Muutama jatko-osa

Ainoat loppuun asti lukemani kirjat tällä hetkellä. Voisin ehkä ottaa projektiksi keskeneräiset...

http://2.bp.blogspot.com/

Ally Condie: Rajalla

Jälleen on yksi ikuisuusprojekti saatettu päätökseen. Ally Condien Rajalla on lojunut keskeneräisenä kirjahyllyssäni jo useamman vuoden. Olen lukenut siitä paremman puutteessa muutaman sivun ja unohtanut taas kuukausiksi. Se, että voin näin tehdä putoamatta kuitenkaan kärryiltä, kertoo kenties jotakin kirjan rakenteesta.

Rajalla jatkaa siitä, mihin sarjan aloitusosa Tarkoitettu jäi. Cassia on päättänyt etsiä Kyn ja sitä varten hänen on karattava Yhteiskunnan valvovan silmän alta kohti salaperäisiä kanjoneita. Hän saa mukaansa salaperäisen Indie-tytön, jolla on omat motiivinsa kanjoneihin haluamiseen. 

Olen ikuisesti katkera näille kirjoille siitä, että kirjailijan luoma maailma on todella kiinnostava ja siinä olisi paljon potentiaalia toisenlaisessa tarinassa. Kirjojen pääpaino on kuitenkin niin vahvasti rakkaustarinassa, että kiinnostaviin asioihin ei jää aikaa. Kaiken lisäksi Cassian ja Kyn romanssi on suurimman osan ajasta silmien pyörittelyä tai tuskastuneita huokaisuja aiheuttava. Puhumattakaan siitä, että etenkin Cassialla on muutamia epäterveellisiä käsityksiä siitä, millainen on hyvä suhde. Hän esimerkiksi ilmaisee haluavansa, että Ky pysyisi aina samanlaisena eikä muuttuisi siitä, millainen oli Yhteiskunnassa. Ky on lähinnä ärsyttävä. Uhkaavasta kolmiodraamasta ei edes puhuta.

Suurimman osan ajasta henkilöt pyörivät kanjoneissa. He juoksentelevat ympäriinsä, puhuvat vähän ja pohtivat syvällisiä. Seuraavana päivänä sama uudestaan. Vaikka Rajalla on aika ohut kirja, se tuntuu aivan liian pitkältä, kun mitään ei tapahdu moneen kymmeneen sivuun. Kaiken lisäksi suomennoksessa oli muutama todella raivostuttava kielioppivirhe. 

Siitä huolimatta, että olen juuri käyttänyt monta kappaletta huonojen asioiden kertomiseen, en silti voi sanoa vihanneeni kirjaa. Se herätti minussa lähinnä välinpitämättömyyttä. Oli siinä hyviäkin hetkiä. Kirjan puolivälin paikkeilla esitellään uusi henkilö Hunter, joka oli ehdottomasti kiinnostava. Hän herätti sympatiani ja olisin mieluusti kuullut lisää. Välillä kirjassa on myös kauniin eläviä kuvauksia ja pohdintoja, jotka toivat kaivatun tauon juoksentelusta.

2 / 6 polttamiselta täpärästi selvinnyttä karttaa

Rajalla kuittasi Helmetin 2015-lukuhaasteesta yhden kohdan

38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken

Ally Condie: Rajalla, Crossed, 2011, suomentanut Kaisa Kattelus, 2012, Tammi, 339 sivua

Natsuki Takaya: Fruits Basket 2

http://ecx.images-amazon.com/

Löysin sattumalta Itäkeskuksen kirjastossa ollessani Fruits Basketin kakkososan ja täytyihän se heti tietenkin lainata. Olen ainakin tähän mennessä pitänyt sarjasta hyvinkin paljon ja odotan innolla jatko-osia. Sarjassa on kiinnostavia henkilöitä, kaunis piirtotapa ja vain muutamia kiusallisia hetkiä. Tätä lisää!

Fruits Basket 2 kuittasi Helmetin 2016-lukuhaasteesta kolme kohtaa:

9. Sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
17. Kirjassa juhlitaan



Seuraavaa postausta joudutte valitettavasti hieman odottamaan, sillä kaikista keskeneräisistä kirjoistani huolimatta loppuun asti tulee tällä hetkellä luettua lähinnä pääsykoekirjoja.

