maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pako todellisuudesta

27.3.2019. Tämä postaus on alunperin ollut englanniksi ja käännetty myöhemmin suomeksi, kun bloggaamisen tyyli muuttui.

http://media.npr.org
James Dashner: The Maze Runner

"Avoiding other people was his new goal in life"

Maze Runner on sarjan täynnä yllätyksiä oleva aloitusosa. Luulin ensin lukevani jälleen yhtä nuorille tarkoitettua nuortenkirjaa dystopiakirjaa, mutta olin väärässä. Kieltämättä se sisältää jotain äärimmäisen kliseisiä elementtejä, mutta kaiken kaikkiaan se on oikein kiitettävä.

Päähenkilö on poika nimeltä Thomas. Hän saapuu paikalle vanhalla hissillä ja on yhtäkkiä poikalauman ympäröimä. Heidät on kaikki lähetetty samaan paikkaan eikä kukaan heistä muista mitään siitä, keitä tai missä olivat ennen tätä paikkaa. Ainoastaan omat nimensä he ovat saaneet pitää. Seuraavana päivänä saapuukin tyttö ja sotkee kaiken, mitä he luulivat tietävänsä. Tyttö tuo mukanaan karmean viestin ja Thomas alkaa pohtia, onko tästä labyrintista edes mahdollista päästä ulos. Ja jos ei kaikessa tässä olisi jo tarpeeksi tekemistä, labyrintissa on jotain sellaista, mitä he kaikki pelkäävät ja kaikkihan sen tietävät, että labyrinttiin ei tule eksyä eikä kukaan tahdo olla seinien väärällä puolella, kun yö laskeutuu.

Mielestäni Maze Runner oli oikein hyvin kirjoitettu kirja. Kieli on sujuvaa eikä liian vaikeaa ja sanaston kanssa on oltu hauskan kekseliäitä. Päähenkilö Thomas on oikeastaan aika ärsyttävä, kuten on myös Theresa ja suurin osa pojista. Se ei kuitenkaan tehnyt kirjasta ärsyttävää, vaan toi enemmänkin uskottavamman tunnelman. Viimeisenä on vielä mainittava lempihahmoni Minho. Hän on juuri sellainen kirjan henkilö, josta pidän; hauska, fiksu ja sarkastinen. Sen kyllä sanon, että jos hän kuolee sarjassa, en vastaa seurauksista.

"I want you to look at her till your eyes bleed, see if somethin' gets triggered in that shuck brain of yours."

5 / 6 Dead (for your sake I hope they're dead) Grievers

James Dashner: The Maze Runner, 2009, Delacorte Press, 374 pages




http://images6.fanpop.com/
Cassandra Clare: Clockwork Angel

Clockwork Angel on ensimmäinen osa Varjojen kaupunkien esiosasarjaa. The Infernal Devices sijoittuu Kuningatar Victorian aikaiseen Lontooseen. Päähenkilönä seikkailee Tessa, amerikkalainen tyttö, joka saapuu Englantiin etsimään veljeään. Hänellä on myös erityiskyky, joka vetää puoleensa monenlaista kiinnostunutta väkeä, eikä aina niin mukavaa sellaista. Sellaisten ihmisten kynsistä Tessan pelastaa komea nuorimies Will Herondale, joka kertoo olevansa Varjonmetsästäjä. Clary, eikun siis Tessa, joutuu yhtäkkiä keskelle täysin uudenlaista maailmaa täynnä vampyyreja, velhoja ja muita Alamaailman edustajia. Suureksi järkytyksekseen hän saa myös kuulla, ettei ehkä olekaan täysin tavallinen ihminen. Samaan aikaan on Magister hänen kannoillaan ja Tessa ajautuu yhä syvemmälle vaarallisiin tilanteisiin. Syvemmäksi muuttuu myös hänen suhteensa kahteen Varjonmetsästäjään, Williin ja Jemiin.

Clockwork Angel on kiinnostava kirja, vaikka sen hahmot muistuttavatkin Varjojen kaupunkien hahmoja enemmän kuin vähän. Kirja lähtee käyntiin aika hitaasti, mutta loppua kohden sivut kääntyvät nopeassa tahdissa. Se sisältää hyvän määrän yllättäviä käänteitä, tosin sekaan mahtuu myös kaikki peruskliseet.

