Huhtikuun klassikot, klassismi

Päätin tässä kuussa olla tylsä ja kokeilunhaluton, joten päädyin lukemaan Moliéren näytelmiä. Olen aikaisemmin lukenut Saiturin, mutta muut hänen teoksensa eivät ole tuttuja. Valitettavasti kirjasto ei nyt oikein vastannut tarpeitani, vaan löysin tasan kaksi muuta kuin Saituria. Tästä johtuen kirjat ovat juuri nämä. Pahoittelen postauksen myöhästymistä.

http://bacdefrancais.net

Moliére: Ihmisvihaaja
Ette nyt valitettavasti saa nauttia lukemani painoksen kansikuvasta, koska en sitä Googlen kuvahausta löytänyt. Kyseinen kuva kuuluisi ehdottomasti rumimpien kirjankansien listalle. Siinä on kuva miehestä karmea peruukki päässä. Myös väritys on järkyttävä. Pahoittelen menetystänne.

Näytelmä kertoo miehestä nimeltä Alceste, joka, yllätys yllätys, on ihmisvihaaja. Tapahtumat pyörivät hänen ympärillään ja keskittyvät eniten henkilöiden ihmisuhdeongelmiin. Etenkin Alceste on vaikeuksissa kauniin Célimènen kanssa. Tilanteiden vakiorauhoittelija Philinte yrittää löytää tasapainon myrskyävien ihmisten välille.

Ihmisvihaaja itsessään oli mielenkiintoinen ja hyvin filosofinen teos. Etenkin Alcesten ja Philinten keskustelut kiinnostivat minua suuresti. Valitettavasti lainaamani painos oli jonkin sortin uusi suomennos enkä oikein pitänyt suomentajien ratkaisuista. Käännöksessä viljeltiin kirosanoja hyvin ahkeraan tahtiin ja siitä olivat kadonneet kaikki ajalle tyypilliset kielelliset piirteet.

Sisällöllisesti pidin Ihmisvihaajasta, vaikka se ei kuulukaan lempinäytelmiini. Erityisen huvittavaa oli henkilöiden taipumus dramaattisuuteen. Tämä teos oli lyhyt ja nopealukuinen jopa näytelmäksi ja ihan riittävän viihdyttävä.

Molière: Ihmisvihaaja, Le Misantrope, 1666, sovittaen suomentaneet Otso Kautto & Markku Hoikkala 2002, Lasipalatsi, 76 sivua

Molière: Tartuffe eli teeskentelijä

http://upload.wikimedia.org

Tässäkin kuussa vaatimuksena oli kaksi näytelmää. Toisena esittelen Tartuffen.
Tartuffe on hieman pidempi ja haastavampi kuin Ihmisvihaaja. Tämä johtuu tietenkin myös suomennoksesta. Joskin on sanottava, että pidin tästä vanhanaikaisesta tyylistä enemmän. Saiturin lukeneena oli myös hauska huomata Tartuffen sisältävän muutamia samoja henkilöitä, kuten Mariannen ja Valéren.

Tartuffe oli hieman hämmentävä jopa Molièren näytelmäksi. Henkilöt saivat todella erikoisia päähänpistoja koko ajan ja inspiroituivat pitämään pitkiä ja sekavia monologeja. Loppuratkaisu oli älyttömin pitkään aikaan. Se oli myös pettymys, sillä loppuratkaisu on ristiriidassa koko muun kirjan sanoman kanssa.

Hienointa Tartuffessa oli uskonnollinen pohdinta. Osa henkilöistä esitti viisaita ja kekseliäitä huomiota Jumalasta ja Taivaasta. Parhain oivallus ja sanoma tiivistyy tässä lauseessa: "Eivät he raivoa, räyhää ja rankaise Taivaan nimissä, Taivas tehköön sen itse."

Näistä kahdesta näytelmästä suosittelen Ihmisvihaajaa enemmän, vaikkakin Tartuffe sisältää myös loistavia elementtejä. Se menettää pisteitä laahaavasta alusta ja typerästä lopusta.

