Elokuun klassikko, realismi ja naturalismi

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Tässä vaiheessa vuotta alkaa väsymys painaa näitä klassikoita koskien. Kuitenkin, pitkän ja uuvuttavan kamppailun jälkeen, olen vihdoin selviytynyt joten kuten hengissä elokuun klassikosta.

http://www.kirjasampo.fi/

Rouva Bovary kertoo Emmasta, joka menee naimisiin maalaislääkäri Charlesin kanssa. Emma on kuitenkin haaveilija ja elää liikaa kuvitelmissaan eikä kykene tyytymään siihen, mitä hänellä jo on. Lähes pakkomielteeksi muuttunut ajatus täydellisestä rakkaudesta ajaa Emman pettämään Charlesia ja kehittämään suuren inhon tätä kohtaan. Kirjan aikana Emma ajautuu yhä syvemmälle ahdinkoon sekä tunteidensa että raha-asioidensa kanssa.

Kirjan takakansiteksti antoi hyvin erilaisen kuvan Rouva Bovarysta. Sen perusteella odotin jotain vähän vauhdikkaampaa ja särmikkäämpää. Todellisuudessa kirja on lähinnä ärsyttävää itseääntoistavaa haahuilia. Lähes kaikki henkilöt ovat ärsyttäviä, etenkin Emma, herra Lheureux ja Charlesin äiti. Charles itsekin alkoi ärsyttää minua jossain vaiheessa suuresti kaikessa typeryydessään ja sokeudessaan. Toisinaan joku voi olla liian viaton ja hyvä.

Flaubert ei tainnut pitää naisia kovin suuressa arvossa. Emmasta löytyy nimittäin kaikki mahdolliset huonot piirteet, mitä naiseen on milloinkaan yhdistetty. Muita naishenkilöitä kirjassa käsitellään vain lyhyesti ja Berthe on liian pieni, jotta hänet laskettaisiin vielä naiseksi.

Minun versiossani on vähän vanhempi suomennos kuin Sezziellä. Se on kuitenkin hyvin ymmärrettävää kieltä ja välissä myös tahattoman humoristista. Tässä painoksessa intohimo on hyvin käytetty sana. Jos olisin ahkera ja aikaansaava, voisin harkita yrittäväni laskemista.

Rouva Bovary oli kieltämättä ihan hyvä ajan kuvaus ja varmasti monien pitämän. Flaubertin tyyli ei ole turhan jaarittelevaa, vaikka tapahtumat tuntuvatkin toistavan itseään. Jotenkin minulle Rouva Bovarysta puuttuu kaikki koukuttavat elementit. Ei kiinnostavia henkilöitä, tapahtumat ovat arkipäiväisiä eikä elinympäristössä tapahdu suuria mullistuksia. Näen tämän kirjan jonkun sellaisen kädessä, joka istuu hienostuneesti jalat ristissä samettipäällysteisessä nojatuolissa ja siemailee kallista kahvia takkatulen ääressä. Toisin sanoen Rouva Bovary vaatii lukijaltaan suurta sivistyneisyyttä, jota en todellakaan koe omaavani.

Gustave Flaubert: Rouva Bovary, Madame Bovary, 1857, suomentanut Eino Palola, 1928, Otava, 354 sivua

Näin kirjoitat oman menestyksekkään nuorten romaanisi!

7 helppoa vaihetta

1. Tarvitset kirjallesi päähenkilön. 
Varma valinta päähenkilöksi on Tyhmä Tyttö. Näin tunnistat kyseisen ihmistyypin:
-Hän on kaikkien mielestä erittäin kaunis, mutta ei itse sitä huomaa eikä myöskään tee mitään asian eteen.
-Hän ei kykene harkitsemaan asioita järjellisesti, vaan ryntää suin päin tilanteisiin juuri sen hetkisen tunteensa pohjalta.
-Hän on impulsiivinen, kärsimätön, hyppii johtopäätöksiin ja tekee järisyttävän huonoja valintoja
-Hän kieltäytyy näkemästä totuutta, jos se ei ole hänen ajatustensa mukainen
-Hän on erityisen hyvä jossain taidossa.
-Hän rakastuu todella nopeasti ja löytää nuorella iällä elämänsä rakkauden.
-Hän jostain kumman syystä valitsee lopulta aina Tyhmän Pojan
-Esimerkkejä Tyhmistä Tytöistä: Clary (Varjojen kaupungit), Evie (The Killables), Gaia (Birthmarked), Ana (The Glimpse), Tessa (The Infernal Devices), Cassia (Tarkoitettu)