Viime vuoden viimeiset

Tämä postaus sisältää viimeiset vuoden 2015 postaamattomat kirjat. Seuraavat lasketaan mukaan jo tämän vuoden kokonaislukuun.

Diana Wynne Jones: Leijuva linna

http://photos1.blogger.com/

Liikkuvan linnan jatko-osa Leijuva linna kertoo köyhästä mattokauppiaasta, Abdullasta, joka unelmoi ihanasta prinsessasta ja yrittää vältellä tunkeilevia sukulaisiaan. Unelmat alkavat yllättäen käydä toteen, kun Abdulla matkaa taikamatolla satumaiseen puutarhaan ja tapaa prinsessansa. Prinsessa kuitenkin ryöstetään ja Abdullan on tehtävä kaikkensa löytäkseen hänet. Avukseen hän saa entisen sotilaan, ärsyttävän pullonhengen ja kaksi erikoista kissaa.

Heti alkuun on sanottava, että Leijuva linna ei ylettänyt lähellekään Liikkuvan linnan tasoa. Toisen osan kirous kenties. Siinä oli aivan loistavia kohtia ja oivalluksia, mutta myös eräs huomattava pettymys. Kirjan keskikohta on yksinkertaisesti tylsä. Abdulla harhailee ympäriinsä sotilaan kanssa ja juoni ei tunnu menevän ollenkaan eteenpäin. Alussa ja lopussa kirja on erittäin viihdyttävä. Etenkin lopun kohtaukset linnassa olivat omia suosikkejani.

Tajusin jossain vaiheessa, että tämä tarinahan on vähän kuin Aladdin. Tosin ainakin minun versioni alkuperäisestä Aladdinistä on todella tylsä ja Aladdin itse todella ärsyttävä. En ole nähnyt Disneyn versiota. Jossain vaiheessa Leijuvan linnan tarina lähtee omille teilleen, mutta alussa siinä on hyvin paljon samaa Aladdinin kanssa. Molempien päähenkilöt ainakin ovat ärsyttäviä.

Nostan vielä esille keksi erityisen hyvää asiaa. Ensinnäkin, kirjan kansi on lumoavan kaunis. Voisin tuijotella sitä vaikka kuinka pitkään. Erinomaista työtä taiteilijan osalta. Toiseksi, rakastin Abdullan monimutkaisia ja polveilevia kohteliaisuuksia. Nauroin melkein ääneen useammassakin kohdassa!

4 / 6 kermalta haisevaa taikamattoa

Diana Wynne Jones: Leijuva linna, Castle in the Air, 1990, suomentanut Ville Viitanen, 2006, WSOY, 276 sivua

http://ecx.images-amazon.com/

Natsuki Takaya: Fruits Basket 1

Fruits Basketia on suositeltu minulle muutamaankin otteeseen. Lainasin sen, uusin viisi kertaa ja luin lopulta. En todellakaan pettynyt. Mangan piirustustyyli oli helposti seurattavaa ja henkilöt kiinnostavia. Se ei myöskään vaikuttanut liian lapselliselta. Olen jo lainannut seuraavan osan ja pääsen toivottavasti pian sen kimppuun.

https://littlecloudcuriosity.files.wordpress.com/

Yana Toboso: Black Butler II

Tämä manga taas oli hyvin erilainen kokemus Fruits Basketiin verrattuna. Luin tämän toisen osan lähinnä siksi, että ensimmäisessä oli muutamia ihan hyviä juttuja. Huomasin kuitenkin kakkosta lukiessani tämän mangan olevan tarkoitettu selvästi minua nuoremmille. En usko lukevani seuraavia osia ainakaan ihan heti. Kiusallisuuskertoimet olivat hieman liian suurta luokkaa.