Molière: Tartuffe eli teeskentelijä, Le Tartuffe ou L'Imposteur, 1664, suomentanut Arto af Hällström, Lasipalatsi, 101 sivua

Suomalaisia klassikoita: Juha

Keksin sitten taas itselleni uuden kirjakategorian. Kuten nimestä näkyy, kyseessä on suomalaisten klassikkokirjojen arvostelut. Näitä päivityksiä tulee olemaan harvassa ja hyvin epäsäännöllisesti, mutta tässä olisi nyt aloitus.

Juhani Aho: Juha

https://www.boksampo.fi/

Tavalliseen tapaani en lukenut tätä äidinkielen kurssin kirjaa ajoissa loppuun, vaan lopettelin sitten omalla ajallani.

Minulla oli suuret ennakkoluulot Juhaa kohtaan monestakin syystä. Ensinnäkin takakansiteksti ei saanut kirjaa kuulostamaan kiehtovalta ja suhtaudun vähän varauksella suomalaiseen realismiin. Kirjan ensimmäinen sivu oli tylsä ja kuvailua turhan paljon. Juha onneksi kuitenkin yllätti minut. Tapahtumat etenivät hyvää tahtia ja kieli oli helposti ymmärrettävää. Juha selvästi parani loppua kohden.

Kirja kertoo ikääntyvästä metsänraivaajasta, Juhasta, jolla on nuori vaimo Marja. Juhan talon tulee vieraaksi karjalainen Shemeikka, joka hurmaa Marjan maailmanmiehen elkeillään. Tästä lähtee vyörymään tapahtumien virta, joka menee koko ajna selvästi hankalampaan suuntaan. Kuten jo takakannesta selviää, Juhassa ei ole onnellista loppua.

Muutama sana Juhan klassikkoasemasta. Suomessa ei ole historian varrella kirjoitettu valtavaa määrää kirjoja, joten valikoima on aika suppea. Juha on kuitenkin statuksensa ansainnut. Se on kiinnostava kuvaus muutaman ihmisen elämästä ja siitä, miten asiat seuraavat toisiaan henkilöiden tahdosta riippumatta. Juha on suhteellisen lyhyt ja nopealukuinen, mutta onnistuu luomaan yhtenäisen tapahtumakaaren ja jää ajatuksiin.

Aho on onnistunut luomaan uskottavia ja psykologisesti mielenkiintoisia henkilöitä. Kaikilla on omia motiiveja ja he reagoivat vastoinkäymisiin omilla tavoillaan. Kaikkein mielenkiintoisimpia ovat ehdottomasti Shemeikkan naiset. Heistä en paljasta sen enempää.

Juhani Aho: Juha, 1911, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 166 sivua + esipuhe ja arviointeja

Maaliskuun klassikot, renessanssi

Tämän kuun klassikkona on kaksi Shakespearen kirjaa, Hamlet ja Kesäyön unelma. Voin heti alkuun sanoa tässä olevan ensimmäiset klassikkorkirjat, jotka ovat klassikoita myös siksi, että ne ovat viihdyttäviä kirjoja.

http://firmitas.org/

Hamlet

  Ensimmäisenä vuoron saa Hamlet, joka on Shakespearen sekä koko maailmanhistorian tunnetuimpia näytelmiä. Hamlet on Tanskaan sijoittuva tragedia.

Hamletin päähenkilö on Tanskan prinssi Hamlet, joka palaa kotiinsa isänsä kuoltua. Hänen äitinsä on mennyt heti uusiin naimisiin kuolleen kuninkaan veljen kanssa. Kuollut kuningas ilmestyy haamuna Hamletille ja kertoo oman veljensä murhanneen hänet. Hamlet ottaa päämääräkseen paljastaa uuden kuninkaan teon ja kostaa tälle isänsä kuolema.