2. Päähenkilö tarvitsee pojan
Mitä olisi nuorten kirja ilman roihuavaa romanssia? Luonnollisesti Tyhmä Tyttö tarvitsee itselleen Tyhmän Pojan. Tällainen on Tyhmä Poika:
-Hän on ylimaallisen komea
-Hän ulospäin itsekäs, röyhkeä, kylmä ja välinpitämätön. Vihanhallintaongelmat ja vaikea lapsuus ovat aina plussaa.
-Hän on sisältäpäin välittävä, tunteellinen ja niin kovin rikki.
-Hän tarvitsee jonkin synkän salaisuuden, joka varjostaa hänen ja Tyhmän Tytön suhdetta.
-Hänen koko elämänsä alkaa pyöriä Tyhmän Tytön ympärillä, kunnes hänen oma elämänsä on merkityksetön, jos he eivät voi olla yhdessä.
-Tiimityö on mahdottomuus, sillä "tämä hänen täytyy tehdä yksin".
-Itsestäänselvyyksien toistaminen
-Tyhmä Poika on hyvin usein orpo. Tuo sellaista jännää syvyyttä.
-Esimerkkejä Tyhmistä Pojista: Jace (Varjojen kaupungit), Raffy (The Killables), Will (The Infernal Devices), Ky (Tarkoitettu)

3. Älä unohda kolmiodraamaa
Mikäänhän ei koskaan saa olla liian helppoa, joten kirjasi tarvitsee myös toisen Tyhmään Tyttöön rakastuneen pojan. Näin luodaan ihmissuhdekonflikteja ja asetetaan Tyhmä Tyttö asemaan, jossa hänen täytyy valita. Kolmiodraaman kolmas pyörä on lähes yksinomaan Fiksu Poika
-Hän on kohtelias, mukava, avoin, kiltti, lojaali ja älykäs
-Hän kykenee miettimään ennen toimintaan rynnimistä.
-Ei menetä helposti malttiaan.
-Hän jostain aivan käsittämättömästä syystä rakastuu epätoivoisesti Tyhmään Tyttöön.
-Hän ja Tyhmä Tyttö usein tuntevat toisensa etukäteen, ei kuitenkaan välttämätöntä.
-Hän tekee hyviä suunnitelmia, joita Tyhmät eivät kuitenkaan kuuntele
-Hänen osakseen jää muiden sotkujen siivoaminen.
-Esimerkkejä Fiksuista Pojista: Simon (Varjojen kaupungit), Jem (The Infernal Devices), Xander (Tarkoitettu), Lucas (The Killables)

4. Kaikki rakastavat perheongelmia
Aivan näin. Mukavaa lisämaustetta tarinalle saa vanhoista kunnon perheongelmista. Niitä kannattaa kuitenkin viljellä kohtuudella, ettei kolmiodraama kärsi. Tässä muutamia vaihtoehtoja. Valitse yksi tai useampia.
-Kuollut isä, joka ei yllättäen olekaan kuollut, vaan onkin pahis.
-Kidnapattu/sairas/vankilassa oleva äiti. Äidin pelastaminen on aina luottovalinta
-Vanhemmat ovatkin adoptiovanhemmat. Lähdetään etsimään niitä biologisia.
-Välikappaleeksi joutunut/pahikseksi kääntynyt sisarus. Sisaruksia on joko kiva pelastaa tai sitten yrittää pysäyttää.
-Vanhemmat hylkäävät, kun eivät kykene käsittelemään vaikeita tapahtumia.
-Läheisemmän vanhemman kuolema
-Vanhemmat ovat koko ajan tiellä, kun eivät ymmärrä, mitä on tekeillä eikä sitä kerrota heille.

5. Sivuhenkilöistä vähän huumoria
Usein kolme tärkeintä henkilöä ovat turhan vakavia. Joskus heillä on hauskojakin juttuja, mutta on hyvä olla myös muutama hieman koominen sivuhenkilö. Kokeile, jos jokin näistä sopisi tarinaasi.
-Kömpelö sählääjä, poika.
-Koppava ja kaunis tyttö
-Sarkastinen ja kyllästyneen oloinen poika
-Suloinen pikkusisarus
-Viisas auttaja, sukupuoli vapaa
-Eläinystävä