Pidin todella Clockwork Angelista ja odotan innolla seuraavaa osaa, mutta vähän täytyy silti valittaa. Tessa oli aivan yhtä ärsyttävä kuin Clary ja joissain tapauksissa jopa vielä enemmän rasittavien huonojen päätöstensä ja hitaiden tajuamistensa kanssa. Tessa ja hänen tekonsa eivät kuitenkaan olleet kirjan ärsyttävin asia, vaan se kunnia kuuluu Will Herondalelle ja Tessan ja Willin melkein-romanssille. Williin verrattuna Jace on ongelmista vapaa avoin ja kohtelias yksilö. Will taas on suorastaan inhottava muita kohtaan. Jacen sarkasmi on lähinnä hauskaa, mutta Will on ilkeä ja loukkaava. Hänellä on myös, yllätys yllätys, jonkinlainen synkkä salaisuus. En voi sietää näitä tyyppejä! Mikä siinä on, kun kaikki miespäähenkilöt tuntuvat tarvitsevan psykologista konsultaatiota ja paljon? Jem taas oli ihana ja seurustelukumppanina paljon haluttavampi. Hän on suloinen, kohtelias ja välittää muista ihmisistä. Ja hei Magnus ilmestyy myös kirjaan käväisemään, tosin tunnen myötuntoa häntä kohtaa. Kukaan ei kuuntele Magnuksen hyviä neuvoja, varsinkaan Tessa.

Kaiken kaikkiaan Clockwork Angel oli sen ajan arvoinen, mitä siihen käytin ja voin suositella sitä kaikille, jotka pitivät Varjojen kaupungeista.

4 / 6 tuhottujen automatonien palasta

Cassandra Clare: Clockwork Angel, 2010, Walker Books, 448 pages


Cassandra Clare: City of Bones

http://upload.wikimedia.org/
Olen ehkä minipikkasen koukussa näihin kirjoihin, sillä en millään jaksaisi odottaa City of Heavenly Firea. Piristääkseni itseäni vähän luin uudestaan sarjan ensimmäisen osan.

Clary on tavallinen tyttö, jolla on tavallinen elämä ja ylihuolehtiva äiti. Erikoinen kohtaaminen yökerhossa kuitenkin muuttaa kaiken tämän ja käy ilmi, ettei hän olekaan tavallinen tyttö, vaan Varjonmetsästäjä. Uuden liittolaisena Jacen ja tämän perheen avulla Clary yrittää löytää siepatun äitinsä ja estää Valentinea saamasta Muutoksen maljaa.

City of Bones on hyvä aloitus Varjojen kaupungeille, vaikka onkin toisinaan hieman huvittava. Cassandra Claren suosikkiteemat paistavat toisinaan läpi erittäin tarkasti ja se toi minulle hyvät naurut useammassakin kohdassa. Paras osa tätä kirjaa on kuitenkin se, että Clary ei ole vielä ärsyttävä. Hän on kyllä aivan liian tunteellinen eikä kykene rationaaliseen ajatteluun, mutta kaikki nämä muutokset hänen elämässään eivät vielä jätä tilaa Claryn kuuluisille äärettömän typerille valinnoille.

Siitä ehtikin kulua hyvä tovi, kun viimeksi luin City of Bonesin ja olin täysin unohtanut, kuinka hauska se on. Jollakin on aina jotain huvittavaa, ja usein sarkastista sanottavaa, vaikka tilanne kävisi kuinka hankalaksi tahansa. Ja mitä olisikaan arvio ilman mainintaa Magnuksesta. Hän on suuri rakkauteni, jos ette olleet vielä huomanneet.

4 ½ / 6 piirrosta teekupista

Cassandra Clare: City of Bones, 2007, Walker Books, 512 pages

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Toukokuun klassikko, valistus

Nyt päästäänkin pureutumaan tähän erittäin myöhässä tulevaan toukokuun klassikkoon. Luku-urakan sain valmiiksi jo aiemmin, mutta joskus aiemmin mainitsemani teatterileiri vei aikaani.Toukokuuhan oli varattu valistukselle, joka tuo oman leimansa myös kirjoihin. Kuten kuvasta näkyy, joudun häpeäkseni myöntämään lukeneeni tämän klassikon kyseisillä aivan järkyttävillä leffakansilla.

http://www.rosebud.fi/
Jonathan Swift: Gulliverin retket

Gulliverin retket on fiktiivinen matkakertomus 1700-luvulta. Kirja on jaettu neljään osaan, joissa nimihenkilö tapaa aina uuden erikoisen kansan ja tutustuu heihin.

Ensimmäinen osa: Matka Lilliputiin
Gulliverin seikkailut alkavat, kun laiva, jossa hän toimii lääkärinä, joutuu myrkyyn ja haaksirikkoutuu. Hän päätyy saarelle, jota ei löydy kartoista. Uupuneena Gulliver tuupertuu rannalle herätäkseen sidottuna maahan. Häntä ympäröi armeija pieniä ihmisiä, jotka tarkkailevat häntä kiinteästi. Alun kommunikointivaikeuksien jälkeen ja jonkin aikaa maassa vietettyään Gulliver pääsee hovin suosioon ja alkaa oppia maan tavoille. Hän oppii lilliputilaisten erikoisista hovitavoista ja muista yhteiskunnan erikoisuuksista. Hän joutuu kuitenkin kuninkaan epäsuosioon ja pakenee takaisin Englantiin ennen kuin häntä ehditään rangaista.