Hamlet oli mielestäni loistava teos. Shakespeare on tyylilleen uskollisena lisännyt tragediaan humoristisia piirteitä. Varsinkin sarkasmia kirja on tulvillaan. Hamlet varsinkin on oikein sarkasmikuningas. Kirjan dialogi on ytimekästä ja helposti ymmärrettävää. Välillä vastaan pidempiä syvällisiä monologeja, jotka avaavat lukijalle henkilöiden, etenkin Hamletin, sielunmaailmaa. Ai niin, Hamlet ei pitele pääkalloa lausuessaan "ollako vai eikö olla" -monologiaan. Pääkallo kuuluu aivan toiseen kohtaukseen.

Hamletin kieli on helposti ymmärretäävää ja tapahtumissa pysyy hyvin kärryillä. Ainoa hieman sekoittava asia on aika. Näytelmässä on paljon aikahyppäyksiä, joita ei kerrota, vaan ne huomaa hetken päästä henkilöiden puheesta.

Eräs hyvin tunnettu kohtaus pääkallon lisäksi on Ofelian kuolema. Pakko myöntää, se on kauniisti kuvattu. Ei ihme, että se on inspiroinut taiteilijoita musiikkivideoiden tekijöistä klassisiin maalareihin.

Suosittelen Hamletia aivan kaikille. Pidin ainakin itse erittäin paljon. William Shakespeare todellakin ansaitsee paikkansa tunnettuna klassikkokirjailijana.

 William Shakespeare: Hamlet, noin vuonna 1600, suomentanut Eeva-Liisa Manner, WSOY,  146 sivua

Kesäyön unelma

http://2.bp.blogspot.com/

Koska näytelmät ovat aika lyhyitä, luin kaksi. Toisena esittelen Kesäyön unelman, joka on Antiikin Kreikkaan sijoittuva komedia.

Kesäyön unelma on vallaton väärinkäsitysten vyyhti, jossa kaikki sähläävät läpi näytelmän. Rakkaus ja taika ovat näytelmässä suuressa roolissa ja aiheuttavat suurimman osan ongelmista. Tästä näytelmästä löytyy kolmiodraama, toivoton rakkaus, häät, riitaantuva aviparo, pölvästejä työmiehiä ja paljon muuta. Sitä pidettiinkin omana aikanaan säädyttömänä. Myöhemmin siinä on myös tulkittu olevan piiloviestejä ja mahdollisesti homoseksuaalisia viitteitä.

Tämä oli mielestäni hyvin absurdi kirja. Juoni oli uskomaton ja henkilöt erittäin huvittavia. Kesäyön unelman kieli oli rönsyievämpää ja paikoin hankalammin ymmärrettävää kuin Hamletin, mutta ei se mahdoton ollut. Mietin todella, mitä Shakespearen päässä on liikkunut tätä näytelmää kirjoittaessaan. Älä ymmärrä väärin, Kesäyön unelma on todella viihdyttävä ja suloinen teos. Siinä vain ei ole mitään järkeä.

Lopuksi mainitsen vielä kohtauksen, joka mielestäni oli näytelmän huippukohta. Se on ehdottomasti lopussa oleva työläisten esittämä teatterinäytös. Ensinnäkin näytelmä on aivan järkyttävä ja toiseksi työmiesten roolityö on todella hupaisaa. Katsojien kommentit kruunaavat kohtauksen.

William Shakespeare: Kesäyön unelma, A Midsummer Night's Dream, arvioitu kirjoitusaika 1590-1595, suomentanut Yrjö Jylhä, Otava, 95 sivua



Jatkoa seuraa

Otsikko vihjaa tällä kertaa siihen, että alla esitellyt kirjat ovat jonkin sarjan jatko-osia.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Eoin Colfer: Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi

"Äiti ei varmaankaan hyväksyisi hankettani. Enkä usko, että keijutkaan pitäisivät siitä. Niinpä en aio kertoa heille."

Ensimmäisenä on siis vuorossa Ikuisuuskoodi, Artemis Fowl -sarjan kolmas osa, jota olen metsästänyt kirjastosta jo pidempään.