6. Ympäröivä yhteiskunta
Tarinan täytyy tietenkin sijoittua jonnekin. Tässä kategoriassa ei kannata lähteä arkimaailmatielle, sillä kirjasta voi tulla turhan lyhyt. Parhaita vaihtoehtoja on tässä tapauksessa kaksi.
-Dystopiayhteiskunta. Totalitäärinen valtio, tiukka valvonta ja kontrolli, rankka elämä, eletään pelossa. Dystopia on sikäli aika helppo, että sen ei tarvitse olla todella yksityiskohtaisesti suunniteltu, sillä tapahtumat voi esittää tavallisen ihmisen näkökulmasta, joka ei näe koko kuvaa. Tyhmä Tyttö joutuu tosin tässä yhteiskunnassa tekemään jotain kapinallista, mutta se sopii hyvin hänen luonteeseensa.
-Fantasiamaailma. Tämä on vähän työläämpi, mutta usein myös kiinnostavampi. Mahdollisuus on, että jotkut lukivat tahtovat lukea myös jatko-osat, vaikka eivät välittäisi henkilöiden kohtalosta, sillä heitä kiinnostaa luomasi maailma. Älä lähde liian kauas todellisuudesta, vaan solmi yhteiskuntasi jotenkin modernin maailman laitamille. Sinun ei jälleen tarvitse keksiä liikaa heti alkuun, sillä uusia asioita voi paljastua tarinan mukana. Muista vain kehittää joku henkilö, jolla on taikavoimia. Näin saat monet tapahtumat sujumaan paljon jouhevammin.

7. Juonikaavio
Juonen kulku on monille kompastuskivi tarinaa kirjoitettaessa. Jotta esikoisromaanisi valmistuisi mahdollisimman pian, tein sinulle valmiin pohjan, johon voit sitten istuttaa oman versiosi.
Tyhmän Tytön ja ehkä myös maailman esittely --> Kohtaaminen Tyhmän Pojan kanssa --> Maailman ja tilanteen selitystä --> Vähän actionia --> Kolmiodraaman esittely --> Juonen etenemistä --> Sivuhenkilöt mukaan kuvaan --> Actionia/suuria paljastuksia --> Tyhmä Tyttö ja Tyhmä Poika selvästi rakastuneita, alkavat seurustella --> Pientä kivaa sivuhenkilöiden kanssa --> Järkytysmomentti ja lisää actionia -->Ryppyjä rakkaudessa, sovinto --> Huonon suunnitelman laatiminen --> Suunnitelma menee mönkään --> Draamaa --> Tyhmän Tytön ja Pojan ero haluamastasi syystä --> Shokkimomentti ja seuraavan kirjan alustaminen --> Lopetus

Näitä ohjeita noudattamalla esikoisromaanisi pitäisi valmistua tuota pikaa ja kohta sitä mainostetaan kaikissa kirjakaupoissa kautta maan. Jään odottamaan mielenkiinnolla.

Heinäkuun klassikko, romantiikka II

http://www.kirjasampo.fi/

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame
Ei ole todellista! Vihdoin se on luettu. Tiedetään, tiedetään, nyt ei todellakaan ole enää heinäkuu, mutta uskoisin, että jonkun ajanlaskun mukaan jossain päin maailmaa se vielä on.

Pariisin Notre-Dame kertoo epämuodostuneesta kellonsoittajasta Quasimodosta, mustalaistyttö Esmeraldasta, arkkidiakoni Claude Frollosta ja lukuisista muista henkilöistä. Kaikki kirjan sivupolut nivoutuvat yhdeksi tieksi tarinan loppuun menessä, mutta sinne pääseminen kestää hyvin kauan. Kaikki tapahtumat liittyvät jotenkin kauniiseen Esmeraldaan ja hänen alati huononevaan kohtaloonsa. Frollo kehittää sairaan pakkomielteen tyttöä kohtaan, Quasimodo rakastaa häntä salaa ja jopa Rotankolon vanha eukko liittyy jotenkin tyttöön. Hugo on rakentanut valtavan yksityiskohtaisen välähdyksen, jonka voisi luulla olevan aivan aitoa historiaa.

Kerrontatyyli on hyvin rönsyilevää ja usein hidasta, mikä alkaa loppua kohti ärsyttää. Mukana on kuitenkin ihastuttavan sarkastisia huomautuksia ja kertojan ääni on vahvasti kuuluvissa. Viimeiset sata sivua ovat ehdottomasti kirjan kiinnostavin osa, sillä tapahtumia on tiuhassa ja kaikkien henkilöiden ympyrät täytyy sulkea ennen kirjan loppua. Pidin loppuratkaisusta suurimmaksi osin. Hieman "tapetaan kaikki äkkiä" -mieliala oli näkyvissä aivan viimeisillä sivuilla, mutta itse kuolemat olivat erinomaiset.

