisaa. Siinä on häviähdyksiä vähän vanhemmasta suomen kielestä ja osa sanoista tuo mukanaan menneisyyden tuulia. Kirjan takaa löytyykin sanasto-osio, johon itsekin jouduin kerran tai kaksi turvautumaan. 

Tämä satukirja on ainakin minulle jotenkin tuttu ja turvallinen. Sen eläimet, maailma ja tavat ovat niin suomalaisia, että mikään ei varsinaisesti tule yllätyksenä. Kokonaisuutena Suomen lasten eläinsadut ei ehkä ole dynaamisin ja loogisin, sillä osa luvuista on hyvin irtonaisia ja täysin muista tapahtumista poikkeavia. Se on kuitenkin nopealukuinen ja lapsellisella tavalla huvittava.

Vuosikatsaus 2015

Nyt on blogini toinen kokonainen vuosi päättynyt ja seuraavakin jo hyvässä vauhdissa. Vuoden 2015 kirjasaldo jäi aika alhaiseksi, vain 38 kirjaa. Se on 5 kirjaa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kaiken lisäksi viime vuonna oli kaksi kuukautta, joiden aikana en julkaisuut yhden yhtä kirja-arviota. Häpeällistä suorastaan. Otankin tavoitteeksi lukea tänä vuonna ainakin 50 kirjaa. Saa nähdä, miten käy!

Vuoden 2015 varrella ehti toki tapahtua yhtä ja toista, joista pieni murto-osa blogiinikin asti päätyi. Tein joitakin kuukausia sitten linjauksen, että blogini pysyttelee tästä lähin ainoastaan kirjallisuusteemaisissa postauksissa ja aion jatkaa samalla linjalla. Ereitan innoittamana olen myös päättänyt tehdä yhden välilehden minua jollakin tapaa koskettaneille kirjojen lauseille. Aion myös hieman järjestellä kirjaproggisten sekavaa välilehteä yksinkertaisempaan muotoon.

Mitä vielä? Kirjaprojektit! Sekä Klassikot 2.0 että Helmetin kirjahaaste jäivät kesken, mutta aion molemmat saattaa päätökseen. Myös Oman hyllyn unohdetut/Toisen hyllyn aarteet tulee jatkumaan, mutta hitaampaan tahtiin, kun kerran minun Toisen hyllyni omistaja aikoo viettää puolisen vuotta Lontoossa. Aion tarttua myös vuoden 2016 Helmetin kirjahaasteeseen ja toivottavasti tällä kertaa saada sen kokonaan suoritettua.

5 kirjaa odottaa tällä hetkellä postaamista ja yritänkin pian päästä niiden kimppuun. Toivottavasti uusi vuosi tuo kaikille mukanaan paljon uusia seikkailuja!