Toinen osa: Matka Brobdingnagiin
Gulliverin veri vetää takaisin merille, joten hän lähtee uuden aluksen kyytiin. Kun miehistö paikantaa tuntemattoman saaren, lähtee veneellinen miehiä tutkimaan sitä ja etsimään juomavettä. Gulliver ajautuu kauemmas joukosta eikä ehdi veneen kyytiin, kun jättiläinen lähtee ajamaan sitä takaa. Gulliver pakenee kauhuissaan toiseen suuntaan ja päätyy valtavaan peltoon. Sieltä hänet poimii mukaansa farmin omistaja, joka luulee häntä joksikin eläimeksi. Jonkin ajan kuluttua huomataan kuitenkin Gulliverin olevan ainakin lähes järjellinen otus ja häntä aletaan näyttää yleisölle rahaa vastaan. Hovissa kuullaan asiasta ja Gulliver toimitetaan heidän luokseen. Kuningatar ostaa Gulliverin miehelleen lahjaksi ja tämä jää hoviin hoitajattarensa Glumdalclitchin kanssa. Täälläkin häntä kohdellaan hyvin, vaikkakin vähä-älyisenä huvitteena. Hän poistuu saarelta vahingossa lingun nokassa ja hänet poimii kyytiin eurooppalainen alus, jonka kyydissä hän palaa jälleen Englantiin.

Kolmas osa: Matka Laputaan, Balbinarbiin, Glubbdubdribiin, Luggnaggiin ja Japaniin
Kolmannessa osassa matkataan useampiin kohteisiin. Ensin Gulliver päätyy Laputalle, joka on leijuva osa saarivaltakuntaa. Siellä kuningas leijailee hallitsemansa maan yllä hovinsa ja hännystelijöidensä kanssa. Balbinarb ja Glubbdubdrib ovat maan pinnalla olevia osia valtakunnasta. Niissä Gulliver törmää mitä omituisimpiin ideologioihin, joihin lukeutuu muun muassa Suunnittelijain akatemia. Luggnaggiin Gulliver jää odottamaan pääsyä Japaniin, josta voisi matkata takaisin kotiin. Täällä hän törmää kansaan, jonka jäsenistä pieni prosentti elää ikuisesti. Japanissa hän viettää aikaa vain hetken odottaessaan laivan lähtöä, mutta ennättää sentään kohdata itsensä keisarin.


Neljäs osa: Matka Houyhnhnmien maahan
Tässä neljännessä osassa Gulliver törmää matkansa ehdottomasti erikoisimpaan kansaan. He mullistavat koko Gulliverin maailmankatsomuksen ja vaikutukset seuraavat häntä hautaan asti. En halua paljastaa enempää, sillä yllätysmomentti on jo kokemus sinänsä enkä halua pilata sitä keneltäkään, joka aikoo kirjan lukea. Sanon vain, että yahoot ja Houyhnhnmit saavat sinut varmasti miettimään toisenkin kerran ihmiskuntaa ja sen perusluonnetta. Kaikessa synkkyydessään ja erikoisuudessaan kirjan loppuosa palkitsee muiden osien hitaan jaarittelun.


Gulliverin retket oli omalla tavallaan mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka olikin toisinaan erittäin tylsä. Kieli on tullut selvästi lähemmäs nykyaikaa, vaikka kaikenlaiset mittayksiköt ovatkin haastavia. Valistukselle tyypillinen yhteiskuntakritiikki on selvänä läsnä, vaikka se välillä meneekin ohi. Kirjan lopussa olevat selitykset avaavat tarpeellisimpia kohtia. Swiftin yhteiskuntakritiikki on kolmessa ensimmäisessä osassa tarkasti naamioitua ja vaatii pohtimista. Neljännessä osassa hän ei enää viitsi vaivautua, vaan asiat tulevat hyvinkin selkeästi ilmi. Siitä huolimatta neljäs osa on ehdottomasti kiinnostavin ja minun henkilökohtainen suosikkini. Gulliverin retket on varsin vähäisestä sivumäärästään huolimatta hidaslukuinen ja kerrontatapa on suuressa tylsyydessään aika puuduttavaa. Siitä tulee kuitenkin ilmi valistuksen ajan ilmapiiri ja lukukokemus voi olla hyvinkin sivistävä. Mielenkiintoista oli etenkin se, miten Swift on yhdistänyt ajan kaksi tyypillisintä romaanityyppiä, yhteiskuntakritiikin ja matkakertomukset, toimivaksi lukukokemukseksi.