Vähän erilaisia lukukokemuksia

Hetkeksi pieni siirtymä klassikoista ja nuorten kirjoista johonkin hyvin erilaiseen. Tällä kertaa olisi nimittäin tarjolla "arvostettua kirjallisuutta", jota yleensä kartan kuin ruttoa, sekä muutama satukokoelma. Tämän ja vielä seuraavankin postauksen kirjat ovat kaikki vielä viime vuoden saalista. Ne vain ovat roikkuneet postaamattomina vähän pidempään.

http://images.cdn.yle.fi/

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Ensimmäinen kerta, kun luen mitään Finlandia-palkittua. Oli ehdottomasti vaivan arvoinen, vaikkei kuitenkaan ehkä ihan minulle ominta kirjallisuuden lajia. Kirjassa on valtava määrä tapahtumia enkä tahdo spoilata sen yllättäviä käänteitä. Siksi juonitiivistykseni on vain tämä: Tarinan keskiössä ovat suomalainen Alina, amerikkalainen Joe ja heidän poikansa Samuel. Tapahtumat sijoittuvat pitkälle aikavälille ja eläinaktivismi on suuressa roolissa.

Vaikka He eivät tiedä mitä tekevät sisältää runsaasti käänteitä, filosofiaa ja yhteiskunnallisia asioita, loppupelissä se on kertomus perheistä ja niihin liittyvistä ihmissuhteista sekä siitä, kuinka vaikeaa todella on kommunikoida toisten ihmisten kanssa. Kaikki kirjan ongelmat ovat lähtöisin väärinymmärretyistä tarkoituksista, sanomattomista ja tekemättömistä asioista, ja ennakkoluuloista tuntematonta kohtaan. Lukija tuntee turhautumista vuorollaan jokaisen henkilön puolesta ja heidän takiaan. Juuri, kun kuvittelin pitäväni tietystä henkilöstä eniten, hän alkoi ärsyttäväksi ja toisinpäin. Se luo kirjaan todella vaikuttavan aitouden ja inhimillisyyden tunteen.

He eivät tiedä mitä tekevät sijoittuu ikään kuin vaihtoehtoiseen todellisuuteen. Kirjassa käytettävät ilmiöt, laitteet ja sosiaaliset mediat ovat lähes kuin oikeasti olemassa olevia, mutta kuitenkin hieman erilaisia. On hauska saada yllättäviä oivalluksia siitä, mikä joku kiertoilmauksin mainittu asia voisi olla.

Tämä kirja on älykkäästi koottu ja siinä on valtava määrä kiehtovia elementtejä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että kenties elementtejä oli jopa hieman liikaa. Valtonen käy kaikki elementtinsä erittäin perusteellisesti läpi ja kirjassa onkin 559 sivua. Se tuntui loppupäässä olevan vähän liikaa. Muutamia tiivistyksiä tekemällä kirjasta olisi saanut 400-sivuisen yhtä vaikuttavan ja kenties jopa vähän ehjemmän kokonaisuuden. Keksisin heti kaksi kohtaa, joista voisi aivan surutta tiivistää. Ensimmäinen on aivan kirjan alku. Tuntuu, että se ei vaan millään ala. Monta kymmentä sivua epämääräistä haahuilua on ainakin minulle liikaa. Toinen rasittava kohta on loppupäässä. Yhtäkkiä kirjailija vaikuttaa vaihtuneen täysin. Koukuttavat ja nerokkaasti kirjoitetut tapahtumien kuvaukset vaihtuvat yhtäkkiä monen sivun hitaaseen pohdiskeluun ja runolliseen liibalaabaan.

He eivät tiedä mitä tekevät on erinomainen ja ahdistavalla tavalla viihdyttävä teos, kunhan pääsee vauhtiin. Kirjailijalla on hienoja oivalluksia ja kirja paranee loppua kohden huomattavasti. En kuitenkaan jaksaisi lukea toista samankaltaista putkeen. Tarvitsen hengähdystauon.

4 1/2 / 6 kirjaa täynnä ihmisiä, jotka eivät todellakaan tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät, 2014, Tammi, 559 sivua

He eivät tiedä mitä tekevät kuittasi Helmetin 2015 vuoden kirjahaasteesta yhden kohdan

13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon


Seuraavaksi esittelen kaksi satukirjaa, jotka luin syksyllä äidilleni iltaisin ääneen. Omistan suuren kokoelman satukirjoja ja tavoitteenani on lukea pikku hiljaa ne kaikki.