Ikuisuuskoodi jatkaa aiempien osien tunnelmassa ja täytti odotukseni. Colferin nerokas kirjoitustyyli ja persoonalliset henkilöt jaksavat ihastuttaa.

"Sivilisaation tulevaisuus tuntui nykyään tulevan puheeksi yhtenään."

Tässä osassa Artemis Fowl onnistuu sotkemaan sekä omansa että kaikkien muiden asiat oikein perusteellisesti. Hän on saanut kehitettyä keijuteknologiasta C Cuben, joka on rajattomien mahdollisuuksien edistyksellinen supertietokone. Yhdysvaltalainen multimiljonääri Jon Spiro aikoo saada laitteen itselleen hinnalla millä hyvänsä. Artemis saa apua tutuilta henkilöiltä, kuten Holly Shortilta ja Mulch Diggumsilta. "Artemis Fowlin auttaminen olisi täysin epäitsekästä. Mulchia puistatti. Omatunto tästä vielä puuttuikin. Seuraavaksi hän varmaan alkaisi kaupitella partiotyttöjen pipareita."

Ikuisuuskoodin tapahtumien tahti on nopeaa ja se onkin loistavaa ahmimiskirjallisuutta. Luin kirjan aikalailla kahdelta istumalta. Henkilöissä näkyy selkeää kehitystä ja heihin kiintyy kirja kirjalta enemmän. Huvittavinta on, kun Colferin omat mieleipiteet tulevat tekstistä esille. Varsinkin hänen inhonsa rahanahneutta kohtaan tulee loistavan selväksi Spiron henkilöhahmossa. Suosittelen koko sarjaa kaikille, jotka kaipaavat hieman nerokasta huumoria elämäänsä.

5 / 6 lentomatkaa Mulch Diggumsin kanssa. "Pitääkö se vääntää rautalangasta?" "Onko sinulla rautalankaa? Eikö se hälyttänyt metallinpaljastimessa?"

Eoin Colfer: Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi, Artemis Fowl: The Eternity Code, 2003, suomentanut Jaakko Kankaanpää 2003, WSOY, 338 sivua

http://1.bp.blogspot.com/

Charlaine Harris: Veren imussa

"Mummini oli aina sanonut minulle, että nainen - pätevä nainen - pystyi tekemään ihan mitä vain oli pakko."

Toisena pureudumme True Blood -TV-sarjasta tutun Sookie Stackhousen elämään sarjan neljännessä osassa.

Edellisessä kirjassa tapahtuneiden tilanteiden jälkimainingeissa Sookie tekee uudenvuodenlupauksen, josta aikoo pitää tiukasti kiinni. "Minä lupaan pysyä erossa ikävyyksistä." Ja kuinkas sitten kävikään? Sookie vedetään mukaan vaaralliseen seikkailuun, kun hän kohtaa tiellä puolialastoman Ericin, joka on menettänyt muistinsa. Juttuun liittyy tavallista voimakkaampia noitia ja monimutkaista juonittelua. Kun Sookie veli Jason samanaikaisesti katoaa, jää rauhallinen elämä vain haaveeksi.

Tämä kirjasarja on aika peruslaatuista kioskikirjallisuutta. Mestariteokseksi ei todellakaan voi kutsua, mutta ei missään nimessä huonoksikaan. Tapahtumat eivät aina ole kovin mielenkiintoisia ja seksikohtauksia ja -viittauksia ei säästellä. Vaikka tapahtumat jollain tavalla kai ovat jännittäviä, minua ne lähinnä naurattivat ja kiinnostivat. En ole katsonut True Blood -sarjaa, mutta uskon sen olevan ihan hyvä. Suosittelen tämän sarjan kirjoja niille, jotka eivät tahdo kirjojensa olevan liian moniulotteisia.

3 / 6 parisuhdetta Jason Stackhousen kanssa. " Jason Stackhousen rakkain ihminen koko maailmankaikkeudessa oli Jason Stackhouse."