Jonathan Swift: Gulliverin retket, Travels into Several Remote Nations of the World in four Parts by Lemuel Gulliver, first Surgeon and then Captain of Several Ships, 1726, suomentanut J. A. Hollo, 1953, Tammi, 390 sivua

torstai 5. kesäkuuta 2014

Huonojen päätösten ennätysten kirjat

Cassandra Clare: Langenneiden enkelten kaupunki



http://s.cdon.com/
Varjojen kaupungit -sarjan neljännessä osassa Clary ja Jace ovat viimein yhdessä ja nauttivat elämästään, kunnes kaikki menee taas pieleen ja Jace alkaa vetäytyä Claryn luota. Simonilla on omat ongelmansa Maian ja Isabellen kanssa. Magnus ja Alec joutuvat jättämään lomansa kesken, kun Magnuksen vanha tuttu palaa kaupunkiin tuoden mukanaan ongelmia heidän suhteelleen. Kuolleiden demonilapsien löytyminen ja epämääräinen lahko saattavat vaikuttaa yksittäisiltä tapauksilta, mutta totuus saattaa olla karmeampi kuin kukaan olisi voinut aavistaa.
Langenneiden enkelten kaupunki oli ihan mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka vaikuttikin selvästi pohjustukselta seuraavaa kirjaa varten. Mielestäni alku oli turhan hidas eikä siinä oikein tapahtunut mitään. Vauhti kuitenkin kasvoi loppua kohden ja tapahtumakäänteet olivat toisinaan oikeasti hyviä. Tätä kirjaa lukiessani keksin lauseen, jolla tiivistää koko Varjojen kaupungit -sarja:

"Kukaan ei osaa ajatella järkevästi päätöksiään, vaan kaikki ryntäävät suin päin tilanteisiin ja kun asiat sitten menevät pieleen juostaan itkemään Magnukselle, jonka sitten pitäisi korjata kaikki."

Tämä sarja onkin lukemisen arvoinen jo pelkästään Magnuksen takia. Hän on koko sarjan paras henkilö ja tekee kiinnostavimpia asioita. Clary ja Jace ovat molemmat ärsyttäviä ja varsinkin Jace yrittää viedä sen huippuunsa tässä kirjassa yrittämällä kovasti esittää Twilightin Edwardin kauan kadonnutta kaksoisveljeä. Siis ihan oikeasti, masokistinen asioiden salaaminen ja niistä angstaaminen ei ole romanttista tai traagista, vaan turhaa ja raivostuttavaa.


3½ / 6 kuollutta demonivauvaa
Cassandra Clare: Langenneiden enkelten kaupunki, City of Fallen Angels, 2011, suomentanut Terhi Leskinen, 2012, Otava, 398 sivua



https://www.risingshadow.fi
Cassandra Clare: Kadotettujen sielujen kaupunki

Heti tähän perään Varjojen kaupungit -sarjan viides osa, joka on aika lailla suoraa jatkoa neljännelle. Tämä postaus sisältää spoilereita edelliseen kirjaan.

Etsinnöistä huolimatta Jace on edelleen kateissa ja Sebastianin hallinnan alaisena. Clary aikoo käyttää kaikki keinot saadakseen tämän takaisin luokseen mukaan lukien lyöttäytyy heidän matkaansa maapallon ympärysmatkalle. Kun Sebastianin karmea suunnitelma alkaa paljastua Clarylle, hän joutuu vaikeiden päätösten eteen. Hän joutuu myös miettimään, minkä hinnan on valmis maksamaan Jacen hengestä ja olisko Jace samaa mieltä asiasta.

Voi rakkaat, oppisitte keskustelemaan asioistanne. Niin vältyttäisiin monilta ihmissuhdeongelmilta. Kyllä, Alec ja Magnus, katson juuri teitä. Seuraava kirjaa ajatellen olen erittäin huolestunut juuri Alecista ja Magnuksesta, sillä tulevassa osassa on kerrottu kolmen tärkeän henkilön kuoleman enkä yhtään suostu siihen, että kumpikaan kuolisi.

Kadotettujen sielujen kaupunki oli vauhdikkaampi kuin edellinen ja toimi paremmin omana kokonaisuutenaan. Kirja tosin sisälsi elementtejä, jotka alkoivat pidemmän päälle käydä hyvin raivostuttaviksi. Tällä tarkoitan lähinnä Claryn ja Jacen jatkuvasti toistuvaa "Nyt päästään asiaan!...Eeei sittenkään." Kirjan lukeneet ymmärtävät varmasti, mitä tarkoitan.

Clary teki tässä kirjassa kyllä pohjanoteerauksen päätösten suhteen. Olisiko se niin mahdottoman hankalaa miettiä edes kaksi sekuntia järkevästi ennen kuin suin päin ryntää tunteen pohjalta tekemään typeriä asioita? Jään kuitenkin jännityksellä odottamaan lähipäivinä ilmestyvää sarjan viimeistä osaa.