Pariisin Notre-Damen henkilöt olivat kiehtovia, mutta etenkin Frollon lankeaminen hulluuteen oli lähes karmaisevaa seurattavaa. Myös epätoivoinen tunne siitä, että tapahtumat olisivat voineet helposti päättyä myös onnellisesti, saa lukijan elämään kirjaa.

Kevyttä kesälukemista Pariisin Notre-Dame ei todellakaan ole, vaan se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä sekä runsaasti keskittymiskykyä. Suosittelen kuitenkin, jos edellä mainittua kolmea hyvettä tuntuu löytyvän.

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame, Notre-Dame de Paris, 1831, suomentanut Huugo Jalkanen, 1954, WSOY, 523 sivua

Kill on päivän sana

30.3.2019: Tämä arvio oli alunperinen englanninkielinen, mutta käänsin sen myöhemmin suomeksi. Sisältöön en ole puuttunut.

http://deadbookdarling.com/

Gemma Malley: The Killables

Tämä on yksi niitä nuorten dystopiakirjoja, joista kukaan ei ole kuullutkaan ja josta kukaan ei ole kiinnostunut. En voi sanoa sen olevan huono valinta.

Evie asuu Cityssä, jossa pahuutta ei ole olemassa, koska kaikkien asukkaiden aivoista on poistettu tietty osa. Elämä on hyvin kontrolloitua ja kaikki elämän osa-alueet on huolella ennalta suunniteltu ja samalla tarkkuudella toteutettu. Parhaan mahdollisen valvonnan takaamiseksi jokaisella kaupungin asukkaalla on vaatteissaan merkki statuksesta. Parhaat ja oikeamielisimmät saavat merkin A, sen jälkeen laskevassa muodostelmassa merkiksi tulee B, C tai D. Todella pahat yksilöt saavat statuksen K ja heidät lähetetään parannettaviksi. Evien tulevaisuuteen kuuluu liitto kylmän ja laskelmoivan A-pojan Lucaksen kanssa. Evie ei ole tästä liitosta kovin innoissaan, mutta ei voi sitä myöskään vastustaa. Hänellä on kuitenkin kaksi suurta salaisuutta. Hän näkee uudestaan ja uudestaan unta jonkinlaisesta matkasta ja tämä uni saa hänet vakuuttuneeksi, että hän onkin oikeasti yksi pahoista. Lisäksi hänen suhteensa Raffyyn, villiin ja ongelmaiseen poikaan, luo lisää paineita. Varsinkin, kun Raffy on Lucaksen veli.

Kirjan asetelma ja alku lupaavat hyvää tarinaa. Alku on pienestä kliseisyydestään huolimatta yllättävä. Lopussa olin kuitenkin vain pettynyt. Kirjan potentiaali ei lopulta ollut merkityksellinen, sillä kaikki hahmot olivat käsittämättömän ärsyttäviä enkä voinut keskittyä mihinkään muuhun. Evie oli harkitsematon ja typerä muiden työkalu, joka sai feministisydämeni itkemään verta ja oksennusta. Raffy oli typerä kiusaaja, jolla oli vihanhallintaongelmia eikä ollenkaan kykyä odottaa yhtään mitään. Miten voi olettaa, että joku kertoo sinulle jotain, jos et anna edes tilaisuutta saada suuta auki? Ja oletatko tosissaan saavasi keneltäkään mitään vastauksia, jos syytät kaikkia heti valehtelusta, kun he vihdoin sen suunsa saavat auki? 

Tunsin tosiaan oloni hieman petetyksi. Silti The Killables sisälsi myös jotain hyviä osia. Nämä hyvät asiat olivat, kun lukijalle kerrottiin kirjan yhteiskunnasta sekä kaikki osat, joissa oli Lucas. Jos tahdot lukea typerää teinidystopiaa, tässä on kirjasi. Jos taas tahdot jotain vähänkään älykkäämpää, jätä suosiolla väliin.

2 / 6 Avainta itäiselle portille

Gemma Malley: The Killables, 2012, Hodder & Stoughton, 372 pages

http://images.sugarscape.com/

Bali Rai: Killing Honour

Tämä toinen kirja on teille, jotka tahdotte lukea jotain älykkäämpää kuin The Killables. Killing Honour on koskettavan realistinen kuvaus siitä, miten syvä kunnian tarve voi kadottaa todellisuudentajun kokonaiselta perheeltä.

