Joukkoon kuulumaton: Eläinten vallankumous

https://www.kirjasampo.fi/

George Orwell: Eläinten vallankumous

Hieman erikoinen otsikko johtuu siitä, että tämä kirja ei sovi pian julkaisemaani usean kirjan postaukseen.

"Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."

Eläinten vallankumous oli lukuprojektina Kirja&Kakku -lukupiirissä, jossa käyn. Myönnetään, tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen lukupiirin tiimoilta lukenut kokonaan. Toisaalta Eläinten vallankumouksessa on huikaisevat 126 sivua, joten ei ollut kovin haastavaa.

Kartano -nimisellä farmilla eläimet nousevat kapinaan ja ajavat omistaja Jonesin pakoon. He muuttavat tilan nimen Eläintilaksi ja alkavat johtaa sitä tasa-arvon ja vallankumousten aatteiden mukaisesti. Muita älykkäämmät eläimet, siat, ottavat logistiikkakysymykset hoitaakseen ja muille eläimille työt jaetaan taitojen ja jaksamisen mukaan. Aluksi kaikki on paremmin kuin ennen. Ruoka-annokset ovat suurempia, lepoa on enemmän ja eläimet ovat onnellisia. Vapaus tuntuu hienolta. Yhteistuumin eläimet kehittävät Eläintilan säännöt, jotka kirjoitetaan suuren ladon seinään. Vallanhimo kuitenkin sokaisee nopeasti ja olot lähtevät vierimään kovaa vauhtia huonompaan. Lopulta käskytkään eivät ole enää samanlaisia kuin aluksi.

Eläinten vallankumous oli mielestäni nerokas kirja. Päälle päin se on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä, mutta sisältö jää mietityttämään myöhemmin. Tapahtumat kuluvat nopeassa tahdissa eikä mitään kohtaa alleviivata. Kirjaa voi tulkita monin eri tavoin. Esipuheessa annettu on vain yksi vaihtoehto. Eläinten vallankumouksesta voi huomata myös yhtymäkohtia nykyhetkeen.

Mielestäni tämä kirja kuuluu yleissivistykseen ja siihen on myös paljon viittauksia muualla mediassa. Suosittelen ehdottomasti sen lukemista aivan kaikille. Myöskään sivumäärä ei ole suuri haaste kenellekään.

4 ½ / 6 Lumipallon sabotaasiretkeä.

George Orwell: Eläinten vallankumous, Animal Farm, 1945, suomentanut Panu Pekkanen, 1969, WSOY, 126 sivua

Helmikuun klassikko, keskiaika

https://www.kirjasampo.fi/

Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä (osa Helvetti)

Keskiaikainen klassikko on siis Danten Jumalaisen näytelmän ensimmäinen osa eli Helvetti. Se on ymmärtääkseni myös kirjan tunnetuin ja siihen on paljon viittauksia kaikkialla viihdemaailmassa. Heti alkuun täytyy myöntää, että olin hiukan laiska, enkä jaksanut lukea koko teosta. Perustelin asian tietenkin itselleni sujuvasti muistuttamalla, että kirjalistan mukaan ainoastaan Helvetti oli pakollinen.

Jumalainen näytelmä on runoelma Danten kolmiosaisesta matkasta tuonpuoleiseen. Osat ovat Helvetti, Kiirastuli ja Paratiisi. Nimet puhuvat puolestaan jaksojen sisältöä mietittäessä. Kirjaa voi tulkita monella eri tavalla, muun muassa matkakertomuksena, henkilökohtaisena puhdistumisena tai ihmiskunnan moraalisen rappion ja syntien rankaisemisen kuvauksena.