4 ½ / 6 hyvin homoseksuaalia hämähäkkiä

Cassandra Clare: Kadotettujen sielujen kaupunki, City of Lost Souls, 2012, suomentanut Terhi Leskinen, 2013, Otava, 540 sivua




Pikaisesti vielä muista asioista.
1. Minulla on nyt kirjojen kanssa käynyt niin, että keskeneräisiä on valtava kasa ja loppuun luettuja ei niinkään. Yritän saada niitä luettua ja postailtua mahdollisimman nopeaan tahtiin.
2. Klassikkokirjahaaste... Häpeäkseni joudun myöntämään toukokuun klassikon olevan vielä kesken. Pyrin saamaan sen tällä viikolla luettua ja toivottavasti myös postattua. Kesäkuun klassikon kanssa ei pitäisi olla niin suurta ongelmaa, sillä ensi viikolla kuljen päivittäin yli tunnin junalla.
3. Ensi viikolla olen tosiaan ohjaajana lasten teatterileirillä Mäntsälässä, joten postaukset voivat olla vähän jäissä.
4. Tilasin Zalandolta aivan ihanan mekon, joka tuli pari päivää sitten! Laittaisin siitä kuvan, mutta se ei jostain syystä halua latautua tähän.
5. Ereita ikävästi aloitti taas uuden kirjahaasteen, johon taisin ajautua minäkin mukaan. En aloita sitä vielä, mutta laitan jossain vaiheessa lisää tarkempia tietoja.
6. En tiedä, miltä tämä postaus nyt lopullisena ja julkaistuna näyttää, sillä minulla oli hieman teknisiä ongelmia.


Vielä yksi asia, joka piristi ainakin omaa päivääni maanantaina:


Hyvää kesän alkua!

maanantai 12. toukokuuta 2014

Huhtikuun klassikot, klassismi

Päätin tässä kuussa olla tylsä ja kokeilunhaluton, joten päädyin lukemaan Moliéren näytelmiä. Olen aikaisemmin lukenut Saiturin, mutta muut hänen teoksensa eivät ole tuttuja. Valitettavasti kirjasto ei nyt oikein vastannut tarpeitani, vaan löysin tasan kaksi muuta kuin Saituria. Tästä johtuen kirjat ovat juuri nämä. Pahoittelen postauksen myöhästymistä.

http://bacdefrancais.net
Moliére: Ihmisvihaaja
Ette nyt valitettavasti saa nauttia lukemani painoksen kansikuvasta, koska en sitä Googlen kuvahausta löytänyt. Kyseinen kuva kuuluisi ehdottomasti rumimpien kirjankansien listalle. Siinä on kuva miehestä karmea peruukki päässä. Myös väritys on järkyttävä. Pahoittelen menetystänne.

Näytelmä kertoo miehestä nimeltä Alceste, joka, yllätys yllätys, on ihmisvihaaja. Tapahtumat pyörivät hänen ympärillään ja keskittyvät eniten henkilöiden ihmisuhdeongelmiin. Etenkin Alceste on vaikeuksissa kauniin Célimènen kanssa. Tilanteiden vakiorauhoittelija Philinte yrittää löytää tasapainon myrskyävien ihmisten välille.

Ihmisvihaaja itsessään oli mielenkiintoinen ja hyvin filosofinen teos. Etenkin Alcesten ja Philinten keskustelut kiinnostivat minua suuresti. Valitettavasti lainaamani painos oli jonkin sortin uusi suomennos enkä oikein pitänyt suomentajien ratkaisuista. Käännöksessä viljeltiin kirosanoja hyvin ahkeraan tahtiin ja siitä olivat kadonneet kaikki ajalle tyypilliset kielelliset piirteet.

Sisällöllisesti pidin Ihmisvihaajasta, vaikka se ei kuulukaan lempinäytelmiini. Erityisen huvittavaa oli henkilöiden taipumus dramaattisuuteen. Tämä teos oli lyhyt ja nopealukuinen jopa näytelmäksi ja ihan riittävän viihdyttävä.

Molière: Ihmisvihaaja, Le Misantrope, 1666, sovittaen suomentaneet Otso Kautto & Markku Hoikkala 2002, Lasipalatsi, 76 sivua


Molière: Tartuffe eli teeskentelijä
http://upload.wikimedia.org
Tässäkin kuussa vaatimuksena oli kaksi näytelmää. Toisena esittelen Tartuffen.
Tartuffe on hieman pidempi ja haastavampi kuin Ihmisvihaaja. Tämä johtuu tietenkin myös suomennoksesta. Joskin on sanottava, että pidin tästä vanhanaikaisesta tyylistä enemmän. Saiturin lukeneena oli myös hauska huomata Tartuffen sisältävän muutamia samoja henkilöitä, kuten Mariannen ja Valéren.

Tartuffe oli hieman hämmentävä jopa Molièren näytelmäksi. Henkilöt saivat todella erikoisia päähänpistoja koko ajan ja inspiroituivat pitämään pitkiä ja sekavia monologeja. Loppuratkaisu oli älyttömin pitkään aikaan. Se oli myös pettymys, sillä loppuratkaisu on ristiriidassa koko muun kirjan sanoman kanssa.