Päähenkilö on teinipoika Sat, joka on muuten hyvin perinteisen sikh-perheen kapinallinen jäsen. Hänen siskonsa Jas on naimisissa, mutta alkaa yhtäkkiä käyttäytyä omituisesti. Sat ei huomaa minkään olevan pielessä ennen kuin Jas katoaa. Hänen aviomiehensä väittää Jasin karanneen toisen miehen matkaan, mutta Sat ei voi uskoa sellaisia syytöksiä aina niin kiltistä ja rehellisestä Jasista. Sat on kuitenkin yksin ajatustensa kanssa, sillä muu perhe kieltää Jasin kokonaan eikä tahdo olla enää missään tekemisissä asian kanssa. Sat joutuu todistamaan miesten armottomuuden, kun hän päättää selvittää totuuden seurauksista viis.

Killing Honour on turhauttava kirja, mutta hyvällä tavalla. Lukija joutuu kokemaan täyttä toivottomuutta samalla tietäen, että asioiden ei tarvitsisi olla näin. Omat ongelmat alkavat yhtäkkiä näyttää aika pieniltä. Vielä suuremman vaikutuksen tekee tieto siitä, että tämä ei ole vain tarina. Tällaisia asioita tapahtuu oikeasti. Yhteisöjen hiljaisuus, häpeän pelko ja epätoivoinen tarve kunniaan määrittelevät monen ihmisen elämän. Killing Honour antaa pienen katsauksen tällaisen maailman sisään. Lukija saa kokea millaista on, kun oma elämä on vähemmän arvokas kuin perheen kunnia.

4 ½ / 6 kalan päätä Satille syötäväksi (hän hävisi vedon)

Bali Rai: Killing Honour, 2011, Corgi Books, 336 pages

Arkiston unohdetuista syövereistä.

Tutkiskelin postauslistaani ja löysin tällaisen julkaisemattoman yllärin. Se taisi alunperin jäädä odottamaan toista kirjaa kaveriksi, mutta kai se on vihdoin postattava.

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

https://upload.wikimedia.org/

Hyi häpeä, minä. Luin tämän kirjan vasta 9.6 loppuun, vaikka se käsiteltiin kirjapiirissä jo paljon ennen sitä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä tämä kirja on niin lukemisen arvoinen, etten löydä sanoja.

Ole luonani aina kertoo Englannin maaseudulla sijaitsevasta sisäoppilaitoksessa, jossa asuvia nuoria opetetaan ja sivistetään suurella ammattitaidolla ja pitkäjänteisyydellä. Oppilaille kerrotaan heidän olevan erikoisia ja siksi heitä pidetään suojassa ja eristyksissä. Lukijalle paljastuu karmea totuus pala palalta 31-vuotiaan Kathyn näkökulmasta, kun hän miettii elettyä elämäänsä Hailshamin sisäoppilaitoksessa ystäviensä Tommyn ja Ruthin kanssa.

Ishiguron luoma dystopia on pelottava ja ahdistava, sillä kaikki sen ainekset ovat nähtävillä nykyisessä yhteiskunnassa. Ei tarvittaisi kovin suurta askelta ennen kuin lähdettäisiin kirjan kuvaamalle tielle. Kirjan nykyaika on 1990-luvun loppupuoli ja muistellut tapahtumat siitä taaksepäin. Herääkin myös kysymys: Olisiko historia vaatinut kovinkaan suurta muutosta, jotta todellisuutemme olisi nykään tällainen?

Psykologisesta näkökulmasta Ole luonani aina on nerokas. Etenkin, kun selviää, miten tulevaisuuden kauheus kerrotaan lapsille aina hieman liian nuorella iällä, jolloin tieto jää jonkinlaiseksi aina olemassa olleeksi faktaksi, mutta sen epäinhimillisyys unohtuu. Kukaan ei edes ajattele kapinaa tai sitä, että tilanteessa olisi jotakin pielessä. Se kirjassa olikin juuri kaikkein karuinta. Tässä todellisuudessa ei ollut Katniss Everdeeniä sytyttämään kapinan liekkiä, vaan oppilaat vain hyväksyivät tulevan kohtalonsa sen enempää murehtimatta. Muutamien ihmisten pienet yritykset olivat säälittäviä jo syntyessään.

Kirjaa lukiessa tapahtumat vaikuttivat hyvin harmittomilta ja kepeiltä, vaikka Ruth olikin äärettömän rasittava lapsi. Kuitenkin kirjan suljettuaan huomaa miettivänsä, mitä kaikkea kivan pikku illuusion alle kätkeytyy. Etenkin aivan kirjan lopetus jää mieleen kummittelemaan vielä pitkään.

5 / 6 taideteosta madamen galleriaan

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina, Never Let Me Go, 2005, suomentanut Helene Bützow, Tammi, 394 sivua

Kesäkuun klassikko, romantiikka I

Nyt hävettää ja paljon. On se kumma, miten tällaisen säälittävän ohuen pokkarin lukemiseen voi mennä niin kauan. Toisaalta minulla oli myös tähdellisempää luettavaa, kuten City of Heavenly Fire...