Helvetissä Dante matkaa läpi yhdeksän piirin, joihin syntiä tehneet ihmiset on jaettu synnistä riippuen. Esimerkkeinä voisin mainita seitsemännen piirin, johon joutuvat väkivaltaa tehneet. Kyseinen piiri on vielä jaettu erikseen kolmeen kuiluun. Ensimmäisessä ovat väkivaltaa lähimmäisiä kohtaan tehneet. Heidän rangaistuksenaan on uida kiehuvassa verijoessa, jota vartioivat jousipyssyin aseistetut kentaurit. Toisessa kuilussa ovat väkivaltaa itselleen aiheuttaneet eli tehneet itsemurhan. He ovat muuttuneet puiksi, joista harpyijat repivät oksia. He voivat puhua vain, jos heidän vertaan vuodatetaan. Kolmannessa kuilussa ovat väkivaltaa Jumalaa, luontoa ja järjestystä kohtaan tehneet. Heidän rangaistuksenaan on vaeltaa aavikolla tulisateen alla, missä jumalanpilkkaajat kiroavat Jumalaa, koronkiskurit konttaavat rahasäkit kaulassa ja sodomiitit vaeltavat päätymättä koskaan minnekään.

Kaikkien näiden kauheiden näkyjen läpi Dantea on saattamassa antiikin runoilija Vergilius. Kirjasta huomaa muutenkin kirjailijan ihailleen antikkiia. Antiikin viisaat ja muut hyveelliset, mutta kastamattomat ihmiset ovat Helvetin ensimmäisessä piirissä. Heitä ei varsinaisesti rangaista mistään ja Vergiliuksenkin vakituinen paikka on siellä. Ainoa heitä vaivaava asia on ikuinen Jumalan kaipuu. Vergiliuksen lisäksi kirjasta löytyy runsaasti muita antiikin ihmisiä. Osa heistä vartioi muita piirejä.

Jumalainen näytelmä oli mielenkiintoinen ja varmasti sivistävä lukukokemus. Sen kieli oli toisinaan aika vaikeaselkoista, vaikka luin uudemman suomennoksen. Osa piireistä oli aika raakoja ja mielikuvat jäivät pitkäksi aikaa mieleen. Kirjassa oli myös todella paljon valaisevaa kuvitusta. Niistä suurin osa ei näyttänyt mitään kovin karmeaa, mutta muutama hieman liiankin tarkka kuva oli. Dante oli päähenkilönä toisinaan aika ärsyttävä. Hän oli täydellisen hyveellinen ja koki suurta empatiaa ja sääliä kaikkia tuomittuja kohtaan. Hän myös ihaili opastaan suunnattomasti.

Vaikka osa Helvetti ei ole kovin pitkä, se on monimutkaista ja raskasta kieltä ja sen lukemiseen menee aikaa. Se vaatii myös keskittymistä. Suosittelen kuitenkin haasteena!

Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä, kirjoitettu 1300-luvun alussa, suomentanut Elina Vaara, 1963, WSOY, alkuteos on italiankielinen, 294 sivua

Joskus jotain elämää suurempaa

Scott Lynch: Locke Lamoran valheet

https://kuvat.suomalainen.com/

Locke Lamoran valheet on kirja herrasmiesvarkaista, jotka varastavat Camorrin rikkailta silkasta varastamisen ilosta. He kehittävät monimutkaisia huijauksia, joista uhrien on mahdotonta välttyä. Asiat ovat kuitenkin muuttumassa, sillä joku on ottanut Locke Lamoran ja hänen kumppaninsa tähtäimeensä. Vai onko kyse sittenkin jostain paljon suuremmasta?

"Ymmärtäminen on ylellisyyttä ja sitä sinä et nyt saa. Pahoittelen."

Kyseinen sitaatti tiivistää kirjan perusidean loistavasti. Locke Lamoran valheet on erittäin intensiivinen kirja, jonka asetelmat vaihtuvat jatkuvasti. Koskaan ei voi tietää, mikä on huijausta ja mikä ei. Toisinaan jokin voi olla tuplahuijaus tai vaikka tripla. Scott Lynch on luonut kerrassaan nerokkaan ja ehdottoman vastustamattoman maailman monimutkaisine sääntöineen ja käytäntöineen. Kaikki ovat lahjottavissa eikä kenenkään uskollisuus ole varmaa. Mitä omituisimmat persoonat värittävät kirjaa kummallisilla päähänpistoillaan. " Jotkut harvat olivat täysin hulluja, murhanhimoisia tai - mikä upeinta - molempia."

Kirjan kieli on leikittelevää ja kirosanoja vilisee. Hienoa on, että kaikenlaiset solvaukset ja loukkaukset eivät jämähdä muutamaan samaan sanaan, vaan suuri vaihtelevuus jaksaa naurattaa lukijaa. Locke Lamora ja hänen ystävänsä ovat omalaatuisia, rakastettavia henkilöitä, joita jää todella kaipaamaan kirjan päätyttyä. Etenkin muutamaa...