Hienointa Tartuffessa oli uskonnollinen pohdinta. Osa henkilöistä esitti viisaita ja kekseliäitä huomiota Jumalasta ja Taivaasta. Parhain oivallus ja sanoma tiivistyy tässä lauseessa: "Eivät he raivoa, räyhää ja rankaise Taivaan nimissä, Taivas tehköön sen itse."

Näistä kahdesta näytelmästä suosittelen Ihmisvihaajaa enemmän, vaikkakin Tartuffe sisältää myös loistavia elementtejä. Se menettää pisteitä laahaavasta alusta ja typerästä lopusta.

Molière: Tartuffe eli teeskentelijä, Le Tartuffe ou L'Imposteur, 1664, suomentanut Arto af Hällström, Lasipalatsi, 101 sivua

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Suomalaisia klassikoita: Juha

Keksin sitten taas itselleni uuden kirjakategorian. Kuten nimestä näkyy, kyseessä on suomalaisten klassikkokirjojen arvostelut. Näitä päivityksiä tulee olemaan harvassa ja hyvin epäsäännöllisesti, mutta tässä olisi nyt aloitus.

Juhani Aho: Juha
https://www.boksampo.fi/

Tavalliseen tapaani en lukenut tätä äidinkielen kurssin kirjaa ajoissa loppuun, vaan lopettelin sitten omalla ajallani.

Minulla oli suuret ennakkoluulot Juhaa kohtaan monestakin syystä. Ensinnäkin takakansiteksti ei saanut kirjaa kuulostamaan kiehtovalta ja suhtaudun vähän varauksella suomalaiseen realismiin. Kirjan ensimmäinen sivu oli tylsä ja kuvailua turhan paljon. Juha onneksi kuitenkin yllätti minut. Tapahtumat etenivät hyvää tahtia ja kieli oli helposti ymmärrettävää. Juha selvästi parani loppua kohden.

Kirja kertoo ikääntyvästä metsänraivaajasta, Juhasta, jolla on nuori vaimo Marja. Juhan talon tulee vieraaksi karjalainen Shemeikka, joka hurmaa Marjan maailmanmiehen elkeillään. Tästä lähtee vyörymään tapahtumien virta, joka menee koko ajna selvästi hankalampaan suuntaan. Kuten jo takakannesta selviää, Juhassa ei ole onnellista loppua.

Muutama sana Juhan klassikkoasemasta. Suomessa ei ole historian varrella kirjoitettu valtavaa määrää kirjoja, joten valikoima on aika suppea. Juha on kuitenkin statuksensa ansainnut. Se on kiinnostava kuvaus muutaman ihmisen elämästä ja siitä, miten asiat seuraavat toisiaan henkilöiden tahdosta riippumatta. Juha on suhteellisen lyhyt ja nopealukuinen, mutta onnistuu luomaan yhtenäisen tapahtumakaaren ja jää ajatuksiin.

Aho on onnistunut luomaan uskottavia ja psykologisesti mielenkiintoisia henkilöitä. Kaikilla on omia motiiveja ja he reagoivat vastoinkäymisiin omilla tavoillaan. Kaikkein mielenkiintoisimpia ovat ehdottomasti Shemeikkan naiset. Heistä en paljasta sen enempää.

Juhani Aho: Juha, 1911, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 166 sivua + esipuhe ja arviointeja

torstai 10. huhtikuuta 2014

Maaliskuun klassikot, renessanssi

Tämän kuun klassikkona on kaksi Shakespearen kirjaa, Hamlet ja Kesäyön unelma. Voin heti alkuun sanoa tässä olevan ensimmäiset klassikkorkirjat, jotka ovat klassikoita myös siksi, että ne ovat viihdyttäviä kirjoja.


http://firmitas.org/
Hamlet
  Ensimmäisenä vuoron saa Hamlet, joka on Shakespearen sekä koko maailmanhistorian tunnetuimpia näytelmiä. Hamlet on Tanskaan sijoittuva tragedia.

Hamletin päähenkilö on Tanskan prinssi Hamlet, joka palaa kotiinsa isänsä kuoltua. Hänen äitinsä on mennyt heti uusiin naimisiin kuolleen kuninkaan veljen kanssa. Kuollut kuningas ilmestyy haamuna Hamletille ja kertoo oman veljensä murhanneen hänet. Hamlet ottaa päämääräkseen paljastaa uuden kuninkaan teon ja kostaa tälle isänsä kuolema.

Hamlet oli mielestäni loistava teos. Shakespeare on tyylilleen uskollisena lisännyt tragediaan humoristisia piirteitä. Varsinkin sarkasmia kirja on tulvillaan. Hamlet varsinkin on oikein sarkasmikuningas. Kirjan dialogi on ytimekästä ja helposti ymmärrettävää. Välillä vastaan pidempiä syvällisiä monologeja, jotka avaavat lukijalle henkilöiden, etenkin Hamletin, sielunmaailmaa. Ai niin, Hamlet ei pitele pääkalloa lausuessaan "ollako vai eikö olla" -monologiaan. Pääkallo kuuluu aivan toiseen kohtaukseen.