Olemme tulleet ensimmäiseen jaettuun kategoriaan. Romantiikan aikaa käsitellään siis sekä kesä- että heinäkuun klassikoissa.

https://s1.adlibris.com/

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Häpeäkseni joudun myöntämään tämän olevan ainoa lukemani Austenin teos, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo hieman omalaatuisen Bennetin perheen elämästä ja rakkauskuvioista. Kirjan päähenkilö, jos niin voi sanoa, on perheen toiseksi vanhin tytär Elisabeth, jonka näkökulmasta suurin osa tapahtumista esitetään. Toinen erittäin tärkeä henkilö on tietenkin herra Darcy.

Kirjassa on monihaarainen juoni ja runsaasti henkilöitä. Pääjuoni on tietenkin Elisabethin ja herra Darcyn suhde, mutta myös Janen ja herra Bingleyn sekavat suhdesotkut sekä tietenkin Lydian harkitsematon käytös saavat paljon käsittelyaikaa.




Austenin ehkä tunnetuin luomus on viihdyttävä teos, mutta ei erityisen mukaansatempaava. Kirja on hauska ja kiinnostava, vaikkakin helppo keskeyttää, jos ilmestyy kuumottelevampaa kirjallisuutta.

Romantiikan ajan naisten kirjoittamat teokset ovat ehdottomasti aikaansa edellä. Tärkeimmät naishenkilöt ovat monisyisiä, itsenäisiä ja aidosti kiinnostavia. Tämä pitää paikkansa myös käsiteltävän kirjan kohdalla.

Suosittelen Ylpeyttä ja ennakkoluuloa etenkin niille, jotka haluavat aurinkoista kesälukemista, josta tulee hyvä mieli.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo, Pride and Prejudice, 1813, suomentanut Sirkka-Liisa Norko-Turja, 1920, WSOY, 328 sivua

Odotuksen arvoisia

(29.3.2019) Tämä postaus on alunperin kirjoitettu englanniksi, mutta sellainen ei enää sovi blogini luonteeseen, joten tein pikaiset käännökset alkuperäisistä arvioista puuttumatta sen enempää sisältöön.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/

Cassandra Clare: City of Heavenly Fire

Ennen kuin voimme aloittaa pahoittelen normaalien käytäntöjeni rikkomista spoilereihin liittyen. Tämä arvio sisältää niitä runsaasti eli varoitus on nyt annettu.

Varjojen kaupunkien viimeinen osa on valtava kirja. Siinä on yli 700 sivua ja se on lisäksi normaalia kirjaa korkeampi eli materiaalia riittää.

City of Heavenly Fire oli hyvä lopetus sarjalle, mutta koin että se olisi voinut olla parempikin. Suurin osa suurista tapahtumista oli erinomaisia ja kirja sisälsi loistavia teemoja ja ajatusta herättäviä ratkaisuja, mutta kirja kärsi valitettavasti oudoista pysähdyksistä ja ärsyttävistä keskystyksistä silloin, kun juttu alkoi juuri käydä mielenkiintoiseksi. Prologista ja epilogista puhun sitten, kun joskus päätän julkaista ärsyyntyneen postaukseni prologeihin ja epilogeihin liittyen.

Seuraavaksi mainitsen joitain parhaita ja joitain huonoimpia asioita. Huonosta aloittaminen on aina hyvä idea, joten täältä tullaan. Ensinnäkin Emma Carstairs. Ei, ei vaan ei. En kykene enää vastaanottamaan kolmatta Clarya. Emma ei ollut kiinnostava hahmo ja jostain syystä hänellä oli paljon kertojaosuuksia. Siis mitä ihmettä? Tämä on sarjan finaali, haluan seurata tuttuja henkilöitä ja tietää, mitä heille tapahtuu. En voisi olla vähempää kiinnostunut jostain rasittavasta 14-vuotiaasta, joka huutaa ja mököttää kaiken aikaa. Vielä huonommaksi asian tekee se, että hän on ilmeisesti uuden sarjan päähenkilö enkä todellakaan ole varma, tahdonko lukea sitä.