Charlaine Harris: Veren imussa, Dead to the World, 2004, suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo 2011, Gummerus,  328 sivua



Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen

http://1.bp.blogspot.com/

Postauksen viimeinen kirja on Kuparisaari -trilogian päätösosa Kapinallinen.

Viimeisessä osassa Radko on alistanut Khalkoksen hirmuvaltansa alle ja nimennyt sen uudestaan Radkokseksi. Khalkoslaiset elävät ankarampaa ja pelontäyteisempää elämää kuin koskaan. Amaya piileskelee yhä pienessä kylässä Miroslavin ja heidän tyttärensä Darinan kanssa. Kun Khalkos päättää viimein ryhtyä kapinaan, on Amaya kovan päätöksen edessä. Johtaako kapinaa vai elää rauhallista elämää rakkaimpiensa kanssa?

Kuparisaari -trilogiaa on ollut mielenkiintoista lukea. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä suomalainen nuorten kirjallisuus on usein aika kamalaa. Amayan ja muiden henkilöiden kehitys on selvästi näkyvillä. Ensimmäisen kirjan nuoret ja naiivit ovat muuttuneet kolmanteen osaan mennessä ihmisiksi, jotka eivät pelkää taistella omasta ja muiden puolesta.

Joudun kyllä mainitsemaan kirjaa vaivaavasta ennalta arvattavuudesta. Se ei varsinaisesti ole häiritsevää, mutta vie ainakin minulta jännityksen pois. Pidän kirjan henkilöistä, mutta tapahtumat menettävät parhaimman teränsä. Kuparisaari on mielenkiintoinen, vaikkakin aika yksinkertainen.

Kapinallinen toi hyvän lopetuksen ja pysyi uskollisena muille osille. Kirjassa oli hyviä teemoja pidin viimeisen sivun nostalgisesta tunnelmasta. Vielä on pakko mainita Miroslavin pikkusisko Mirta, joka oli ehdottomasti suosikkihenkilöni. Koin, että Mirta oli omalla tavallaan suurempi sankari kuin Amaya, sillä hänellä ei ollut velvotteita tai pakkotilannetta. Mirta teki sankarilliset tekonsa, sillä hän oli hyvä ihminen ja uskoi olojen vielä parantuvan.

4 / 6 Pientä oranssia kirjaa

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen, 2013, Karisto, 220 sivua




Joukkoon kuulumaton: Eläinten vallankumous

https://www.kirjasampo.fi/

George Orwell: Eläinten vallankumous

Hieman erikoinen otsikko johtuu siitä, että tämä kirja ei sovi pian julkaisemaani usean kirjan postaukseen.

"Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."

Eläinten vallankumous oli lukuprojektina Kirja&Kakku -lukupiirissä, jossa käyn. Myönnetään, tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen lukupiirin tiimoilta lukenut kokonaan. Toisaalta Eläinten vallankumouksessa on huikaisevat 126 sivua, joten ei ollut kovin haastavaa.

Kartano -nimisellä farmilla eläimet nousevat kapinaan ja ajavat omistaja Jonesin pakoon. He muuttavat tilan nimen Eläintilaksi ja alkavat johtaa sitä tasa-arvon ja vallankumousten aatteiden mukaisesti. Muita älykkäämmät eläimet, siat, ottavat logistiikkakysymykset hoitaakseen ja muille eläimille työt jaetaan taitojen ja jaksamisen mukaan. Aluksi kaikki on paremmin kuin ennen. Ruoka-annokset ovat suurempia, lepoa on enemmän ja eläimet ovat onnellisia. Vapaus tuntuu hienolta. Yhteistuumin eläimet kehittävät Eläintilan säännöt, jotka kirjoitetaan suuren ladon seinään. Vallanhimo kuitenkin sokaisee nopeasti ja olot lähtevät vierimään kovaa vauhtia huonompaan. Lopulta käskytkään eivät ole enää samanlaisia kuin aluksi.