Hamletin kieli on helposti ymmärretäävää ja tapahtumissa pysyy hyvin kärryillä. Ainoa hieman sekoittava asia on aika. Näytelmässä on paljon aikahyppäyksiä, joita ei kerrota, vaan ne huomaa hetken päästä henkilöiden puheesta.

Eräs hyvin tunnettu kohtaus pääkallon lisäksi on Ofelian kuolema. Pakko myöntää, se on kauniisti kuvattu. Ei ihme, että se on inspiroinut taiteilijoita musiikkivideoiden tekijöistä klassisiin maalareihin.

Suosittelen Hamletia aivan kaikille. Pidin ainakin itse erittäin paljon. William Shakespeare todellakin ansaitsee paikkansa tunnettuna klassikkokirjailijana.

 William Shakespeare: Hamlet, noin vuonna 1600, suomentanut Eeva-Liisa Manner, WSOY,  146 sivua


Kesäyön unelma

http://2.bp.blogspot.com/

Koska näytelmät ovat aika lyhyitä, luin kaksi. Toisena esittelen Kesäyön unelman, joka on Antiikin Kreikkaan sijoittuva komedia.

Kesäyön unelma on vallaton väärinkäsitysten vyyhti, jossa kaikki sähläävät läpi näytelmän. Rakkaus ja taika ovat näytelmässä suuressa roolissa ja aiheuttavat suurimman osan ongelmista. Tästä näytelmästä löytyy kolmiodraama, toivoton rakkaus, häät, riitaantuva aviparo, pölvästejä työmiehiä ja paljon muuta. Sitä pidettiinkin omana aikanaan säädyttömänä. Myöhemmin siinä on myös tulkittu olevan piiloviestejä ja mahdollisesti homoseksuaalisia viitteitä.

Tämä oli mielestäni hyvin absurdi kirja. Juoni oli uskomaton ja henkilöt erittäin huvittavia. Kesäyön unelman kieli oli rönsyievämpää ja paikoin hankalammin ymmärrettävää kuin Hamletin, mutta ei se mahdoton ollut. Mietin todella, mitä Shakespearen päässä on liikkunut tätä näytelmää kirjoittaessaan. Älä ymmärrä väärin, Kesäyön unelma on todella viihdyttävä ja suloinen teos. Siinä vain ei ole mitään järkeä.

Lopuksi mainitsen vielä kohtauksen, joka mielestäni oli näytelmän huippukohta. Se on ehdottomasti lopussa oleva työläisten esittämä teatterinäytös. Ensinnäkin näytelmä on aivan järkyttävä ja toiseksi työmiesten roolityö on todella hupaisaa. Katsojien kommentit kruunaavat kohtauksen.

William Shakespeare: Kesäyön unelma, A Midsummer Night's Dream, arvioitu kirjoitusaika 1590-1595, suomentanut Yrjö Jylhä, Otava, 95 sivua



torstai 3. huhtikuuta 2014

Jatkoa seuraa

Otsikko vihjaa tällä kertaa siihen, että alla esitellyt kirjat ovat jonkin sarjan jatko-osia.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/
Eoin Colfer: Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi

"Äiti ei varmaankaan hyväksyisi hankettani. Enkä usko, että keijutkaan pitäisivät siitä. Niinpä en aio kertoa heille."

Ensimmäisenä on siis vuorossa Ikuisuuskoodi, Artemis Fowl -sarjan kolmas osa, jota olen metsästänyt kirjastosta jo pidempään.

Ikuisuuskoodi jatkaa aiempien osien tunnelmassa ja täytti odotukseni. Colferin nerokas kirjoitustyyli ja persoonalliset henkilöt jaksavat ihastuttaa.

"Sivilisaation tulevaisuus tuntui nykyään tulevan puheeksi yhtenään."

Tässä osassa Artemis Fowl onnistuu sotkemaan sekä omansa että kaikkien muiden asiat oikein perusteellisesti. Hän on saanut kehitettyä keijuteknologiasta C Cuben, joka on rajattomien mahdollisuuksien edistyksellinen supertietokone. Yhdysvaltalainen multimiljonääri Jon Spiro aikoo saada laitteen itselleen hinnalla millä hyvänsä. Artemis saa apua tutuilta henkilöiltä, kuten Holly Shortilta ja Mulch Diggumsilta. "Artemis Fowlin auttaminen olisi täysin epäitsekästä. Mulchia puistatti. Omatunto tästä vielä puuttuikin. Seuraavaksi hän varmaan alkaisi kaupitella partiotyttöjen pipareita."