Tuhannenyhden yön satukirja on todella vanha arabialainen kokoelma satoja kertomuksia, jotka liittyvät kehyskertomuksen avulla yhteen. Eri versioista löytyy eri tarinat ja samoista tarinoista monta versiota. Oma painokseni on ilmeisesti saksasta käännetty Hedwig Smolan valikoima versio ja se pitää sisällä seuraavat sadut:

http://www.antikvaari.fi/

• Miten tuhannenyhden yön tarinat saivat alkunsa
• Pieni tuomari
• Sinbad merenkulkija
• Prinssi Sein Alasnam ja henkien kuningas
• Aladdinin taikalamppu
• Ali Baba ja neljäkymmentä ryöväriä
• Taikahevonen
• Kateelliset sisaret
• Miten tuhannenyhden yön tarinat päättyivät

Vaikka satujen lukumäärä on aika alhainen, opuksella on silti runsaasti kokoa. Siinä on myös häkellyttävän kauniita piirroksia tarinoista. Lukiessani kirjaa jäin usein tuijottelemaan upeasti väritettyjä ja hauskalla tavalla piirrettyjä kuvia.

Sanon muutamasta valikoidusta sadusta vielä pari sanaa.

1. Sinbad merenkulkija. Tämä on ehdottomasti kirjan tarinoista älyvapain. Sinbad tekee kaikkiaan seitsemän matkaa, jotka kaikki noudattavat samaa kaavaa. Ensin tulee kaipuu merelle, sitten käy huonosti ja kaikki muut miehistön jäsenet kuolevat, Sinbad haaksirikkoutuu saarelle ja kohtaa vaaroja, hän selviää kuin ihmeen kaupalla ja löytää aluksen, Sinbadia luultiin kuolleeksi ja nyt iloitaan hänen paluustaan, hän lupaa ettei koskaan enää lähde merille. Ja sama alusta. Erittäin hupaisaa.

2. Aladdinin taikalamppu. Kärsimystä. Sitä koko tämä tarina on. Se kestää iän kaiken ja Aladdin on varmasti raivostuttavimpia henkilöitä koskaan. Kaiken lisäksi naisten esiineellistäminen nousee jo eeppisiin mittoihin.

3. Ali Baba ja neljäkymmentä ryöväriä. Ehdottomasti suosikkini kaikista kirjan tarinoista. Nimesin sen uudelleen "Merdzane ja tyhmät miehet". Ali Baban orjatar on ainoa, joka saa kirjassa mitään aikaan ja ilman häntä tyhmät miehet kuten Ali Baba olisivat kuolleet tarinan alkumetreillä. Enemmän näitä satuja kiitos!

Tuhannenyhden yön satukirja ja kuittasi Helmetin 2015 vuoden kirjahaasteesta yhden kohdan:

39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi

www.suomalainen.com

Suomen lasten eläinsadut sisältääkin sitten hyvin toisenlaisia satuja. Se kertoo ketusta, karhusta,
sudesta ja väleissä myös muista metsän eläimistä. Tarinat ovat itsessään aika lyhyitä, mutta ne kaikki ovat osa samaa isoa satua. 

Satujen kieli on jollain tapaa hupaisaa. Siinä on häviähdyksiä vähän vanhemmasta suomen kielestä ja osa sanoista tuo mukanaan menneisyyden tuulia. Kirjan takaa löytyykin sanasto-osio, johon itsekin jouduin kerran tai kaksi turvautumaan. 

Tämä satukirja on ainakin minulle jotenkin tuttu ja turvallinen. Sen eläimet, maailma ja tavat ovat niin suomalaisia, että mikään ei varsinaisesti tule yllätyksenä. Kokonaisuutena Suomen lasten eläinsadut ei ehkä ole dynaamisin ja loogisin, sillä osa luvuista on hyvin irtonaisia ja täysin muista tapahtumista poikkeavia. Se on kuitenkin nopealukuinen ja lapsellisella tavalla huvittava.

Vuosikatsaus 2015

Nyt on blogini toinen kokonainen vuosi päättynyt ja seuraavakin jo hyvässä vauhdissa. Vuoden 2015 kirjasaldo jäi aika alhaiseksi, vain 38 kirjaa. Se on 5 kirjaa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kaiken lisäksi viime vuonna oli kaksi kuukautta, joiden aikana en julkaisuut yhden yhtä kirja-arviota. Häpeällistä suorastaan. Otankin tavoitteeksi lukea tänä vuonna ainakin 50 kirjaa. Saa nähdä, miten käy!