Eläinten vallankumous oli mielestäni nerokas kirja. Päälle päin se on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä, mutta sisältö jää mietityttämään myöhemmin. Tapahtumat kuluvat nopeassa tahdissa eikä mitään kohtaa alleviivata. Kirjaa voi tulkita monin eri tavoin. Esipuheessa annettu on vain yksi vaihtoehto. Eläinten vallankumouksesta voi huomata myös yhtymäkohtia nykyhetkeen.

Mielestäni tämä kirja kuuluu yleissivistykseen ja siihen on myös paljon viittauksia muualla mediassa. Suosittelen ehdottomasti sen lukemista aivan kaikille. Myöskään sivumäärä ei ole suuri haaste kenellekään.

4 ½ / 6 Lumipallon sabotaasiretkeä.

George Orwell: Eläinten vallankumous, Animal Farm, 1945, suomentanut Panu Pekkanen, 1969, WSOY, 126 sivua

Helmikuun klassikko, keskiaika

https://www.kirjasampo.fi/

Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä (osa Helvetti)

Keskiaikainen klassikko on siis Danten Jumalaisen näytelmän ensimmäinen osa eli Helvetti. Se on ymmärtääkseni myös kirjan tunnetuin ja siihen on paljon viittauksia kaikkialla viihdemaailmassa. Heti alkuun täytyy myöntää, että olin hiukan laiska, enkä jaksanut lukea koko teosta. Perustelin asian tietenkin itselleni sujuvasti muistuttamalla, että kirjalistan mukaan ainoastaan Helvetti oli pakollinen.

Jumalainen näytelmä on runoelma Danten kolmiosaisesta matkasta tuonpuoleiseen. Osat ovat Helvetti, Kiirastuli ja Paratiisi. Nimet puhuvat puolestaan jaksojen sisältöä mietittäessä. Kirjaa voi tulkita monella eri tavalla, muun muassa matkakertomuksena, henkilökohtaisena puhdistumisena tai ihmiskunnan moraalisen rappion ja syntien rankaisemisen kuvauksena.

Helvetissä Dante matkaa läpi yhdeksän piirin, joihin syntiä tehneet ihmiset on jaettu synnistä riippuen. Esimerkkeinä voisin mainita seitsemännen piirin, johon joutuvat väkivaltaa tehneet. Kyseinen piiri on vielä jaettu erikseen kolmeen kuiluun. Ensimmäisessä ovat väkivaltaa lähimmäisiä kohtaan tehneet. Heidän rangaistuksenaan on uida kiehuvassa verijoessa, jota vartioivat jousipyssyin aseistetut kentaurit. Toisessa kuilussa ovat väkivaltaa itselleen aiheuttaneet eli tehneet itsemurhan. He ovat muuttuneet puiksi, joista harpyijat repivät oksia. He voivat puhua vain, jos heidän vertaan vuodatetaan. Kolmannessa kuilussa ovat väkivaltaa Jumalaa, luontoa ja järjestystä kohtaan tehneet. Heidän rangaistuksenaan on vaeltaa aavikolla tulisateen alla, missä jumalanpilkkaajat kiroavat Jumalaa, koronkiskurit konttaavat rahasäkit kaulassa ja sodomiitit vaeltavat päätymättä koskaan minnekään.

Kaikkien näiden kauheiden näkyjen läpi Dantea on saattamassa antiikin runoilija Vergilius. Kirjasta huomaa muutenkin kirjailijan ihailleen antikkiia. Antiikin viisaat ja muut hyveelliset, mutta kastamattomat ihmiset ovat Helvetin ensimmäisessä piirissä. Heitä ei varsinaisesti rangaista mistään ja Vergiliuksenkin vakituinen paikka on siellä. Ainoa heitä vaivaava asia on ikuinen Jumalan kaipuu. Vergiliuksen lisäksi kirjasta löytyy runsaasti muita antiikin ihmisiä. Osa heistä vartioi muita piirejä.