Voin valehtelematta sanoa tämän kirjan olevan yksi parhaita koskaan lukemiani, ellei jopa paras. Locke Lamoran valheet on törkeä, häpeilemätön, paikoittain raaka ja verinen, sydäntä raastavan surullinen, ilotteleva eli siis aivan fantastinen kirja. Suurilta tunteilta ei tämän kirjan kanssa voi välttyä. Voin ylpeästi suositella kaikille, jotka haluavat jotain erilaista ja karmean koukuttavaa luettavaa.

"Omatunto saa minun puolestani mennä vaikka kusemaan jonkun savupiippuun."

6 / 6 palkkavelhon sormea. "Et enää palvele capa Razaa, sillä hän palkkasi palkkavelhon eikä sormetonta sekopäätä, jonka paras kaveri on linnunraato."

Scott Lynch: Locke Lamoran valheet, The Lies of Locke Lamora, 2006, suomentanut Tero Valkonen (Shakespeare-sitaatit Matti Rossi) 2007, WSOY, 541 sivua

Tammikuun klassikko, antiikki

http://www.loc.gov

Petronius Arbiter: Satyricon

Klassikkohaaste alkaa siis antiikin aikaisella teoksella. Alun perin tarkoituksenani oli lukea vain Satyriconin tunnetuin ja ainoa kokonainen osa Trimalchion pidot. Muutin kuitenkin mieleni, kun sain kirjan käteeni ja huomasin sen olevan suhteellisen lyhyt.

Kuten nimestä kuulee, Satyricon on kokoelma satiirisia yhteiskuntakritiikkejä. Päähenkilö ja minäkertoja on Encolpius. Yhdessä orjapoika Gitonin kanssa he kiertävät Italiaa toisinaan omasta tahdostaan, mutta useimmin pakomatkalla. Satyricon kritisoi humoristisesti keisariajan roomalaisia elintapoja ja tottumuksia.

Jos olet lukenut Trimalchion pidot ennen koko teosta, varaudu yllätyksiin. Trimalchion pidot nimittäin antaa aivan väärän kuvan muusta kirjan. Sain sen käsityksen, että se on ainoa osa, jossa ei ole orgioita tai muuta seksuaalista kanssakäymistä, kuten Encolpiuksen yrityksiä parantaa erektiovaivansa.

Satyricon on aika helppoa eikä kovin raskasta luettavaa. Ainoastaan toisinaan olevat monen sivun mittaiset runot ovat puuduttavia. Pakko myöntää, että hyppäsin toisinaan niiden yli... Kirjan lopussa on selitysosio, jossa on selventäviä asioita läpi kirjan. Luin Satyriconia kahden kirjanmerkin kanssa katsoen aina selitykset, kun sinne asti pääsin.

Tämä teos oli hyvin mielenkiintoinen ja erilainen siitä, mitä yleensä luen. Se oli onneksi aika nopealukuinen eikä kovin pitkä. En suosittele kirjaa niille, joilla on jotain homoerotiikkaa vastaan. Te kaikki muut, nauttikaa tämän todella vanhan kirjan häpeilemättömästä tyylistä ja dramaattisista käänteistä.

Petronius Arbiter: Satyricon, kirjoitettu noin vuonna 60, suomentanut Pekka Tuomisto, 2003, Tammi, alkuteos on latinankielinen, 338 sivua

Kirjoja, kirjoja

Eoin Colfer: Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa

"Rohkeus on tietämättömyyttä. Jos sinulla on itsevarma olo, et tiedä kaikkea, mitä sinun pitäisi tietää"

http://kirjaneidontornihuone.blogspot.fi/

Tehtävä pohjoisessa on Artemis Fowl -sarjan toinen osa.
Artemis ja hänen henkivartijansa Butler sekaantuvat jälleen keijujen tekemisiin, kun hiisien kapina alkaa olla oikea uhka ja epäilykset aseiden toimittajasta kääntyvät kohti Artemista. Kuka johtaa hiisien joukkoja? Voiko Artemiksen isä olla elossa? Miten käy keijujen, kun ainoat auttamaan kykenevät ovat pelastustehtävissä Venäjällä? Kuka on petturi?