Vuoden 2015 varrella ehti toki tapahtua yhtä ja toista, joista pieni murto-osa blogiinikin asti päätyi. Tein joitakin kuukausia sitten linjauksen, että blogini pysyttelee tästä lähin ainoastaan kirjallisuusteemaisissa postauksissa ja aion jatkaa samalla linjalla. Ereitan innoittamana olen myös päättänyt tehdä yhden välilehden minua jollakin tapaa koskettaneille kirjojen lauseille. Aion myös hieman järjestellä kirjaproggisten sekavaa välilehteä yksinkertaisempaan muotoon.

Mitä vielä? Kirjaprojektit! Sekä Klassikot 2.0 että Helmetin kirjahaaste jäivät kesken, mutta aion molemmat saattaa päätökseen. Myös Oman hyllyn unohdetut/Toisen hyllyn aarteet tulee jatkumaan, mutta hitaampaan tahtiin, kun kerran minun Toisen hyllyni omistaja aikoo viettää puolisen vuotta Lontoossa. Aion tarttua myös vuoden 2016 Helmetin kirjahaasteeseen ja toivottavasti tällä kertaa saada sen kokonaan suoritettua.

5 kirjaa odottaa tällä hetkellä postaamista ja yritänkin pian päästä niiden kimppuun. Toivottavasti uusi vuosi tuo kaikille mukanaan paljon uusia seikkailuja!

Feminismiä, kiitos!

Koen varsinkin tämän ensimmäisen kirjan jälkeen suurta tarvetta lukea lisää samanlaisia kirjoja. Feministiset kirjat kunniaan!

Libba Bray: Beauty Queens

http://d.gr-assets.com/

Tässä on kirja, jonka jaksaisin lukea uudestaankin. Lentokone täynnä tyttöjä matkalla Miss Teen Dream -kilpailuun putoaa autiolle saarelle ja eloonjääneet joutuvat miettimään elämänsä prioriteetit uusiksi. Tytöt, jotka ovat tottuneet keskittymään vain kauneiskilpailuiden voittamiseen, saavat vastaansa viidakon ja sen todella omituiset eläimet. Saarella vaikuttaa olevan jotain muutakin pahasti vialla ja luottamus on koetuksella. Entisten kilpasiskojen on pidettävä yhtä selvitäkseen elossa kilpailussa, jossa ulkonäöllä ei todellakaan ole väliä.

Beauty Queens kuului erääseen kirjalistaan, jonka satuin näkemään tumblrissa. Listalla oli feministisiä nuortenkirjoja ja tämä oli yksi suosituimpia. Sen lisäksi, että Beauty Queens antaa jokaiselle henkilölle kehityskaareen ja luonteen, siinä on laaja erilaisten vähemmistöjen edustus. Alussa tyttöjen pinnallisuus on todella ärsyttävää, mutta kirjan edetessä myös henkilöt muuttuvat inhimillisiksi ja heihin kiintyy. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä vaikeampi on laskea kirjaa käsistä.

Toimintaa ja omituisia käänteitä ei todellakaan tästä kirjasta puutu. Kaikki henkilöt saavat osansa jännityksestä ja vuoronsa loistaa. Pohjimmiltaan kirja on kuitenkin kertomus nuorista tytöistä, jotka rikkovat heille asetetut tiukat rajat ja ottavat elämänsä omiin käsiinsä. Pidin erityisesti siitä, että tämä ei tarkoita kaikkien kohdalla samaa. Jokaisen ei tarvitse muuttua pelottomaksi ja itsenäiseksi action-sankariksi, vaan itsensä voi ihan hyvin löytää rakkaudenkin avustuksella. Alun rasittavat pissikset käyvät läpi suuren muutoksen ja lopussa ainakin minä pidin aivan jokaisesta.

Kirja on kirjoitettu hauskalla tavalla. Se on täynnä alaviitteitä ja kilpailua rahoittavan The Corporationin välihuomautuksia. Mainoskatkoja unohtamatta. Nämä hetkelliset tauot nopeuttavat kirjan lukemista ja ovat erittäin huvittavaa luettavaa. Kirja on eräältä kannalta katsottuna Kärpästen herran tyttöversio. Ainakin perusidealtaan ja kirjan henkilöt toteavat sen itsekin. Tosin Kärpästen herrassa oli hieman vähemmän salaliittoja ja räjähteiksi muunnettuja kauneustuotteita.