Jumalainen näytelmä oli mielenkiintoinen ja varmasti sivistävä lukukokemus. Sen kieli oli toisinaan aika vaikeaselkoista, vaikka luin uudemman suomennoksen. Osa piireistä oli aika raakoja ja mielikuvat jäivät pitkäksi aikaa mieleen. Kirjassa oli myös todella paljon valaisevaa kuvitusta. Niistä suurin osa ei näyttänyt mitään kovin karmeaa, mutta muutama hieman liiankin tarkka kuva oli. Dante oli päähenkilönä toisinaan aika ärsyttävä. Hän oli täydellisen hyveellinen ja koki suurta empatiaa ja sääliä kaikkia tuomittuja kohtaan. Hän myös ihaili opastaan suunnattomasti.

Vaikka osa Helvetti ei ole kovin pitkä, se on monimutkaista ja raskasta kieltä ja sen lukemiseen menee aikaa. Se vaatii myös keskittymistä. Suosittelen kuitenkin haasteena!

Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä, kirjoitettu 1300-luvun alussa, suomentanut Elina Vaara, 1963, WSOY, alkuteos on italiankielinen, 294 sivua

Joskus jotain elämää suurempaa

Scott Lynch: Locke Lamoran valheet

https://kuvat.suomalainen.com/

Locke Lamoran valheet on kirja herrasmiesvarkaista, jotka varastavat Camorrin rikkailta silkasta varastamisen ilosta. He kehittävät monimutkaisia huijauksia, joista uhrien on mahdotonta välttyä. Asiat ovat kuitenkin muuttumassa, sillä joku on ottanut Locke Lamoran ja hänen kumppaninsa tähtäimeensä. Vai onko kyse sittenkin jostain paljon suuremmasta?

"Ymmärtäminen on ylellisyyttä ja sitä sinä et nyt saa. Pahoittelen."

Kyseinen sitaatti tiivistää kirjan perusidean loistavasti. Locke Lamoran valheet on erittäin intensiivinen kirja, jonka asetelmat vaihtuvat jatkuvasti. Koskaan ei voi tietää, mikä on huijausta ja mikä ei. Toisinaan jokin voi olla tuplahuijaus tai vaikka tripla. Scott Lynch on luonut kerrassaan nerokkaan ja ehdottoman vastustamattoman maailman monimutkaisine sääntöineen ja käytäntöineen. Kaikki ovat lahjottavissa eikä kenenkään uskollisuus ole varmaa. Mitä omituisimmat persoonat värittävät kirjaa kummallisilla päähänpistoillaan. " Jotkut harvat olivat täysin hulluja, murhanhimoisia tai - mikä upeinta - molempia."

Kirjan kieli on leikittelevää ja kirosanoja vilisee. Hienoa on, että kaikenlaiset solvaukset ja loukkaukset eivät jämähdä muutamaan samaan sanaan, vaan suuri vaihtelevuus jaksaa naurattaa lukijaa. Locke Lamora ja hänen ystävänsä ovat omalaatuisia, rakastettavia henkilöitä, joita jää todella kaipaamaan kirjan päätyttyä. Etenkin muutamaa...

Voin valehtelematta sanoa tämän kirjan olevan yksi parhaita koskaan lukemiani, ellei jopa paras. Locke Lamoran valheet on törkeä, häpeilemätön, paikoittain raaka ja verinen, sydäntä raastavan surullinen, ilotteleva eli siis aivan fantastinen kirja. Suurilta tunteilta ei tämän kirjan kanssa voi välttyä. Voin ylpeästi suositella kaikille, jotka haluavat jotain erilaista ja karmean koukuttavaa luettavaa.

"Omatunto saa minun puolestani mennä vaikka kusemaan jonkun savupiippuun."

6 / 6 palkkavelhon sormea. "Et enää palvele capa Razaa, sillä hän palkkasi palkkavelhon eikä sormetonta sekopäätä, jonka paras kaveri on linnunraato."

Scott Lynch: Locke Lamoran valheet, The Lies of Locke Lamora, 2006, suomentanut Tero Valkonen (Shakespeare-sitaatit Matti Rossi) 2007, WSOY, 541 sivua