Tehtävä pohjoisessa on edeltäjäänsä jännittävämpi ja vauhdikkaampi. Colferin humoristinen tyyli ja loistavat henkilöt jaksavat naurattaa ja ihastuttaa. Tämä kirja on yllättävien juonenkäänteidensä ansiosta nopealukuinen eikä sitä malttaisi laskea käsistään. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin henkilöihin, nyt heidät oikeasti oppii tuntemaan ja kehitystäkin kirjan aikana tapahtuu.

Tiedän kyllä, että en ehkä kuulu kirjan kohderyhmään, mutta toisaalta taidan olla sen verran omituinen, että seikkailukertomus keijuista, lapsinerosta, hiisistä, kentaurista ja erikoisesta teknologiasta sopii minulle oikein hyvin. Nautin todella paljon kirjasta ja suosittelen sitä varsinkin niille, jotka kaipaavat hiukan kekseliästä huumoria elämäänsä. Plussana vielä se, että kirjan suomennos on erittäin onnistunut.

4 ½ / 6 Softnose -laserasetta  "Tulivoimassa on kolme asetusta: kärvähtänyt, läpikypsä ja tuhkakasa"

Eoin Colfer, Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa, 2002, WSOY, englanninkielinen alkuteos Artemis Fowl: The Arctic Incident, suomentanut Jaakko Kankaanpää, 296 sivua.


Salla Simukka: Punainen kuin veri

http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi

Punainen kuin veri on Lumikki Anderssonista kertovan trilogian ensimmäinen osa. Lumikki on tavallinen tyttö, joka käy Tampereella ilmaisutaidon lukiota. Hänen tavoitteensa elämässä on pysyä poissa ongelmista. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän tahtomattaan joutuu mukaan tapahtumaketjuun, joka muuttuu aina vain vaarallisemmaksi.

Tämä kirja pitää otteessaan alusta loppuun. Sen jännitys on hyytävää ja loistavasti rakennettu kestämään läpi kirjan. Tarina kertoo tapahtumat neljän päivän ajalta maanantaista torstaihin. Aikajanaa rikkovat takaumat, jotka paljastavat pieniä murusia mystisen päähenkilön taustasta ja persoonasta. Henkillöt myös kehittyvät paljon kirjan aikana ja etenkin Elisa, jota Lumikki ei aluksi voi sietää lainkaan, muuttuu todella ärsyttävästä pissiksestä oikeasti ihan mukavaksi ja iloiseksi tytöksi.

Salla Simukka on onnistunut luomaan erinomaisen jännitystarinan, jonka seuraavia osia odotan innolla. Sarja on myös käännetty useille kielille ja se on saavuttanut suosiota Suomen ulkopuolelta. En ihmettele lainkaan. Tämä, jos mikä, on laatukirja. Jännittävä, koukuttava ja moderni ovat vain muutamia niistä adjektiiveista, joilla voisin kirjaa kuvailla. Lukunautinnon täydentää upea grafiikka kannessa ja ainakin kovakantisessa kirjassa olevat punaiset sivun reunat. Kirjassa on myös loistavia kielellisiä vivahteita. Satuteema kulkee läpi tarinan eri muodoissa ja osittain juuri sen takia Punainen kuin veri kestää usemmankin lukukerran.

"Tyttö luotti niin kuin luottavat ne, joiden alta maa ei ole koskaan pettänyt, joita kukaan ei ole koskaan pettänyt. Hän roikkui pää alaspäin ja luotti siihen, ettei putoaisi. Tai jos putoaisi, joku ottaisi kiinni. --Sadut eivät ala näin. Näin alkavat toisenlaiset, synkemmät tarinat."

5 / 6 muovipussia täynnä veristä rahaa

Salla Simukka: Punainen kuin veri, 2013, Tammi, 264 sivua

Kotiopettajattaren romaani -yllättävän moderni aikaansa nähden

kirjakammari.blogspot.

Ensimmäisen kirja-arvion aika! Vihdoinkin!