5 / 5 täytettyä liskokenraalia

Libba Bray: Beauty Queens, 2011, Scholastic Press, 396 sivua

https://www.penguin.com.au/

Charlotte Perkins Gilman: The Yellow Wall-Paper

Nykyajan feminismin jälkeen vuorossa on todella omituinen opus, joka edustaa esifeminismiä. Jos se nyt edes on sana. Tätä ja Gilmanin muita kirjoituksia lukiessa on tietenkin otettava huomioon 1800-luvun hyvin erilainen yhteiskunta ja asenteet.

The Yellow Wall-Paper on ensimmäinen ja pisin tämän ohuen kirjasen novelleista. Se ottaa kantaa 1800-luvun asenteisiin naisten fyysistä ja psyykkistä terveyttä kohtaan. Samalla se on myös todella erikoinen ja yllättävän koukuttava tarina. Kokoelman toiset novellit ovat The Rocking-Chair ja Old Water.

The Rocking-Chair on kaikkein hämärin tarina ja vähiten oma suosikkini. Sen keskiössä on kaksi miestä ja naisen hahmo, jota he molemmat yrittävät tavoittaa. Huonostihan siinä käy, niin kuin muissakin novelleissa.

Old Water taas oli suosikkini. Siinä on nuori tyttö ja mies, joka tahtoo kosiskella häntä. Tyttöä ei kuitenkaan kiinnosta ja mies käy yhä epätoivoisemmaksi. Rakastin kaikkia niitä epäonnistuneita tapoja, joilla mies yrittää saada tytön kiinnostuksen ja kuinka tyttö lopulta saa pitää kiinni itsenäisyydestään.

Tämä kokoelma on nopeasti luettava ja hyvin viihdyttävä. Se on helppo ottaa mukaan ja kieli on iästään huolimatta selkeää. Kansi on tietenkin todella tympeä, mutta se voidaan nyt sisällön mielnekiintoisuuden takia antaa anteeksi.

Charlotte Perkins Gilman: The Yellow Wall-Paper, 1892; The Rocking-Chair 1893; Old Water 1911, Penguin Books, 55 sivua

The Yellow Wall-Paper kuittasi Helmetin kirjahaasteesta yhden kohdan:

18. Yli 100 vuotta vanha kirja 


Miellyttävää joulua ja toivottavasti lukukokemuksien täyteistä uutta vuotta!

Paluu heppakirjojen aikaan

Kuten olen jo joissain aiemmissa postauksissa mainostanut, haastattelin kirjamessuilla alla näkyvän kirjan kirjoittajaa Ronja Salmea ja luonnollisesti myös luin kyseisen kirjan sitä varten. Tuli kyllä niin nostalginen olo ja mieli alkoi taas kaivata ratsaille.

https://s1.adlibris.com/

Ronja Salmi: Ystäväni hevonen 

Ystäväni hevonen on alun perin viikoittain netissä julkaistu jatkotarina, joka on nyt laitettu konkreettisiin kansiin. Se kertoo kasiluokkalaisesta Milenkasta, joka rakastaa hevosia yli kaiken. Hänellä on ihana hoitoponi ja tallilla kuluu suurin osa päivistä. Milenka joutuu kuitenkin tallikiusauksen kohteeksi päästessään hoitamaan tallille saapunutta uutta hevosta. Kotirintamallakaan asiat eivät ole enää niin hyvin ja asiat menevät nopeasti alamäkeen. 

Olin nuorempana intohimoinen hevoskirjojen lukija. Hevoset ovat edelleen lähellä sydäntäni ja kaipaisin taas pitkästä aikaa ratsastamaan. Hevoskirjoja ei ole tullut oikeastaan luettua enää vuosiin. Olikin jännittävää tarttua taas hevoskirjaan ja palata ajassa taaksepäin. Ystäväni hevonen oli juuri sellainen kirja, joka tulee mieleeni sanasta hevoskirja. Aika yksinkertaista kieltä, nopea tahti ja paljon hevosjuttuja. Tämän kirjan lukaisee helposti yhdessä illassa ja jos genre on edes jollain tapaa läheinen, siitä voi jopa nauttia. Mikään mestariteos se ei ole, mutta täyttää tarkoituksensa.