Toinen ärsyttävä asia liittyy kirjan kuolemiin. Selvästi Cassandra Clare on liian kiintynyt hahmoihinsa eikä hypetyksestään huolimatta kyennyt tappamaan rakkaitaan. Jordanin kuolema oli hieno, joskaan ei yllättävä, ja Maian ja Basin keskustelu tapahtuman jälkeen sai minut pitämään Maiasta huomattavasti aiempaa enemmän ja se jää varmasti mieleeni kummittelemaan. Kannattaa siis kiinnittää näissä kohdissa huomiota. Toiset kuolemat sen sijaan... Meille lukijoille oli etukäteen kerrottu, että kolme tärkeää henkilöä tulee kuolemaan. Ensimmäinen oli Jordan ja toinen olikin sitten Raphael. Pidän Raphaelista suuresti, mutta en ehkä laskisi häntä kovin suurten roolien joukkoon. Kolmas oli tietenkin Sebastian/Jonathan, joka ei sekään ollut todellakaan yllättävä, vaikka olikin kauniisti kirjoitettu. Joudun kyllä sanomaan, että olisin toivonut lisää. Olen ikuisesti kiitollinen, että Magnus ja Alec molemmat selvisivät, koska muuten olisin kyllä ollut vihainen. Olisin ehkä valinnut Isabellen, Simonin tai molemmat kuolemaan. Rakastan Isabellea ja Simonistakin opin pitämään, mutta heidän kuolemansa olisivat nyt sopineet tähän. Se olisi tuonut lisää surullisuutta ja brutaaliutta tarinaan. Nyt tuntui lähinnä naurettavalta ja uskottavalta, että kaikki varinaiset päähenkilöt selvisivät hengissä.

Odotan Varjojen kaupungeiltani runsaasti huumoria ja tällä kertaa sain hieman pettyä. Tämä kirja oli aika synkeä ja vakavamielinen. Yllättäen oikeasti hauskat heitot meille tarjoili tällä kertaa Alec, mutta hän suoritti roolinsa oikein kiitettävästi. Valitettavasti kaikki muut hahamot päättivät olla tylsiä.

Nyt voimme vielä pikaisesti puhua asioista, joista pidin. Kaikkein parhaiten mieleeni jäi viimeinen luku ennen epilogia "Call it Peace". Rakastan sitä, että ihan kaikki ei kuitenkaan päättynyt onnellisesti. Kostojuoni Keijuja kohtaan oli kekseliäs lisä ja Magnuksen puhe oli erinomaisen koskettava. Se oli tunteita nostattava ja kannan sitä edelleen mukanani. Helen Blackthornia koskeva hirveä päätös kuuluu myös tähän kategoriaan. Voisin jopa väittää, että tämä luku oli City of Heavenly Firen paras anti. Se oli huikea.

Hyviä asioita oli myös veli Zachariahin muodonmuutos. Se oli ehkä hieman huvittavaa, mutta samalla koin että kaiken kokemansa jälkeen, hän ansaitsi sen. En silti edelleenkään pidä Tessasta.

Yksi suosikkiasioistani oli myös kaikki filosofiset kohdat. Keskeytämme tämän kevyen nuortenkirjan tuodaksemme sinulle syvällistä ja ajatuksia herättävää keskustelua ja oivallusta.

No myönnetään, pidin tässä kirjassa hyvin monesta asiasta ja kaikkien niiden mainitsemiseen menisi aivan liian kauan aikaa. Enää yksi, lupaan! Clary ja Jace pääsevät vihdoin asiaan. En oikein voi vieläkään uskoa sitä todeksi.

4 / 6 katolla annettua parisuhdetta pelastavaa muistikirjaa

Cassandra Clare: City of Heavenly Fire, 2014, Walker Books, 733 pages


John Green: The Fault in Our Stars

http://ecx.images-amazon.com/

Nyt siirrymme takaisin spoilerittomiin arvioihin. The Fault in Our Stars on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa, mutta en vain ole tullut aloittaneeksi. Olin kuullut ennakkoon kaikennäköistä, mutta en silti oikein tiennyt, mitä odottaa.

Hazelilla on syöpä. Häiritsevin asia siinä on hänen keuhkoissaan oleva kasvain, joka tekee hengittämisestä yleensä hieman hankalaa. Uusi ihmelääke on lopettanut sen kasvamisen ja tuonut Hazelille hieman lisää aikaa. Hän kuitenkin tietää, että loputtimiin sitä lisäaikaa ei ole. Hazelin elämä on tylsää ja merkityksetöntä, kunnes hän tapaa erikoisen, mutta hurmaavaan Augustin syöpäpotilaiden tukiryhmässä. Yhdessä he luovat oman pienen maailmansa täynnä spontaania seikkailua ja nasevaa kielenkäyttöä.