Ikuisuuskoodin tapahtumien tahti on nopeaa ja se onkin loistavaa ahmimiskirjallisuutta. Luin kirjan aikalailla kahdelta istumalta. Henkilöissä näkyy selkeää kehitystä ja heihin kiintyy kirja kirjalta enemmän. Huvittavinta on, kun Colferin omat mieleipiteet tulevat tekstistä esille. Varsinkin hänen inhonsa rahanahneutta kohtaan tulee loistavan selväksi Spiron henkilöhahmossa. Suosittelen koko sarjaa kaikille, jotka kaipaavat hieman nerokasta huumoria elämäänsä.

5 / 6 lentomatkaa Mulch Diggumsin kanssa. "Pitääkö se vääntää rautalangasta?" "Onko sinulla rautalankaa? Eikö se hälyttänyt metallinpaljastimessa?"

Eoin Colfer: Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi, Artemis Fowl: The Eternity Code, 2003, suomentanut Jaakko Kankaanpää 2003, WSOY, 338 sivua



http://1.bp.blogspot.com/
Charlaine Harris: Veren imussa

"Mummini oli aina sanonut minulle, että nainen - pätevä nainen - pystyi tekemään ihan mitä vain oli pakko."

Toisena pureudumme True Blood -TV-sarjasta tutun Sookie Stackhousen elämään sarjan neljännessä osassa.

Edellisessä kirjassa tapahtuneiden tilanteiden jälkimainingeissa Sookie tekee uudenvuodenlupauksen, josta aikoo pitää tiukasti kiinni. "Minä lupaan pysyä erossa ikävyyksistä." Ja kuinkas sitten kävikään? Sookie vedetään mukaan vaaralliseen seikkailuun, kun hän kohtaa tiellä puolialastoman Ericin, joka on menettänyt muistinsa. Juttuun liittyy tavallista voimakkaampia noitia ja monimutkaista juonittelua. Kun Sookie veli Jason samanaikaisesti katoaa, jää rauhallinen elämä vain haaveeksi.

Tämä kirjasarja on aika peruslaatuista kioskikirjallisuutta. Mestariteokseksi ei todellakaan voi kutsua, mutta ei missään nimessä huonoksikaan. Tapahtumat eivät aina ole kovin mielenkiintoisia ja seksikohtauksia ja -viittauksia ei säästellä. Vaikka tapahtumat jollain tavalla kai ovat jännittäviä, minua ne lähinnä naurattivat ja kiinnostivat. En ole katsonut True Blood -sarjaa, mutta uskon sen olevan ihan hyvä. Suosittelen tämän sarjan kirjoja niille, jotka eivät tahdo kirjojensa olevan liian moniulotteisia.

3 / 6 parisuhdetta Jason Stackhousen kanssa. " Jason Stackhousen rakkain ihminen koko maailmankaikkeudessa oli Jason Stackhouse."

Charlaine Harris: Veren imussa, Dead to the World, 2004, suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo 2011, Gummerus,  328 sivua



Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen
http://1.bp.blogspot.com/

Postauksen viimeinen kirja on Kuparisaari -trilogian päätösosa Kapinallinen.

Viimeisessä osassa Radko on alistanut Khalkoksen hirmuvaltansa alle ja nimennyt sen uudestaan Radkokseksi. Khalkoslaiset elävät ankarampaa ja pelontäyteisempää elämää kuin koskaan. Amaya piileskelee yhä pienessä kylässä Miroslavin ja heidän tyttärensä Darinan kanssa. Kun Khalkos päättää viimein ryhtyä kapinaan, on Amaya kovan päätöksen edessä. Johtaako kapinaa vai elää rauhallista elämää rakkaimpiensa kanssa?

Kuparisaari -trilogiaa on ollut mielenkiintoista lukea. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä suomalainen nuorten kirjallisuus on usein aika kamalaa. Amayan ja muiden henkilöiden kehitys on selvästi näkyvillä. Ensimmäisen kirjan nuoret ja naiivit ovat muuttuneet kolmanteen osaan mennessä ihmisiksi, jotka eivät pelkää taistella omasta ja muiden puolesta.

Joudun kyllä mainitsemaan kirjaa vaivaavasta ennalta arvattavuudesta. Se ei varsinaisesti ole häiritsevää, mutta vie ainakin minulta jännityksen pois. Pidän kirjan henkilöistä, mutta tapahtumat menettävät parhaimman teränsä. Kuparisaari on mielenkiintoinen, vaikkakin aika yksinkertainen.

Kapinallinen toi hyvän lopetuksen ja pysyi uskollisena muille osille. Kirjassa oli hyviä teemoja pidin viimeisen sivun nostalgisesta tunnelmasta. Vielä on pakko mainita Miroslavin pikkusisko Mirta, joka oli ehdottomasti suosikkihenkilöni. Koin, että Mirta oli omalla tavallaan suurempi sankari kuin Amaya, sillä hänellä ei ollut velvotteita tai pakkotilannetta. Mirta teki sankarilliset tekonsa, sillä hän oli hyvä ihminen ja uskoi olojen vielä parantuvan.

4 / 6 Pientä oranssia kirjaa

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen, 2013, Karisto, 220 sivua