Ystäväni hevonen käsittelee muutamia tärkeitä teemoja, kuten kiusaamista ja rahojen puutetta. Kirja on kuitenkin tarkoitettu hieman minua nuoremmille ja siksi asioiden aika nopea läpikäynti jollain tapaa vähän ärsytti. Huomasinkin yhtäkkiä toivovani, että joku kirjoittaisi hevoskirjoja myös aikuisempaan makuun. Sellaisia, joissa hevosilla olisi samanlainen suuri rooli, mutta mukaan mahtuisi myös syvällisempää tavaraa. Jos joku tietää tällaisen kirjan, otan hyvin mieluusti suosituksia vastaan. 

31/2 / 6 huolellisesti puhdistettua harjapakkia

Ronja Salmi: Ystäväni hevonen, 2015, Otava, 205 sivua

Ystäväni hevonen kuittasi Helmetin kirjahaasteesta yhden kohdan 

3. Vuonna 2015 julkaistu kirja

Klassikot 2.0: Sadan vuoden yksinäisyys

Tämän vuoden klassikkohaaste laahaa perässä pahan kerran, mutta olen vakaasti päättänyt saada sen täyteen. Tässä eräs jo elokuussa lukuvuoron saanut klassikko:

http://www.helmet.fi/

Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys

Sadan vuoden yksinäisyydestä on hieman vaikea koota järkevää ja lyhyttä juoniselostusta. Kaikkein yksinkertaisimmassa muodossaan kirja kertoo Macondon kylästä ja erityisesti siellä asuvasta Buendian suvusta. Se kertoo siitä, kuinka ihmisluonto on tietyissä asioissa muuttumaton ja samat virheet toistuvat sukupolvesta toiseen. Ja se kertoo seksistä. Sadan vuoden yksinäisyys ei todellakaan ole mielikuvitukseton erilaisten seksinharrastamistapojen suhteen.

Tämä kirja on erinomainen esimerkki siitä erikoisesta tavasta, jolla klassikoista yleensä puhutaan. Sadan vuoden yksinäisyyden sanotaan olevan koskettava kuvaus ihmisten perimmäisestä rappeustilasta, täynnä merkityksellistä symboliikka. Se on kieltämättä kaikkea tätä ja paljon enemmänkin, jos sitä pysähtyy edes hetkeksi miettimään. Näistä syvällisistä pohdinnoista jää kuitenkin puuttumaan eräs hyvin ilmeinen ja oleellinen seikka eli kirjan varsinainen juoni. Kuten jo aiemmin mainitsin, kirja sisältää paljon erilaisia seksikohtauksia. Tarina keskittyykin kuvaamaan Buendioiden ihmissuhdesotkuja ja sitä, kuka taas olikaan kenenkin lapsi. Samat nimet kiertävät kirjassa ja esimerkiksi Aurelianoja oli parhaimmillaan noin 20.

Pidin Sadan vuoden yksinäisyydestä hyvin paljon. Siinä oli kiehtovia henkilöitä, yllättäviä ihmiskohtaloita ja hieman sairasta huumoria. Loppuratkaisu oli kaikessa sekopäisyydessään mukaansa tempaava ja mieleenpainuva. Ainoa oikeasti ärsyttävä asia oli se, että kirjailija ei ole tainnut kuulla kappalejaosta. Välillä ei tehnyt mieli lukea eteenpäin, kun huomasi saman kappaleen jatkuvan yhtenä pötkönä useamman sivun. Hieman haittasi myös se, että luin Sadan vuoden yksinäisyttä pitkän aikavälin aikana ja henkilöt meinasivat joissain kohdissa sekoittua keskenään saman nimisiä kun olivat.

Tiivistin ajatukseni kirjasta Ereitalle näin: Aureliano on huono enne ja kaikki tahtovat insestiä.

Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys, Cien anos de soledad, 1967, suomentanut Matti Rossi, 1971, WSOY, 414 sivua

Ereitan arvion löydät täältä.

Sadan vuoden yksinäisyys kuittasi Helmetin kirjahaasteesta kaksi kohtaa:

33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta
34. Kirja, jonka nimessä on numero