The Fault in Our Stars on hyvin vaikea kirja arvioida. Se oli hauska ja surullinen ja samalla kevyt ja syvällinen. Henkilöt tuntuivat todella aidoilta ja koko kirja olisi voinut olla kuvaus oikeista ihmisistä ja tapahtumista. John Greenin kirjoitustyyli tukee tätä mielikuvaa yksinkertaisella ja välittömällä otteellaan. Tämä on kirja niille, jotka ovat kyllästyneet täydellisiin hahmoihin. Näiden hahmojen elämät ovat suoraan tosielämästä Hazelin happilaitteen ja Gusin tekojalan kanssa. Luin kirjan jälkimmäisen puoliskon yhdeltä istumalta, koska en voinut laskea sitä käsistäni. En aina ollut samaa mieltä hahmojen filosofioiden kanssa, mutta se pakotti minut ajattelemaa omia vakaumuksiani ja elämän haurautta. Universumi nauraa meille kaikille

Äläkä vain unohda nenäliinaa lukiessani, koska saatat yhtäkkiä olla tunteellisessa kierteessä...

5½ / 6 autoretkeä (Gus ajaa)

John Green: The Fault in Our Stars, 2012, Penguin Books, 324 pages


Koushun Takami: Battle Royale

Lempikirjojeni lista sai juuri uuden tulokkaan!

https://prodimage.images-bn.com/

Dystopiatulevaisuudessa Japani voitti Tyynenmeren sodan ja siitä tuli The Republic of Greater East Asia. Luokallinen oppilaita Shiroiwa Junior High Schoolista on tavallisella opintomatkalla, kun yhtäkkiä he kaikki nukahtavat bussiin. He heräävät vieraassa luokkahuoneessa metallipannat kaulassaan ja saavat kuulla luokkansa tulleen valituksi Ohjelmaan, mikä tarkoittaa että heidän täytyy tappaa toisensa, kunnes yksi on enää jäljellä. Shuya Nanahara on kirjan päähenkilö, joskin muillakin on kertojaosuuksia. Shuya muodostaa liiton Noriko Nagakawan ja Shogo Kawadan kanssa ja yhdessä he päättävät yrittää paeta koko pelistä.

Nälkäpeliä on verrattu Battle Royaleen useampaan otteeseen ja Suzanne Collins on saanut osakseen kommentteja plagioimisesta. Collins itse on sanonut, ettei ollut tietoinen Battle Royalesta ennen omaa kirjaansa ja Battle Royalen kirjailija Koushun Takami on hänen puolellaan. Kirjoista löytyy paljon samoja elementtejä, mutta eroja riittää myös. En kuitenkaan keskity tässä arviossa näiden samankaltaisuuksien ja erojen selvittelyyn.

Battle Royale on loistavasti kirjoitettu ja pitää otteessaan vahvasti. Kuvailuihin ja maisemiin ei aikaa tuhlata, vaan toiminta käynnistyy äkkiä ja jatkuu tasaisesti koko kirjan läpi. Juuri kun olet rentoutumassa, jotain yllättävää tapahtuu. Lukijat pääsevät henkilöiden pään sisään ja todistamaan heidän kohtaloitaan. Kukaan ei jää nimettömäksi ja kasvottomaksi, vaan jokainen saa olla merkityksellinen edes sen yhden hetken ajan, joka on juuri riittävästi herättämään lukijan sympatiat.

Väkivallan osalta tämä kirja on brutaali. Harvat oppilaista saavat nopean ja kivuttoman lähdön. Takami ei todellakaan säästä meitä vereltä ja suolenpätkiltä. Battle Royalen vierellä Nälkäpeli on lasten iltasatu. Itse en ole herkkää sorttia eikä kirjan väkivalta siksi liikaa häirinnyt ja omalla tavallaan se lisäsi tällaisen dystopian todellisuudentunnetta. Toisaalta välillä jotkut hahmot tuntuivat pysyvän tajuissaan ja toimintakykyisinä kauan sen jälkeen, kun sen pitäisi olla fyysisesti mahdotonta. Siihen kuitenkin kirjan aikana tottuu. Kazushi Niidan kuolema sai minut kyllä hieman pahoinvoivaksi, vaikka hän ei kovin miellyttävä hahmo ollutkaan.

Pidin kirjan synkästä ja jollain tapaa melankolisesta tunnelmasta. Iloiset kohdat olivat harvinaisia, mutta hyvin kirjoitettuja ja se sai minut arvostamaan jokaista annettua pientäkin valon sädettä.

 6 / 6 paperiviuhkaa aloitusaseena (onnea matkaan vaan)

Koushun Takami: Battle Royale,バトル・ロワイアル Batoru Rowaiaru, 1999, published in English 2003, HAIKASORU, 576 pages