Kuten kuvasta näkyy, käsiteltävä kirja on Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani. Juonipaljastuksia olen joutunut käyttämään, joten etene varovasti, jos et tahdo spoilaantua.

Luin tämän kirjan koulussa äidinkielen viidennellä kursilla, joka loppui jo ajat sitten. Vähän kauhistutti, ehdinkö saada sen luettua, sillä aikaa oli suhteellisen vähän ja kirjassa on yli 500 sivua. Hyvinhän tässä kuitenkin kävi. Ihan en saanut luettua ennen kirjallisuusesseen kirjoittamista, mutta tarpeeksi vaikutteita sain pystyäkseni siitä sellaisen kirjoittamaan. Joululomalla sain kuitenkin kirjan loppuun asti lukenut ja voin jakaa ajatuksiani teoksesta.

Mistäs sitä aloittaisi? Minulla on paljon ajatuksia Kotiopettajattaren romaaniin liittyen. Yleisesti voisin kertoa, että romaani on ajalleen tyypilliseen tapaan jaettu selkeästi kolmeen osaan.

Ensimmäisessä osassa kerrotaan Janen lapsuudesta ja nuoruudesta ensin hänen tätinsä rouva Reedin luona ja sitten Lowoodin sisäoppilaitoksessa. Kirjan alku on hieman surullista ja toisinaan ahdistavaakin luettavaa, sillä Janen elämä on ajoittain hyvinkin kurjaa. Lowoodissa hän tapaa ihanan Helenin, johon minä ainakin rakastuin välittömästi. Helen on viisas ja hyvä. Hän opettaa kiihkeää ja äkkipikaista Janea muistuttaen häntä oikeanlaisesta elämästä. "Vihaa ei kukisteta väkivallalla - eikä vääryyttä kostamalla. -- Rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat ja vainoavat." Hänen kuolemansa koskettaa syvästi niin Jane Eyrea kuin lukijaakin.

Toisessa osassa Jane pääsee töihin kotiopettajattareksi Thornfieldin kartanoon. Siellä hän opettaa nuorta Adèlea ja tutustuu kartanoon isäntään herra Rochesteriin. Janen ja herra Rochesterin välille syntyvästä romanssista kirja onkin parhaiten tunnettu. Tässä kohtaa minulla menee sukset ristiin kirjan kanssa. Herra Rochester on nimittäin todella kaukana miesihanteestani. Hän on kylmä, etäinen, ärsyttävä, kiihkeä, äkkipikainen, kontrolloiva ja omistushaluinen. Heidän suhteensa kehittymistä seurataan tarkasti ja pitkällä aikavälillä. Kun kartanon salaisuus lopulta paljastuu, alkaa kirjan kolmas osa.

Kolmannessa osassa on hyvin paljon sitä moderniutta, joka yllätti minut kirjaa lukiessani. Jane Eyreä lähtee kartanosta ja vaikeuksien jälkeen alkaa rakentaa uutta elämää itselleen. Hän onnistuu hankkimaan itselleen tasaisen ja tyydyttävän elämän ja ihmisiä lähelleen. Hän ei ole täysin onnellinen, mutta menee elämässä eteenpäin. Ihmiset, joita hän tapaa, etenkin John, muuttavat Janea ja hänen arvomaailmaansa jälleen. Kun Jane lopulta tekee ratkaisevan päätöksensä, on hän aivan eri ihminen kuin se, joka saapui Thornfieldiin kirjan alkupuolella.

Jane Eyreä on mielestäni loistava ja mielenkiintoinen henkilö. Hänellä on vahvat mielipiteet, pitävä moraali ja voimaa jatkaa eteenpäin vaikeina hetkinä. Kirjassa on todella runsaasti hänen päänsisäisiä monologejaan, joissa on toisinaan aikaansa edelläkin olevia suuntauksia naisten yhteiskunnalliseen paikkaan liittyen. Vaikka en ollut kovin useinkaan samaa mieltä hänen päätöksistään, oli häntä pakko ihailla. Charlotte Bronte onnistui luomaan uskottavan, rohkean ja vahvan naisen, joka on jättänyt jälkensä kirjallisuuden historiaan.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani, 1847, Kariston Kirjapaino Oy, englantilainen alkuteos Jane Eyre, suomentanut Kaarina Ruohtula, 542 sivua